Hmm..täytyisi esittää kysymys ehkä kehonkielellä..
Luulen, että se mitä tunnen jarruttaa ja (varoittaako?) tuntuu estävänkin tai sopivasti hidastavan etenemistä uuden suhteen aloittamiseen.
Tiedän, että haluan perheen, lapsia ja toinen tuntuu tässä vaiheessa ( ei mitään seksiä tms.
ede suutelua ole ollut vielä) vielä todella
hyvältä.
Hän on nuorempi. Itse olen yli kymmenen vuotta vanhempi mies. Olen pian 38 vuotta.
En ole hyvä analysoimaan tunteitani,mutta uskon, että pelkään että jos tulevaisuudessa tulee ero
iän vuoksi mm. Sen vuoksi nyt aloitettu suhde tulisi onnistua, koska vielä yhden epäonnistuneen
suhteen jälkeen olen jo varsin vanha. Siten koen valintani melko kohtalokkaaksi onnistumisen kannalta.
Omassa elämässäni olen kokenut aiemmin eron hyvin syvällisenä menetyksenä enkä ole toipunut siitä
ilmisesti kovin hyvin, koska yleensä kun asiat voisivat nykyään edetä alan itse laittaa jarrua päälle.
Omitusita kyllä vaikka aiempi suhde sisälsi monia hyvin vaikeita asioita vanhan
rakkauden mileikuvasto nousee mieleen ja huomaan, että kaikesta huolimatta haluaisin hänet takaisin ja olisin myös itse valmis antamaan anteeksi. Huolimatta siitä, että yhteiselossa toki olisi ehkä aina haasteitakin
ja paljon oppimista.
Mietin onko miten ihmiset pystyneet TUNNEtasolla saamaan asiat kuntoon, jos kokevat turvattomuutta tai epävarmuutta. Luulen että kyse on samlla omalla kohdallani uskon menetyksestä joka on korvautunut kyynisyydellä (pelolla?) koska itsellä on malli suhteesta jossa tulisi olla kaikki mahdolliset edellytykset aikansaada myös onnea, mutta silti sekin katkesi karusti.
Vaikka jäljellä on rationaaliset seikat joiden kautta asiaa tietenkin voi AJATELLA, itse en kykene kokemaan elämää vain esim. aggressivisena ja rationaalisena ponnistuksena suvunjatkamiseen jne. vaan taustalla tulis olla selökeä TUNNE että nyt menee oikein.
Olen ns. "heikko" ja liian herkkä monen naisen makuun. Miten osaisin edetä asioissa olematta liian hidas ja vaikea tai vaihtoehtoisesti aggressivinen ja näyttöhaluinen, sillä tarkoitus olisi tietää hyväksyykö nainen riittävässä määrin myös heikkouden/herkkyyden.
Epäilen että moni nainen kategorisoi minut liian
epäkäytännölliseksi ja herkkänahkaiseksi, haluamatta nähdä muuta.
Toisaalta kaksi taiteiljasielua ei voi rakntaa haurasta suhdetta. Naisen on tässä tapauksessa oltava käytännöllinen ja haluttava sitä mitä itseltä puuttuu.
Tasapainoisen suhteen löytyminenon kuitenkin työn takana. Joltain kannalta ajatellen herkkä
mies kerää ympärilleen dominoivia naisia,joka kertoo paljon. Dominoinit ei kuitenkaan ainakana suoranaisetsi onnitu kanssani sekuntiakaan. Kuitenkin huoman, kun tarkastelen aiempoia suhteitani, että lienen kuljetettu ja ohjailtu
varsin kohtuullisessa määrin. Nyt pitäis itse pystyä samaan kuitenkaan manipuloimatta toisen elämää.
Vaan kun ei ole tasapaino itselläkään aina
hyvää maapohjaa vasten.
Oma turvallisuus on viottunut ja siten täytyy miettiä mistä saa sitä extratasapainoa nuoremman ohajaamiseen ilman että alkaa hallita aggressivisesti tilannetta.
On tietysti oma näkökulmani miten eron olen kokenut (älyllisesti),mutta koin itse sen syyllistyävänä ja aliarviovana ts. varsin suurena loukkauksena, jolle en ole saanut vastinetta koska henkilö halusi kadota elämästäni
omasta näkökulmastani katsoen täysin.
Näin ollen itsestä on täytynyt kaivaa esiin kaikki nekin virheet, jotka ei ehkä oleellisia
ole.
No pysäytetään asia tähän.
