Olen viime aikoina lueskellut epigenetiikkaa ja miettinyt

...sen...

vaikutuksia omaan ja lasteni elämään.
Siinä puhutaan , miten ympäristötekijät sammuttavat joidenkin geenien toiminnan, ja miten jotkut toiset geenit taas nousevat toimijoiksi.

Tutkimusryhmä on nyt osoittanut, että stressaava työympäristö muovaa perimää. Siinä kai on juuri tästä kyse.

Stressaava työympäristö muovaa myös työntekijän perimää. Muutos perimässä syntyy todennäköisesti elimistön yrityksenä sopeutua ympäristön haasteisiin, katsoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Työterveyslaitoksen tutkimusryhmä.

Työkuormittumisen jatkuessa kysymyksessä voi olla yksi keskeisistä stressiä, uupumusta ja masennusta yhdistävistä molekyylimekanismeista.

Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että pitkäaikainen työstressi voi johtaa uupumukseen ja masennukseen.

Uusimpaan tutkimukseen osallistui liki 50 hoitajaa. Tutkimuksessa verrattiin kovan työstressin alla työskenteleviä sairaanhoitajia niihin hoitajiin, joiden työympäristö oli toisenlainen.
...
Entä opettajan stressaavassa työssä ikänsä ollut ja siinä ohessa lapsia saanut ja aikuiseksi kasvattanut?

Kouluhan voi olla kuin suursikala kiljuvine, tyytymättömine äänineen joka ainoa päivä...sietokyvyn rajoilla mennään.

10

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myöskin historiassa

      vuosisatoja koettu nöyryyttäminen ja alistaminen vaikuttavat meidän geeniemme toimintaan. Olimme uotsin alistamina 654 vuotta viime vuosituhannella, sitten vielä 108 vuotta itäisen naapurimme vallassa, paljon jouduimme sietämään.
      Jotkut geenit sammuvat, jotkut nousevat toimimaan.

      Olemme urheilussa ihmetelleet sitä, etteivät suomalaiset uskalla voittaa.
      Olemme myös ihmetelleet sitä, että suomalaiset aina ajattelevat: mitähän ulkomaalaiset ajattelevat meistä.

      Selitys on vuosisataisen alistamisen ja nöyryyttämisen vaikutus epigenetiikan kautta.

    • Toiminnan säätely:

      Yllättävän iso osa elämän suuresta käsikirjoituksesta olisi siis löydettävä muualta kuin geeneistä.

      Aivan viime vuosina tutkijoille on alkanut selvitä, että lisäselitystä lajien eroille on haettava geenien toiminnan säätelystä, ja tässä myös itse genomin ulkopuolelta tulevilla eli niin sanotuilla epigeneettisillä tekijöillä voi olla suuri merkitys.

    • Niin.

      Ainahan meillä on ulkomaalaisia ihailtu muka jotenkin "parempina".
      Ja suomenruotsalaiset kutsuvat itseään "paremmaksi väeksi".
      Silti heitä ei syytetä rasismista, vaikka pitäisi ehdottomasti!

      • Tuo "ättre folk" on-

        kin juuri pitänyt suomalaisten päätä veden alla ja edeleenkin yrittävät sitä samaa.

        Olen iloinen, että älykäs Marco Bjurström on selvillä siitä, mistä suomalaisten itsetunnon puute johtuu.

        Samaa mieltä siitä.


    • Eteenpäin elävän mie

      Epigenetiikka on mullistanut ajattelua periytymisen suhteen, se on aivan selvä.
      Hyvä on, ett tutkimus menee eteenpäin vanhoista luuloista piittaamatta!

    • .oOo.

      Marco Bjurström sanoi aivan oikein, että kun suomalaiset ovat ollet niin pitkään alistettuina sekä suotsalaisten että venäläisten taholta,
      654 vuotta ruotsalaisten alistamina ensin vuodesta 1155 vuoteen 1809, ja sen jälkeen vielä venäläisten alistamina 108 vuotta vuodesta 1809 vuoteen 1917,
      ja sitten vielä se sota 1939 - 45, jossa kuoli 100 000 Suomen nuorta miestä ja samanverran haavoittui, ja Suomi joutui maksamaan sotakorvaukset vielä ainoana maana maailmassa, (vaikka ei ollut sitä sotaa ALOITTAMASSA !)

      niin suomalaisilla on niin huono itsetunto, etteivät he uskalla pitää puoliaan EUssa eikä missään muuallakaan.
      Siksi juuri Timo Soini on hyvä, hän antaa meille voimia pitää puoliamme Euroopassa ja maailmassa.

      • Uskonsodat verisiä

        Ihmisoikeuksista ei Ruotsissa Suomeen hyökätessään
        vielä vuoden 1155 paikkeilla tiedetty mitään. Meille saatettiin tehdä ihan mitä vain.
        Ei ollut fyysisen koskekattomuuden suojaa, voitiin raiskata mennen tullen, tappaa, polttaa roviolla elävältä,
        ei ollut uskonnon vapautta kuten nykyisin on.

        Niin totta on tuo viesti:
        Mielisairaalat ovat täynnä ihmisiä, jotka ovat lapsesta asti rukoilleet ja rukoilevat yhä Jeesusta Kristusta Vapahtajaa Armahtamaan heidät suuresta veriruskeasta syntiyydestään.

        Heille on pienestä pitäen syötetty uskontoa turvana. Mikäs turva se on? Toden paikan tullen. Ei mikään.

        Pelkkää taikauskoa, jota on tappaen ja verta vuodattaen meidän kansamme pakotettu uskomaan. Jos et usko niin joudut elävänä roviolla poltettavaksi!!

        Miksi ihmeessä emme lakkaa jo toistamasta tuota jankutusta?

        Oliko järkytys ja pelko sitä suuruusluokkaa silloin?


    • Surusilmä

      Kansallismielinen lähestymistapa kaikkiin kysymyksiin on vallalla Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Kreikassa, Portugalissa, Sveitsissä, Englannissa, Ruotsissa... ja kaikissa muissa maissa --- paitsi Suomessa !

      Täällä on totuttu kalossin alla rähmällään makaamiseen,
      ja siihen, että muut käyttävät hyväkseen ja määräilevät sekä nöyryyttävät
      koska pahat naapurit ovat liian kiltin ja ahkeran kansan alistaneet yllätyshyökkäyksellään ja sodillaan, ja sitten hyväksikäyttäneet Ruotsi 654 vuotta vv. 1155 - 1809
      ja sen jälkeen Venäjä 108 vuotta vv. 10809 -1917.

      Sitten vielä sota 1939 - 45, jossa 100 000 nuorta suomalaista tapettiin rintamalle ( loukkaantuneita ja haavoittuneita oli saman verran) itsenäisyyttämme puolustaessaan.

      Alueita luovutimme vielä Venäjälle ja raskaat sotakorvaukset (kaiken huipuksi) maksoimme ainoana maana maailmassa !!

      Itsenäisyytemme saimme säilytettyä, mutta henkisiä haavoja on suomalainen sielu vielä täynnä pitkään.
      Siksi kai olemme maksamassa EU:ssa muiden maiden velkoja.

      Itsenäisyytemme MUISTOjuhlaa vietämme ensi viikolla.

      ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

    • Näppisvirhen korjaus

      Venäjän vallan alla Suomi oli vv. 1809 - 1917.

    • Tutkija.

      Telkussahan alkoi 10-osainen sarja: Suomi on ruotsalainen.
      Ensimmäinen osa käsitteli identiteettiä. Valtaosa Suomen
      identiteetin symbooleista on peräisin ajalta, jolloin kuuluim-
      me Ruotsiin. Sieltä sai myös pohjan meidän sivistyksemme.
      Siitä todisteena kulttuuriemme samankaltaisuus. Olemme
      lähempänä Ruotsia kuin Venäjää.
      Kannattaa katsoa, niin tiedätte enemmän. Meidän vaakunam-
      me leijona on ruotsalaisesta aatelissuvun vaakunasta. Siinä
      ei leijona kylläkään lyö päähänsä miekalla, niinkuin meillä.
      Onko tuossa meidän vaakunassamme jotain itsetuhoisuutta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2419
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      54
      2164
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      188
      2098
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      172
      1712
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1267
    7. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      7
      1232
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1205
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      17
      1204
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1108
    Aihe