onkohan mahdollista että olisin saanut hiv tartunnan. kun aloitin toukokuun alussa seurustelemaan yhden jätkän kanssa ja hän ei ollut ikinä kenenkään kanssa kun minun kanssa vasta ensimmäisen kerran. no hän piieliä rupesi kustessa kirvelemään ja minä kävin sitten testeissä ja minulla todettiin klamydia. no saimme sitten sen lläkekuurin ja se meni ohi. mutta sillä jätkällä on vielä ihmeellisiä vaivija kuten sitä koskee aivan kamalsti kiveksiin ja on muutenkin arat. no minä menen ensi torstaina käymään hiv testeissä kun hän epäilee että minulla on se hiv koska silloin kun minulla todettiin klamydia niin se jätkä kuumeili ja kurkku oli kipeä niinku hivin oireta ois mutta olen kuullut että klamydiassakin on alussa kuumeilua vai onko?? mutta vastatkaa kun minua pelottaa aivan kamalsti jos minulla onkin nyt se hiv. jos olen saanut tARTUNNAN NIIN SE OLISI SAATU JO MAALISKUUSSA....
hiv
ööö
32554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Pötköön kirjoitetun viestisi takia en ala pilkkoa sitä pienempiin osiin, joten kommentoin vain loppua:
Päätöksesi mennä hiv-testiin on erinomainen. Sen tuloksen perusteella voit karsia paljon mahdollisuuksia pois. Vilpittömästi: tuo on järkevä tapa ruveta haarukoimaan mahdollisia sairauksia.
Ja uskoit ku kundi sano, ettei se ollu ketään nainu? naiivi blondi lienet....
Maailma ei ole noin kaunis!
et oo sit poikaas pasittanu lääkärille testeihin?
siitähän sen saa tietää mikä sillä on! miks sun pitäis käydä ja sit kertoo pojalle vai et mun testit näytti tätä ja sullakin varmaan...