kenen vastuu ja syy on jos kaupan edessä asianmukaisesti kytkettynä omassa koira parkissaan oleva koira vaikka puree jotain ihmistä joka kävelee liian läheltä??? Koira parkit on ainakin täällä päin todella oudoissa paikoissa juuri siellä missä ihmisiä kulkee.
koira kaupan edessä
68
744
Vastaukset
- Found it!
Vastuu kuuluu aina koiran omistajalle. Oma päätöksesi on jättää koira huonoon paikkaan. Jos koirasi harrastaa ihmisten pureksimista, sillä kannattaa yleisillä paikoilla käyttää kuonokoppaa.
- ---
Se riippuu täysin tapauksesta. Vastuu ei tosiaankaan aina kuulu koiran omistajalle.
- Found it!
Kertoisitko, millaisessa tapauksessa vastuu ei kuulu omistajalle? Aloittajahan kertoi, että koira pääsisi puremaan ohikulkevaa ihmistä.
- taas yksi vastuuton
Vastuu on aina koiran omistajan vaikka niihin vastuunkiertäjä-omistajiin kuulutkin. Jos koira puree ohikulkijioita, sille pitää laittaa kuonokoppa, se täytyy pitää kotona tai viedä piikille.
tosin rangaistukset koiran aiheuttamista puremista niin pieniä että koiraahan voi purratuttaa vaikka huvikseen, se on niin halpaa lystiä.
- 2+17
Vaikka joku menisi koskemaankin koiraa niin vastuu on omistajan jos se puree . Vaarallista tai arvaamatonta koiraa ei voi jättää kaupan eteen .
- Kauempana vaan
Vaaraton koira voi haukata aivan huvikseen jos nyt joku tyhmä menisi kättä sen suuhun työntämään. Kannattaa olla hieman kauempana vieraista kytketyistä koirista.
- Rubi-koiran omistaja
No kuule ei ole! Mistä näitä urpoja kukkahattutätejä ja setiä riittää? Miksi mennä koskemaan sinulle vierasta koiraa, jota et tunne, sitähän on sanottu, että vieraan koiran kanssa kannattaa AINA olla varovainen? Tungetko todellakin sen hyllyvän takamuksesi jokaisen vieraan koiran luokse, mietinpähän vaan? Mikä siinä on niin vaikeeta kiertää tollaset koirat kauempaa? Jos niihin haluat tutustua, ni eikö kannattais eka puhua omistajan kanssa, ihan oman turvallisuutesi ja mukavuutesi vuoksi?
Joten näin tiivistettynä, lähestyt kiinni olevaa, VIERASTA koiraa OMALLA VASTUULLASI, ET omistajan tai kenenkään muun, joten ÄLÄ RUIKUTA! - kietäkää kaukaa tms
jos joku menee koskeman koiraa niin se on todellakin ihmisen vika, siinä kannattas olla jo järkeä pelissä, että kannattaako oikeesti mennä silittelee jos koira on vihainen tai omistaja ei antais silittää
- Rubi-koiran omistaja
kietäkää kaukaa tms kirjoitti:
jos joku menee koskeman koiraa niin se on todellakin ihmisen vika, siinä kannattas olla jo järkeä pelissä, että kannattaako oikeesti mennä silittelee jos koira on vihainen tai omistaja ei antais silittää
Järkipuhetta.....Kyllä sellanen ihminen on vähän varomaton, jos männee silitttämään vieraita koiria, jotka on kaupan edessä kiinni....Tottakai kaikilla koiran omistajilla on vastuu koiransa tekemisistä, mutta tuossa tilanteessa se on myös toisen ihmisen omaa varomattomuutta, olkoonkin, että omistaja vastaa, jos sen koira tekee jotain, kun juttuhan on, että vierasta koiraa ei kannata mennä silittämään noin vain.....Jos annatte mulle miinuspisteitä siitä, että manitsen tämän tosiseikan, ni silloin kyllä vika on omassa päässänne, ei minussa tai minun kommentissa, jos sanon vielä asian, mikä on totta.
Vai onko täällä kenties joitakin, joiden mielestä tuo ei pidä paikkaansa?
Huhhuh, täytyy sanoa joittenki ihmisten kanssa täällä. Mulle kyllä ovat antamassa miinuspisteitä, mutta eivät yhtään tajua, että heissäkin voi olla vika.
Ja vielä semmosesta antamassa, jos sanoo asian, mikä on ihan totta.
Kattokaa peiliin.
- näin se menee
Vastuu on sen, joka ei ymmärrä pysyä pois koirille varatulta alueelta.
- olen pöyristynyt
Jos minä seison kaupan edessä ja joku tulee liian lähelle niin sanko lyösä häntä?
No en tietenkään.
Lähelle tulija on aivan samalla tavalla koskematton vaikka kaupan edessä olisi koira. Huolimatta siitä että se on koira.
Siitä huolimatta tässäkin ketjussa on jo eräs koiranomistaja joka katsoo että koiralla on joskus lupa purra. Oikein lupa? Käsittämätöntä että joku kuvittelee että jollain on LUPA vahingoittaa ihmistä.
Siinä sitä on asennette. Vaikka ihminen ei saa vahongoittaa toista ihmistä niin koira muka saa vahingoittaa. Siinä jälleen nähdään koiranomistajan ylimielinen asenne.
Johtuneeko se siitä että koiran aiheuttamista puremista omistaja tuomitaan naurettavan vähäiseen rangaistukseen. Jos minä lyön, olen sen jälkeen rikosrekisterissä mutta jos koira puree, ja vaikka pahastikin, ei omistajalle tule mitään merkintää mihinkään.
Koira on oiva väline väkivallantekoihin. Tuntuu että on paljon koiranomistajia jotka käyttävät tätä lain porsaanreikää sumeilematta hyväkseen. Mitäpä niitä lakeja noudattamaan kun niistä kiinnijääminen tee muuta kuin kirvoittaa hyvät naurut.- Äläpäs
hyvä veli lyö vierasta koiraa. Siitä seuraa yleensä ikävä pipi.
