Olen ollut puoli vuotta sairaslomalla vaikean masennuksen vuoksi. Lääkitys on ollut viisi kuukautta, mutta mitään apua en ole siitä kokenut olevan. Lääkärin mielestä voi viedä aikaa, että lääke alkaa vaikuttaa.
Edelleenkään en osaa tehdä mitään (motivaatio puuttuu, keskittymiskyky heikennyt, väsyttää), pakolliset kotityöt hoidan suurin piirtein ja ainoastaan sitten, kun on ihan pakko.
Pääasiallisesti aikani menee nukkumiseen. Nukun yössä 9-12 tuntia ja siitä huolimatta minun on pakko ottaa päivittäin 2-5 tunnin päiväunet.
Pelkästään imurointi tai ruokakaupassa käyminen saa voimani totaalisesti loppumaan ja on vain pakko levähtää.
Tapasin työterveyslääkärini pari viikko sitten ja vielä silloin hän oli sitä mieltä, että en tule tälle vuotta olemaan työkykyinen. Kirjoitti kuitenkin vain kuukauden sairasloman, koska työterveyslääkärit eivät kuulemma halua kirjoittaa pitkiä sairaslomia. Koko tämän puoli vuotta minulle on aina kirjoitettu 2 viikkoa - 1 kuukausi sairaslomaa.
Tänään työterveyslääkäri sitten soitti. Oli keskustellut työnantajani kanssa ja työnantajalta oli saanut käsityksen, että kaikki mahdolliset työntekijät tarvitaan loppuovuodeksi töihin.
Lääkärin kanta oli muuttunut täysin ja hänen mielipiteensä olikin nyt, että aloitan työt viimeistään marraskuun alusta.
Yritin kysyä, että miten ihmeessä voin mennä töihin, kun väsyn niin pienestä. Työni on fyysisesti raskasta. Lääkärin mielipide oli vain se, että työnantaja tarvitsee kaikki työntekijät töihin, niin kyllä minä voin mennä, koska työni ei ole henkisesti rasittavaa. Antoi vielä ohjeen, että tarvittaessa voin tammikuun alusta tulla juttelemaan ja katsotaan, pitääkö sitten jatkaa sairaslomaa.
Kerroin lääkärille, että olen edelleen väsynyt ja nukun yli puolet vuorokaudesta. Lääkärin ainoa kommentti oli, että jospa se työ auttaisi,, kun siellä ei ole mahdollista nukkua!
Onko tosiaan niin, että työnantaja on tärkein???
Vakavissani pohdin, onko lopputilin ottaminen ainoa vaihtoehto siihen, että voin ensin kuntoutua kunnolla ja palata vasta sitten työelämään?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Lääkärit -etenkään psykiatrit- eivät mieti lääkevalmisteiden sivuvaikutuksia, mm. väsymys. Heidän mielestä pitäisi popsia pillereitä kaikki päivät.
Onneksi työnantajasi oli yhteydessä lääkäriin. Toivottavasti lääkityksesi vähenee. Aina on mahdollista, että sinulla on sopimaton lääkitys, kun se ei ole vielä tehonnut. Työ on terapiaa, mutta lääkärit eivät ole vielä oppineet asiaa.