Näkökulmista kiitokset,
Luulen, että se mitä tunnen jarruttaa ja (varoittaako?) tuntuu estävänkin tai sopivasti hidastavan etenemistä uuden suhteen aloittamiseen.
Tiedän, että haluan perheen, lapsia ja toinen tuntuu tässä vaiheessa ( ei mitään seksiä tms.
ede suutelua ole ollut vielä) vielä todella
hyvältä.
Hän on nuorempi. Itse olen yli kymmenen vuotta vanhempi mies. Olen pian 38 vuotta.
En ole hyvä analysoimaan tunteitani,mutta uskon, että pelkään että jos tulevaisuudessa tulee ero
iän vuoksi mm. Sen vuoksi nyt aloitettu suhde tulisi onnistua, koska vielä yhden epäonnistuneen
suhteen jälkeen olen jo varsin vanha. Siten koen valintani melko kohtalokkaaksi onnistumisen kannalta.
Omassa elämässäni olen kokenut aiemmin eron hyvin syvällisenä menetyksenä enkä ole toipunut siitä
ilmisesti kovin hyvin, koska yleensä kun asiat voisivat nykyään edetä alan itse laittaa jarrua päälle.
Omitusita kyllä vaikka aiempi suhde sisälsi monia hyvin vaikeita asioita vanhan
rakkauden mileikuvasto nousee mieleen ja huomaan, että kaikesta huolimatta haluaisin hänet takaisin ja olisin myös itse valmis antamaan anteeksi. Huolimatta siitä, että yhteiselossa toki olisi ehkä aina haasteitakin
ja paljon oppimista.
Mietin onko miten ihmiset pystyneet TUNNEtasolla saamaan asiat kuntoon, jos kokevat turvattomuutta tai epävarmuutta. Luulen että kyse on samlla omalla kohdallani uskon menetyksestä joka on korvautunut kyynisyydellä (pelolla?) koska itsellä on malli suhteesta jossa tulisi olla kaikki mahdolliset edellytykset aikansaada myös onnea, mutta silti sekin katkesi karusti.
Vaikka jäljellä on rationaaliset seikat joiden kautta asiaa tietenkin voi AJATELLA, itse en kykene kokemaan elämää vain esim. aggressivisena ja rationaalisena ponnistuksena suvunjatkamiseen jne. vaan taustalla tulis olla selökeä TUNNE että nyt menee oikein.
Olen ns. "heikko" ja liian herkkä monen naisen makuun. Miten osaisin edetä asioissa olematta liian hidas ja vaikea tai vaihtoehtoisesti aggressivinen ja näyttöhaluinen, sillä tarkoitus olisi tietää hyväksyykö nainen riittävässä määrin myös heikkouden/herkkyyden.
Epäilen että moni nainen kategorisoi minut liian
epäkäytännölliseksi ja herkkänahkaiseksi, haluamatta nähdä muuta.
Toisaalta kaksi taiteiljasielua ei voi rakntaa haurasta suhdetta. Naisen on tässä tapauksessa oltava käytännöllinen ja haluttava sitä mitä itseltä puuttuu.
Tasapainoisen suhteen löytyminenon kuitenkin työn takana. Joltain kannalta ajatellen herkkä
mies kerää ympärilleen dominoivia naisia,joka kertoo paljon. Dominoinit ei kuitenkaan ainakana suoranaisetsi onnitu kanssani sekuntiakaan. Kuitenkin huoman, kun tarkastelen aiempoia suhteitani, että lienen kuljetettu ja ohjailtu
varsin kohtuullisessa määrin. Nyt pitäis itse pystyä samaan kuitenkaan manipuloimatta toisen elämää.
Vaan kun ei ole tasapaino itselläkään aina
hyvää maapohjaa vasten.
Oma turvallisuus on viottunut ja siten täytyy miettiä mistä saa sitä extratasapainoa nuoremman ohajaamiseen ilman että alkaa hallita aggressivisesti tilannetta.
On tietysti oma näkökulmani miten eron olen kokenut (älyllisesti),mutta koin itse sen syyllistyävänä ja aliarviovana ts. varsin suurena loukkauksena, jolle en ole saanut vastinetta koska henkilö halusi kadota elämästäni
omasta näkökulmastani katsoen täysin.
Näin ollen itsestä on täytynyt kaivaa esiin kaikki nekin virheet, jotka ei ehkä oleellisia
ole.
No pysäytetään asia tähän.
Näkökulmista kiitokset,
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jopa on analyyttistä tekstiä. Vaikutat järkeilevän liikaa näissä jutuissa. Rakastuminen ja parisuhde on kuitenkin enempi tunnepuolen kysymyksiä, joissa liika järkeily vie mausteet koko suhteesta. Heittäydy mukaan ja uskalla elää. Ei tätä elämää voi elää peläten jatkuvasti sitä, että joku satuttaa. Jos niin käy, sinulla on eväitä käsitellä asia pois päiväjärjestyksestä.
Älyllistät paljon tunteita. Uskallatko elää niitä.Kirjoitustasi lukiessa tulee mieleen se, että voisi olla hyvä selvittää edellinen vaikea suhde, jos se on esteenä/ hidasteena uudelle. Jos ymmärrät asioita toisen kannalta, se voi auttaa sinua luomaan turvallisen uuden suhteen uuden naisen kanssa. Eihän siinä sen ihmeempää ole.
Hänkin pääsee elämässään eteenpäin. Tällaiset asiat sitovat toisensa pitkäksiaikaa ja vievät tarpeettomasti voimia molemmilta.
Hei!
Olen itse tuo nuorempi nainen. Elin puolet elämästäni saman miehen kanssa. Ero tuli ja rakastuin minua kymmenen vuotta vanhempaan mieheen, mutta mutta...
Mies ei jostain syystä päästä minua lähelle. Epäilen, että kyse on samankaltaisista pettymyksistä kuin sinullakin. En yhtään tiedä, miten hänet lunastaisin itselleni. Hän ei halua puhua aikaisemmista eroistaan ja sekin saa minut epäilemään, josko hänellä sittenkin on tunteita edelliseen. Onhan hän lisäksi ollut tähän eksäänsä koko ajan yhteyksissäkin. Näin naisen näkökulmasta en voi pian muuta kuin antaa hänen olla.
Voisit vielä hetken työskennellä tämän vastauksesi kimpussa ja jatkaa tämän pohjalta:
a) jos prosessi on exän kanssa keskeytynyt
syystä tai toisesta ei asiasta ole mahdollisuutta myöskään päästä miehen yli
-se on silloin fakta, jolle ei voi mitään
b) tämä voi tietysti nyppiä ja koetella ylpeyttä, mutta ainoa vaihtoehto jos on lunastushaluja
on kertoa että haluaa niin
(*ukkosi puhumattomuus tässä tapauksessa tuntuu kuitenkin epäviisalta ja siten persoonallisuuspiirteeltä joka ei muutu helpolla)
c) pelkoja vastaan peloilla? Voi herättää unesta. Mutta mitä sen jälkeen?
Tapasin itseäni yli kymmenen vuotta vanhemman miehen joka vaikuttaa todella hyvältä. Mekään emme ole harrastaneet mitään intiimiä (halailua lukuunottamatta). Tilanteemme on samantapainen. Miehellä on vaikea ero takana ja hänkin ajattelee mennyttä paljon ja en todellakaan tiedä miten kaikki jatkuu. Toivoisin tietenkin että tulevaisuus olisi minun ja hänen.
Ikäeroa en koe ongelmallisena ja luulen että sinunkin pelkosi on turhaa. Harva pari eroaa vain ikäeron vuoksi. Jos ikäeroa alkaa olla yli 20 vuotta voi tulla ongelmia mutta onhan julkisuudessakin onnellisia pitkään yhdessä olleita pareja, joilla on ikäeroa, joskus runsaastikin. Molemmilla pitää olla myös ne omat jutut jotka pitävät molemmat täysipäisinä. Mutta pitää muistaa myös ne yhteiset hetket.
Tuskin nuorempaa naista tarvitsee alkaa ohjailla, hän pystyy varmasti tekemään omat johtopäätöksensä asioista.
Eikä herkkyys ole miehessä pahe. On hyvä että osaa ajatella asioita myös pehmeämmin eikä vain testosteronin vallassa.
Joskus kannattaa heittäytyä tunteiden vietäväksi liikaa analysoimatta. Päästä jarru irti. Voit olla joskus vanha ja katkera kun et uskaltanut silloin kun olisi pitänyt.
Vanhaa ei kannata muistella. Muisti kun tekee ihmiselle tepposet ja sieltä tulee esiin vain ne hyvät muistot ja ne monet monet huonot jäävät taka-alalle.
Mene ihastuksesi luokse tai soita hänelle ja kerro mitä haluat ja mitä pelkät. Naiset ovat usein aika ymmärtäväisiä kapistuksia.
Anna palaa! Yleensä aika pian selviää haluaako olla toisen ihmisen kanssa. Mutta ei silti tarvitse pitää kiirettä ja muuttaa samantien yhteen.
Niinpä niin mutta miten? Viskipulloko avuksi?
Kiitoksia vain kaikista hyvistä opastuksista, mutta koen kaiketi, että kuinka löytää se kultainen keskitie eli saada tulevaisuusvisio vastuulliseksi ja sellaiseksi että se näyttäis toimivan OMASSA MIELESSÄ riittvän vakaasti
eli kepillä jäätä moneen kertaan jos aiemmin on kerran alta pettänyt
Vanhan kanssa tuskin löytyy yhteyttä kun ei mitään hajuaakaan aikoihin. SIten asia jäänee ikuisesti selvittämättä ja ehkä myös vaivaamaan?
-----------
Se on tavallaan vaikea vastata "Yes" kun nuorempi sanoo "Let´s dance!" ja itse näet että se voi sanoa sen vaika vielä kyemmenelle muulle ja itse haluaisit vielä tarkistella kengän nyörit jne. Kaitpa se on viesti että silloin kun miettii jokaista risausta niin jokin perusluottamus on mennyt ITSEEN(?)ja/vai muihin (?).
Ihmettelen vielä täsäs näin koska kompassineula pyörii edelleen eikä vilpittömästi asetu niin että voisi nostella purjeet.
Hmm.. jos ajattelee vaikkapa että kaikki mikä tapahtui niin on ymmällä siitä ja ei kertakaikiaan tajua..ja jättää siis sen siihen.. vaan on teeskenetelyä, tuskin hörhöily auttaa, hulluksi siinä tulee jos asioihin ei saa tolkkua
Analyyttisyydestä yllätyin ja mietin, että en ole tunteita analysoinut aiemmin ollenkaan mutta tämä lienee osoitus siitä että ei hyvin mene
kun ei yli pääse eikä kiertotietä keksi
Vissisti varmaa keinoa turvalliseen ja takuuvarmasti onnistuneeseen ja kestävään suhteeseen ei varmasti ole olemassakaan. Elämä vaan on sellaista, eikä tulevaa voi kukaan ennalta eteensä loihtia. Sitä on vaan uskallettava yrittää, sillä varmaa on, ettei mitään saa jos ei epäonnistumisen pelossa edes yritä (vaikka kyllä aina jotain yrittämättäkin saa, elämäähän se elämätönkin elämä on, mutta ei kenties ihan sitä, mitä sielu vaatisi ja sydän hiljaa halajaa -- ymmärrät varmaan mitä tarkoitan).
Joten ota neuvosta vaari ja sano se yes......, mutta sano se ensin omille tunteillesi ja sen jälkeen vasta sille toiselle, sillä ilman tunteita et varmasti saa sitä, mitä oikeasti haluat. Johan vanha sanontakin sanoo, että vakka kantensa valitsee ja asia lienee näin myös ihmisten kesken: Tyhjään purkkiin riittää vain kaunis kate päälle, mutta se hyvä, mitä sisälle sitten onkin säilötty tarvitsee varmasti juuri oikean tuoksuisen korkin kannekseen.
"Tyhjään purkkiin riittää vain kaunis kate päälle, mutta se hyvä, mitä sisälle sitten onkin säilötty tarvitsee varmasti juuri oikean tuoksuisen korkin kannekseen."
Tämän päivän mietelauseeksi otan tuon. Thanks!
Vilpitön kiitos kirjoittajalle, joka toi ajatuksia asiaan.
Kuitenkin omakohtaisesti joudun tarkastelemaan avuksi annettuja neuvoja siten, että ne eivät kaikki sovi juuri minulle. Joskus myös mietin kuinka moni neuvo kumpuaa pelosta ja voi sen vuoksi olla hyvä toiselle.
Esim fraasit ovat sisällöltään aika tyhjiä.
(lisäkis niissä on usein veististyön tuoma nautinto tekijälle ja lukijalle, jolloin ollaan asiasta useimmiten sivussa)
Puolivillainen fraasi on kuin läiskäytys selkään naperolle joka miettii uskaltaako hypätä 3 metristä ollenkaan
vai onko hän metrin korokkeelta hypppääjä
tai peräti kahlaa uimaan.
Mielestäni (ehkä se korostuu kun 40 vuotta alkaa lähestyä ja on myös onnistuttava) parisuhde on elämän vakavin asia. Jos joku kysy miksi niin siksi, että se sillä se sisältää ihmisen elämän kannalta tärkeimmän tehtävän: lisääntymisen ja uuden sukupolven kasvatuksen. Mikään muu ei tee ihmistä onnelliseksi kuin tietoisuus että on hoitanut sen asian hyvin jos vain se mahdollista on ollut.
Kuitenkin asiaan ja parisuhteeseen suhtaudutaan
erityisesti Suomessa kuin sen tarkoitus olisi tuottaa etupäässä henkilökohtaista elämän avartumista, "kokemuksia" ja nautintoa.
Hyvän ja kestävän parisuhteen ensimmäinen laukaisja on varmastikin primitiivinen seksuaalinen yllyke, mutta sitten tulisi nähdä jo varsin pian millaiseksi elämä muodostuu jos elämän träekintä asiaa johdataa pelkkä fraasi, joka sekin on kuten tässä tapauksessa oli valkoisen toinen ääripää eli musta.
Kysyjä tuskin kuitenkaan haluaa siirtyä vain pientareelta toiselle. Ennemminkin hyvät neuvot ovat niitä jotka johdattavat kulkemaan elämässä keskitiellä.
Se ei onnistu ilman pohdintaa. Ei ainakaan kaikilta. Hyvähän se on jos pystyy elämänsä nojaamaan mietelauseeseen ja todella ei koskaan kadu jälkikäteen sitä minne se on johdattanut.
Jos on ollut säkä. Tai kokee ja uskoo että on ollut säkä.
Onnea ja hyppyjä tuntemattomaan sijaan kuitenkin parempi olisi löytää hyviä parisuhteiden malleja ja valita niistä sellainen joka kestää omaa personallisuuta vastaan.
Silloin voi alkaa hahmottaa visiota tulevaisuudesta, joka alkaa näyttää riittävän ehyeltä. Yleensä siinä vaiheessa alkaa naisella ja miehellä paikat kostua kun näkee että asia toimii ei vain viikon päästä jossain viihdemenossa ja satunnaisissa tapailuissa vaan
myös kunnon koettelumuksissa. Kukaan ei halua kumppania joka irrotaa valjaat siinä vaiheessa kun pitäisi kiivetä ylöspäin. Sellaisaa turhanpäiväisiä "uuteen suhteeseen" pakenevia naisia nimittäin juuri tämänhetkinen kulttuurimme tuottaa koska kaikki tuntuu niin "jännältä" ja helpolta.
Näin ainakin ajattelee se joka astuu elämän viimeiseen ja ratkaisevaan suhteeseen ja haluaa sen kertoa niin itselle kuin kumppanilleenkin.
En tietenkään yllyttänyt neuvoillani hyppäämään suoraa päätä perheen perustamiseen asti. Eihän se, että näyttää vihreää valoa toiselle ihmiselle ja tunteille tarkoita suoraa päätä papin puheille menoa, vaikkakin perheen perustaminen ei tänä päivänä paljon pappia kaipaa. Nykypäivänä kun ihmisillä ei ole ilmeisesti aikaa eikä kärsivällisyyttä antaa ajan ensin tehdä tehtäväänsä parisuhteessakin ennenkuin alkavat perhettä perustaa. Moni lapsi saakin siis alkunsa suhteeseen, jolla ei kuitenkaan ole minkäänlaisia onnistumisen edellytyksiä.
Vaikka siis kuinka yllytinkin elämässä uskaltamaan... silti neuvoisin vertaamaan parisuhdetta kuitenkin vaikka kesään: Kesässäkin kannattaa rauhassa katsella ja kuunnella kevättä, nauttia alkavan kesän kaikesta kauneudesta ja jos takatalvi ja rankkasateet eivät vieneet kesän edetessä hyvää satoa mennessään on aika ryhtyä korjaamaan kesän värien, makujen ja muiden luonnonluomien nautintojen maailmaa talteen tulevien päivienkin varalle eikä siis suinpäin hypätä ensimmäisen kevätauringonsäteen myötä heinäpellolle hangon kanssa hommiin....
Mutta eikö kannata antaa vaan palaa jos on löytänyt henkilön joka tuntuu hyvältä... Ainakin itselläni se on tosi harvinaista ja jos sellainen tulee eteen niin siitä ei kannata ihan helpolla luovuttaa... Luottaisit enemmän intuitioosi ja sisäiseen ääneesi. Rationaalinen ajattelu on hyväksi, mutta liika on aina liikaa ihmissuhdeasioissa... Ja ikä on pelkkiä numeroita. Mä olen itse tavannut todella henkisesti nuoria viiskymppisiä ja todella vanhoja parikymppisiä. Ihminen on juuri niin vanha kuin haluaa olla ja tuntee olevansa... Toivottavasti sä uskallat vielä..