- ????????????????????
Äläpäs kirjoitti:
hyvä veli lyö vierasta koiraa. Siitä seuraa yleensä ikävä pipi.
Hyökkäys on paras puolustus. ;)
Jos koiralla on lupa purra, niin ihmisellä on kai sitten saman logiikan mukaan lupa lyödä lekalla koiran kalloon ensin, jos ehtii? :D
Kyllähän se omistajan vastuu on, mutta kuka urpo menee vieraan koiran lähelle?
- .................
Vastaus: esimerkiksi kehitysvammainen, mutta itsenäisesti asuva ihminen. Sinun mielestäsi siis urpo.
................. kirjoitti:
Vastaus: esimerkiksi kehitysvammainen, mutta itsenäisesti asuva ihminen. Sinun mielestäsi siis urpo.
Kyllä kehitysvammainenkin tuon verran ymmärtää, kokemusta nimittäin on :) Vielä sieltä vaikeammasta päästä :) Ja en todellakaan pidä kehitysvammaisia urpoina vaan erityisen ihanina ihmisinä :)
- ...............
mis.sy kirjoitti:
Kyllä kehitysvammainenkin tuon verran ymmärtää, kokemusta nimittäin on :) Vielä sieltä vaikeammasta päästä :) Ja en todellakaan pidä kehitysvammaisia urpoina vaan erityisen ihanina ihmisinä :)
On monella tapaa vajaakykyisiä ihmisiä, eikä se todellaakaan vähennä koiranomistajan vastuuta, että joku menee epähuomiossa koiran taluttimen matkan ulottuville. Tiedän, että sinä ymmärrät sen, mutta jokunen tässä keskustelussa ei näytä ymmärtävän.
............... kirjoitti:
On monella tapaa vajaakykyisiä ihmisiä, eikä se todellaakaan vähennä koiranomistajan vastuuta, että joku menee epähuomiossa koiran taluttimen matkan ulottuville. Tiedän, että sinä ymmärrät sen, mutta jokunen tässä keskustelussa ei näytä ymmärtävän.
Todellakin on, ja koiranomistajan näkökulmasta mietittynä turhan suuri riski otettavaksi kun miettii miten stressaava tilanne koiralle on, on paljon melua ja vieraita ihmisiä tämä saattaa kiltin mutta epävarman haukun saada puremaan. Tämän vuoksikin olisi hyvä jättää koirat kotiin, ettei karvakamu stressaannu liikaa.
Mutta vaikka koira olisi miten stressaantunut hyvänsä, se ei oikeuta sitä puremaan ketään, ei ihmistä eikä toista koiraa. Omistajalla AINA vastuu koirastaan, jos ei tätä ymmärrä, ei kannata koiraa ottaa.- jaahas jaahas
mis.sy kirjoitti:
Todellakin on, ja koiranomistajan näkökulmasta mietittynä turhan suuri riski otettavaksi kun miettii miten stressaava tilanne koiralle on, on paljon melua ja vieraita ihmisiä tämä saattaa kiltin mutta epävarman haukun saada puremaan. Tämän vuoksikin olisi hyvä jättää koirat kotiin, ettei karvakamu stressaannu liikaa.
Mutta vaikka koira olisi miten stressaantunut hyvänsä, se ei oikeuta sitä puremaan ketään, ei ihmistä eikä toista koiraa. Omistajalla AINA vastuu koirastaan, jos ei tätä ymmärrä, ei kannata koiraa ottaa.tarkoitat siis, että kaikki kiltit koirat on kaupan pihalla ja vihaiset koirat kotona, voi jessus
- ½½½½½½½½½
jaahas jaahas kirjoitti:
tarkoitat siis, että kaikki kiltit koirat on kaupan pihalla ja vihaiset koirat kotona, voi jessus
Tottahan sen vihaisen koiran paikka on kotona. Ei sitä auta ihmisten ilmoille tuoda ja jättää yksin ainakaan ilman kuonokoppaa!
- koira83
tätä minäkin juuri mietin että jos niillä ihmisillä on vaihtoehtoinen reitti ettei tarvitse mennä koiran vierestä niin silloinhan vastuu ei ole minulla jo joku menee vaikka murisevan koiran vierestä. ja EN todellakaan aijo rääkätä koiraani millään kuonokopalla siinä sitä vasta hulllu kapistus onkin.!!! valitettavasti koiran ainoa keino puolustautua on pureminen jos karkuun ei pääse, ei koiran tarvitse harrastaa pureksimista, mutta jos on reviirinsä tunteva itseään arvostava koira se ei päästä lähelle ventovieraita, ei se tarkoita että koira olisi hullu, sillä on vaan itsesuojelu vaisto. Inhottaa vaan kun koira parkit on laitettu outoihin paikkoihin.
Meilläpäin ne ovat aina parkkipaikan vieressä, mikä on älytöntä mielestäni.. En siis nykyään ota enää koiria kauppareissuille mukaan vaikka ennen olikin mukava lyödä ns, kaksi käypästä yhdellä iskulla.
- Rubi-koiran omistaja
No voi vitun idiootit samperi, jos ite menette vierasta koiraa vaikka silittämään, kun sen omistaja ei ole paikalla, ni sen teette ihan omalla vastuullanne, kaikki koirat ei ole ystävällisiä tuntemattomille ihmisille, etenkin, jos on kyseessä rotu, joka on vieraita ihmisiä kohtaan epäluuloinen. Ja jos menee silittämään koiraa, josta ei tiedä, minkälainen se ihmisille on, ku se on kaupan edessä kiinni ja se koira puree sillon, ni se on tollasen ihmisen oma vika, siinä ei kyllä omistajan tarvihe teille korvauksia maksella, saamarin urpot, siis ne, jotka ajattelee, että omistajan vika, jos koira puree, kun menevät vieraan koiran luokse, vaikka tekemään tuttavuutta.
