Puolueiden teltat oli niin lähellä toisiaa, että pystyi vertaamaan
puolueitten kannatusta.
huomioni tein perussuomalaisten ehdokkaiden teltalle.
Ehtokas jakoi kahvia, eniten oli kävijöitä, joka tuntui,
että juytky on taas tulossa.
keskusteluissa ilmeni ulkomaan rahoitus ja vieläpä laina rahalla.
Hallitus puolueiden uskottavuus on koetuksella.
Nyt on vain kaikkien perussuomalaisten velvollisuus saada
ihmiset äänestämään.
puolueitten kannatusta.
huomioni tein perussuomalaisten ehdokkaiden teltalle.
Ehtokas jakoi kahvia, eniten oli kävijöitä, joka tuntui,
että juytky on taas tulossa.
keskusteluissa ilmeni ulkomaan rahoitus ja vieläpä laina rahalla.
Hallitus puolueiden uskottavuus on koetuksella.
Nyt on vain kaikkien perussuomalaisten velvollisuus saada
ihmiset äänestämään.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Siellä näkyy olevan nyt sellainen uusi ehdokas joka saa takuuvarmasti ääniä. On tunnettu muista yhteyksistä ja rehdiksi henkilöksi todettu. Meillä äänestetään juuri tätä henkolöä.
Sinä äänestät siis itseäsi.
Vaimosi, joka on älykkäämpi ja suositumpi kuin sinä, äänestää ilmeisesti demareita.
Älä silti lyö häntä enää tai hän muuttaa minun luokseni ja tänne sinä et pääse.
Vastaan nikille `Niinpä niin`
- En ole ehdokkaana
- Mieheni ex Kokoomuslainen nyt Perussuomalaisten kannattaja.
ojasta allikkoon xD
Kuka on tuo rehti?
Numero 100
ei täälä kerrota nimiä eikä muutakaan ne pyyhitään pois etekin nekatiivistä kirjoittamaa , niimpä niin ,toi poistuu et saa kirjoittaa sinivilkut tulee ,kunhan pää jehu näkee tai nainen,
Oli miten oli, mutt hommatkaa seuraavaan kertaan alueelle järjestyksenvalvojia. Sellaisia osaavia ja ammatti-ihmisiä.
Pussikalja porukat jotka häiriköi alvariinsa, ei kuulu tuollaiseen tapahtumaan. Ja oli useita.
Neliapilan nurkallakin imettiin teltan takana viinaa isolla porukalla, ja keltaliivinen, ilmeisesti valvoja, ei tehnyt muuta kun seurusteli muutaman asiakkaan kanssa.
Lähettiin lasten ja vieraiden kanssa pois, mökille. Pettynyt.
Olin kesäätorilla ollut järjestyksenvalvoja ja jain kaikille puoluieesta riippumasta mahdollisuyuden esittää mielipiteensä ja siitä mainitsin useamman kerran ja mahdollisuut käytettiin.
Mitä sitten tulee ammattitaitooni arvosteluun niin mitään hälyttävää alueella ei tapahtunut olen sentään ammatin omaava järjestyksenvalvoja ja mitään eei poikkeavää ei alueellä tapahtunut.
On tietysti yksin mahdottotomuus hallita kaikkea mutta vielä hallitin tilanteen käskyin ja kehoituksin illan kuluessa kuten pitääkin tehdä
Osaava järkkäri ei muuten tee omaa kamjaansa silloin, kun liivit päällensä laittaa. Ja sinulla oli vaalikampanja tapissaan hämärän illassa Vaikka olisi valkonen norsu pomppinut tasajalkaa, ett olisi sitä kiihkossasi huomannut.
Osaavana henkilönä olin tasapuolinen ja annoin eri puolueiden ehdokkaille puheenvuoron ja myöskin siten toimimassa ja turvaamassa häiriintymätöntä esiintymistä kaikkien puheenvuoron käyttäneiden osalta ja siitä en paikallaolijoilta moitetta saanut. kiitos mielipiteestä
Sanomasi on siten kyseenalainen ja halventava lausuma ystävällisesti markku
Ja pimeäkin tuli kesken illan. Ja jotkut kaupustelijat häiritsivät yrittämällä myydä jotakin. Ensi vuonna keskellä kesää ja ilman kaupustelijoita koko tilaisuus kiitos. Nimim. "en tule enää koskaan enää Lieksaan, jos olisin ollut tyytyväinen palveluun, olisin upporikas venäläinen joka olisi testannut koko omaisuutensa Lieksan kaupungille, lällälläää"
kai Nusesta kateus loista?
