Erikoinen kuritusväline

Tarvitsee vain mielikuvitella millaista jälkeä mikään metallilanka, messinki, teräs tai mikä tahansa, tekee iholle.
Se on laaki ja haava!
Epäilen tuota todenperäisyttä tai sitten kyse on ollut raaasta pahoinpitelystä.

Joskus ammoin menneisyydessä on vanhan pystykorvakiväärin puhdistuspuikkoa käytetty kurinpalautukseen mutta pahaa jälkeä sekin tekee.

Eiköhän pysytä patukoissa joiden tehon säätely on helppoa.
Erilaiset puolijäykät raipat ovat riittävän tehokkaita ja ne monihapsuiset "raipat" käyvät symbolisista välineistä.

Oma suosikkini saajana ja antajana on puolijäykkä, alle metrinen raippa.

Lanka on lenkillä. Painava lanka ja iskun pinta-ala pienehkö eli pintapaine aika suuri. Taatusti kirpasee.

Kumipäällysteinen sähkökaapeli on toinen hirmuväline. Sillä suu alkaa laulaa hyvin nopeasti ja jäljet ovat komeita ja näkyvät pitkään.

Minulla on käytössä aina kirvelyä haluavalle sininen muovinen selänpesuharja, jonka selkämys pyöreä ja on aivan tasaine ja reunat sileät ja pyöristetyt sekä varsi sopivasti vino. Sillä kun sivauta nopeasti puoli tusinaa iskua, niin kyllä tuntuu. Kuumottaa kuin tuli, mutta ei tee mitään pahaa jälkeä.

Vaikka kovista leikeistä pidänkin, paras unohtaa tuo messinkilanka - tekee pahaa jälkeä. Paras pysytellä koivu-paju-rottinki-nahkaraipoissa kunnon remmissä tai lievimmillään avokämmenessä. Näillä kyllä, itku, nauru, puhe tai mitä nyt milloinkin.. kyllä irtoaa - voimankäytöstä ja tapauksesta riippuen..
Mieluisimmat minusta on perinteinen koivu- tai pajuraippa ja miksei nokkospuskakin :) Pääasiahan on että "leikittäessä" säännöt on sovittu etukäteen ja niistä ei tilanteen ollessa päällä lipsuta.
P.s. Myös kunnon vanhanaikainen muovinen hypinnaru toimii mainiosti, monin kerroin taitettuna. Niitä vain harvemmin enään löytää kaupoista.

Mutta sehan onkin sitten ihan toinen juttu. Mutta miksei.

Monihaarainen koivuraippa paras. Sillä kun päästelee menemään pakaroille, reisille ja alaselkään, niin.....

Taitaa olla kunnon piiskurit harvassa tänä päivänä?

Tunnen henkilökohtaisesti erään Rintalan aikalaisen, jolta kyselin asiaa, ja hän tiesi aivan varmuudella kertoa, että kyseinen kohtaus on kokonaan improvisoitu eli kirjailijan mielikuvituksen tuotetta, vaikka kirja sinänsä tositapahtumiin perustuukin. Aloittajan viestiin ensimmäisenä vastannut nimimerkki Metallitta siis arvasi aivan oikein.