Siis ihan vituttaa tollaset ihmiset. Oikeesti. Eri asia on, jos vieras koira on jätetty kiinni siten, että se pääsee muiden ihmisten luokse, mutta yleensä, jos koira on sidottu kaupan eteen kiinni sellasella 1-2 metrin hihnalla johonkin tankoon tai koukkuun, niin sen ei pitäisi olla ihmisten tiellä niin, etteikö sitä koiraa pystyisi kiertämään kaukaa. Jos ei pysty, niin sitten siitä koirasta on haittaa muille, koirahan kuuluu jättää kiinni siten, ettei se ole muiden ihmisten tiellä tai haitaks muille.
Ja miksi ihmeessä sitä pitää tunkea sellasten koirien, jotka on kaupan eessä kiinni, tykö, kun ei kuitenkaan tiedä, minkälainen koira se on, jos ei sitä tiedä eikä tunne? Kyllä sitä maata riittää kiertää ne koirat kauempaa, oma vikansa on, jos tollanen koira puree, jos menet ite ihan lähelle persettäs tunkemaan, jos koir on jätetty kiinni vielä lyhyelle hihnalle, ettei piäse muitten ihmisten luokse, on se pieni oma tila, missä yltää olemaan ja mikä kyllä riittää koiralle kauppareissun ajaks.
Ja kyllä, omistajalla on oikeus jättää koiransa kaupan eteen kiinni, jos hän laittaa sen kiinni niin, että siitä ei ole haittaa muille koirille ja ihmisille eli lyhyelle hihnalle, oli se koira sitten vihanen muille ihmisille tai ei!
Missä fantasiamaailmassa te oikein elätte, jos luulette, että kaikki koirat, jotka jätetään joskus kaupan eteen kiinni, on tuntemattomia kohtaan aina ystävällisiä ja heiluttavat häntää tai muille koirille?
Eihän koirakaan voi tietää, minkälainen sille tuntematon ihminen on, joten tottakai se on varautunut eikä varmaan olekkaan koiraa, jolla ei kenenkään koiran kanssa rähinöitä tulisi, tottakai, eihän kaikki koirat tule keskenään toimeen eikä se tarkota, etteikö tällasta koiraa sais kaupan eteen kiinni jättää!
Anteeksi nyt vain, ku sanoin pikkasen törkeästi, mutta kun suorastaan risoo tietynlaiset ihmiset näillä palstoilla! Ei voi sanoa, ku että voi Hyvä Luoja sentään...
Ja jotenki musta tuntuu, että mä en ole todellakaan ainut, jota risoo tietyn tyyppiset ihmiset....;)
Niinku nyt tollaset, jotka väittää, että omistaja on velvollinen maksamaan heille pienoisia korvauksia, kun sen koira puree heitä, kun ite menevät vielä sitä vaikka silittämään, kun se on just vaikka kaupan edessä kiinni eivätkä tunne koko hauvaa....Voi helevetti sentään tällasten kanssa!
Eiköhän se mene niin, että jos omistaja ei ole paikalla, niin lähestyt sinulle vierasta hauvaa omalla vastuullasi!
Eihän se tietenkään kiellettyä ole yrittää silittää vierasta koiraa, mutta vastuu on sillon itellä, turha sälyttää sitä kenenkään muun niskoille, jos kerran ite leikkii omalla turvallisuudellaan.
Ja eikös myös ole sanottu, että vieraan koiran kanssa kannatta AINA olla varovainen? Ja eikös nämä kaupan eteen kiinni jätetyt koirat, joita et tunne, ole vieraita koiria, eri asia on, jos siellä on kiinni joku sulle tuttu koira, joka ei ole vieraille ihmisille vihainen?!
Oishan se kiva silittää kaikkia koiria, mutta en minä ainakaan mene silittämään koiraa, joka on kaupan edessä kiinni ainakaan kysymättä omistajalta lupaa, koska ei kaikki tykkää, että heidän koiriinsa kosketaan etenkää ilman lupaa ja sit, jos se koira vielä vierastaa tuntemattomia ihmisiä.
Mieli kyllä tekee silittää, mutta mä en koske kenenkään koiraan ilman sen omistajan suostumusta, kunnioitan sen verran.
Koirista kyllä tykkään kovasti ja oma koiraki on itelle tärkeä eikä sitä voi olla hellimättäkään, ku se on nii lutunen ja on ystävällinen vieraille ihmisille....:) - ..................
Vastuu on koiran omistajan. Esimerkiksi vanhus, jolla on rajoittunut näkökyky ei välttämättä huomaa arvioida etäisyyksiä oikein.
- Rubi-koiran omistaja
No joissakin tapauksissa on, mutta jos itse menet härkkimään vierasta, kiinniolevaa koiraa, niin silloin se on sinun oma vikasi, jos tuo koira puraisee.
Ja miksi sinun pitäisi mennä koskemaan vieraaseen koiraan? Kyllä jokainen järkevä ihminen tajuaa, että ei kannata ja sen tekee- OMALLA VASTUULLAAN.
Tottakai. Sinä olet se, joka änkeet tuikituntemattoman koiran luokse.
Tottakai omistaja on vastuussa, jos oma koira tekee jollekulle jotain, en tosin tiedä, miten se tässä tapauksessa lain mukaan menee, mutta mä en tajua, että miksi ihmeessä sinun pitää mennä vieraita koiria ylipäätään sorkkimaan, jos et kerran halua, että joku koira puree sinua?
Kun faktahan on, että koirista, jotka on jätetty kaupan eteen kiinni ja joita et tunne, ei voi tietää, MILLASIA ne on. Antaako ne vieraan silittää vai ei?
Jos et tuota tajua, ni ei voi sanoa kuin että voi voi....
Jo pienille lapsillekin kerrotaan tuollainen seikka ja ne kun ryntäävät koirien luokse tosta noin vaan eivätkä ymmärrä, että siinä on riskinsä.
Tästä samasta asiasta on jo keskusteltu täällä, niin luulis aikuisen ihmisen tietävän ja ymmärtävän tollasen asian. En ymmärrä sellasta, että jonkun pitää alkaa lapsellisesti inttämään siitä, että kannattaako vieraan koiran luokse mennä.
Jos haluat sen tehdä etkä aikuinen ihminen ymmärrä siinä piileviä riskejä, ni senkus menet vieraan koiran luokse kuin joku 3-vuotias lapsi, joka ei usko, kun aikuinen kerran varoittaa.
Lapselta tommosen nyt ymmärtääkin, mutta aikuisella pitäis jo olla enemmän tietämystä ja järkeä.
Noh, jos et usko, ni älä usko ja mene sitten nykimään vieraitten koiria, mutta älä ruikuta seurauksista, JOS OLET AIKUINEN.
Ei herranjumala, jos tommosta asiaa ei ymmärretä. - ..............
Rubi-koiran omistaja kirjoitti:
No joissakin tapauksissa on, mutta jos itse menet härkkimään vierasta, kiinniolevaa koiraa, niin silloin se on sinun oma vikasi, jos tuo koira puraisee.
Ja miksi sinun pitäisi mennä koskemaan vieraaseen koiraan? Kyllä jokainen järkevä ihminen tajuaa, että ei kannata ja sen tekee- OMALLA VASTUULLAAN.
Tottakai. Sinä olet se, joka änkeet tuikituntemattoman koiran luokse.
Tottakai omistaja on vastuussa, jos oma koira tekee jollekulle jotain, en tosin tiedä, miten se tässä tapauksessa lain mukaan menee, mutta mä en tajua, että miksi ihmeessä sinun pitää mennä vieraita koiria ylipäätään sorkkimaan, jos et kerran halua, että joku koira puree sinua?
Kun faktahan on, että koirista, jotka on jätetty kaupan eteen kiinni ja joita et tunne, ei voi tietää, MILLASIA ne on. Antaako ne vieraan silittää vai ei?
Jos et tuota tajua, ni ei voi sanoa kuin että voi voi....
Jo pienille lapsillekin kerrotaan tuollainen seikka ja ne kun ryntäävät koirien luokse tosta noin vaan eivätkä ymmärrä, että siinä on riskinsä.
Tästä samasta asiasta on jo keskusteltu täällä, niin luulis aikuisen ihmisen tietävän ja ymmärtävän tollasen asian. En ymmärrä sellasta, että jonkun pitää alkaa lapsellisesti inttämään siitä, että kannattaako vieraan koiran luokse mennä.
Jos haluat sen tehdä etkä aikuinen ihminen ymmärrä siinä piileviä riskejä, ni senkus menet vieraan koiran luokse kuin joku 3-vuotias lapsi, joka ei usko, kun aikuinen kerran varoittaa.
Lapselta tommosen nyt ymmärtääkin, mutta aikuisella pitäis jo olla enemmän tietämystä ja järkeä.
Noh, jos et usko, ni älä usko ja mene sitten nykimään vieraitten koiria, mutta älä ruikuta seurauksista, JOS OLET AIKUINEN.
Ei herranjumala, jos tommosta asiaa ei ymmärretä.Rubi-koiran omistaja on malliesimerkki tyhmänpuoleisesta yleistäjästä. Eipä tulisi mieleenikään mennä lähellekään koiratolppaan kytkettyä koiraa. Mistä niin edes päättelit?
Seuraukset maksaa koiranomistaja, mutta sinä et vain vielä ole täysivaltainen ymmärtämään näitä asioita.
Oletko kuullut sanontaa: vahinko ei tule kello kaulassa?
Kantapään kautta saatat sinäkin vielä joskus jotain oppia ja oivaltaa. :) - Found it!
Rubi-koiran omistaja kirjoitti:
No joissakin tapauksissa on, mutta jos itse menet härkkimään vierasta, kiinniolevaa koiraa, niin silloin se on sinun oma vikasi, jos tuo koira puraisee.
Ja miksi sinun pitäisi mennä koskemaan vieraaseen koiraan? Kyllä jokainen järkevä ihminen tajuaa, että ei kannata ja sen tekee- OMALLA VASTUULLAAN.
Tottakai. Sinä olet se, joka änkeet tuikituntemattoman koiran luokse.
Tottakai omistaja on vastuussa, jos oma koira tekee jollekulle jotain, en tosin tiedä, miten se tässä tapauksessa lain mukaan menee, mutta mä en tajua, että miksi ihmeessä sinun pitää mennä vieraita koiria ylipäätään sorkkimaan, jos et kerran halua, että joku koira puree sinua?
Kun faktahan on, että koirista, jotka on jätetty kaupan eteen kiinni ja joita et tunne, ei voi tietää, MILLASIA ne on. Antaako ne vieraan silittää vai ei?
Jos et tuota tajua, ni ei voi sanoa kuin että voi voi....
Jo pienille lapsillekin kerrotaan tuollainen seikka ja ne kun ryntäävät koirien luokse tosta noin vaan eivätkä ymmärrä, että siinä on riskinsä.
Tästä samasta asiasta on jo keskusteltu täällä, niin luulis aikuisen ihmisen tietävän ja ymmärtävän tollasen asian. En ymmärrä sellasta, että jonkun pitää alkaa lapsellisesti inttämään siitä, että kannattaako vieraan koiran luokse mennä.
Jos haluat sen tehdä etkä aikuinen ihminen ymmärrä siinä piileviä riskejä, ni senkus menet vieraan koiran luokse kuin joku 3-vuotias lapsi, joka ei usko, kun aikuinen kerran varoittaa.
Lapselta tommosen nyt ymmärtääkin, mutta aikuisella pitäis jo olla enemmän tietämystä ja järkeä.
Noh, jos et usko, ni älä usko ja mene sitten nykimään vieraitten koiria, mutta älä ruikuta seurauksista, JOS OLET AIKUINEN.
Ei herranjumala, jos tommosta asiaa ei ymmärretä.Rubi-koiran omistajalle!
Olemme varmasti kaikki sitä mieltä, että on tyhmää mennä kajoamaan vieraaseen koiraan, joka on yksin kytkettynä jossakin.
Mutta kun tässä ei nyt siitä tyhmyydestä ole kysymys. Vaan siitä, mitä laki sanoo tilanteesta. Se sanoo että ihmiselle vaarallista koiraa ei saa kytkeä valvomatta paikkaan, jossa se voi aiheuttaa vaaraa. Voit selvitä vähemmällä, jos todistetusti koirasi ei ikinä ole osoittanut aggressiivisuutta vieraita kohtaan, mutta jos tällaisesta on näyttöä, olet lirissä. - Rubi-koiran omistaja
.............. kirjoitti:
Rubi-koiran omistaja on malliesimerkki tyhmänpuoleisesta yleistäjästä. Eipä tulisi mieleenikään mennä lähellekään koiratolppaan kytkettyä koiraa. Mistä niin edes päättelit?
Seuraukset maksaa koiranomistaja, mutta sinä et vain vielä ole täysivaltainen ymmärtämään näitä asioita.
Oletko kuullut sanontaa: vahinko ei tule kello kaulassa?
Kantapään kautta saatat sinäkin vielä joskus jotain oppia ja oivaltaa. :)Se, mitä olen kokoajan koittanut sanoa, on se, että jos joku ite menee silittelemään vieraita koiria, joita ei tunne eikä tiiä, minkälaisia ne on, ni sen tekee sillon omalla vastuullaan, vaikka omistaja onkin korvausvelvollinen, jos oma koira tekee jollekulle jotain. Tottakai. Toistetaanpa kerran, että vieraiden koirien kanssa KANNATTAA olla varovainen ja jos et ole, ni eikös se ole silloin ihan omaa tyhmyyttäsi? Vaiko kenties jonkun muun?
Enhän minäkään menis tontille, jossa vahtii tuntemattomille vihainen rottweiler tai minkä tahansa rotuinen koira, ellen olisi sitten pikkusen tyhmä, joka ei tajuaisi, miten siinä voi käydä, jos niin tekee.
Tottakai omistaja on vastuussa koiransa tekemisistä, mutta kyllä se on sen omaa tyhmyyttä, joka menee sorkkimaan vieraita koiria, turha siinä sellasen sitten inistä omistajalle, että yhyy, ku tuo sun koiras puri, sinun vikas....
Ja tällaset idiootit ottaa mua päähän, jotka sitten omistajalle huutaa, kun ite eka menevät härkkimään heidän koiriaan.
Ja tarkoitukseni ei ollut yleistää, että kaikki toimivat niin, sinä mukaanlukien, olen vain puhunut tästä samasta aiheesta, koska niinku sanoin, minua jurppii sellaset ihmiset, jotka eivät usko, että voi käydä huonosti, jos menee vieraan koiran luokse ja silti tekevät niin ja sitte huutavat omistajalle, että sen vika?!
Että niinku sikäli. Anteeks nyt vain, ku oon kirjottanu niin tylyä tekstiä, mutta se on vaa sen takia, että minua vituttaa kuvailemani kaltaiset nurisijat, jos ymmärrät, mitä heillä tarkotan...:(
- fghhgffggh
Meillä maalla on muutama tyyppi jotka rehvastelee varallisella elukallaan. Tuovat tahallaan oven lähelle räksyttämään.
- No jaa
kyllä täällä kaupungissakin hulluja riittää... Eivät kaikki tarvi edes sitä vaarallista elukkaa.
No jaa kirjoitti:
kyllä täällä kaupungissakin hulluja riittää... Eivät kaikki tarvi edes sitä vaarallista elukkaa.
Suurin osa ei tarvitse.. :D
- ................
Olen huomannut että narkkarit, jotka pelkäävät velanperijöitä ja juopot, jotka näkevät pikku-ukkoja, pitävät mielellään vihaista koiraa turvanaan.
Normaali ihminen, joka ei pelkää pimeää tai mörköjä ei myöskään tarvitse sellaista "turvaa". ................ kirjoitti:
Olen huomannut että narkkarit, jotka pelkäävät velanperijöitä ja juopot, jotka näkevät pikku-ukkoja, pitävät mielellään vihaista koiraa turvanaan.
Normaali ihminen, joka ei pelkää pimeää tai mörköjä ei myöskään tarvitse sellaista "turvaa".Itse edustan jäkimmäistä koulukuntaa, ja koirat ovatkin perheenjäseneksi, seurakoiriksi ja harrastekamuiksi hommattu..
- Hokan
Minä en koiraani kaupan eteen yksin koskaan edes jättäisikään,sillä koskaan ei voi tietää minkälaisia hulluja ihmisiä voi sillä aikaa tulla koiraa kiusaamaan ja tehdä ihan mitä vain,kun itse on kaupassa eikä näe mitä ulkona tapahtuu.On nimittäin kokemusta sellaisesta,joka on kantapään kautta tämän asian minulle myös opettanut .
- ...........
Kyllä se on omistajan vastuulla. Koiran käytös kuuluu omistajan vastuuseen. Koiraa ei jätetä silloin mihinkään yksinään kiinni, jos siitä ei voi olla varma. Samalla tavalla yhteiskunta panee rajat rikollisille ja heidät vankilaan, jos heihin ei voi luottaa ihmisten keskellä. Samalla tavalla omistaja laittaa rajat koiralleen ja pitää sitä kotona, jos se ei osaa käyttäytyä. Alle 15-vuotiaat ovat lain edessä kykenemättömiä arvioimaan tekojaan, pienet lapset ja kehitysvammaiset, jne. ei ole heidän vastuullaan, jos koira puree. Omistajan on kyettävä takaamaan koirallensa niin pitkä välimatka ihmisiin, kun se koiralle on tarpeen. Jos omistaja ei tähän kykene, niin se ei ole kanssaihmisten syy ja tällöin koira on otettavan kykenemättömältä omistajalta pois.
- ................
Kyllä omistaja on vastuussa koiransa käytöksestä. Jos tässä tapauksessa omistaja ei olisi vastuussa, niin sehän tarkoittaisi sitä, että kuka tahansa voisi ottaa suuren ja kouluttamattoman koiran, joka on aggressiivinen ihmisiä kohtaan ja puretuttaa sillä muita kanssaihmisiä, ilman että koira olisi hänen vastuullaan? Näin se ei missään nimessä ole. Samalla tavalla kuin huoltaja on rikosoikeudellisessa vastuussa alaikäisestä alle 15-vuotiaasta, on koiranomistaja vastuussa koiran käytöksestä. Koira siitä itse ei ole vastuussa, koska on eläin. Eikä mikään maailman taho ole antanut koiralle ja omistajalle vastuuvapautusta, vain sksi että koira on eläin. Jolloin tietenkin vastuu on omistajalla.
- 14+9
Lapset nup ah niin ihanat taivaan lahjat
Minä ainakin neuvon lapsia kuinka tulla koirien lähelle :) Minun sessejäni saa tulla silittämään ja niiden kanssa saa tulla leikkimään mutta opastan miten koiraa lähestytään,vaikka omat koirat kilttejä ovatkin mutta joidenkin sesset voivat olla epävarmoja , jos ottavat opikseen niin voivat säästyä monelta vaaratilanteelta mm epävarmojen koirien kanssa. Lapsilla kun on vähän tuo kaikkitännehetinyt asenne niin saattaa juosta vierasta koiraa päin.. siitä olen useita lapsia neuvonut :)
- yllätysm13s
Ongelmia syntyy sekä ihmisten että koiranomistajien taholta. Koira on pakko johonkin jättää kiinni ja sopivia pylväitä ei aina ole tarpeeksi kaukana ovesta ja kulkuväylältä. Itsellä oli koira ja tiedän että homma on sen verran haastavaa ja työlästä että koira ei kaikille sovi. Siksi kirjoitan täällä kriittisesti. Meille on aiheutettu ongelmia koiranomistajan taholta. Terveiset vaan muuten sinänsä järkevän oloiselle naapurille. Tervetuloa sesse luvattomalle vierailulle, täällä odottaa yllätysten yllätys.
- käyttökoiria
meillä kävi kerran niin että vieras ihminen odotti että tulen kaupasta koirieni luokse joka oli ihan viisas päätös vieraan kannalta ja vieras sai ihastella/rapsutella haukkujani.
koirat ovat vieraillekkin ystävällisiä kun minä olen paikalla mutta jos en, niin ensiksi varoittavat tuntemattomia olemaan tulematta lähelle ja luulisin jos joku menisi silittelemään siitä huolimatta vaikka koira on varoittanut niin uskoisin että kävisivät kiinni vieraaseen.onneksi koskaan näin ei ole käynyt kuitenkaan.
useasti ihmiset kyllä kiertävät kaukaa koirani niin kaupanpihassa kuin kävelytielläkin kun neljän ison koiran kanssa lenkkeilen.- ....................
Onhan sulla vakuutukset kunnossa siltä varalta, että joku sairauden, iän tai muun syyn vuoksi joutuu kauppareissullaan liian lähelle koiriasi?
- perkeleen tunarit
Se ei pelkää seurauksia, jos jotain sattuu. Luulee rahalla korvaamalla selviävänsä.
Olettaa, että uhri käyttäytyy asiallisesti heti pahoinpitelyn jälkeen sekä myöhemmin. Miksi vitussa käyttäytyisi. Ajattelepa ite. Uhrillakin voi olla rahaa sen verran että. - fhdfgtjas
koirani kyllä jätän niin että kenenkään ei tarvitse siitä mennä läheltä ja jos meneekin niin pääsee kyllä ne ohittamaan oli sairaus,iäkäs tms. tai ei.omaa ohittajan tyhmyyttähän se on siinä vaiheessa jos menee kätensä tunkemaan murisevaa koirakkoa kohti.
- ....................
Kuten kirjoitin, niin jos sulla on vakuutukset kunnossa, niin homma on ok. Rahallahan tuosta selviää.
- yllätysmi3s
Jos koira minua puree, taon omistajan siniseksi. Siitä selviää myös rahalla. Ottakaa onkeen. Rahaa on.
- .............
Kyllä minä mieluummin kuppaisin siltä koiranomistajalta hyvät rahat, kuin takoisin sen siniseksi. :D
- koira83
tuntuu kyllä todella tyhmältä jättää koira vaan sen takia kotiin että kaupan pitäjä on laittanut koira parkin ihmisten kulku väylälle. meillä koira aiankin vaan epävarma outoja ihmisiä kohtaan ja sen takia saattaa puraista puolustaakseen itseään jos joku menee liian lähelle. Tähänkin on näköjään monta mieli pidettä, mutta minä ainakin kyllä nyt aijon pitää koiraa mukana kaupassa. toivon ja luotan että ihmiset ei mene murisevan koiran luokse tai eivät päästä sinne lapsiaan. Kerrankin yksi mies huusi minulle apteekin edessä kun tuli apteekista, että tuo koira murisi hänelle kun hän yritti mennä silittämään kouluta koiraasi paremmin.???? pakko oli ukolle sanoa että ei ole mikään pakko mennä siihen.
- ...........
