Olen jo usean vuoden ajan kokenut jatkuvaa, väsyttävää ahdistusta. Ehkä noin viiden minuutin ajan päivästä saan pääni tyhjäksi stressistä. Olen puhunut aiheesta perheelleni ja ystävilleni, mutta he kokevat huoleni lähinnä huvittavana; mitä stressiä nyt mulla vois olla?
Olen aina vatvonut pitkään asioita, tapahtumia, pieniäkin päätöksiä, muiden ihmisten ongelmia, ja aivan kaikkea mitä elämä eteen heittää. Nyt vain tilanne tuntuu pahenevan, jatkuva ahdistus kun tuntuu jo myös fyysisesti. Tunnen lähes koko päivän ajan palan tunteen rinnassani, sydämeni syke on aivan järkyttävän nopea, en saa joko illalla nukahdettua, tai herään aamuyollä enkä saa enää nukuttua. Myös migreeniä ja hartiakipuja poden lähes viikoittain. Rajuihin migreenikohtauksiin liittyy usein myös huimaus.
Rajummaksi ahdistukseni muuttui viisi vuotta sitten, kun jäin työttömäksi, erosin kuusi vuotta kestäneestä suhteestani, vanhempani erosivat ja sisareni sairastui reumaan. Juoksin työpaikkahaastattelusta toiseen täysin tuloksetta. Jossain vaiheessa vuosien työnhaun jälkeen lannistuin ja annoin nuoruuden mennä ohi. Jumituin kotiin, en kehdannut kertoa kavereilleni työttömyydestäni. Lihosin 30kg, en välittänyt itsestäni enää tippakaan.
Lopulta naapurini alkoivat kysellä, missä oikein olen töissä kun olen joka päivä kotona. Tämä johti siihen etten kehdannut enää astua ovesta ulos, tai laskea vettä ennen klo 14, jotteivat naapurit kuule minun olevan kotona. Syrjäydyin elämästä, yhteiskunnasta. Muutama hyvä ystävä on elämässäni pysynyt, ja perheeni kanssa olen hyvin läheinen. Kukaan ei vaan näe ahdistustani ja pahaa oloani. Olen aina ollut se, jolle muut kertovat huolistaan, ja joka kuuntelee ja auttaa muita. Se ei ole mihinkään muuttunut. Päinvastoin, stressaan myös niiden muiden ihmisten elämiä.
Häpeän työttömyyttäni aivan äärimmäisen paljon. Mietin miksei kukaan niistä useista kymmenistä työnantajista huolinut minua alaisekseen. Mietin mitä jos joku entinen ystäväni saisi tietää säälittävästä tilanteestani. Stressaan menneisyydessä tekemiäni virheitä, mietin mitä ihmiset ylipäänsä ajattelevat minusta, ja siitä kun olen kadonnut olemattomiin.
Ajauduin hyvin nopeasti eroni jälkeen uuteen suhteeseen, miehen kanssa jolla on erittäin paha peliriipuvuus. Pari kuukautta kesti varsinaista yhdessäoloa, jonka jälkeen huomasin tämän ongelman. Tälläkin hetkellä olemme yhdessä ehkä vain siksi, ettei kummallakaan ole voimia tästä lähteä. Seksiä ei ole ollut vuosiin, ei oikeastaan minkäänlaista yhdessäoloa, vaikka saman katon alla asummekin.
Olen koettanut ottaa itseäni niskasta kiinni, ja hakeutunut taas sosiaalisiin tilanteisiin. Olen myös pudottanut painoa 20kg, ja 10 siis vielä edessä... Haluni nousta tästä on siis kova, tuntuu että olen siinä vaiheessa että olen valmis ottamaan vastaan ulkopuolista apua. En vain tiedä mistä ja miten sitä saisin. Kykeneekö tällaisesta tilanteesta nousta ylös omin avuin, onko ihmisiä jotka ovat tämän tehneet?
Olen aina vatvonut pitkään asioita, tapahtumia, pieniäkin päätöksiä, muiden ihmisten ongelmia, ja aivan kaikkea mitä elämä eteen heittää. Nyt vain tilanne tuntuu pahenevan, jatkuva ahdistus kun tuntuu jo myös fyysisesti. Tunnen lähes koko päivän ajan palan tunteen rinnassani, sydämeni syke on aivan järkyttävän nopea, en saa joko illalla nukahdettua, tai herään aamuyollä enkä saa enää nukuttua. Myös migreeniä ja hartiakipuja poden lähes viikoittain. Rajuihin migreenikohtauksiin liittyy usein myös huimaus.
Rajummaksi ahdistukseni muuttui viisi vuotta sitten, kun jäin työttömäksi, erosin kuusi vuotta kestäneestä suhteestani, vanhempani erosivat ja sisareni sairastui reumaan. Juoksin työpaikkahaastattelusta toiseen täysin tuloksetta. Jossain vaiheessa vuosien työnhaun jälkeen lannistuin ja annoin nuoruuden mennä ohi. Jumituin kotiin, en kehdannut kertoa kavereilleni työttömyydestäni. Lihosin 30kg, en välittänyt itsestäni enää tippakaan.
Lopulta naapurini alkoivat kysellä, missä oikein olen töissä kun olen joka päivä kotona. Tämä johti siihen etten kehdannut enää astua ovesta ulos, tai laskea vettä ennen klo 14, jotteivat naapurit kuule minun olevan kotona. Syrjäydyin elämästä, yhteiskunnasta. Muutama hyvä ystävä on elämässäni pysynyt, ja perheeni kanssa olen hyvin läheinen. Kukaan ei vaan näe ahdistustani ja pahaa oloani. Olen aina ollut se, jolle muut kertovat huolistaan, ja joka kuuntelee ja auttaa muita. Se ei ole mihinkään muuttunut. Päinvastoin, stressaan myös niiden muiden ihmisten elämiä.
Häpeän työttömyyttäni aivan äärimmäisen paljon. Mietin miksei kukaan niistä useista kymmenistä työnantajista huolinut minua alaisekseen. Mietin mitä jos joku entinen ystäväni saisi tietää säälittävästä tilanteestani. Stressaan menneisyydessä tekemiäni virheitä, mietin mitä ihmiset ylipäänsä ajattelevat minusta, ja siitä kun olen kadonnut olemattomiin.
Ajauduin hyvin nopeasti eroni jälkeen uuteen suhteeseen, miehen kanssa jolla on erittäin paha peliriipuvuus. Pari kuukautta kesti varsinaista yhdessäoloa, jonka jälkeen huomasin tämän ongelman. Tälläkin hetkellä olemme yhdessä ehkä vain siksi, ettei kummallakaan ole voimia tästä lähteä. Seksiä ei ole ollut vuosiin, ei oikeastaan minkäänlaista yhdessäoloa, vaikka saman katon alla asummekin.
Olen koettanut ottaa itseäni niskasta kiinni, ja hakeutunut taas sosiaalisiin tilanteisiin. Olen myös pudottanut painoa 20kg, ja 10 siis vielä edessä... Haluni nousta tästä on siis kova, tuntuu että olen siinä vaiheessa että olen valmis ottamaan vastaan ulkopuolista apua. En vain tiedä mistä ja miten sitä saisin. Kykeneekö tällaisesta tilanteesta nousta ylös omin avuin, onko ihmisiä jotka ovat tämän tehneet?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Oikeassa olet. Ahdistus todellakin tuntuu myös fyysisesti. Pahimpina päivinä tuntuu, että kuolee siihen tuskaan.... Täällä myös yksi joka kantaa mukanaan muidenkin ihmisten murheita. Jollen pysty auttamaan tai apuni ei kelpaa, tulen entistä surullisemmaksi. Omiakin asioita miettiessä menee yöunet, kelaa siinä sitten muidenkin elämää.... Ööö siis säkö, et ole ollenkaan hakenu apua vaivoihisi? Jo unettomuus pitkään jatkuessaan kuormittaa elimistöä niin paljon, että tulee vaikka minkälaista vaivaa. Muistathan liikunnan lisäksi myös oikean, terveellisen ruokavalion merkityksen terveydelle.
Seksi kyllä kuuluu mielestäni hyvään parisuhteeseen, onhan se tapa osoittaa myös rakkauttaan! En rupea ketään neuvomaan parisuhde asioissa,jokainen tekee päätökset itse. Täytyy muistaa, että meillä on vain tämä yksi elämä ja joskus joutuu luopumaan jostain mistä välittääkin.
Ei työttömyyttään tarvitse hävetä!!! Ihan yhtä arvokkaita ihmisiä työttömätkin ovat kuin ne jotka ovat olleet työelämässä kauemmin tai opiskelleet. Tuo on niin helppo sanoa toiselle, vaikka itse painii aivan saman ongelman kanssa.... Kilpailu työmarkkonoilla on vaan niin kova. Pakko vain jankuttaa itselleen, ettei tarvitse hävetä menneisyyttään ja jos joku ei ymmärrä, niin se on sen ihmisen ongelma. Ei minustakaan voi kaikki tykätä. ;) Olen kuitenkin ilokseni huomannut, että maailmassa on myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät pidä luuserina, vaikka historiani on hyvin erilainen. Täytyy vain opetella rakastamaan itseään, niin vaikeaa kuin se onkin.
Apua voi olla todella vaikea hakea, sen myöntäminen itselleen, ettei pärjääkään enää yksin. Minut pelasti se, että sosiaalityöntekijäni ehdotti kuntouttavaan työtoimintaan hakemista. Kyseessä on pitkäaikainen tuki. He auttavat minua jopa etsimään vaikka oppisopimuspaikan jos niin haluan. Omin voimin en tästä suosta nouse, sen olen tajunnut. Varmasti sinäkin ap pääset takasin työelämään tai opiskeluun, mitä ikinä sitten haluatkin!!! Sun täytyy vain uskoa itseesi ja lopettaa itsesi vertailu muihin!!!!!!!! Minä olisin varmasti vieläkin täysin syrjäytynyt, jollei minua olisi pyydetty uudessa kotikaupungissani raahautumaan aika-ajoin sosiaalityöntekijälle. Niin rikki olen ollut. Jos sinusta tuntuu, ettei kukaan kuuntele ja ota tosissaan huoliasi, oletko miettinyt jonkinlaiseen terapiaan hakeutumista? Hienoa, että olet taas uskaltautunut sosiaalisiin tilanteisiin! Varmasti pääset elämässäsi eteenpäin, kun vaan niin päätät!
Maallikkona ja vaikka olisi ammattilainenkin niin ei voi tehdä diagnoosia kenéstäkään noin lyhyen kuvauksen perusteella. Kuitenkin vaikuttaa että sinulla on piirteitä läeisriippuvuudesta, mietit mitä toiset ajattelevat, ratkot toisten ongelmia, yrität olla tehokas toisten kuuntelija ja et saa aikaiseksi ratkaista ihmissuhdeongelmaa. Sotkeutumalla toisten ongelmiin yritä hallita heitä omilla neuvoillasi, mutta itsekkin koet että asiat saattavat jopa hankaloitua.
Kyllä sinussa ainesta on nousta ja tulla pois tuosta piilokätköstäsi. Lue kirjallisuutta esim. läheiriippuvuudesta, Seppo Jokisen teoksia. Olet porhakka nainen ja lahjakaskin. Tarvinnet ainakin alussa ammattilaisen ohjeita.