Evoluutio uskonnon säilyttäjänä

E. Evolutionalis

Mahdotontako ?
Eikä ole !
Evoluutio pyrkii muokkaamaan lajin ominaisuuksia lajin säilymisen ja menestymisen kannalta suotuisaan suuntaan.
Nykyäänkin miljardit ihmiset ovat sidoksissa eri uskontojen
tuottamiin dogmeihin.
Sidos on niin voimakas, että sen äkillinen murtuminen johtaisi yksilön psyykken kannalta vakaviin seuraamuksiin.
Siksi evoluutio on varannut runsaasti aikaa, kenties vuosisatoja,
ennen kuin rationaalinen ajattelu syrjäyttää uskonnolliset
harhamaailmat.

14

107

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No joo. Kiva ajatelma, paitsi että evoluutio ei pyri yhtään mihinkään. Laji voi myös taantua ja pahimmassa tapauksessa kuolla sukupuuttoon. Tällaista on tapahtunut läpi historian ja tulee tapahtumaan tulevaisuudessakin.

      • _koiranomistaja

        No joo. Tuosta evoluution pyrkimyksestä voidaan kyllä olla montaa eri mieltä.
        Evoluutio taitaa olla sellainen riskinottaja, välillä pyrkimyksissään onnistuu, välillä ei.
        Ihmisen osalta se on kyllä onnistunut suht. hyvin esim. tieteellisen ajattelun
        osalta. Luonteen luotettavuuden osalta se tuntuu esim. koirien osalta onnistuneen
        paljon paremmin.

      • _koiranomistaja
        _koiranomistaja kirjoitti:

        Vammaisena syntyvät koirat ovat vain tilastoja, ei Jumalan erhettä!

      • Itsetutkiskelija

        Näin on. 99% lajeista jotka ovat eläneet maapallolla ovat kuolleet sukupuuttoon. Ihminen ei toisaalta ole lähellä sukupuuttoon kuolemista, mutta voihan myös olla, että älykkäät ihmiset kuolevat sukupuuttoon...

        Uskovat tietenkin tokaisisi tähän, että ei vain uskovat ovat älykkäitä tai jotain sinne päin, mutta...

        jos jättäisin sinut keskelle metsää kirveen kanssa, niin kuinka kauan kestäisi, että voisit lähettää minulle sähköpostin? Siinä ei paljoa rukoilu auta enää...

      • uskonto=sontaa!
        _koiranomistaja kirjoitti:

        Vammaisena syntyvät koirat ovat vain tilastoja, ei Jumalan erhettä!

        Vanhan testamentin kiukkuinen jumal-äijä sallii syntyvän myös vammaisia ihmisiä.
        Helvettiin tuo häpeällinen SATURAAMATTU !

      • Mikko L.
        uskonto=sontaa! kirjoitti:

        Vanhan testamentin kiukkuinen jumal-äijä sallii syntyvän myös vammaisia ihmisiä.
        Helvettiin tuo häpeällinen SATURAAMATTU !

        Onko tuo nyt kauniisti tehty? Helvetissä tullaan hulluksi, jos tuollaista siitinkuvasto-Raamattua tavattaisiin siellä!

      • _koiranomistaja kirjoitti:

        No joo. Tuosta evoluution pyrkimyksestä voidaan kyllä olla montaa eri mieltä.
        Evoluutio taitaa olla sellainen riskinottaja, välillä pyrkimyksissään onnistuu, välillä ei.
        Ihmisen osalta se on kyllä onnistunut suht. hyvin esim. tieteellisen ajattelun
        osalta. Luonteen luotettavuuden osalta se tuntuu esim. koirien osalta onnistuneen
        paljon paremmin.

        Ei ei ei. Evoluutiolla ei ole pyrkimyksiä eikä päämääriä.

        Joudat takaisin koulunpenkille.

      • paskaperse
        kekek-kekek kirjoitti:

        Ei ei ei. Evoluutiolla ei ole pyrkimyksiä eikä päämääriä.

        Joudat takaisin koulunpenkille.

        V-I-T-U-N P-A-S-K-A-T !
        Mene apukouluun, vajakki !

    • __viikatemies

      Kari Enqvist esitti hiljattain kysymyksen:
      Jos kerran kuukaudessa maapallon joka kolkan yli olisi ammoisista ajoista
      lähtien pyyhkäissyt viikate 180:n cm:n korkeudella.
      Olisiko nykyihmisen keskipituus yli vai alle 180 cm ?
      Mitäs mieltä ollaan ?

      • Itsetutkiskelija

        Erikoinen lähestyminen...sanoisin, että kauan kestäisi, että kehittyisi laji, jonka pituus olisi >180cm, mutta tämmöisen lajin kehittyimen tuskin olisi mahdotonta. Lajin olisi sellainen, joka selviytyisi aina tästä viikateiskusta. Toisaalta, nykyisellään jokainen voisi aina mennä kyyryyn, tai muuttaa maan alle...maan pinta on muutenkin hyvin kuhmurainen, joten tuo 180cm on hiukan vaikea hahmottaa...meneekö se viikate vuorienkin pintaa pitkin 180cm etäisyydellä sen pinnasta, vai olisiko viikate tasoittanut maanpinnan?

      • __viikatemies
        Itsetutkiskelija kirjoitti:

        Mitä ilmeisimmin Kari Enqvist olettaa . että viestin vastaanottaja käsitää kysymyksessä esitetetyn asian symbolistisesti.
        Nimim. "__viikatemies" pyrkii nyt esittämään asian konkreettisemmin:

        Jos maapallon luonnossa ilmenee jatkuvasti olosuhteita, jotka haittaavat tietyn eliölajin
        selviytymistä olemassaolon armottomassa kamppailussa, pyrkiikö evoluutio muuntamaan ko. eliölajin biologisia ja fyysisiä ominaisuuksia siihen suuntaan,
        että se paremmin selviytyisi tässä olemassaolon armottomasta kamppailusta?

      • __viikatemies kirjoitti:

        Itse olen 177cm. Joke. Mutta Kari tosiaankin lienee tarkoittanut sitä, kuten esitit, että jos vaikkapa laktoosi-intoleranssi olisi kuoleman vaiva, niin meitä pohjoisen maidonjuojia ei olisi.
        Eli siinä ei viikate ole nykäissyt kuin osan ja 10-20% suomalaisilla tuo lak-in-to:ssi on ja välimerenmaissa 80%:lla.
        Luonto on valinnut.
        Eläköön Evoluutio!
        Vaikkei sillä mitään ajatusta tai älyä olekaan.

    • sepaotti

      Ajatuksen ja älyn antaa Herra Sebaot !
      Hallelujah !

      • ___allah

        Ei, vaan suuri Allah !
        ALLAHAKBAR !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      132
      1234
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1061
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      788
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      618
    5. 50
      589
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      531
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      503
    8. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      493
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      487
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      477
    Aihe