Juuri tuomittiin koiranomistaja vammantuottamuksesta korvauksiin, kun oli jättänyt koiran avolava-autonsa lavalle, josta puri lasta. Samalla tavalla vastaat itse, jos jätät koiran ilman valvontaa vaikka olisikin sidottuna, kaupan eteen. Rikosnimike on vammantuottaminen ja jos pystytään osoittamaan, että olet tiennyt koirasi aggressiiviseksi niin tietysti korvausvaatimukset ovat suuria.
- 4+14
Vastuutonta pitää valvomatta koiraa jonka tietää agresiiviseksi. Koira joka puree kun on epävarma/peloissaan on agressiivinen . Todellakin kouluta koiraasi ja olis ikannattanut sosiaalistaa se pentuna . Koiran voi lenkittää erikseen ei kauppareissuilla ....tietenkin jos on niin laiska ja tykkää leikkiä muiden tervedellä ...kiva juttu kun joku pieni ja holtiton taapero vaikka sattuu koirasi hihnan kantamalle ....täysin vastuuton koiranomistaja olet .
- sanisanu
On todella typerää kävellä läheltä jos vieras koira on kytkettynä kiinni. Mutta millään koiralla ei ole oikeutta purra ketään, sehän kertoo koulutuksen puutteesta tai sen vähäisyydestä. Jokainen koira tulee kouluttaa. Jos pentuna ei ole sosiaalistettu tarpeeksi niin tässä seurausta siitä.. Koira voi purra. Mutta mikäli koiraa taasen on härnätty (esim lapset, jotkut nuorisot..) niin totta hitossa koira voi näykätä ja pahastikin koska näin koira puolustaa itseänsä. Ja siinä taasen ei ole mitään väärää.
- Satu-koira
Koiran omistajan vastuulla. Koira on pedosta ihmiselle kehitelty lemmikkieläin. Koira puolustaa isäntäänsä, emäntäänsä. Jos menet liian lähelle puhumattakaan ojennat kätesi vieraalle pedon sukua olevalle lemmikille, niin olet kädetön. Pidä varasi vieraiden koirien suhteen!
Jos koira puree sinua, etkä ole tiennyt tällaisista asioista, kuten lapset monesti menevät "silumaan hauvelia", niin koiran omistajalle kuuluu maksut puraisusta.
Koiraa ei saisi jättää kaupan ulkopuolelle sellaiseen paikkaan, jossa sillä on helposti mahdollisuus päästä puraisemaan vierasta ihmistä tai lapsia. Mikä li kaupan ulkopuolella on koiralle häkki kuten monissa automarkettien pihoilla, niin koira kuuluu sinne. Ja muistakaa laittaa häkin ovet kunnolla kiinni. - koira83
koira ei ole ollu minulla pennusta asti, joten en ole voinut sitä kouluttaa. tulin siis nyt siihen tulokseen että käytän koiran eri reissulla ulkona.! olis ollu vaan niin kätevää käyttää samalla reissulla, olis saanu kaikki raitista ilmaa, lapsi, koira ja minä itse =) toivotaan vaan että ihmiset olisivat viisaita eivätkä menisi murisevan koiran luo tai edes läheltä sitä,
- Idiootin äiti
Oikein hyvä päätös!
Koiran omistajalla kun on AINA vastuu koiransa käyttäytymisestä - ihan lain mukaan.
Esim. meidän 23-vuotias autistityttäremme ei ymmärrä mitä koiran murina tai hampaiden näyttäminen tarkoittaa. Hän käy kuitenkin hoitokodilta esim. itsenäisesti kaupassa. Ei se oikein ole autistisenkaan vika, jos kaupan lähelle on jätetty vihainen koira ilman valvontaa - vaikka aluetta kuinka kutsuttaisiin koiraparkiksi. - idioottimutsi
Idiootin äiti kirjoitti:
Oikein hyvä päätös!
Koiran omistajalla kun on AINA vastuu koiransa käyttäytymisestä - ihan lain mukaan.
Esim. meidän 23-vuotias autistityttäremme ei ymmärrä mitä koiran murina tai hampaiden näyttäminen tarkoittaa. Hän käy kuitenkin hoitokodilta esim. itsenäisesti kaupassa. Ei se oikein ole autistisenkaan vika, jos kaupan lähelle on jätetty vihainen koira ilman valvontaa - vaikka aluetta kuinka kutsuttaisiin koiraparkiksi.olet äiti joka sanoo lapsestaan että on idiootti. häpeä! onneksi tuollanen mulkku ei ns. normaalia lasta saanukka!
Henkilökohtaisesti ihmettelen ihmisiä jotka ylipäänsä jättävät koiransa kaupan tai baarin eteen. Varsinkin talvisin tekee oikein pahaa nähdä miten ulos jätetyt koiran vapisevat kylmästä odottaessaan omistajiaan jotka eivät vaivaudu lenkittämään koiriaan ja mane vasta sitten kauppaan tai mihin menevätkään. Maailmassa on todellakin ihmisiä jotka saattavat huvikseen kiusata kytkettyä koiraa (nähnyt useammankin kerran, kerran soitin poliisille kun kiusaaminen meni fyysiseksi eikä mies lopettanut vaikka käskin) tai saattavat jopa varastaa sen. Sellaistakin on tapahtunut useita kertoja, ja sitten omistajat voivottelevat, että kuinkas tässä näin kävi. Omaa typeryyttä se on jos jättää koiran yksin ulos vaikka kaupan eteen.
Mitä tuohon puremiseen tulee, niin en tiedä miten lakikirja asian määrittelee, mutta itse ojen ajatellut, että jos koira puree ihmistä joka kulkee kaikessa rauhassa ohi, vastuu on omistajan. Vihaista koiraa ei saa jättää valvomatta paikkaan jossa kulkee ihmisiä lähietäisyyellä. Mutta jos joku hölmö menee koskemaan tuntemattomaan koiraan, vaikka vain silittääkseen, on silittäjän oma moka jos saa hampaista näpeilleen. Koira on kuitenkin toisen ihmisen omaisuutta eikä siihen saa mennä koskemaan. Vai menettekö te käpälöimään muiden ihmisten autojakin? Tai polkupyöriä? Tai muita ihmisiä?
