En nyt tiedä miksi kirjoitan. Mietin tässä tätä masennusta, josta olen saanut kärsiä vuosikymmeniä. Pari vuotta on nyt kestänyt yhtäjaksoisesti vaikea masennus. Lääkitys ei kovin paljoa ole auttanut mielialaan, mutta toimintakykyä on parantanut. Se on ollut hyvä asia. Nukun myös aika hyvin nykyään.
...jotenkin olen vain tottunut tähän "perusmasennukseen", voikohan tuota noin ilmaista. Tarkoitan siis sitä, että ehkä olen oppinut elämään tuon sairauden kanssa, enkä vaadi itseltäni liikoja tms.
Nyt viimeisen vuoden aikana olen huomannut kuitenkin sellaisen asian, että parin kuukauden välein tulee voinnissa selvä notkahdus, se on sellainen kunnon syöksy pohjamutiin. Mulla ei mielestäni ennen ole ollut tuossa noin selvää "rytmiä". Mistähän voisi olla kysymys? Ei noiden pahimpien jaksojen välinenkään aika mitään helppoa ole, mutta tuo voinnin huononeminen säännöllisesti ihmetyttää. Melkein pystyisin kalenterista katsomaan, että jaahas, lokakuussa tulee seuraava totaaliromahdus ja sitten tammikuussa jne.
Ei tarvitse olla edes mitään ylimääräistä stressitekijää, mikä tuon laukaisisi.
Siksi taisi tulla tarve kirjoittaa kun tänään on taas tuntunut siltä, että tuo notkahdus on tulossa. Huomaan sen pienistä asioista, lähinnä ajatuksista ja vetäytymisestä omiin oloihin. Negatiivisuus myös nostaa päätään ja en tahdo päätyä sinne negatiivisuuden kehään taas.
Olen menossa kyllä ensi viikolla sairaanhoitajan luokse ja yritän muistaa ottaa tämän puheeksi.
Mulla on myös jotenkin liian tyyni olo, vähän kuin katsoisi itseään ja elämäänsä sivusta. Ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Ahdistuksesta tuo luultavasti kumpuaa.
Kiinnostaisi kuulla, onko muilla vastaavanlaisia romahduksia masennuksen aikana, vai pysyykö vointi lääkityksen avulla tasaisempana?
...jotenkin olen vain tottunut tähän "perusmasennukseen", voikohan tuota noin ilmaista. Tarkoitan siis sitä, että ehkä olen oppinut elämään tuon sairauden kanssa, enkä vaadi itseltäni liikoja tms.
Nyt viimeisen vuoden aikana olen huomannut kuitenkin sellaisen asian, että parin kuukauden välein tulee voinnissa selvä notkahdus, se on sellainen kunnon syöksy pohjamutiin. Mulla ei mielestäni ennen ole ollut tuossa noin selvää "rytmiä". Mistähän voisi olla kysymys? Ei noiden pahimpien jaksojen välinenkään aika mitään helppoa ole, mutta tuo voinnin huononeminen säännöllisesti ihmetyttää. Melkein pystyisin kalenterista katsomaan, että jaahas, lokakuussa tulee seuraava totaaliromahdus ja sitten tammikuussa jne.
Ei tarvitse olla edes mitään ylimääräistä stressitekijää, mikä tuon laukaisisi.
Siksi taisi tulla tarve kirjoittaa kun tänään on taas tuntunut siltä, että tuo notkahdus on tulossa. Huomaan sen pienistä asioista, lähinnä ajatuksista ja vetäytymisestä omiin oloihin. Negatiivisuus myös nostaa päätään ja en tahdo päätyä sinne negatiivisuuden kehään taas.
Olen menossa kyllä ensi viikolla sairaanhoitajan luokse ja yritän muistaa ottaa tämän puheeksi.
Mulla on myös jotenkin liian tyyni olo, vähän kuin katsoisi itseään ja elämäänsä sivusta. Ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Ahdistuksesta tuo luultavasti kumpuaa.
Kiinnostaisi kuulla, onko muilla vastaavanlaisia romahduksia masennuksen aikana, vai pysyykö vointi lääkityksen avulla tasaisempana?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mulla on hyvin lääkeresistentti masennus, mikään ei tahdo auttaa. Ainoastaan bentsot välillä otettuna lievittävät. Sivuoireet kaikesta muusta on tehottomuuden lisäksi ilmenneet. Mulla on jatkuvaa melko vaikeantasoista depressiivisyyttä ja aika tasaisin väliajoin mennään tosiaan pohjamutiin asti. Huoh, ei tämä vaan koskaan parane. Olen vähän päälle kolmekymppinen ja n. 10 vuotiaasta asti tästä kärsinyt. Vienyt täysin elämänilon ja kyvyn menestyä.
lääkkeiden haittavaikutuksista? Tuo itseänsä ulkopuolelta katseleminen ainakin minulle kertoo sen. Minulle ainakin tuollaiset säännöliset notkahdukset kertovat että elimistösi alkaa väsyä kestämään lääkerasitusta. Jos nyt lisäät annoksia tai muutat toiseen merkkiin, ei kannata ihmetellä jos tulee kunnon paukkuromahdus.
Tuntuu oudolta, että sinua hoidetaan, syöt lääkkeitä ja silti olosi ei parane. Miksi kannattaa vaurioittaa kehoaan turhaan? Jos on syönyt lääkkeitä monta vuotta, karmea totuus on kyllä se, että niistä on mahdoton enää päästä eroon. En tiedä yhtäkään lääkäriä joka osaisi auttaa potilaitaan sen jälkeen kun ovat synnyttäneet heissä riippuvuuden.
Kiitos vastauksista.
Masennuslääkitykseni on aika mitätön ja sen aloittamistakin mietittiin pitkään juurikin sen vuoksi, kun joskus nuorempana kärsin kovasti erilaisista sivuoireista. Muistan yhä kirkkaasti sen kun raskas psyykelääkitys purettiin, lopetusoireet olivat hirveät ja kestivät pitkään, samalla meni roskikseen väärä diagnoosikin. Siihen nähden vointini on kyllä parempi. Ja mut on aikanaan vieroitettu myös bentsoista ja olen hyvin varovainen niiden suhteen. Mulla on siis paljon pitkiäkin aikoja, jolloin ei ole ollut mitään lääkitystä masennuksesta huolimatta. Olen kieltäytynyt, koska pelkään sivuvaikutuksia. Viime syksynä ei oikein ollut muuta keinoa yrittää päästä jaloilleen. Kohta vuoden verran on mennyt nykyinen masennuslääke.
Mutta nuo säännölliset romahdukset ovat kyllä alkaneet masennuslääkityksen aikana. Saamari sentään.
Toi ei ole uusi asia, että katselisin omaa elämääni ikäänkuin sivusta. Mulle se on varomerkki voimakkaasta ahdistuksesta ja masennuksen pahenemisesta. Sitä on ollut ilman lääkitystä ja lääkityksen aikana. Tunne on pikemminkin sellainen täydellinen tyhjyys, ikäänkuin mikään ei koskettaisi minua. Anhedoniaa?
Se on totta, ettei kaikki ihmiset parane hoidoista, lääkityksistä huolimatta. Masennus ei mulla ole ainut sairaus ja muut sairaudet ruokkivat sitä ja päinvastoin... Paras lääke on ollut toimintaterapia ja se, että olen saanut toimintakykyä paremmaksi.
Lääkkeillä ei taida mun masennuksenikaan parantua tästä enempää, mutta jos nuo säännölliset romahdukset johtuvatkin siitä, en mä oikein tiedä mitä tehdä. On tuo kevyt masislääkitys myös auttanut.
Voihan se olla, että elimistöni ei kestä nykyistäkään lääkitystä. Yhdestä lääkkeestä saan kauhean päänsäryn ja saatan koko yön hikoilla ja aamulla oksentaa. En oikein tahdo nähdä tuon lääkkeen hyviä puolia enää. Onneksi sen voin helposti jättää pois, sitä on niin vähän aikaa mennyt. Lääkärikin mietti viimeksi, hyödynkö siitä lääkkeestä kuitenkin niin paljon, että sivuoireet "kannattaa" kestää. Nyt osaan ja pystyn sanomaan, että en hyödy. Siitä tulee kuin jotain aivosärkyä, päänsärkyä, sellaista viheliäistä, helisevää. Pari ekaa viikkoa se lääke auttoi nukkumaan paremmin, enää ei. Pari viimeisintä yötä on ollut jo aika levotonta. Uni on katkonaista ja herään varhain. Ei hyvä.