Ei loista. Iltatorinkin keksitte Nusesta ;))
Tasapuolisesti annoin jokaisen puolueen ja valtuustoehdokkaan esinntyä vahvistinlaitteineni kautta ja siitä kaikki puneevuoron käyttäneet olivat kiitollisia.
Jos jokun ei käyttänyt puheevuoroa niin on tietysti vanhinko mutta jopa vihreitä sian tukea etteä olen mahdollisuuden todennut jos jokut asian toisin toteaa on kuitenkin annettu mahdollisuus, tod sanoma esiin. markku 69
..... lapun jossa lukkoo jotta 96 , vartteenotettava ehokas, eikä muuten puhuna apulanttoo!
Jott tämmöst tännään!
.
Nyt meni vähän sekasin. Mit siän yrytiti saunoa?
en äänestäisi vaikka maksettaisiin..-
lipun sain minäkkiin ja meinoon myös iänestää. asioo puhuttii! 96
Äänestän ennemmin maahanmuuttajaa. Tietää asioista paremmin eikä kehu itseään. On myös kielitaitoinen.
Taitaa levittää apulanttoo.........
hän on maskotti, p.s ei ääniä.
Numeron poistattaja onko tasapuolista kun olet siitä kirjoittanut ja näkyy noita mainoksia olevan toisaalla, laitetaan numerot toiseen järjestykseen sittenMK
No niin taas hämrän kaupat nähty..Paikat on perseestä,enemmän käy porukkaa pielisapteekista ll lehden talolle päin.MIKSI AINA SAMAT SAA SAMAT PAIKAT.Esim. hurttajuttu Fanisbub läheltä ?Ens vuonna vaihtoon paikat ne jotka olivat vesiotorin päässä ne sokosesta eteenpäin ja ne tänne vesitoriinpäin.Vai onko jottain paikan antajalla pelissä sormet.
Niin ohi kävelitiin hyvin sujuvasti persujen "rakkikoiralauman". En tule äänestämään moista joukkoa iän kuuna päivänä. Rakuttajia, kuka enemmän kuka vähemmän.
Minä taas en äänestä ikinä demaria. En koskaan enkä missään olosuhteissa.
eihän nuo demarit oo ilennä vielä pärstäänsä laittaa nettiin mitä hyö salannee?
lieksalaisen perussuomalaisen ehdokkaan kanssa.
Miehellä oli ihan hyviäkin ajatuksia, mutta argumentointi ja kielenkäyttö on sellaista, etten tule ikipäivänä moista äänestämään.
Hieman, tai ehkä tässä tapauksessa vähän enemmänkin hillitympää ilmaisua. Ei ne vitut ja perkeleet tee asiaa ainakaan uskottavammaksi.
Moukkamainen kielenkäyttö ja asenne eivät paranna muidenkaan saman puolueen ehdokkaiden asemaa.
Elä sie demari kehtoo valehella. Aika epätoivonen yritys mustamaalata persuja.
... ja tuosta tapahtuneesta minulla on iso liuta todistajia.
Joo varmaan...... kenties lauma pinkkejä elefantteja.
Onko hoh hoolla rammarin neula juuttunu päälle? Turha väittää persuja rakuttajiksi, taitaa pahimmat rakuttajat löytyy muualta. Aika sujuvasti palstalla rakutetaan ja rakutus kiihtyy kun vaalit lähestyy kun pelottaa, jos persut hyvinkin moninkertaistaa valtuustopaikat.
Minuthan nuo kampitti kun en pysähtyny muuten ja yrittivät työväen aatetta julistaa?
Pääsin pimeänturvin livahtamaan kun kampittivat toisen uhrin ja sitä yrittivät aivopestä?
Tulin siihen tulokseen että persut saa minun ääneni ja kannatukseni!
Eero Reijosen puhe oli hyvä ja uskottava.
Monet varmaan mietti mihin suomi on tosiaan menossa.
Suomi on menossa jatkuvaan velkakierteeseen
Eero kärkkäinen kuunteli muutaman metrin päässä
ja näytti antavan reijosen puheelle hyväksynnän.
PS joku ehdokas tuumi kaupungin raha tilannetta
kertoi uskottavasti saadaanko korjattua kaupunkin
raha tilanne, kun vielä vastuuttomasti on velkaannuttu
Samoin työ tilanne lieksassa mikä on tulevaisuus.
Ehdokas mainitsi vastuu on otettava vaikka muut on
tilanteen tähän ajaneet,samalla uskoi vaali voittoon..
"Eero kärkkäinen kuunteli muutaman metrin päässä
ja näytti antavan reijosen puheelle hyväksynnän."
Ahaa kuinka hän tämän asian toimitti? Kipitiikö iltatorilta suoraan Vatikaaniin ja laittoi valkoisen savupilven tulemaan piipun uumenista vai laittoiko monokkelin silmään ja silinterihatun päähän ja nyökytteli hyväksyvästi yleisön antaessa aplodeja?
... on upea.
Sopii lieksalaisille.
Siinä ei tarvita omia aivoja.
Riittä kun uskoo joulupukkiin, keijukaisiin, ufoihin, ja tietysti niihin urbaanilegendoihin joita paikalliset, kuin myös puoluetoimiston persuherrat levittävät.
Lähtökohtana on vankkaa, tosiasioihin perustuvaa argumentointia välttelevä retoriikka johon pystyy myös ns. putkiaivoilla varustettu kansalainen.
Tälläinen putkiaivokansa onkin sitä persujen vahvinta kannattajakuntaa.
Persulogiikka ei pure lukutaitoisiin tiedonhankkijoihin ja terveesti omilla aivoilla ajatteleviin kansalaisiin.
Menehän syöttäämään soopaasi muualle tai älä menekkään jatka vaan. Sun puheesi satavat suoraan persujen laariin xd
Ja tonki olit kopannu netistä.
Kysyn sulta "persujen logiikka..." Kun et suosi persuja, niin miksi ihmeessä sitten sinun tuo "muut kuin persu" logiikkasi ei pure persuja suosivaan ryhmään. Kun vielä sanot persuja "toisen luokan kansalaisiksi!" Vastaappa minulle,hyvä ko. nimim. Miksi nykyhallistus ei pysty saamaan suomi nimistä valtiota nousuun, vaan mennään kuin olisi kusi sukassa! Oletko aivan pihalla? Valitettavasti vain sinun tuo
"Persulogiikka ei pure lukutaitoisiin tiedonhankkijoihin ja terveesti omilla aivoilla ajatteleviin kansalaisiin"
ymmärränkö oikein, että suomessa on tasan tarkkaan VAIN n. 20% ihmisiä, JOTKA osaavat lukutaidon. Ei voi olla totta, että rakkaassa suomen aassa on noin(kin) tyhmiä kuin sinä olet arv. nimim.
Miksi toit näkyville tyhmyytesi?
että olen tyhmä?
Vaimosiko kertoi?
Perhanan likka, hän tiesi kyllä, mutta me oli sovittu, ettei hän kerro minun tyhmyydestäni sinulle mitään.
Noh,olkoon.
Tuohon väittämääsi 20 % vastineena.
Olen pahoillani, etten tyhmyyksissäni tajunnut sitä, että joku sinun kaltaisesi saattaisi sotkeutua noihin sanoihin eli joku ei ehkä tajua lukemaansa.
Luepas uudelleen ja jos et vieläkään tajua niin kysy vaimoltasi.
Sitten nimimerkille "Ai niin"
"Ja tonki olit kopannu netistä. "
Väittämääsi vaatisin perustelua.
Pistäpä linkki, että näemme mistä osoitteesta eli sivulta minä kopsasin tuon tekstini.
Aika ala-arvoista sontaa suollat. Myönnä tappiosi ja mene näsäviisastelemaan Koululaisen taikka Suosikin keskustelupalstoille.
Yksi asia joka toistuu PSten puheessa on "suomalaisuus". Se on älyllisesti todella häiritsevää, koska jokainen joka ajattelee asiaa edes puoli minuuttia tajuaa, ettei ole olemassa yhtä suomalaisuutta. Myös ne kaikki asiat, joita PSt kieltämättä usein solvaten pitävät esillä: ihan eduskuntaa myöten he puhuvat: "suvakeista" ja "vajakeista", jolla he haluavat halventaa ihmisiä, jotka suhtautuvat myötämielisesti maahanmuuttoon, myös he kuuluvat suomalaisuuteen. Samoin seksuaalivähemmistöt ja luonnonsuojelijat. Heilläkin on oltava ihmisarvo ja oikeus ajaa omia tavoitteitaan. Myös he kuuluvat suomalaisuuteen.
Kovin harvat meistä mahtuvat PSten "suomalaisuuden" alle. Ehkä juuri ne 19.1% äänestäneistä ihmisistä. Me muut, jotka pidämme suomalaisuutta moni-ilmeisempänä ja kunnioitamme hyviä käytöstapoja, emmekä hyväksy ihmisten nimittelyä, leimaudumme monien PSten ehdokkaiden puheissa välillisesti epä suomalaisiksi. Ja se aika kummallista.
Rankkaa tekstiä täällä on. Älkää kiistellä keskenänne sillä sopu on paljon mukavampaa. Vaalien tuloksen päättää kansa emme me. Siis numero71. Kiitos.
Jos meidä pinta-ala tällä hetkellä 3418 neliökilometriä josta taajama aluetta 68,8 niin kuka haluaa vielä pidempiä matkoja palveluihin?
asiallinen kommentti, joten se vaatii asiallisen vastauksen.
Se on:
Ei varmasti kukaan halua pidempiä matkoja, mutta joskus ne seikat ei ole kiinni edes paikallisten hyvästä tahdosta.
Ei minun, sinun tai meidän kenenkään.
Ja nyt aion tehdä kuten Pietari Prööti neuvoi, minun osaltani tämä ketju ja sivusto saa olla.
Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei minusta näin helpolla pääse.
Ilmaannun milloin minkin puolueen vaaliteltalle ja sanon suoraan aina ja ihan puolueesta riippumatta.
Kaikkien tavoitteissa on arvosteltavaa, mutta myös paljon hyvää.
Terveisin se tyhmä.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! On ne matkat kasvaneet jos Lieksan torilla sammunut mies niin poliisit tuli Joensuusta ja veivät nurmekseen. Paljonkohan tämä maksaa valtiolle ja sitä kautta kunnalle? Kuntalaiset ei näitä asioita tietenkään päätä mutta ääni pitäis saada ylemmille herroille kuulumaan ja siihen auttaa jos istut jossakin luottamustehtävässä ja ajat yhteisiä asioita.
suannoonko muahanmuuttaja olla laen mukkaan ehokkaana,ka kunnen tuota tiijjä vieläkkää nii sentähen vaen aprikoen tuossa semmosta asijjoo.
Kyllä saa, ja aika outoa aprikoida sitä nyt, kun ehdokkaat on jo asetettu. Maahanmuuttajia on ollut jo yli 15 vuotta kunnanvaltuustoissa ja on nyt myös kaupunginhallituksissa. Taisi olla vihreät tienraivaajina ja nyt kaikilla puolueilla on maahanmuuttajia ehdokkaina. Myös perussuomalaisilla ja hyvä niin.
Valtuutettujen vaihtuvuus voi olla suurin pitkiin aikoihin.
ilmeisesti luentoja ja koulutusta kunnallislaista olisi
paikallaan.
valtuutetun kuuluisi tietää kunnallislaki ;siitä se vähitellen
jokaiselle rupeaa hahmottumaan.
myös uskottavuus kaikkiin toimintoihin on tärkeää
Olen hyvnkin samaa mieltä kanssasi olisi jopa tarpeen myöskin tuntea kokoustekniikka ja miten tehdään ja toimitaan kun eteen tuodaan paksu kirja ainoastaan vaan numeroita,esimerkikisi talousarvio
Miten teet aloitteet ja esitykset miten toimit jos olet eri mieltä asioista jäätkö jalkoihin?
Miten toimit jossakin ryhmässä hallitseeko ryhmä sinua ja kuunnellaanko mielipiteitäsi.
Miten käytät puheenvuoron ja miten?
Olen kuitenkin nähnyt sen asian, että jotakin nippeliasiaa tuodaan esiin ja sitten viimeisenä voinee olla se suurin ja tärkein asia ja näin untuvikot jäävät huuli pyöreenä katsomaan jotta mites tämä asia meni? markku
Kunnan asioitako kehumalla ihteesä hoidetaan. Hoh hoijaa. Pitäsi oppia ensin ilmaisemaan asiat, lukemaan tekstiä ja kirjoittamaan ymmärrettevästi.
perussuomalaiset näyttivät tyhmyytensä taas tänää ratiossa voi hitto
Ei ainakaa persut luvannut tyhjiä miljoonia ja työpaikkoja maahnmuutajien kustannuksella!
Olin kyllä myös paikalla mutta en ollyt tyrkyllä radioon koska ihmiset halusi kanssani keskustella muuten.joten en nyt ollut äänessä mutta jotakin asiaa oikaisisin.
Kolin osalta seurakunnan maa joka on ollut matkailuyrityksen hallussa ja sitä nyt esitettiin ostettavaksi kaupungille,
Asia lienee sellainen, että yrittäjällä on sopimus ja siksi myyntiä ei voida suorittaa juuri tällä hinnalla ja siksi asia on ongelmallinen tämän muistanen koska olen ollut srk toiminnassa päätöksentekoelimessä, onko asia nyt sitten muuttunut siltä osin?
Kolin osalta seurakunnan maa joka on ollut matkailuyrityksen hallussa ja sitä nyt esitettiin ostettavaksi kaupungille,
Asia lienee sellainen, että yrittäjällä on sopimus ja siksi myyntiä ei voida suorittaa juuri tällä hinnalla ja siksi asia on ongelmallinen tämän muistanen koska olen ollut srk toiminnassa päätöksentekoelimessä, onko asia nyt sitten muuttunut siltä osin?
Luehan korpinen tuo kirjoituksesi. Siis mitä yrität sanoa tuossa. Ihme tuherrusta. Kertakaikkiaan on.
KD edustaja radiossa esitti että tuo maa-alue josta hän puhui pitäisi( lomakolin leirialue) ostaa kaupungin.
Kuitenkin tuo maa-alue on seurakunnan ja seurakunnalla ja yrittäjällä on sopimus onko vielä? siksi alueen myyntiä ei ole voitu kilpailuttaa myynnin osalta.koska yrittäjä olisi halukas sen ostamaan mutta hinta on tuosta paikasta alhainen ja kun aina seurakunnan päätökset pitää vielä alistaa tuomiokapitulille niin ilman kilpailua ei voitane tilaa myydä?
Eli se lyhykäisyydessä
Siis taas. Yrittäjällä on sopimus. Vai onko vielä. Jne jne
Voi hyvä ihme tuon miehen ilmaisua. Ja valtuustoon tunkemassa. Kaikkea kanssa.
Lyhyesti. Ällyy jo lopetta nuo tuherrukset.
Kävin tänä iltana kolilla ja sain asialle vahvistuksen kyläläisiltä miten asia on kuten kerroin ja se pitää paikkansa
Pyrin asian esittämään hieman hienovaraisemmin sinulle markku
Mitä sinulle tänään kuuluu Markku Korpinen??
Tässäpä sulle perustiedot tämänhetkisestä tilanteesta srk:n maa-alueesta Kolilta.
Ihan noin hienovaraisesti kerrottuna, kun olet ollut siellä srk:n "luottamustoimessa"
Tuo lainaus on Lieksan srk:n kokouspöytäkirjasta.
Seurakunnan omistama Hietarannan tila (422-411-16-14) muodostaa noin puolet kaava-alueesta ja sen pinta-ala on 4,67 ha. Nykyinen leirintäalue sijaitsee kokonaisuudessaan seurakunnan maalla. Hietarannan tilaa koskeva, vuodelta 1968 peräisin oleva, maanvuokrasopimus on HHS Oy:llä ja on voimassa kevääseen
2018.
Tilapäisellä rakennusluvalla rakennetut lomamökit on siirretty pois alueelta
syksyllä 2008. Nykyisen vuokrasopimuksen korvaava uusi vuokrasopimus
on valmisteltu kirkkoneuvoston toimeksiannosta, mutta uutta sopimusta
ei ole syntynyt. Vuokralainen pitää ensisijaisena tavoitteena ja
investointiensa käynnistämisen ehtona tilan hankkimista omistukseensa.
Seurakunnan kannalta myymiseen ei ole tarvetta. Kirkkohallituksen
edustaja suosittelee julkista tarjouskilpailua, jos tila joskus aiotaan myydä.
Kyläläiset toivovat uimarannan maksutonta käyttömahdollisuutta.
KUKA muka rehti muissa yhdistyksissä ?