Jos joku täysin vieras ihminen tulisi yhtäkkiä rapsuttamaan minua kun seisoksin vaikka bussipysäkillä, niin kyllä ärähtäisin siitä. Ja ellei viesti menisi perille, niin läimäyttäisin varmasti niin että raikuu. Mielestäni koirilla on oikeus tehdä samoin. Ei niiden tarvitse sietää sitä, että ventovieraat ihmiset tulevat niitä käpälöimään. Ne vain eivät pysty läimäyttämään samalla tavalla kuin ihminen; ne tekevät sen hampaillaan - enkä moiti niitä!- Ei omistajan vika
Järkyttävä ketju, ootte moni tosi sairaita.
Todellisuudessa omistaja ei ole vastuussa, jos koira on asianmukaisesti kytkettynä koiraparkissa ja puree siinä ollessaan jotakuta. Näin sanoi poliisi, kun sukulaiseni lasta puri koiraparkissa ollut koira.
Tämä on siis viranomaisten kanta, joten sen mukaan mennään. Älkää menkö liian lähelle vieraita koiria. Kaupalle voi sanoa, jos koiraparkit on jotenkin hankalasti, että ohi ei pääse kuin riskillä.- .............
Linkitäppä tähän tapauksen päätös, nimet sutaten. Muuten juttelusi on pelkkää sanan helinää.
- Ei omistajan vika
............. kirjoitti:
Linkitäppä tähän tapauksen päätös, nimet sutaten. Muuten juttelusi on pelkkää sanan helinää.
Kuulepa, enpä linkitä, kun en omista kyseistä päätöstä. Tuskin sitä heille kirjallisena edes annettiin, mutta näin todellakin poliisi sanoin sukulaiseni yrittäessä saada oikeutta. Ihan sama minulle uskotko vai et, kerroin vain minkä tiedän.
Saattaapi tuo poliisin näkemys olla kiinni paikkakunnasta tai jopa poliisista itsestään. En tiedä, niin harvoin kuulee kenenkään puhuvan siitä mitä viranomaiset ovat sanoneet mainitunlaisissa tilanteissa.
Ei sattuisi olemaan yhtään poliisia sivustoilla?- koira83
näin muuten on...saan kaiken parhaan varmistuksen kun kysyn poliisilta asiasta. onneksi suvusta löytyy sellainen.
- Eijaelis
Miksi täällä kukaan ei kirjoita siitä, että koiraa ei kannata jättää kaupan eteen koska joku saattaa pölliä sen siitä. Näin on käynyt monelle rotukoiran omistajalle. Ensimmäisen kerran kuulin rotukoiran varastamisesta Kontulassa jo 90-luvulla. Myöhemmin itseltäni varastettiin rotukoira Kuopiossa. Humalatilansa vuoksi nämä juopot eivät ehtineet myydä koiraani vaan sain sen poliisin avulla takaisin.
- oikeassassss
Kumma miten pitkä keskusteluketju moisesta yksinkertaisesta asiasta
syntyikään???
Itselleni on selvää,etten koske eläimiä, jota en tunne.
Enhän koske myöskään naapurini fillaria tms omaisuutta.
Sama pätee lemmikkeihin. - Koiranomistaja
Itse olen koiran omistajana ollut tilanteessa jossa ihminen yritti potkaista kaupan eteen asianmukaisesti kytkettyä koiraani kun olin hakemassa postia kaupasta ja koirani puri tätä ihmistä, jälki oli pahaa niinkuin voi odottaakin, purtu ämmä soitti poliisit ja poliisin kanta oli että en ole millään tapaa korvausvelvollinen koska koirani oli kytketty kiinni kuten kuuluu(30-40cm hihnaa tolpasta) ja henkilö itse tunkeutui koiran lähelle vaikka ei olisi ollut pakko.
- rakintappaja
Ja sitten heräsit.
- dfghjhgfdfgh
Tai,koirasi oli agre,ja kävi kiinni ohikulkijaan.Käytä koppaa jatkossa aina.
- Koiranomistaja
dfghjhgfdfgh kirjoitti:
Tai,koirasi oli agre,ja kävi kiinni ohikulkijaan.Käytä koppaa jatkossa aina.
Tilanne näkyi videolla, epäselvyyksiä tapahtuneesta ei ole.
- 3456786543
mistajan vastuulla koira on.Koiran on oltava yhteiskuntakelponen,muuten ei yhteiskuntaan sovellu ;)
- Mitässanottiinkaan
Hetkinen, puhuttiinko aloituksessa tilanteesta, jossa joku menee tieten tahtoen "härkkimään" vierasta koiraa kaupan koiraparkissa??? Aloituksessahan tuotiin esille vain tilanne, jossa koiraparkki on esim. liian lähellä kulkutietä kauppaan. Koira on eläin ja aina, huom. aina arvaamaton, joten omistajan on sekä koiran että kanssaihmisten turvallisuuden vuoksi tarkkaan katsoa, mihin ja miten kytkettynä koiran kaupan pihaan jättää. Jos sitä haukkua nyt yleensäkään kannattaa siihen kaupan pihaan jättää. Kauppiaan vastuulla on järjestää koiraparkki rauhalliseen paikkaan, jossa koirat eivät pääse häiritsemään asiakkaita. Koiranomistajan vastuulla on katsoa, ettei lemmikki pääse häiritsemään muita asiakkaita. Muiden asiakkaiden vastuulla on jättää vieraat koirat rauhaan.
Aika agressiivisia nuo koiranomistajien vastaukset...tässäkin ketjussa. Ottaen huomioon, miten koiraihmiset aina kehuva koiran tekevän omistajansa kokonaisvaltaisesti onneliseksi
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti36739338Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1077826Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315740Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214258Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi603624Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta523377Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D702844- 262582
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182311En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122174