Tukia uuhille?

Maataloustukeen kuuluvat mm. seuraavat tuet:

Uuhipalkkio
Uuhipalkkion LFA-lisä
Uuhipalkkion lisätuki

Mahtaa olla korkean teknologian hankkeitä nämä uuhet. Mitä ne muuten ovat?
6235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kysyjälle vastaukseksi ilman sarvia ja hampaita: uuhet ovat lampaita, emälampaita.
Ilmeisesti kysyjä yrittää päivitellä tällaisten tukien (joiden kohdetta hän ei siis edes ymmärrä) olemassa oloa. Uuhipalkkioita maksetaan koko EU:ssa eikä Suomi ole mikään poikkeus.
Tämän hetkinen lampaanlihan tuottajahinta on niin alhainen, että tukineenkin toiminta on monilla likipitäen intohimoisen kiinnostuksen varassa. Todella sääli sinäänsä, sillä lammas olisi eräs parhaita keinoja pitämään pusikot poissa maisemasta ja muuttamaan ne ihmisravinnoksi. Suomi on lammastalouden kehitysmaa, verrattuna esimerkiksi naapuriimme Norjaan. Mutta vielä tulevaisuudessa tulee lampaalle kysyntää Suomessakin, kun ruokalaivat eivät jostain syystä enää kuljekaan Itämeren yli...

Äänestä
  • Pidän lampaista ja pidän maaseudusta. En usko, että kukaan kaupunkilainen tosissaan haluaa, että maaseutu olisi autio ja että suomalaisen ruuan tuotanto loppuisi.

    Mutta tuo argumentti, että sotatalouden (?) varalta on hyvä säilyttää maatalous, se tuntuu kyllä hiukan huonolta. Jos sellainen asia kun sota tulee, niin se kyllä sellaista menoa, että eivät siinä lammaslaitumet paljon auta.

    Äänestä

  • Kepusta jysähtää kirjoitti:

    Pidän lampaista ja pidän maaseudusta. En usko, että kukaan kaupunkilainen tosissaan haluaa, että maaseutu olisi autio ja että suomalaisen ruuan tuotanto loppuisi.

    Mutta tuo argumentti, että sotatalouden (?) varalta on hyvä säilyttää maatalous, se tuntuu kyllä hiukan huonolta. Jos sellainen asia kun sota tulee, niin se kyllä sellaista menoa, että eivät siinä lammaslaitumet paljon auta.

    Sota, sellainen täysmittainen, on onneksi varsin epätodennäköinen lähitulevaisuuden Euroopassa (niin kyllä ajateltiin sotien välissäkin ja luotettiin Kansainliittoon). Kriisiä voi vaan olla niin montaa lajia. Täysimittaisen atomisodan tullessa lampailla tai perunapelloilla ei paljon tietenkään tehdä. Mutta ruoan tulo ulkomailta Suomeen (siis käytännössä lounaan suunnalta Itämeren yli) voi tökätä monesta muustakin syystä. Sääkatastrofit, suuret taloudelliset järkkymiset, tautiepidemiat ovat kaikki täysin mahdollisia uhkia, joihin kannattaa pienen pohjoisen kansakunnan kunnolla valmistautua etukäteen. Kun pläjähtää, on myöhäistä alkaa raivaamaan metsitettyjä peltoja ohravainioiksi. Varsinkin jos tietotaito, koneet ja vehkeet on ennätetty hukata.

    Sinäänsä todella mukava lukea, että nimim."kepusta jysähtää" on periaatteessa myötämielinen suomalaisen maatalouden ja maaseudun hengissä pitämiselle (niin kaupunkilainen kuin onkin?). Se on osa sellaista käytännön isänmaallisuutta, tervettä suhtautumista elämään ja tulevaisuuteen yleensä.
    Kyllä Suomen paras on, että sekä kaupungissa että maalla on hyvä elää, tehdä töitä ja yrittää.

    Hyvin kesäterveisin Lampuri

    Äänestä

  • Kepusta jysähtää kirjoitti:

    Pidän lampaista ja pidän maaseudusta. En usko, että kukaan kaupunkilainen tosissaan haluaa, että maaseutu olisi autio ja että suomalaisen ruuan tuotanto loppuisi.

    Mutta tuo argumentti, että sotatalouden (?) varalta on hyvä säilyttää maatalous, se tuntuu kyllä hiukan huonolta. Jos sellainen asia kun sota tulee, niin se kyllä sellaista menoa, että eivät siinä lammaslaitumet paljon auta.

    Talvisodan syttyessä ruoka jouduttiin panemaan kortille.

    Miesten ollessa sodassa viljelystä vastasivat naiset, vanhukset ja lapset.

    Viljely muuttui pakon edessä laajaperäiseksi.

    Silloin tarvittiin kipeästi niitä 600 000 peltohehtaaria jotka itsenäistyneet torpparit olivat edellisten 20 vuoden aikana raivanneet.

    Myös lampailla oli sotien aikana suuri merkitys lampaanvillasta neulotuilla asusteilla pidettiin taistelijat lämpiminä, ja liha kelpasi syötäväksi.

    Suomi saavutti torjuntavoiton - säilytti itsenäisyytensä.

    Voimme vain kuvitella kuinka meille olisi käynyt ilman niitä "lammaslaitumia" ?

    Äänestä

  • Kepusta jysähtää kirjoitti:

    Pidän lampaista ja pidän maaseudusta. En usko, että kukaan kaupunkilainen tosissaan haluaa, että maaseutu olisi autio ja että suomalaisen ruuan tuotanto loppuisi.

    Mutta tuo argumentti, että sotatalouden (?) varalta on hyvä säilyttää maatalous, se tuntuu kyllä hiukan huonolta. Jos sellainen asia kun sota tulee, niin se kyllä sellaista menoa, että eivät siinä lammaslaitumet paljon auta.

    Tehokas peruste silti tukiaisille. Tosin nykyajan kriisit ovat toista kuin viisikymmentä vuotta sitten. Vaikea on kuvitella lampaiden kerkiävän kasvaa montaakaan kiloa ennen kuin kriisi on jo ohitse. Ei enää ole rintamaa siellä jossakin samalla, kun kotopuolessa (sisämaassa) eletään kuin ennenkin ja lisätään vaikkapa lammastaloutta.

    Ja maaseutu ei autioidu eikä viljely lopu. Maan hinta toivottavasti alenee, että halukkaat köyhemmätkin pääsevät ostamaan maata itselleen ja käyttämään näin vapaa-aikaansa hyödyllisesti.

    Äänestä

  • Pääministeri Matti Vanhanen näkee, että maatalous tulisi mieltää entistä enemmän julkishyödykkeeksi, joka on verrattavissa terveydenhuollon ja koulutuksen kaltaiseksi yhteiseksi asiaksi.

    - Maatalous ei tuota vain ruokaa, vaan monivaikutteisuutensa takia myös monia muita arvoja: maisemaa, luonnon monimuotoisuutta, asumisen paikallispalveluja, huoltokykyä ja kriisikestävyyttä, käden taitoja ja bio-osaamista, sanoi Vanhanen puhuessaan Farmari-maatalousnäyttelyssä Mikkelissä.

    - Ja Suomessa sivutuotteena ovat myös hoidetut monimuotoiset metsät. Eikö OECD:n logiikan mukaan nämä muut tuotteet pitäisi pystyä tunnistamaan ja niistä maksamaan, kysyi Vanhanen.

    Vanhasen mukaan olisi myös hyväksi, jos osaisimme erottaa maataloustuotannon tehokkuuden ja maataloustuotannon toimeentulon näkökulmat eri asioiksi.

    Vanhanen uskoo, että Euroopan unionin jäsenenä Suomi on oikeassa joukossa ja valvoo etujansa paremmin kuin pienenä yksittäisenä avoimen talouden maana myös globaalissa mittakaavassa maatalous- ja maaseutuasioissa.

    STT

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepusta jysähtää kirjoitti:

Maataloustukeen kuuluvat mm. seuraavat tuet:

Uuhipalkkio
Uuhipalkkion LFA-lisä
Uuhipalkkion lisätuki

Mahtaa olla korkean teknologian hankkeitä nämä uuhet. Mitä ne muuten ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu