Hiukan liian ennakkoluuloisia ihmiset vaikuttavat koirien suhteen nykyään olevan.
"Koiraan ei ikinä voi luottaa 100-prosenttisesti" monet väittävät. Onkohan se nyt ihan noinkaan? No jos on, niin mihinkähän eliöön sitten voisi luottaa 100-prosenttisesti, ihmiseenkö? Minusta ei mihinkään, edes ihmiseen.
Kai koirasta huomaa, jos se on luonteeltaan arvaamaton. Vai? Monet eivät tajua koirien koulutuksesta ja eleistä mitään, joka saa koirat varautuneiksi ihmisten suhteen sekä puremaan ennen kuin niistä osataan aggressiivisia piirteitä tulkita. Ihmisiin tottuneet koirat kyllä luottavat ihmisiin, eivätkä piittaa heidän katseista ja liikkeistä. Ja viisaammat ihmiset huomaavat koirasta ajoissa, onko sillä taipumusta aggressiivisuuteen.
Mistä me tiedämme kaikkien tapaamiemme ja kuulemiemme agressiivisten koirien taustoja tai tunnemme niiden omistajia, eli mistä tiedämme mikä on saanut niin arvaamattomiksi?
Jos koira oikesti on niin arvaamaton kuin väitetään, niin miksi niitä ylipäätään ihmisille myydään?
Koira kumminkin on tasapainoinen eläin, joka säilyy luonteeltaan sellaisena millaiseksi se on aikuisikään mennessä kasvanut. Sillä ei esiinny ihmisten lailla vihaa ja kostonhalua.
"Koiraan ei ikinä voi luottaa 100-prosenttisesti" monet väittävät. Onkohan se nyt ihan noinkaan? No jos on, niin mihinkähän eliöön sitten voisi luottaa 100-prosenttisesti, ihmiseenkö? Minusta ei mihinkään, edes ihmiseen.
Kai koirasta huomaa, jos se on luonteeltaan arvaamaton. Vai? Monet eivät tajua koirien koulutuksesta ja eleistä mitään, joka saa koirat varautuneiksi ihmisten suhteen sekä puremaan ennen kuin niistä osataan aggressiivisia piirteitä tulkita. Ihmisiin tottuneet koirat kyllä luottavat ihmisiin, eivätkä piittaa heidän katseista ja liikkeistä. Ja viisaammat ihmiset huomaavat koirasta ajoissa, onko sillä taipumusta aggressiivisuuteen.
Mistä me tiedämme kaikkien tapaamiemme ja kuulemiemme agressiivisten koirien taustoja tai tunnemme niiden omistajia, eli mistä tiedämme mikä on saanut niin arvaamattomiksi?
Jos koira oikesti on niin arvaamaton kuin väitetään, niin miksi niitä ylipäätään ihmisille myydään?
Koira kumminkin on tasapainoinen eläin, joka säilyy luonteeltaan sellaisena millaiseksi se on aikuisikään mennessä kasvanut. Sillä ei esiinny ihmisten lailla vihaa ja kostonhalua.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minä kun kirjoitin tänne että naapurin koira tulee meidän pihalle taaperoiden sekaan irti, vastaukset oli sitä lajia että "ylitulkitsit koiran käytöstä" ja että olin jotenkin väärässä kun olin reagoinut asiaan. Lakikaan ei tuntunut olevan tärkeä.
Joopa joo. Vai ei minun sana ja lain määrys paina. Juupa juu. Minun sana on korkein auktoriteetti tällä tontilla.
Ihan sama kiltti tai viisas.
En halua naapurini koiraa enkä muitakaan hänen harrastusvälineitään pihalleni, VARSINKAAN koiraa irrallaan laste sekaan.
Vitu apinat, en paremmin sano. Kuka hyvänsä joka sen tempun tekee, alenee samantien apinaksi, olkoon mikä tirehtööri ja tietoviisas tahansa. Tervetuloa kokeilemaan onko sanoillani katetta.
Jätesäkki odottaa. Tervetuloa kutsumaton koira. Täällä odottaa yllätysten yllätys.
Terveiset vaan naapurille. Ja on kokemusta koirista, mutta jankatkaa ihan vapaasti päinvastaista, se kun tuntuu mukavalta.
Ei silel voi suoraan sanoa että kilon paloiksi menee. Se on kuitenkin totuus. Ei naapuri välitä kalliista ja rakkasta metsästyskoirastaan sen vertaa. Jättää minun osaaviin kynsiini hienon eläimen.
En käsitä. Minäkin nimittäin pidän siitä koirasta, mikä tässä onkin omituista. Pidän koirista ja eläimistä yleensä. Kuin minä sen tapan, joudun intiaanien tapaan pyytämään siltä anteeksi, veli koira, anteeksi että riistän henkesi, mutta se on nyt viisainta ja mantoun tahto. Minä olen manitoun ruoska.
Tervetuloa.
Höh, ihan typerä viesti. Joskus voi niin käydä, että esim. metsästysaikaan koira juoksee jonkun pihan poikki, mutta tällöin tuskin välittää ihmisistä. Jos olet omakotitalossa, ja naapurin koira tulee pihallesi siksi, että omistaja on huolimaton, huomauta omistajaa. Aitaa piha, ettei mikään pääse sinne.
Loppuosa tekstistäsi aivan lapsellinen JA mainostamasi lainvastainen.
Ota koira kiinni, se on helppoa. Houkuttelet makkaralla tai lihanpalalla. Lopun sitten tiedätkin.
Koiraa tulee pitää kiinni kaupunkialueella. Oliko metsä kaupunkialueella ja kenenkään pihanpoikki ei saa arvaamattomia ja yleensäkään lemmikejä päästää irrallaan liikkumaan. Se on FATKA. KOIRAT KIINNI. MELKO KUMMALLISTA KUN KAUPUNKIALUEILLAKIN NÄKYY KOIRIA VAPAANA. IHAN NIINKUIN EN MENISI PERILLE TUO KOIRIEN REMMISSÄPITÄMINEN.
Toi on just sellainen asia mitä minä en ole koskaan ymmärtänyt, kun joku koiran omistaja sanoo ettei voi omaan koiransa täysin luottaa.Itselläni on elämäni aikana kerinnyt olla jo useampikin koira ja vielä kertaakaan minulla ei ole ollut sellaista koiraa johon en olisi voinut sataprosenttisesti luottaa.Sen kyllä ymmärrän,että vieraaseen koiraan ei voi aina ihan niin hyvin luottaa,mutta omaan koiraansa pitäisi kyllä pystyä aina luottamaan täysin, jos suhde koiraansa vaan normaalissa kunnossa on niinkuin pitääkin.
Silloin jos ei koiraansa pysty luottamaan täysin,niin sehän on selvää,että koirakin sen omistajansa epävarmuuden heti sitten aistii kyllä myös ja se voi sitten puolestaan kyllä jollain lailla negatiivisesti koiran ja sen omistajan suhteeseen vaikuttaa kyllä.Joten kaiken a ja o on juuri se, että luottaa omaan koiraansa sataprosenttisesti,niin sen jälkeen kaikki sujuu kyllä huomattavasti paremmin.Ja sellainen koirakin,joka itse ehkä sattuu olemaan hiukan pehmeä ja epävarma yksilö,niin sekin silloin tuntee olonsa paljon turvallisemmaksi ja varmemmaksi,kun omistaja itse on varma ja peloton.
huomioon että monilla on kyseessä ensimmäinen koira, kodinvaihtaja, kenties huonoista oloista pelastettu koira, huonosti kohdeltu koira(ehkä jonkun muun kuin omistajan toimesta) jne. Lisäksi jokainen nuori koira on aika arvaamaton ja nopea liikkeissään. Kun vietit vie ne vie ja lujaa. Luotapa siinä sitten täysin koiraasi vaikka kuinka haluaisit. Kyllä se on niin että luottamus koiraan kasvaa yhdessä elettyjen vuosien myötä.
Tämän huomioonottamista pyydän sinulta yhden, juuri ylläkuvatun kaltaisen koiran omistajana ja sen yhden yksilön kokemuksen tuomalla syvällä rintaäänellä ;D
Nyt kun koira on kohtsillään 7-vuotinen, alan pian jo voida sanoa luottavani tuohon 100 prosenttisesti.
''Jos koira oikesti on niin arvaamaton kuin väitetään, niin miksi niitä ylipäätään ihmisille myydään?'' Onpahan kysymys. Tarkoititko ette vihaisia ja arvaamattomia koiria sopisi myydä? Omistajien kasvatuksessa syntyy myös hirviökoiria.
Vaikka 99% ajasta koiran kanssa menisi hyvin ilman ongelmia on siellä se 1% jolloin koira saattaa veri lentää. Omaan koiraan ei AINA voi luottaa. Se kun ihmiseen menee luotto ei tarkoita sitä että se veitsen kanssa tulisi sohimaan. Koiran luoton mentyä yleensä koira käyttää hampaitaan. Siinä ero.
Kasvatuksessa on hankaluuksiakin, eikä se ole aina täysin omistajan hallinnassa. Kun vaikkapa ihminen tulee koiran kanssa johonkin rauhalliseen tilanteeseen, ei voi 100% tietää mitä tuleman pitää. Tilanteessa koira voi säikähtää jotain ja siitä vastaavista tilanteista voi tulla sille pelottavia.
Luotan koiraani, koska se on vielä pentu ja toivottavasti saan luottaa siihen vielä vanhemmallakin iällä. Se on hieman äkkipikainen rodulleen, joten aina ei kannata omaa naamaa sen naaman eteen laittaa pusuteltavaksi. Luen ensin koiran naamaa ja sitten päätän miten sen kanssa toimin :P Parhaani mukaan sitä pyrin kouluttamaan ja sosiaalistamaan ihmisiin ja toisiin koiriin. Luen sen kehitysvaiheita ja koulutuskäytäntöjä ja yritän välttää huonoja kokemuksia. Kuitenkin pentu on joutunut melkein yhden idioottiomistajan irtokoiran uhriksi. Jos pennulle jotain tuosta tilanteesta tuli sillä saattaa jollain tavalla jatkossa napsahtaa.
Joiltain omistajilta on aika naiivia ajatella ettei hänen koiransa koskaan tee mitään. Eräät ihmiset väittävät ettei heidän koira ole vihainen, mutta kyllä se on selvästi arvaamaton otus. Ehkä se ei omistajille tee mitään, mutta entäs muut?
Jäi vielä se sanomatta, että jos koira irrallaan tulee vieraaseen pihaan,niin harvemmin se kuitenkaan ihmisten päälle tulee,joka johtuu paljon juuri siitä,että sillä on siellä niin paljon muuta mielenkiintoisempaa tehtävää kuten uusien kiinnostavien hajujen haisteleminen.
Ja varsinkin juuri metsästyskoirat ovat usein täysin sokeita millekään muulle siinä vaiheessa kun riistan jäljillä ovat.Sen olen todennut ainakin ajokoirien kohdalla olevan ihan faktaa.Ne kun voivat mennä ihan metrinkin päästä vierestäsi ohitse, vaikka sinulla olisi oma koirasikin mukana,ajokoirien reagoidessa siinäkin tilanteessa yleensä vaan ihan kuin ei ketään siinä sen lähellä olisikaan silloin,kun ne riistan jälillä nenä maassa vaan mennä vouhottavat.
Ja jos irrallaan oleva koira ihmisen päälle käy ,niin sekin johtuu kyllä useimmiten ihan siitä vaan,jos vieras ihminen sitä alkaa uhkaavan näköisenä kohti mennä ja alkaa sitä ahdistella.Ja varsikin juuri silloin,jos se koira ei pääse pakenemaan tätä ahdistelijaansa,vaan sattuu joutumaan johonkin sellaiseen umpikujaan josta se ei voi pakoon tätä ahdistelijaa enää minnekään päästä,niin silloin se voi kyllä alkaa itseään puolustaa puremalla myös.Ja sekin riippuu ihan koiran luonteesta vielä myös,että mikä koira sellaista tekee ,sillä kaikki koirat eivät edes siinäkään tilanteessa ala puolustaa itseään puremalla ,vaan alistuvat ja antavat lopulta ottaa itsensä kiinni vaan,jos eivät mistään pakoon enää pääse.
Ja eihän se tietenkään mitään niin mukavaa ole, jos vieras koira omalle pihalle tulee,mutta sellaista vaan välillä joskus sattuu (häiriköiväthän ne lapsetkin joskus naapureitaan myös) ja se on minusta sellainen asia ,joka vaatii ihmiseltä jonkin verran avarakatseista suvaitsevuutta vaan ,sillä kyllähän siitä asiasta yleensä aina ihan hyvin lopulta kuitenkin selvitään tarvitsematta minkäänlaista väkivaltaakaan käyttää, kunhan vähän vaan viitsii vaivautua keksimään muita konsteja siihen .
Ja suvaitsevaisella ja rauhallisella käytöksellä annetaan lapsillekin hyvää esimerkkiä myös, josta lapset oppivat samalla sen myös,että koiria ei tarvitse turhaan panikoida ja oppivat itsekin sitten suhtautumaantällaisiin asioihin rauhallisesti ja viisaasti myös ,jolloinka ovat sitten paremmin turvassa koirien hyökkäyksiltäkin juuri sen rauhallisen käytöksensä johdosta myös.Sillä koirat niinkuin muutkin eläimet ovat kyllä viisaita (viisaampia kuin ihmiset) eläimiä,jotka eivät yleensäkään ilman mitään selvää syytä ihmisten kimppuun turhanpäiten hyökkäile,vaan kyllä se ihminen yleensä sen jollain lailla aina itse vaan lopulta kuitenkin provosoi tapahtumaan, joko tietämättään tai tietäen , jos niin kerran pääsee käymään.
Pyytäisin vastausta myös sen irtokoiran puolesta, joka ilman provosoimista tulee ihmisen taakse murisemaan ja hampaitaan näyttelemään. Ehkä se kokee, että hänen reviirilleen ollaan tultu vaikka ihan yleisistä kaikkien käytössä olevista teistä olisi kyse?
Aina painotetaan sitä miten pitäisi osata suhtautua oikein tilanteissa. Joillakin on vaan traumat jääny koirien kimppuunkäymisistä, että eivät pysty noissa tilanteissa toimimaan johdonmukaisesti. Koirakin aistii helposti pelon. Tuntuu sille ettei osa koiraihmisistä osaa ajatella elämää kuin koirien kautta, ensin mietitään miten koirien silmin homma menee ja sitten ehkä suvaitaan miettiä ihmisen näkökulmasta.
Minä ainakin luotan nykyiseen koiraani täysin. Se ei ole kuinkaan vihainen, ei ole koskaan ollut, vaan ystävällinen ja leikkisä. Olisin jo huomannut, jos siitä voisi pimeitä puolia esiin tulla. Annan noiden ihmisten väitteiden aina arvaamattomasta koirasta olla, sillä se on niiden kateellisten puhetta, joiden omat koirat ovat ärhäköitä.
Milläs perusteella mitään voit väittää kun koira vaan katoaa. Tules jäbä mulle uhoomaan. Tervetuloa.
Mä en käsitä enää näiden nykyisten koirankasvattajien dramatiikkaa ollenkaan. Vaikka lähes jokainen koira on jossain vaiheessa elämäänsä jollain tapaa seonnut ja käynyt jonkin toisen eliön kimppuun, nää arvon naiset (siis etupäässä) ei tajua sitä ollenkaan. Mitä nyt hiukan nappasi toista koiraa tai kävi luonteensa vuoksi (kun pelkää sakemanneja tai muita isoja koiria) kiinni osottaakseen, ettei kannata tulla yrittämäänkään.
Surullista ja samalla huorististä!
Jos vieras irtokoira tulee kohti, niin pitäisi yrittää estää sitä ensinnäkin pääsemästä ylipäätään ollenkaan selän taakse,sillä yleensä koirat juuri takaapäin kaikkein helpoimmin uskaltavat kiinni käydäkin,jos kerran ovat käydäkseen.Joten pitäisi aina yrittää pyrkiä kohtaamaan koira mieluummin edestäpäin ja kääntää itsensä aina vastaavasti sitä mukaa vaan koiraan päin ,jos tämä yrittää selän taakse päästä menenmään,niin silloin ei koira yleensä ihan niin helposti pure.
Ja vaikka koira tuntuisikin pelottavalta, niin ei myöskään kannata alkaa perääntymään myöskään sen edessä ,sillä koira kokee sen silloin niin,että tämä ihminen on heikko ja silloin koira saa taas ikäänkuin eräänlaisen erävoiton ja saa sen johdosta itse varmuutta lisää entistä enemmän vaan. Mieluummin pitäisi ottaa vaikka askel eteenpäin koiraa kohti ,niin silloin koira tajuaa, että tämä ihminen taitaa ollakin kovempi pala kuin se ensin kuvitteli olevankaan ja se ei niin herkästi sitten itse puolestaan uskallakaan enää tulla suoraan päälle,vaan kokee puolestaan epävarmuutta itse vahvemman edessä.Pitää samalla olla vaan sitten mahdollisimman rauhallinen ja itsevarma myös eikä ainakaan missään tapauksessa kannata alkaa käsillä millään lailla huitoa eikä myöskään ruveta pelosta kiljumaan,sillä sellainen käytös kyllä puolestaan sitten helposti taas provosoi koiraa taas hyökkäilemään vaan myös. Jos ei tunne itseään tarpeeksi vahvaksi astuakseen sen askeleen eteenpäin koiraa kohti,niin sitten on parasta olla vaan paikoillaan ihan rauhallisena ja pitää kädet alhaalla sivuilla niitä liikuttelematta,ja olla tuijottamatta koiraa suoraan silmiin,joka on koiran kielessä uhkausele ,vaan kannattaa katsoa ikäänkuin koirasta hiukan ohi sivuun päin.
Mutta peruuttelemaan ei missään nimessä kannata tosiaan ruveta, vaikka koira siihen ihan lähelle tuleekin ,vaan parasta on seistä ihan pokkana rauhassa paikoillaan vaan,niin kyllä se siitä lopulta sitten selviää ja koira viimein yleensä poistuu kun on saanut tämän ihmisen siinä ensin haisteltua ja koettua ettei tästä mitään vaaraa sille itselleen ainakaan ole.Ja sen kiinnostus sitten lakkaa sitä myöten hävitä lopulta myös ja se lähtee siitä sitten muita asioita tutkailemaan ja jatkamaan matkaansa muualle päin taas.
Eläimeen luottamus, riippuu ihan miten sen määrittelee? Luottaako siis että se toimii lajin mukaisesti, vai luottaako siihen että se toimii ihmisen mielen mukaisesti? Arvaamattomasti koirani ei toimi, kyllä kaiken sen toiminnan pystyn ennakoimaan kun tunnen koirani.
Mutta tiedän että sen saalisvietti herää liikkeestä, ja tiedän että se lähtee perään. En voi sinänsä luottaa siihen siis vapaana, mutta luotan siihen että tiedän miten se käyttäytyy.Tiedän myös että korvia ei löydy kun juoksuinen narttu kulkee lähistöllä. Tarkoittaako tämä että voiko koiraan luottaa vai ei? En esim. vilkkaasti liikennöidyn tien varressa pidä koiraani vapaana, koska tiedän että saalisvietin voi laukaista moni asia, vaikka tiedän että todennäköisesti se pysähtyy käskystä (mutta ehtiikö pysähtymään, ja ehdinkö käskemään ajoissa ennen tien ylitystä), ja tiedän että koirani ei harakoiden ja varisten perään lähde yleensä, mutta en tietty 100 % voi luottaa ettei lähde. Tarkoittaako tämä että voinko luottaa koiraani vai en? Jos tiedän miten se toimii eri tilanteissa, tarkoittaako se että voin luottaa koiraani?
Rodulla on myös väliä. Saatan luottaa paremmin vaikka noutajan tai saksanpaimenkoiran kuulolla oloon irtiollessaan, mutta metsästyskoirat yms. joilla riistaviettiä ja itsenäisyyttä on, niin en usko että minulla 100 % on koiraan yhteys, jos se vapaana kulkisi.
Vaikka suhde olisi todella hyvä ja vahva koiran ja ihmisen välillä, ja koira olisi koulutettu viimeisen päälle ja siedätetty vaikka mihin, niin koira on koira, ja rodulla on merkitystä, missä asioissa koiraan voi luottaa 100 %. Ei tällaisten koirien vieressä pysymiseen vaikka voi luottaa 100 % jos se oikeasti pelästyy pahasti jotain. Tällöin vaikuttaa myös koiran luonne ja hermorakenne sekä pehmeys, miten pitkälle se lähtee tässä tilanteessa (vapaana).
Mistä siis kumpuaa luottamus (luottamus käytökseen vai vahvaan suhteeseen)? Vai puhutaanko vain siitä että koiraan ei voi luottaa, kun se on arvaamaton. Arvaamattomia koiria en hirveästi ole tavannut, koska kyllä niiden elekielestä paljon näkee miten ne tulee käyttäytymään ja silloin tulee mukautettua omaa käytöstä koiran mukaan.
nimerkki CAT1982 puhut ihan täyttä asiaa,mutta tuossa edellisessä kommentissani tarkoitinkin ihan sitä vaan, että voin luottaa täysin koiraani siinä asiassa,että se ei minua varmasti pure.Minä kun nimittäin tiedän kyllä sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät siinäkään asiassa luota edes omaankaan koiraansa vaan määrätyissä tilanteissa pelkäävät oman koiran purevan itseään.Minun olisi pitänyt se tietysti kirjoitukseeni vaan vähän selvemmin vielä tarkentaa mistä tarkalleen olin puhumassa.
Ja se on kyllä totta, että että koirilla nuo saalisvietit ym.muut vietit ovat kyllä varsinkin juuri rodusta riippuen joskus todella hyvinkin vahvat.Ja silloin ei aina tosiaankaan voi kyllä tasan luottaa jos koiraa irti pitää,etteikö se voisi lähteä jonkun perään jotain jahtaamaan ellei sitten ole saanut koulutettua koiraansa niin todella hyvin tottelevaiseksi, että se tulee luokse kutsuttaessa,oli sitten näkyvissä mitä tahansa kiinnostavaa ,jonka perään koira haluaisi lähteä.
Ja paljon on valitettavasti tosiaan sellaisia koiranomistajia ,joilla koira ei ole läheskään täysin hallinassaan ja joskus ei jopa ollenkaan ja silloin ei tietenkään se luottamus omaan koiraansa voi olla millään ihan täydellinen.
Metsätyskoirathan vieteissään ovat juuri huonommin hallittavissa,vaikka niistä minulla itselläni ei paljon kokemusta kyllä olekaan,mutta sen sanoo jo maalaisjärkikin, että niillä se niin varmasti kyllä on.Mutta myös saksanpaimenkoirissa juuri kovemman sukuisten työlinjan sakut voivat olla kyllä niin vahvasti saalisviettisiä myös,jotka eivät ihan ihan niin helposti kyllä hallittavissa ole ellei ole taitava kokenut koiran kouluttaja sen omistajana.Ja juuri nuo koiran luonne ja sen hermorakenne ym.tekijät ovat varmasti juuri paljon asioihin vaikuttavia tekijöitä kyllä myös.
Mutta se, että jos koiransa oikein todella hyvin tuntee,niin sen tekemiset on kyllä yleensä silloin jo ennalta arvattavissa, kunhan tarkkailee koiraansa ja osaa koiraansa vaan lukea,mutta se on tietysti sitten eri asia myös,että kuinka nopea koiran omistaja itse reflekseissään myös on ,että pystyykö jo hyvissä ajoissa nuo mahdolliset ikävät tilanteet ennalta jo nopealla toiminnallaan ehkäisemään.Ja jse ei juuri valitettavasti moneltakaan koiranomistajalta tahdo aina sittenihan täysin nappiin kyllä onnistua. Ja silloin jos ei ole koiraansa saanut koulutettua täysin hallintaansa niin hyvin,että se pysähtyy vaikka kesken menemisensä,vaikka olisi jo kerinnyt jonkun perään ampaista liikkeellekin jo myös,niin silloin on varmasti parasta pitää kyllä koiransa kiinni sellaisissa paikoissa ainakin ,joissa näitä karkaamisen mahdollisuuksia ja erilaisia houkutuksia voi eteen helpommin tulla ja yrittää vaan ensin sitten kouluttaa koiransa tottelevaisuus paremmaksi,jotta voisi sen tottelevaisuuteen luottaa silloin jos sitä irti pitää .Sillä tiedän kyllä, että vietikkään palveluskoirarotuisen kanssa se kyllä on mahdollista,vaikka se työtä kyllä ensin teettää.Mutta sitä en osaa sitten kyllä sanoa,että miten se metsätyskoirien kanssa olisi,kun niistä minulla ei tosiaankaan ole kovin paljoa kokemusta,niinkuin tuolla edellä jo tulin maininneeksikin.
Kyllä taitava kouluttaja voi saada tosiaan vietikkään itsenäisenkin ja viettisen koiran tottelemaan melkein 100 %, monen koulutuksen jälkeen. Sehän riippuu ihan omistajan taidoista. (itselläni ei varmasti ole niin hyviä taitoja ikinä)
Enemmän tässä varmaan puhutaan kuitenkin siitä että voiko koiran luottaa toimivan siten kuin itse koiraansa lukee. Eli yleensähän näin voi luottaa koiraansa, kun tietää miten se missäkin tilanteessa reagoi.
Esimerkiksi kun treenataan agilityä, ja koira kulkee vapaana (muiden koirakoiden ollessa kentän laidalla ja metsä vieressä), voin lähes 100 % luottaa että se ei kyllä lähde mihinkään siitä mun viereltä vaikka ennen rataa tai radan jälkeen (tai radalta). Voisin koulutuskentällä kävellä muidenkin suorittaessa siten, että oma koira vapaana, ja se kuuntelisi minua.
Mutta tosiaan itse pidän koiran kiinni liikennöidyillä alueilla, koska kyllä se koiran turvallisuus on tärkeintä. Ja tietty autoilijoiden turvallisuus. Vaikka kuinka luottaisin koiraani, niin en kyllä pitäisi vapaana liikennöidyillä alueilla. Ikinä en luottaisi aivan 100 % että koirani ei menisi vaikka ajotielle jonkun perässä, vaikka ei ikinä ole mennytkään.
Mutta on tosiaan näitä omistajia, jotka eivät osaa ollenkaan lukea koiriensa eleitä, eivätkä mitenkään voi ymmärtää miksi koira mitenkin käyttäytyy. Ja sanovat koiriansa arvaamattomiksi. Tai samasta syystä pitää koiraansa vaikka vapaana, ja koulutuksen ja suhteen puutteesta koira menee miten haluaa, ja omistaja vaan sanoo että se on niin arvaamaton tai sitten ei edes välitä miten koira käyttäytyy.
Kyllä se joskus surettaa nähdä omistajia joilla ei ole hajuakaan koiransa eleistä ja käyttäytymisestä eikä ole mitään suhdetta rakennettu. Koira vaan on. Samoin kissojen kanssa, joillakin vain on kissoja, ja niihin ei ole rakennettu mitään suhdetta. Meillä ihmetellään että miten aina meidän kissat on niin seurallisia ja sosiaalisia. Se riippuu ihan millaisen suhteen eläimen kanssa rakentaa. (Naapurin suomenhevosella ja sen omistajalla on paljon parempi suhde kuin monilla koirakoilla).
On tietty otettava huomioon, että uusien koiranomistajien ja koirien suhde ei voi olla vielä hyvä, ja monesti ollaan pitkään koulutusvaiheessa, eikä silloin pidä tuomita, jos kuitenkin yritystä on. Mutta toisilla ei ole edes yritystä.
Mutta siis ihan samoilla linjoilla ollaan....
Mihinkään eiäimeen niinkuin ei ihmiseenkään voi luottaa 100%:sti.
Koira käyttää tilaisuutta hyväkseen samantien kun siihen on mahdollisuus. Esimerkkinä. Lapset ruokapöydässä nauttimassa lounasta. Vanhemmat poistuvat joksikin aikaa paikalta, niin koira nappaa lasten voileivät. Kun vanhemmat palaavat paikalle, koira istuu kilti omalla paikallaan kuin ei olisi tehnyt mitään.
Ihmismäistä käytöstä. Heti kun jostain ulkoa löytyy lompakko, jossa on 5000 e, lompsa tyhjennetään rahoista ja heitetään ojaan, eikä viedä rahoineen poliisilaitokselle.
just niin. koiramaista käytöstä.
Kyllä ihminen voi koiraan luottaa 100% niin kauan että tulee SE tapaus vastaan.
Minullakin oli täysi luotto isäni kultaiseennoutajaan, se oli luotettava ja lauhkea kuin lammas, ei mikään antanut sellaista viitettä että se voisi toimia jollakin tavalla agressiivisesti. Se ei ikinä reagoinut mihinkään tilanteeseen agressiivisesti eikä ikinä ollut purrut muuta kuin puruluuta kunnes eräänä päivänä kävelin sen ohi ja se puri minua kädestä. Mitään en tehnyt, en edes kiinnittänyt sen kummemmin huomiota koiraa, tiesin että se oli siinä mutta en ollut lähestymässä sitä vaan kävelin vain sen ohitse. Olimme omalla aidatulla pihallamme ja olin kävelemässä postilaatikolle koiran ohi, kun se ihan yllättäen kävi käteeni kiinni. Se kävi niin nopeasti että en ehtinyt edes säikähtää vaan reagoin automaattisesti ja huusin "hei" tai "ei" tms. lujaa ja koira päästi irti. Sain hampaanjäljet käteen mutta en mitään pahempaa. Tapahtuman jälkeen koira oli ihan oma vanha itsensä eikä ikinä enää tehnyt mitään samanlaista, eikä suhteeni koiraan muuttunut sen kummemmin mutta mielessäni kävi että mikä tulos olisi ollut jos siinä olisikin ollut minun 3 vuotias pikkusiskoni..
Itse olin tapahtumahetkellä muistaakseni 12 vuotias ja sain ihan hyvän opetuksen siihen kuinka et IKINÄ voi tietää. En ole kuitenkaan saanut mitään vainoharhoja päälle, tuo tapaus vaikutti vain siihen että en ikinä jätä koiraa lapsen kanssa kaksin. Jos koira tuolla tavalla flippaa aikuisen kanssa, ei tulos ole niin paha mutta jos puhutaan alle kouluikäisestä lapsesta, ei riski ole sen arvoinen!
Luotan kyllä nykyiseen koiraani siinä mielessä että tiedän että se ei ole ikinä purrut ja on epätodennäköistä että se ikinä puree mutta en voi LUVATA että se ei ikinä pure. Ei kukaan voi tietää tuollaisia asioita mutta turha niitä on märehtiä sen kummemmin. Maalaisjärjellä mennään ja jos hihnan toisessa päässä on iso rotu minulla on tietty vireystila päällä aina jos ollaan tekemisissä pienempien koirien tai pienten lasten kanssa.
Luottaisinko ihmisiin niin paljon, että uskoisin tarinasi todeksi? Hiukan epäilyttää, sillä niin oikukkaita ihmiset osaavat olla.
Joo, luotto ihmisiin minulla itselläni on mennyt jo ajat sitten! Luotan koiriin enemmän kuin ihmisiin koska ihmiset ovat hyvin juonittelevia ja omat edut mielessä toimivia eliöitä, ihmiset valehtelevat ja se on fakta. Vain yksi koira on pettänyt minun luottamukseni mutta ihmiset jotka ovat pettäneet luottamukseni joudun laskemaan kaksin käsin.
Uskotko tarinani? Ihan sama. Kerroin oman kokemukseni ja jos joku ei sitä usko, ei sillä ole minulle erityisemmin merkitystä. Ainoa millä on minulle merkistystä on se että ihmiset eivät sokeasti luottaisi lemmikkeihinsä muiden (lasten, pienten koirien) kustannuksella. Jaoin kokemukseni siksi että se ehkä saa jonkun havahtumaan luottamuksen haavemaailmasta ja ehkä joku tapaturma jää tapahtumatta.
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/2012050206225916_v0.shtml
Eihän sillä ole mitään merkitystä jos ihminen luottaa lemmikkiinsä 100% jos he eivät ikinä joudu tilanteeseen jossa sivulliset ovat "vaarassa". Jos itse tekee sen virheen että luottaa lemmikkiinsä ja lemmikki sitten kääntyy sinua vastaan niin itse olet siihen leikkiin ryhtynyt ja tiesi valinnut mutta itse ajattelen tässä niitä jotka tahtomattaan joutuvat kärsimään lemmikin omistajan liiasta luottamuksesta.
Niin ja lisäyksenä vielä se että on hyvin todennäköistä että koira on juurikin niin lauhkea ja kiltti kuin "tiedät" sen olevan, ihan koko elämänsä! Harvoinhan koira oikeasti "flippaa", ehkä yksi kymmenestä tai vielä harvemmin syntyy tuollaisia koiria jotka syystä tai toisesta purevat varoittamatta. Minä olen ollut kymmenien koirien kanssa tekemisissä koko niiden elämän ajan ja vain tämä yksi tapaus on tullut minulle vastaan ja toinen tapaus tapahtui lähipiirissä, joten eivät ne todellakaan ole mitään yleisiä. Mutta kun se niistä tekee vaarallisia kun sinä et IKINÄ voi tietää!
Agressiiviset/pelokkaat koirat ilmoittavat etukäteen puruaikeistaan ja jos koiraa osaa lukea, puremisen voi välttää ja siihen voi valmistautua. Mutta jos koira on ihan kiltti ja käyttäytyy normaalisti, et voi valmistautua millään tavalla. Se ei oikeasti ole sen arvoista!!
Toinen tarina joka sattui tutulleni. Heillä oli 4-vuotias amstaffi narttu. Kiltti koira joka rotunsa mukaisesti rakasti koko perhettä, oli uskollinen ja lempeä kuin mikä. Lapset saivat viedä koiralta lelut ja luut suusta eikä koira ollut moksiskaan. Koira ei ollut vihainen kellekään, ei edes muille koirille.
Eräänä päivänä koiralla kuitenkin "naksahti" ja se hyökkäsi lasten päälle, ei purrut kuten taistelukoirat purevat mutta näykkien, haukkuen ja muristen alkoi ajattamaan lapsia jotka kiipesivät pöydälle turvaan. Koira ei päästänyt lapsia pöydältä ennen kuin perheen isä tuli paikalle ja käski koiran pois. Koira selvästi päätti yhtäkkiä että lapset ovat jollakin tavalla uhka ja ne pitää ajattaa pois. Voi olla myös että vuosien jälkeen koira yhtäkkiä keksi tällaisen uuden "hippaleikin" mutta oli syy mikä tahansa koira vietiin piikille. Itse olisin tehnyt samoin. Voi olla että lapset tekivät jotain koiralle mihin se reagoi tuolla tavalla mutta lapset ja koira leikkivät alituiseen yhdessä eikä koira ollut ikinä reagoinut tilanteisiin agressiivisesti.
Mikä oli tarinan opetus? Jos isä olisi ollut samassa huoneessa, hän olisi ehkä voinut korjata tilanteen heti kun se alkoi ja lapset olisivat selvinneet naarmuitta ja ilman loppuelämän koirapelkoa.