Ainut mitä minulla ei ole kokeiltu, on kunnon terapia. En tiedä miksi mua ei sellaiseen ohjata. Ehkä pitävät sitä rahan haaskaamisena. Tai sitten se on tuo ikä 40 , liian vanha hoidettavaksi/korjattavaksi. Varaa ei ole itse yksityiselle mennä, olen tällä hetkellä eläkkeellä.
Ei terapia poista sinusta lääkkeiden tuomia haittavaikutuksia vaikka kantaisit kaikki rahasi sinne. Toisaalta eläkeläisille ei anneta terapiaa, koska he eivät ole työvoiman käytettävissä.
Mahtaakohan tuo aikaisemmin väärin annettu diagnoosi ja sen mukanaan tuomat lääkkeet tehneet sinulle hallaa josta saat kärsiä lopun elämäsi? Kyllä ne sellaista myrkkyä ovat. Ei tällä keskustelupalstoilla turhaan kerrota, että ne vaurioittavat aivoja ja hermostoa. Varsinkin benzojen jälkeen voi tulla vielä vuosienkin päästä tuollaisia itseään sivusta katselemisen tunteita. Oliko niitä sinulla aikoinaan ennenekuin söit ensimmäistäkään pilleriä?
Miksi on nyt odotettavissa voimakasta masennuksen pahenemista vaikka olet lääkärin hoidossa ja lääkittynä? Miksi syö lääkettä joka ei tehoa? Jospa se onkin lääkkeen aiheuttamaa valeilmiötä, sinä itse olet aivan yhtä terve/sairas kuin tähänkin asti?
Tuollainen lääke päälle - lääke pois sahaaminen jota lääkärit harjoittavat, voisiko se sittenkin vaikuttaa lopun elämän oireita? Pitäisiköhän potilaiden valpastua ja ruveta kyselemään julkisestikin tästä, eikä vain nöyrästi alistua mitä lääkäri määrää.
Jaksatko taas käydä läpi vieroitusoireet, jaksaako elimistösi? Jaksatko kärsiä mahdollisesti yhä pahenevista haitoista jos jatkat syömistä? Vuoden käytön jälkeen ne ovat edessä.
Näitä ajatuksiani voi lukea siten, että ne sopivat minuun tai sitten eivät. Joku muu lukija voi saada oivalluksen itselleen. Itse jokainen on paras itsensä asiantuntija.
Minulla on myös pitkään kestänyt masennus. Romahdan myös säännöllisesti parin kuukauden välein. Välissä voin joskus voida kohtuu hyvinkin. Itse kysyin psykiatriltani jopa kaksisuuntaisen mahdollisuutta, koska välillä on sellaista dysforista hypomaniaa ilmassa, mutta ei kuulemma ole sellaista. Ei ole pystynyt selittämään täysin pistä säännölliset romahdukset johtuvat.
Ovat monen tekijän yhteissumma, osaksi sitä että en hyväksy masennustani. Paremmilla kausilla koitan elää niinkuin en olisi masentunut ollenkaan. Kulutan voimavarani loppuun ja romahdan. Siinä yksi selitys.
En kyllä koskaan ole epäillyt lääkitystäni, vaikka minullakin lääkkeitä on liikaa ja haluaisin eroon osasta. Mutta ollaan vähän eri mieltä psykiatrin kanssa siitä, missä tahdissa niitä vähennetään. Yksi lääke mistä muuten minulle on ollut apua, myös hyvinkin lääkeresistenssiin masennukseeni on Lito. Lito vaan sattuu olemaan lääke, jolla on veemäisimmät sivuvaikutukset mitä voi olla. Ainoa lääke joka kuitenkin oikeasti on auttanut minua, joten hyöty on tällä hetkellä suurempi kuin sivuvaikutukset. Tai no juuri nyt olen taas romahduskierteessä...