Kauniita

:) hassu ja toisaalta aika osuva...

Ihana ruono. Hyvää yötä ja kauniita unia, oman kullan kuvia.

Hauskan runon laitoit.

niinhän mä sanon
muista en tiedä
hei ja kiitos
tuunko joskus viellä

kun oven avaat
mä nielen palaa
toivon salaa
et voisko halaa

jos oisinkin hiljaa kerrankin hetken
hymystä hymyyn tekis toisiinsa retken
kieli on kerkeä, sitä en kiellä
sanat vain loikkii, kuin sammakot tiellä.

oven suulla?????

Avaan oven ja toivon että siitä astutaan sisälle, sisälle elämääni.

Oven salpa

Odorin siinä suljetuin uksin,
onko niin elämän tarkoituskin,
että voi ohi vain mennä,
kun ajan kulku ei taaksepäin ennä.

Selkä suorana, ylpeänä yksin,
et tarttunut käteeni käsityksin.
Ohi kiitäen suusi suljet,
toisia ovia kohti kuljet.

Päivin vielä luukkuni luo,
posti joskus kirjettä tuo.
Vaikka on vielä salpani avoin,
suljenko suljen suuni telkeni tavoin?

Ehkä hän ei tiennyt että ojensit kättä, odotti tuota käden ojennusta, olisi halunnut tarttua käteen?

Suusta tulee selkeitä sanoja, sydän on lyöty, hiljaa, ei komppaa.
Ei tunnu missään sen surkea kapina, mykkänä huojuu, aseitta, heiluttelee kurjia tuulimyllyjään. Tahto liittoutui järjen kanssa, lähti isoille selille täysin purjein. Ei sekään voittanut taistelujaan, sinne jäi karikkoon vieraille maille ja kaipaa kotiin.
Airot painuvat veteen, nousevat ilmaan, veden pinta myötäilee, soljuu eteenpäin. Siellä hiljaisuudessa soutajan sydän kuiskii jotakin, mutta tahto ei halua kuulla.

Ihana..

Ja osuvakin.
Joka kohdaltaan.

Iloa, hymyä ja haaveita.
Täyttymystäkin.
Meille.

Oven edessä

Katson haikeana pihalle päin,
tähän jälleen lukkoon jäin.
Taakse jätetty suljettuna,
poispäin maailmalle kuljettuna.

Puheen äänet, kantojen kopinat,
tummista pilvistä sateen ropinat.
Tähänkö suuntaan vielä joku astuu,
sumun keskellä poskeni kastuu.

Joko vielä saapuu, tuleeko tuolta,
tahtooko katsoa selkäni puolta.
Tunteeko tien, muistaako kun
suuntasi kulkunsa luokseni mun.

Ehkäpä hän kulkee polkua pitkin sinua päin. Toivoo että antaisit mahdollisuuden teille ja kulkisit takaisin häntä vastaan.

Suljettu ovi

Oven edessä ruskea matto,
päällä pienoinen suojaava katto,
saranan puolelle nojaava luuta,
sydän sisällä tervasta puuta.

Moni ohitse huoletta kulkee,
joku kohdalla silmänsä sulkee,
katselee muualle kauaksi vain,
niiden joukosta yhtä katsetta hain.

Mitä muut ei ehkä huomaa,
katseen lämpöisen suomaa.
Onko häntä olemassa lainkaan,
miksi luonteen oven suljetun sainkaan.

Jos raottaisit sitä ovea hänelle vähän kerrassaan.

Tyhjä katu

Pieni lamppu ja sen valo,
oven takana tyhjä talo.
Se tyhjyys on elämässä,
lukon suojassa sydämessä.

Avain on missä lie,
edessä vain tyhjä tie.
Valokaan ei nyt lohtua suo,
askeleet eivät kotiin tuo.

Ehkäpä asukas on muuttanut ja odottaa uudessa kodissaan, kompassin voi löytää sydämestä tai enirosta:)