Sairauslomiin karenssi!

Kokoomuksen puoluevaltuusto päätti lauantaina tukea aloitetta,
jonka mukaan ensimmäinen sairauslomapäivä olisi palkaton ja
kaksi seuraavaa viikkoa sairastaja saisi 80 prosenttia palkasta.

Jees tämä on hyvä aloite, äänestäkäämme nyt väellä ja voimalla
kokoomusta jotta tästä työväenpuolueesta tulisi entistäkin suurempi
ja mahtavampi. Seuraava parannus voisi olla vaikka 10 tuntinen työpäivä, 6 päiväinen työviikko ja kesälomiakin voisi kutistaa ainakin parilla viikolla.

Uhraukset ovat kovat mutta tällä taataan Suomen kilpailukyky ja onhan niitä kaikenlaisia menoja kun etelän serkutkin tarvitsevat aina silloin tällöin pieniä avustuksia jottei pensaspalot leviä ympäri tellusta.


Ensijaisesti tulisi nyt kantaa vastuuta eurooppalaisista suurpankeista ja niiden pulaan joutuneista sijoittajista jotka pitää pelastaa ahdinkosta kaikin mahdollisin tavoin. Pienistä puroista tulee joki ja tästä on nyt hyvä lahteä ja vastuunkantoa tarvitaan myös flunssaa potevilta työntekijöiltä.
23277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei se aivan mahdoton esitys ole. Ketä se kirpaisisi eniten. Niitä, jotka ovat useasti päivän-kahden sairaslomalla.
Herjana heitit tuon lomaoikeuden lyhentämisen. Mutta, mutta. Ajattele nyt kunta alan lomia. 38 päivää vuodessa, viikkoon lasketaan vain 5 pv eli lähes kaksi kuukautta vuodessa. Siihen jos vielä sairastaa kaksi kuukautta täydellä palkalla, sopivasti jaksottaen, niin puolta virkaahan siinä tehdään täydellä palkalla. Ei ihme, että kunnat ja kuntayhtymät ovat pulassa ja veromarkoilla elätetään isoa laumaa lusmuja, joista monet äännestävät juuri kokoomusta.

Äänestä

Krapulapäivistäkään ei sitten saisi maksua,kyllä se on väärin ja niitä on useita?

Äänestä

Vaikka en kokoomusta kannatakaan niin tässä asiassa ovat oikeassa. Useimmiten kuitenkin joudun olemaan eri mieltä heidän kassaan, mm. kaikenlainen työttömien kyykyttäminen.

Äänestä
  • Kun antaa pirulle pikkusormen niin se vie koko käden. Tästä on hyvä jatkaa kun saavat tämän läpi. Jyrähtääkö ammattiyhdistys niin tuskinpa, esittävät vielä radikaalinpaa leikkausta ja sitten ollaan niin Mannerheimia niin Mannerheimia.

    Eläkeiän nostoonkin taitaa nämä nykyiset ay pomot olla niitä kaikista innokkaimipia. Allright, kohta joku sanoo että rahat ei riitä nykyisen kaltaiseen eläkejärjestelmään niin ei riitäkkään mutta mistä leikattaisiin? Eläkekatosta olisi hyvä aloittaa. Ruotsissa eläkekatto on 3 000 euroa. Kas kun eivät uudista tätäkin nyt yksintein kun Ruotsista on haettu mallia tähän sairausloma
    karenssiinkin.

    Eläkekatto on pyhä lehmä, johon suuripalkkaiset politiikot, ay pomot ja valtaeliitti ei missään nimessä halua koskea. Edes persut eivät pidä pahemmin meteliä eliitin ylisuurista eläkkeistä.

    Äänestä

  • Wapaa Palokunta kirjoitti:

    Kun antaa pirulle pikkusormen niin se vie koko käden. Tästä on hyvä jatkaa kun saavat tämän läpi. Jyrähtääkö ammattiyhdistys niin tuskinpa, esittävät vielä radikaalinpaa leikkausta ja sitten ollaan niin Mannerheimia niin Mannerheimia.

    Eläkeiän nostoonkin taitaa nämä nykyiset ay pomot olla niitä kaikista innokkaimipia. Allright, kohta joku sanoo että rahat ei riitä nykyisen kaltaiseen eläkejärjestelmään niin ei riitäkkään mutta mistä leikattaisiin? Eläkekatosta olisi hyvä aloittaa. Ruotsissa eläkekatto on 3 000 euroa. Kas kun eivät uudista tätäkin nyt yksintein kun Ruotsista on haettu mallia tähän sairausloma
    karenssiinkin.

    Eläkekatto on pyhä lehmä, johon suuripalkkaiset politiikot, ay pomot ja valtaeliitti ei missään nimessä halua koskea. Edes persut eivät pidä pahemmin meteliä eliitin ylisuurista eläkkeistä.

    Tuo eläkekatto tulisi toteuttaa. Jos perheessä on on ollut kaksikin suuri tuloista, kyllä pitäisi tulla toimeen.Osan on tultava toimeen kolmas osalla siitä. Lisäksi isotuloisilla on omaisuutta, jota voi realisoida tarvittaessa. Lisäksi vanhuuseläkkeelle jäännin jälkeen voi tehdä töitä eläkkeen ohessa ilman mitään kattoa.
    Tänä aamuna katsoin TV:stä dokumenttia yli 70 v kuulonhoitajasta, joka jatkoi eläkkeen ohella töitä.
    Suurin osa ihmisistä on parempi kuntoisia yli 60v kuin esim. 20 vuotta sitten. Tietysti ammatin vaativuus tulee huomioida ammatillissena eläke ikänä, mutta yleistä rajaa voisi nostaa vuodella. Työoloissa pitäisi ikä huomioida kuten ei yötyötä yli 60v.
    Omaa työuraani olen ajatellut jatkaa, kun se aika koittaa, ellen sairastu. Toimeentulon lisäksi minulle työ merkitsee myös sosiaalisia suhteita.

    Äänestä

Hyvä ajatus, olen varma että esim.maanantaipoissaolot vähenisivät kun juopot ei raskisi jäädä rokuliin.

Äänestä
  • Tuon "uudistuksen" jälkeen hilaannun kyllä joka ainoassa flunssassa pärskimään työpaikalle sekä käyn pärskien valittelemassa työkavereille ja etenkin pomoille surkeaa olotilaani. Samoin teen paskataudin yllättäessä, enkä varmasti pese varpusparven päästön jälkeen käsiäni.

    Äänestä

  • Samalla mitalla kirjoitti:

    Tuon "uudistuksen" jälkeen hilaannun kyllä joka ainoassa flunssassa pärskimään työpaikalle sekä käyn pärskien valittelemassa työkavereille ja etenkin pomoille surkeaa olotilaani. Samoin teen paskataudin yllättäessä, enkä varmasti pese varpusparven päästön jälkeen käsiäni.

    Sinähän oletkin juuri niitä, jotka jäävät kotiin, kun nenä on hieman tukossa ja aamuyöllä vähän nipisti vatsasta. Ja useasti. Toiset tekevät työsi ja venyttävät työpäiväänsä.

    Äänestä

  • minä, mitä muista kirjoitti:

    Sinähän oletkin juuri niitä, jotka jäävät kotiin, kun nenä on hieman tukossa ja aamuyöllä vähän nipisti vatsasta. Ja useasti. Toiset tekevät työsi ja venyttävät työpäiväänsä.

    Siis on aina solidaarisempaa, että räkä tai pasca lentää tasapuolisesti joka ainoalta työpaikalla? Tätähän tuleva käyttäytymiseni juuri edistää.

    Äänestä

  • Samalla mitalla kirjoitti:

    Siis on aina solidaarisempaa, että räkä tai pasca lentää tasapuolisesti joka ainoalta työpaikalla? Tätähän tuleva käyttäytymiseni juuri edistää.

    On se kummallista, että toisilla on näitä räkä- ja vatsatauteja useasti vuodessa. Menevät nopeasti ohi 1-2pv ( ei tarvitse lääkärintodistusta), riittää kun rykii ja kähisee ilmoittaessaan esimiehelle. Pitäisikö mennä tutkimuksiin, mistä johtuvat.

    Äänestä

  • laiskimus madotius kirjoitti:

    On se kummallista, että toisilla on näitä räkä- ja vatsatauteja useasti vuodessa. Menevät nopeasti ohi 1-2pv ( ei tarvitse lääkärintodistusta), riittää kun rykii ja kähisee ilmoittaessaan esimiehelle. Pitäisikö mennä tutkimuksiin, mistä johtuvat.

    Ihmisten vastustuskyvyssä on hyvin suuria eroja. Lisäksi tietyt perussairaudet heikentävät merkittävästi vastustuskykyä.

    Ole pelkästään kiitollinen, että itse säilyt terveenä. Ei tämä jatkuva räkätauti liittyneenä poskiontelotulehdukseen nyt niin kaksinen olotila ole.

    Äänestä

  • Samalla mitalla kirjoitti:

    Tuon "uudistuksen" jälkeen hilaannun kyllä joka ainoassa flunssassa pärskimään työpaikalle sekä käyn pärskien valittelemassa työkavereille ja etenkin pomoille surkeaa olotilaani. Samoin teen paskataudin yllättäessä, enkä varmasti pese varpusparven päästön jälkeen käsiäni.

    kusiaivo kun olet

    Äänestä

  • Ats-sihhh! kirjoitti:

    Ihmisten vastustuskyvyssä on hyvin suuria eroja. Lisäksi tietyt perussairaudet heikentävät merkittävästi vastustuskykyä.

    Ole pelkästään kiitollinen, että itse säilyt terveenä. Ei tämä jatkuva räkätauti liittyneenä poskiontelotulehdukseen nyt niin kaksinen olotila ole.

    Ihmisten vastustuskyky on erillainen.
    Niin on. Ja on tyyppejä, jotka seuraavat joka pientäkin oireettaan. Ja saikulle pienestäkin syystä. . Perussairaudet eivät aiheuta 1-2 pv sairaslomia. Miten on niin vaikea hyväksyä, että näitä työnantajilta tekosyyllä rosvoajia on, ja paljon.

    Äänestä

Jos on oikeasti sairas, niin mielellään makaa kotona petissä, vaikkakin ilman korvausta.Saahan sitä sitten korvausta, kun tauti jatkuu, jos on paha tauti.

Äänestä

Talossa missä minä asun on sairaita ihmisiä puolet ja toinen puoli on tyhjiä asuntoja. Homeongelmia tai jotakin muuta vikaa talossa. Ihmiset ovat niin sairaita etteivät poistu asunnoista koskaan. Saman olen huomannut omassa terveydessä ja muutto on pois 7 kuukauden asumisen jälkeen.

Äänestä

ei semmoista kukaan oikeasti suunnittele sillä harhautetaan huomio muilta tällä hetkellä tehtäviltä buljauksilta ja kansa vaahtoaa....typerykset

Äänestä

Ehdotan: Julkisen / kunnallisen sektorin maksimiloma-aika 30 pv kuten yksityisellä puolella( eli neljän viikon kesäloma viikon talviloma), eli samalla kunnalliselle puolelle lauantai lasketaan työpäiväksi lomien käytön suhteen.

Toinen esitys: Kaikki sairaslomat luvanvaraisiksi (eli ei omalla ilmoituksella yhtään päivää sairaslomaa, kuten joissakin työpaikoissa tällä hetkellä on)

Äänestä
  • Minä taas ehdotan, että yksityisellä puolella palataan kuuden päivän työviikkoon, mistä lauantai on ns. talkoopäivä, josta palkkaa ei makseta. Näin yrityksille voidaan palauttaa osa menetetystä kilpailukyvystä. Jos lauantai ei riitä, voidaan sunnuntaikin ottaa yrityksissä vielä talkoopäiväksi.

    Äänestä

Näin on ennen tehtiin mielellään lauantait töitä,ei muutako kaikki päivät töitä,lähden mielellään eläkkeeltäki lauantaisin töihin jos otetaan.

Äänestä
  • Hyviä esityksiä, itse lisäisin että pekkas-päivät pois ja katais-päivät tilalle. Katais-päivät olisivat luonnollisesti palkatonta talkootyötä.

    Äänestä

Nyt kaikki duunarit jotka luulevat itseään rikkaaksi äänestämään porvareita! Jos kämppä on jo maksettu ja pihassa seisoo alle 10 vuotta vanha tojota tai olet nuori, joskus stokmannilla asioinut, ehkä golfia harrastava, useamman kauluspaidan omistava snopi, olet kokoomuslainen!

Äänestä

n ,on joskus tuossa "alessa",
joten pitäis jo hävetä sanojaan nyt jo!

Voiko ihminen tehdä tuota toiselle ja maassamme?

VOI NÄKÖJÄÄN!

JA HALUJA ON PIINATA IHMISIÄ!

Se OMAAN nilkkaan kapsahtaa mitä muille haluaa, aikanaan!

Ihmeellistä tämä nyky meno!

Äänestä

On ne Kokoomuslaiset ahneita. hiton Sekoomus, polkee työläistä niin paljon kuin pystyy. Milloin pistetään Kokoomus matalaksi porukalla?

Mitä mieltä perussuomalaiset?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wapaa Palokunta kirjoitti:

Kokoomuksen puoluevaltuusto päätti lauantaina tukea aloitetta,
jonka mukaan ensimmäinen sairauslomapäivä olisi palkaton ja
kaksi seuraavaa viikkoa sairastaja saisi 80 prosenttia palkasta.

Jees tämä on hyvä aloite, äänestäkäämme nyt väellä ja voimalla
kokoomusta jotta tästä työväenpuolueesta tulisi entistäkin suurempi
ja mahtavampi. Seuraava parannus voisi olla vaikka 10 tuntinen työpäivä, 6 päiväinen työviikko ja kesälomiakin voisi kutistaa ainakin parilla viikolla.

Uhraukset ovat kovat mutta tällä taataan Suomen kilpailukyky ja onhan niitä kaikenlaisia menoja kun etelän serkutkin tarvitsevat aina silloin tällöin pieniä avustuksia jottei pensaspalot leviä ympäri tellusta.


Ensijaisesti tulisi nyt kantaa vastuuta eurooppalaisista suurpankeista ja niiden pulaan joutuneista sijoittajista jotka pitää pelastaa ahdinkosta kaikin mahdollisin tavoin. Pienistä puroista tulee joki ja tästä on nyt hyvä lahteä ja vastuunkantoa tarvitaan myös flunssaa potevilta työntekijöiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu