vasurit avas..

Jeesnapilla kesällä.

"Ensimarkkinoilta
jälkimarkkinoille

Tarvittaessa jopa rajattoman tukipiikin käsikirjoitus löytyy EVM:n toimintaa säätävän valtiosopimuksen 17. artiklasta ja EKP:n neuvoston tässä kuussa muotoileman OMT-velkakirjaohjelman teknisestä kuvauksesta.

EVM-sopimukseen ei ole tehty muutoksia sen jälkeen, kun Suomen eduskunta sen hyväksyi kesällä. Kyseinen 17. artikla oli sopimustekstissä kesällä ja se on siellä edelleen.

Artikla määrittelee "ensimarkkinoiden tukivälineen" ja sanoo, että EVM voi antaa hädänalaiselle jäsenvaltiolle rahoitustukea ostamalla kyseisen valtion velkakirjoja ensimarkkinoilta eli suoraan kriisivaltiolta itseltään.

Tällaisiin kenenkään muun koskemattomiin velkakirjoihin EKP ei voi koskea, sillä se olisi pankin omankin tulkinnan mukaan jäsenvaltion suoraa rahoitusta – jollainen on EKP:ltä yksiselitteisesti kielletty.

EVM:llä on kuitenkin keino muuttaa kriisivaltion uunituoreita velkakirjoja muotoon, joka sallii EKP:nkin ostot.

EVM kykenee siirtämään kriisivaltion velkakirjat ensimarkkinoilta EKP:n ulottuville jälkimarkkinoille käden käänteessä ja silmän räpäyksessä. Riittää, että EVM myy ne jälkimarkkinoilla – vaikka EKP:lle
"
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Europäättäjien laskutavalla yksi plus yksi voi olla paljon enemmän kuin kaksi. Jos yhteen lasketaan EVM plus EKP, voi summa olla jopa rajaton. Yhdessä näillä on keinot avata kriisimaille vaikka rajaton rahapiikki – ilman yhdenkään sopimuksen avaamista. Tämän on Suomenkin eduskunta hyväksynyt. "

Äänestä

"Ehkä EKP voi myös
rahoittaa EVM:ää

EKP:n rahoitusta voi kekseliäin järjestelyin olla melkein yhtä helposti saatavilla kuin EVM:n oman pankkitoimiluvan avulla olisi asian laita. Riittänee, että välikädeksi löytyy oikea ja lisäksi yhteistyöhaluinen pankki.

Kekseliäs rahoituskeino voi olla esimerkiksi tämän kaltainen:

1) Ensin EVM antaa tarvittavan määrän velkakirjojaan pankin haltuun maksuttomalla liikkeeseenlaskulla (cashless operation).

2) Seuraavaksi pankki panttaa EVM-velkakirjat EKP:lle ja saa niitä vastaan tuoretta keskuspankkirahoitusta.

3) Lopulta pankki antaa rahat EVM:lle vastikkeeksi aiemmin maksutta "ostamistaan" velkakirjoista.

Näin EVM voi saada alun perin EKP:ltä peräisin olevaa rahoitusta esimerkiksi 17. artiklan kuvaaman "ensimarkkinoiden tukivälineen" käyttöön.

Ja näin EVM kykenee kierrättämään esimerkiksi Espanjan valtion velkakirjoja ensimarkkinoilta jälkimarkkinoille – esimerkiksi EKP:n rahapoliittisten OMT-toimien tarpeisiin.
"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rajattoman piikin.. kirjoitti:

Jeesnapilla kesällä.

"Ensimarkkinoilta
jälkimarkkinoille

Tarvittaessa jopa rajattoman tukipiikin käsikirjoitus löytyy EVM:n toimintaa säätävän valtiosopimuksen 17. artiklasta ja EKP:n neuvoston tässä kuussa muotoileman OMT-velkakirjaohjelman teknisestä kuvauksesta.

EVM-sopimukseen ei ole tehty muutoksia sen jälkeen, kun Suomen eduskunta sen hyväksyi kesällä. Kyseinen 17. artikla oli sopimustekstissä kesällä ja se on siellä edelleen.

Artikla määrittelee "ensimarkkinoiden tukivälineen" ja sanoo, että EVM voi antaa hädänalaiselle jäsenvaltiolle rahoitustukea ostamalla kyseisen valtion velkakirjoja ensimarkkinoilta eli suoraan kriisivaltiolta itseltään.

Tällaisiin kenenkään muun koskemattomiin velkakirjoihin EKP ei voi koskea, sillä se olisi pankin omankin tulkinnan mukaan jäsenvaltion suoraa rahoitusta – jollainen on EKP:ltä yksiselitteisesti kielletty.

EVM:llä on kuitenkin keino muuttaa kriisivaltion uunituoreita velkakirjoja muotoon, joka sallii EKP:nkin ostot.

EVM kykenee siirtämään kriisivaltion velkakirjat ensimarkkinoilta EKP:n ulottuville jälkimarkkinoille käden käänteessä ja silmän räpäyksessä. Riittää, että EVM myy ne jälkimarkkinoilla – vaikka EKP:lle
"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu