Hyvät lukijat. Järjestöjen ja etuliikkeiden ulkoparlamentaarinen valta on tehnyt suomen täystyöllisyyden mahdottomaksi.
Punakone, joka sykkii punaisena kukkana on eksyttänyt maamme työväestön seuraamaan ihmisoppeja. Meidänkin kansakuntamme vapahtaja Jeesus Kristus toteaa: "minä olen tie, totuus ja elämä". Sekä: "kaikki te työn ja kuormien raskauttamat, tulkaa minun luokseni. Minun ikeeni on kevyt ja kuormani helppo kantaa". Ja tämä on se todellinen työväestön pelastus, josta suurin osa kansastamme on tietämätön.
Nykyaikaisessa työelämässä ollaan siirrytty ammattiyhdistysvaltaan kahdellakin eri tavalla. Joista ensimmäisessä entinen työväenluokka on porvarisoinut itsensä ja kykenee tuotannon tekijänä ollessaan toimimaan ns. lattiatason porvarina, kuten entisajan porvarit kauppiasoikeuksiensa kanssa.
Monesti punainen työväenluokaksi itseään kutsuva väestönosa on, mitä suurimmassa määrin omistavaa luokkaa, teollisuusosakkeidensa ja maaomaisuutensa suhteen. Eikä tätä suurta joukkoa kiinnosta missään mielessä todellinen proletariaatti puhumattakaan lähimmäistensä hädästä tai kärsimyksistä. Yhdistävänä tekijänä heillä on omanedun tavoittelu ja yhteinen liturgia omanvastuun välttämiseksi. (Näin siis pahimmassa tapauksessa, mutta valitettavan usein kuitenkin)
Toisella tasolla suomalaisessa työelässä ja yhteiskunnassa ollaan yleisestikkin siirrytty itsenäisesti ajattelevien yksilöiden yhteistoiminnasta kaikkien hyväksi laumojen toimintaan omanedun tavoittelun välineenä.
Tätä miettiessä, emme voi kuin ihmetellä sitä, että, kun kerran kansallemme on luotu ja suotu yli 5 miljoonaa ajattelijaa, niin mikä on se hyöty, että kaikki aina ja kaikkialla kaikki toiminnot ovat aina laitettu samaan muottiin?
Sillä silloin, kun suuri joukko samanmielisiä on kusessa joutuu aina suuria joukkoja haaksirikkoon.
Sijoittamalla munat eri koreihin ja mahdollistalla niiden hautumisprosessit saamme enemmän yksilön näköisiä ratkaisuja tässä ajassa ja tässä maailmantilanteessa kansalaistemme henkisen ja materiaalisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Nykyinen tie on jo loppuun kuljettu. Ja nykymenolla, kun saavumme vuoteen 2010, jos Herra sen suo, niin olemme jo mediassa rummutetussa tilanteessa, jossa emme kykene hoitamaan heikoimmassa asemassamme olevia. De facto ja se siitä, entäpä sitten? Mielipiteet siis ovat valmiit lähimmäisemme hylkäämiselle.
Täten me kansakuntana hukkkaamme sen voiman, jonka luova ajattelu nahdollistaisi. Ja sen (ajattelun) puutteen seurauksena syntynyt byrokratia kyllä tappaa tehokkaasti kansalaistemme omatoimisen toiminnan itsensä ja elinolosuhteidensa kehittämisen idut.
Sillä pääasia on ja tuntuu olevan, että työelämää ei kyllä reformoida, mikä ajatus ei ole tullut "meidän" joukoistamme ja saavuttua etua ei voida uudistaa, vaikka sen olemassa olo merkitsisikin, naapurin pahoinvointia. Eli olemassa olevista tilanteista ja käytösmalleista pidetään kiinni siihen saakka kunnes ollaan tulevaisuudessa siinä tilanteessa, että nykyinen yhteiskuntanne lainvastainen heitteillejättö ja syrjäyttämispolitiikka ovat lainsäätäjän ainoa keino säilyttää yhteiskuntajärjestys.
Silloin veljet ja sisaret me olemme laillisesti siinä tilanateessa, jossa jokainen ottaa itselleen kaikkialla ja kaikinkeinoin kaiken sen mikä vain mahdollista on.
Eipä sillä merkitystä, mitä tulevaisuuden lapset tekevät, ratkaiskoon he omat ongelmansa, sillä me teemme sen mikä meitä miellyttää.
Kiitos tästä kaikesta suurille ikäluokille ja heidän verrattomille jälkikasvuilleen.
Miettikääpä näitä?
Punakone, joka sykkii punaisena kukkana on eksyttänyt maamme työväestön seuraamaan ihmisoppeja. Meidänkin kansakuntamme vapahtaja Jeesus Kristus toteaa: "minä olen tie, totuus ja elämä". Sekä: "kaikki te työn ja kuormien raskauttamat, tulkaa minun luokseni. Minun ikeeni on kevyt ja kuormani helppo kantaa". Ja tämä on se todellinen työväestön pelastus, josta suurin osa kansastamme on tietämätön.
Nykyaikaisessa työelämässä ollaan siirrytty ammattiyhdistysvaltaan kahdellakin eri tavalla. Joista ensimmäisessä entinen työväenluokka on porvarisoinut itsensä ja kykenee tuotannon tekijänä ollessaan toimimaan ns. lattiatason porvarina, kuten entisajan porvarit kauppiasoikeuksiensa kanssa.
Monesti punainen työväenluokaksi itseään kutsuva väestönosa on, mitä suurimmassa määrin omistavaa luokkaa, teollisuusosakkeidensa ja maaomaisuutensa suhteen. Eikä tätä suurta joukkoa kiinnosta missään mielessä todellinen proletariaatti puhumattakaan lähimmäistensä hädästä tai kärsimyksistä. Yhdistävänä tekijänä heillä on omanedun tavoittelu ja yhteinen liturgia omanvastuun välttämiseksi. (Näin siis pahimmassa tapauksessa, mutta valitettavan usein kuitenkin)
Toisella tasolla suomalaisessa työelässä ja yhteiskunnassa ollaan yleisestikkin siirrytty itsenäisesti ajattelevien yksilöiden yhteistoiminnasta kaikkien hyväksi laumojen toimintaan omanedun tavoittelun välineenä.
Tätä miettiessä, emme voi kuin ihmetellä sitä, että, kun kerran kansallemme on luotu ja suotu yli 5 miljoonaa ajattelijaa, niin mikä on se hyöty, että kaikki aina ja kaikkialla kaikki toiminnot ovat aina laitettu samaan muottiin?
Sillä silloin, kun suuri joukko samanmielisiä on kusessa joutuu aina suuria joukkoja haaksirikkoon.
Sijoittamalla munat eri koreihin ja mahdollistalla niiden hautumisprosessit saamme enemmän yksilön näköisiä ratkaisuja tässä ajassa ja tässä maailmantilanteessa kansalaistemme henkisen ja materiaalisen hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Nykyinen tie on jo loppuun kuljettu. Ja nykymenolla, kun saavumme vuoteen 2010, jos Herra sen suo, niin olemme jo mediassa rummutetussa tilanteessa, jossa emme kykene hoitamaan heikoimmassa asemassamme olevia. De facto ja se siitä, entäpä sitten? Mielipiteet siis ovat valmiit lähimmäisemme hylkäämiselle.
Täten me kansakuntana hukkkaamme sen voiman, jonka luova ajattelu nahdollistaisi. Ja sen (ajattelun) puutteen seurauksena syntynyt byrokratia kyllä tappaa tehokkaasti kansalaistemme omatoimisen toiminnan itsensä ja elinolosuhteidensa kehittämisen idut.
Sillä pääasia on ja tuntuu olevan, että työelämää ei kyllä reformoida, mikä ajatus ei ole tullut "meidän" joukoistamme ja saavuttua etua ei voida uudistaa, vaikka sen olemassa olo merkitsisikin, naapurin pahoinvointia. Eli olemassa olevista tilanteista ja käytösmalleista pidetään kiinni siihen saakka kunnes ollaan tulevaisuudessa siinä tilanteessa, että nykyinen yhteiskuntanne lainvastainen heitteillejättö ja syrjäyttämispolitiikka ovat lainsäätäjän ainoa keino säilyttää yhteiskuntajärjestys.
Silloin veljet ja sisaret me olemme laillisesti siinä tilanateessa, jossa jokainen ottaa itselleen kaikkialla ja kaikinkeinoin kaiken sen mikä vain mahdollista on.
Eipä sillä merkitystä, mitä tulevaisuuden lapset tekevät, ratkaiskoon he omat ongelmansa, sillä me teemme sen mikä meitä miellyttää.
Kiitos tästä kaikesta suurille ikäluokille ja heidän verrattomille jälkikasvuilleen.
Miettikääpä näitä?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.