No niin, nyt on tilanne sellainen, että pähkään onko minun kierukkani sitten päättänyt olla toimimatta??
Eli minulla on ollut Mirena 4,5v. Sellasen reilun vuoden on kuukautiset tulleet uudelleen, oltuaan poissa kierukan asettamisesta lähtien tuohon reiluun 3v. asti. Joskin huomattavasti niukempana mitä oli ennen kierukkaa (minulla endometrioosia ja kierukka hoitona) En ole merkannut kiertoa mitenkään ylös kierukan laiton jälkeen. Mutta oletan viimeisten kuukautisten olleen syyskuun alussa, luultavasti. Muistan niiden olleen poikkeuksellisen niukat. Ihmettelinkin, et joko ne nyt loppui, kun odottelin vuodon runsastuvan. Mutta unohdin asian.
Mutta nyt viime viikon to (nyt ti) alkoi alaselkä pakaran päältä jyhmyttää ja vihloa. Heitinkin miehelleni, et ei o tätäkän kipua ollu sitten nuorimman tyttömme jälkeen (minulla kaksi lasta). Naureskelin asialle, mutta kipu paheni. Lauantain ja sunnuntain kärsinkin sitten alavatsa kivuista. olivat jo aika kovatkin ja olin lääkäriä tilaamassa. Sitten maanantaina (eli eilen) alkoi selkä kipu uudelleen ja etova ja huono- olo. Nyt selkä tuntuu edelleen kipeältä ja alamaha hieman sekä etova olo. Mietin, et olen ollut väsynyt ja tosi herkillä jo jonkun aikaa. Nyt sain jo puristamalla nännistäni ison kuplan kirkasta nestettä, kun kaikkeen sitä tässä pähkäillessä rupee :) Viime imetyksestäni on jo 6 vuotta.
Olemme päättäneet, että meille riittää kaksi lasta ja hekin jo 7v, 13v tytöt. Eli raskaus ei ole ollenkaan ollut suunnitelmissa. Päin vastoin kohdunpoisto, terveysongelmieni vuoksi.
Sanokaas mielipiteenne. Et pitääkö tästä testin ostoon lähteä. Vai onko nyt vaan ajatus saanut vallan päässä. Mullahan tuo kierukka ja muutenkaan en helpolla ole raskaaksi tullut tuon endon vuoksi. Mikä tosin voi olla nyt melko vähissä.
Mirena ja raskaana??
8
12388
Vastaukset
- 31+1
Testin tekoon.
- kierukka kourassako?
Niin kai. Kiitos vastauksesta!
En nyt vaan oikein usko, että kohdalleni olisi voinut noin käydä.- maaria6
Miten sinulle kävi. Itselle ihan samanlainen pähkäily päällä. Mirena ollut 4,5 vuotta, ja nyt menkat ei alkaneetkaan. Testin ostoa mietin täälläkin... Poika 12 v. ja itse pian 38 v.
- 23+1
Niin, ei sille Mirenallekaan luvata 100%:sta varmuutta, eli onhan se raskaus voinut saada alkunsa.
Itse raskauduin v-08 kierukallisena, tosin kuparinen oli sillon. Kierukka poistettiin ja raskaus jatkui, onneksi, ok. - kierukka kourassako?
Mä mietinkin tässä, että onko tuon kierukan teho voinut hiipua ennen aikojaan, kun nuo kuukautiset alkoivat oltuaan tuon reilut 3 vuotta poissa. Mä kun vain ajatteli, että aikaa pitäisi ns. olla jäljellä.
- 31+1
Oli aikaa sitten jäljellä tahi ei, niin ei sille luvat sataprosenttista e-tehoa, ei edes siinä vaiheessa kun se asennetaan.
Olet varmasti jo tehnyt testin, miten kävi?? - suski713
Mirena 3v, kolmen lapsen äiti, ikää 42v ja raskaustesti postiivinen, samoin verikoe postiivinen, ihan kamala tilanne lapset 22v,17v ja 10v, nyt vaan odottelen kuinka pitkällä raskaus, utrassa selviää ens viikolla APUA
- vedet_meni_rv18
Mirenan kanssa voi tulla raskaaksi, tehkää testi, jos vähänkin epäilette, itse tein testin liian myöhään...Olen 38-vuotias, lapset 13v. ja 10v. ja Mirena oli olllut noin 4.5 vuotta. Viime kesänä aloin ihmettelemään jatkuvia verisiä vuotoja, alavatsan ja rintojen turvotusta ja sitä, että kierukan lankoja ei enää tuntunut. Soitin vaivoistani ehkäisyneuvolaan. Terveydenhoitaja epäili, että kierukasta on hormonit loppu ja oireet johtuvat siitä. Kysyin, että voisinko olla raskaana ja terkkari sanoi, että kyllä se kierukka ehkäisee jopa seitsemän vuotta, vaikka siitä olisi hormonit loppu.
Pääsin lääkäriin, hän teki normaalit gynekologiset tutkimukset, papa-kokeet otettiin ja kaiken piti olla kunnossa, lääkäri suositteli kierukan vaihtamista. Seuraavalla viikolla vanha kierukka otettiin pois ja uusi laitettiin tilalle, lääkäri vain ihmetteli, kun ei kierukan asettimen asteikko meinaa riittää. Myöhemmin selvisi, että olin ollut tässä kohtaa raskaana raskausviikolla 13.
Vuodot jatkuivat ja "turvotus" paheni. Lopulta päätin tehdä raskaustestin ja positiivinenhan se oli. Menin yksityiselle lääkärille ja hän totesi raskauden olevan viikolla 17 ja ihmetteli, ettei raskaus ollut mennyt kesken kierukan vaihdon yhteydessä ja ettei ehkäisyneuvolan lääkäri ollut huomannut raskautta. Kaiken piti olla lapsella kuitenkin kunnossa. Kierukkaa ei enää ultrassa näkynyt, eikä sitä saisi enää kohdusta pois. Langat olivat siis taas hävinneet kohtuun. Sain lähetteen naistenpolille ja sielläkin lääkäri totesi kaiken olevan vuotoja lukuunottamatta normaalisti.
Seuraavalla viikolla, rv. 18, menivät lapsivedet. Lapsella ei kuulemma ollut selviytymismahdollisuuksia, koska keuhkot eivät pääsisi kehittymään ja kohtuun tulisi ennenpitkää tulehdus. Synnytys ei kuitenkaan käynnistynyt itsestään, tulehdusarvot eivät nousseet ja jäin vuodelepoon odottamaan mitä tapahtuisi. En pystynyt tekemään päätöstä raskauden keskeyttämisestä, ajattelin, että tehköön luonto sen päätöksen.
Olin vuodelevossa sairaalassa ja kotona lähes 6 viikkoa. Verinen vuoto ja lapsiveden poisvuotaminen jatkuivat kaiken aikaa, kunnes yhtenä yönä kohdusta tuli suurempi hyytymä ja sen mukana kierukka. Seuraavana päivänä napanuorakin pullahti ulos kohdusta ja tulehdusarvot alkoivat kohota. Raskaus oli pakko keskeyttää. Lapsi oli edelleen elossa ja tunsin sen liikkeet. Valitettavasti kortisonihoitoja ei oltu ehditty aloittaa, eli lapsen keuhkot eivät olleet kehittyneet ja selviytymismahdollisuuksia ei muutenkaan olisi, koska napanuora jäisi puristuksiin synnytyksessä. Synnytystä yritettiin käynnistää ja vasta kolmantena päivänä lapsi syntyi, kuolleena. Onneksi poika oli kuollut aamulla kohtuun, ettei tarvinnut nähdä sen tukehtumista synnytyksen jälkeen. Poika painoi syntyessään 640g ja oli noin 35cm pitkä ja ulkoisesti täysin terveen näköinen.Ehkä raskaus ei olisi keskeytynyt, jos olisin tehnyt raskaustestin ajoissa ja kierukka olisi saatu poistettua...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856284
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283130Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11936Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46929Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849