Persuilta JYTKY Lappeenrannassa

Kuntavaalit lähestyy ja tällä kertaa Perussuomalaiset lähtevät täällä Lappeenrannassa varsin nimekkäällä listalla liikenteeseen. On paljon eri alojen ammattilaisia sekä henkilöitä, jotka varmasti osaavat laittaa rötösherrat ruotuun.

Kuntalaisten asioita jääräpäisesti eteenpäin vievinä henkilöinä mainittakoon mm. kokoneet poliitikot Juha Turkia sekä Markku Papinniemi. Nämä henkilöt jos ketkä, laittavat isojen puolueiden suhmuroinneille kapuloita rattaisiin.

Varmaan menestykseen voidaan povata Marja-Leena Leppänen. Tämä kokeneessa opeissa ollut pitkän linjan vaikuttaja, osaisi yrittäjä taustallaan antaa uusia näkemyksiä mm. kunnan palvelutuotantoon.

Nousevana nimenä esille on nostettava Jani Mäkelä. Tämä herra nähtänee tulevaisuudessa arkadianmäellä tyylikkäänä salkku kädessä.

Mahdollisina yllätysniminä mainittakoon Leo Heikka ja Leo Perälä. Näiltäkään miehiltä ei mene sormi suuhun tiukoissakaan paikoissa.
891041
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Turha niitä äänestää,luupaavat vaan,eikä mitään tapahdu!Kommunistit ois paras vaihtoehto,karkottais nuo ruskit samalla , )!

Äänestä
  • Vitun sama vaikka persuja äänestää, nähtiin jo eduskuntavaaleissa ettei vastuuta uskalleta ottaa, on helpompi hhudella sieltä takavasemmalta.

    Äänestä

  • durakki kirjoitti:

    Vitun sama vaikka persuja äänestää, nähtiin jo eduskuntavaaleissa ettei vastuuta uskalleta ottaa, on helpompi hhudella sieltä takavasemmalta.

    Hyvin näyttää kokoomuksen propaganda ja iskulauseet tehonneen, ei ihme että ovat vieläkin suomen suosituin puolue.

    Äänestä

  • durakki kirjoitti:

    Vitun sama vaikka persuja äänestää, nähtiin jo eduskuntavaaleissa ettei vastuuta uskalleta ottaa, on helpompi hhudella sieltä takavasemmalta.

    Vastuuta otetaan, kunhan ei tarvitse ottaa vastuuta Kokoomuksen älyvapaasta europolitiikasta! Lappeenrannassa on tarkoituksenamme ottaa niin paljon vastuuta kuin saamme ja pistää kaupungina asiat kuntoon. Ensinnäkin vanhat kuprut kaupungin toiminnasta tuodaan julki ja toiseksi päätökset tehdään kokonaistaloudellisesti, eikä sidosryhmien lobbauksen mukaan!

    Petri Mäkelä, numero 53
    Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas Lappeenrannasta

    Äänestä

  • UPDATE_10110848 kirjoitti:

    Vastuuta otetaan, kunhan ei tarvitse ottaa vastuuta Kokoomuksen älyvapaasta europolitiikasta! Lappeenrannassa on tarkoituksenamme ottaa niin paljon vastuuta kuin saamme ja pistää kaupungina asiat kuntoon. Ensinnäkin vanhat kuprut kaupungin toiminnasta tuodaan julki ja toiseksi päätökset tehdään kokonaistaloudellisesti, eikä sidosryhmien lobbauksen mukaan!

    Petri Mäkelä, numero 53
    Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokas Lappeenrannasta

    p.a.mäkelä sointuisi paremmin =)

    Äänestä

Kyllä Perussuomalaiset kantavat vastuunsa, jos se heille annetaan. Eduskuntavaalien jälkeen persut oli ainut puolue, mikä ei syönyt sanojaan mitä lupasi ennen vaaleja ja siksi eivät voineet mennä hallitukseen. KAIKKI muut puolueet söivät sanansa ja jatkoivat rahan antamista etelä-euroopan maille.
Minun mielestäni kaikki, jotka äänestävät muuta puoluetta kuin Perussuomalaisia tulevissa kunnallisvaaleissa, saavat lopettaa välittömästi valittamisen. Äänestämällä niinkuin ennenkin, mahdollistatte suomen kurjistumisen jatkumisen. Minä kehoitan ihan jokaista äänestämään Perussuomalaisia kunnallisvaaleissa, jos yhtään tunnette vastuuta tulevaisuudesta. Kaikki ei ole vielä menetetty, mutta nämä vaalit ovat erittäin tärkeät, ja on erittäin tärkeää käydä äänestämässä.

Äänestä

Perussuomalaiset lupasivat kohentaa omaishoitajien asemaa,Soini lupasi useasti vaalitenteissä !
Ei tapahtunut mitään,kukahan se nyt ajaa selvitystä ,miten voitaisiin parantaa kotona työtä tekevien oloja,ei ollut persut ,ei.......?
Kovasti pitävät ääntä vaan!

Äänestä
  • Hei, lueppas Perussuomalaisten kunnallisvaaliohjelma. Siellä lukee, että Perussuomalaiset ajavat omassa kunnassaan omaishoitajien tilanteen parantamista sekä sitoutuvat aktiivisesti seuraamaan, että omaishoitajien oikeudet toteutuvat.
    Siellä lukee lisäksi, että Perussuomalaiset edistävät kaikin tavoin vammaisten oikeuksien toteutumista kunnissa.
    Siispä kannattaa äänestää omien asioittesi puolustajaa.

    Nämä vaalit koskettavat suomalaisia ehkä enemmän kuin mikään muu vaali. Äänestämme kotiseutumme ja elämäntapamme puolustajista. Lähipiirin asioista.
    Sinun äänesi voi olla ratkaiseva joten äänestetään. Kaikki yhdessä.

    Äänestä

Valta on hallituspuolueilla. Persut eivät ole hallituksessa, siksi eivät voi ajaa esim. omaishoitajien aseman parantamista. Juuri siksi on erittäin tärkeää saada ihmiset ymmärtämään, että Perussuomalaiset on saatava maan suurimmaksi puolueeksi ensi eduskuntavaaleissa sekä nyt jo kunnallisvaaleissa, että heillä on sitten valta vaikuttaa ihan oikeasti asioihin. Hallituspuolueilla on valta muuttaa lakeja ja he päättävät käytännössä siitä, mihin verorahat käytetään. Nyt on aivan turha haukkua Perussuomalaisia, koska heillä ei ole valtaa muuttaa asioita. Toivottavasti sitten ensi eduskuntavaalien jälkeen.

Äänestä

höpön

Äänestä

eipä persut halunnut hallitukseen

Äänestä
  • ei niillä kokoomuksen ehdoilla !!
    - ja se oli suoraselkäinen teko.
    - älä koskaan kumarra kokoomusta !!!

    Äänestä

  • kokomus-poltiikkaa ! kirjoitti:

    ei niillä kokoomuksen ehdoilla !!
    - ja se oli suoraselkäinen teko.
    - älä koskaan kumarra kokoomusta !!!

    Ei siinä ole mitään suoraselkäistä kun siirtää vastuun hölmöille. Kaukana kaikki vastuu, Soini olisi apinana voinut hyvin apinoida Juttaa, ja lähteä hallitukseen vääntämään kättä! Hallitus olisi hajonnut aikapäiviä sitten. Nykyään se on vain persujen salainen haave, joka ei tule toteutumaan.

    Äänestä

  • Otto von Kapitalisti kirjoitti:

    Ei siinä ole mitään suoraselkäistä kun siirtää vastuun hölmöille. Kaukana kaikki vastuu, Soini olisi apinana voinut hyvin apinoida Juttaa, ja lähteä hallitukseen vääntämään kättä! Hallitus olisi hajonnut aikapäiviä sitten. Nykyään se on vain persujen salainen haave, joka ei tule toteutumaan.

    Jutta olis voinu helposti sanoa jygälle että morjes ja ryhtyä piäministeriks. Mutta ei demulla kantti kestänyt, piti lähteä mussuttan vakuuksista ja **$ettamaan kansaa. Nyt kokkari istuu leikisti kärjessä ja itkee sak:n juoksupojan hommaansa.

    Äänestä

Mielestäni joutsenolaisten ehdokkaiden olisi syytä paremmin puolustaa Lappeenrannan ja Joutsenon välisessä kuntaliitoksessa sovittuja asioita. Esimerkiksi Joutsenoon luvattua monitoimihallia ei ole alettu rakentaa, vaikka siitä sovittiin kuntaliitoksessa vajaa neljä vuotta sitten.

Asun itse Lappeenrannan Lauritsalassa ja kannatan kuntaliitoksia. Mielestäni asiat on tehtävä sovitulla tavalla. Näin siitäkin huolimatta, että monitoimihalli maksaa enkä muuten juurikaan kannata kalliita rakennusprojekteja tässä taloudellisessa tilanteessa.

Jarmo Asikainen
Kunnallisvaaliehdokas (kd)
Lappeenranta

Äänestä

Kuka on Jani Mäkelä ja miksi hän on noudeva nimi? Taitaa olla koko ketjun aloittaja.

Äänestä
  • http://192.49.229.35/E2011/s/valitut/kymivpval.htm

    KYMEN VAALIPIIRI

    Ehdokas Kotikunta Vertausluku Äänet

    Perussuomalaiset r.p.

    Tossavainen Reijo Kouvola 39357,000 5725
    Lindström Jari Kouvola 19678,500 5450
    Eerola Juho Kotka 13119,000 5350

    Varalla

    Mäkelä Jani Lappeenranta 9839,250 4909

    Äänestä

  • Ekkönää ossaa kuukkelia käyttää??

    Äänestä

  • Paskanpuhuja vailla vertaa.....en äänestä!

    Äänestä

taitaa tulla kakka housuihin,eikä jytkyä

Äänestä
  • Kun katteli ehdokasluetteloa niin pikemminkiin tulee jönksä housuun :(

    Äänestä

  • Paskan jauhaja, joka ei tee mitään vaan ratsastaa muiden tekemisillä!

    Äänestä

Hyvää syksyn jatkoa vaan, täytyy tästä pian lähteä äänestämään demaria jo ennakkoon.

Äänestä
  • ääni demarille on ääni entisen meiningin jatkolle. mitä ovat saaneet tässä kaupungissa aikaan muuta kuin mustattuja rivejä kokkareiden kanssa ja lisää velkaa?!

    kovasti lupaillaan vaalikoneessa muutoksia, mutta kuitenkin puolueena eivät salli minkäänlaisia lipeämisiä ryhmäpäätöksistä.

    esim. eipä voi sunakaan panna toimeen ehdotusta maamyynnin kiellosta venäläisille, koska jutta kumppaneineen kannattaa maan myyntiä. eli kannattipa äänestää suna eduskuntaan.

    Äänestä

  • paskan möivät kirjoitti:

    ääni demarille on ääni entisen meiningin jatkolle. mitä ovat saaneet tässä kaupungissa aikaan muuta kuin mustattuja rivejä kokkareiden kanssa ja lisää velkaa?!

    kovasti lupaillaan vaalikoneessa muutoksia, mutta kuitenkin puolueena eivät salli minkäänlaisia lipeämisiä ryhmäpäätöksistä.

    esim. eipä voi sunakaan panna toimeen ehdotusta maamyynnin kiellosta venäläisille, koska jutta kumppaneineen kannattaa maan myyntiä. eli kannattipa äänestää suna eduskuntaan.

    Persut on ainoat, jotka tekee maan myynnille mitään! Tossavainen teki lakialoitteen ja Mäkelä valtuustoaloitteen. Demarit vaan vedättävät köyhää.

    Ei siis oo vaikea päättää ketä äänestää .. kyllästyttää olla vähemmistös omassa kaupungissa ja maassa!!

    Äänestä

kuka ois hyvä PS? en tiiä kenelle ääneni annan....

Äänestä

  • Se on melkein sama ketä äänestät, kunhan äänestät Perussuomalaista. Tärkeintä on saada mahdollisimman paljon ääniä heille. Katso ehdokaslistaa ja valitse vaikka joku joka on lähellä omaa ikääsi. Listastahan voi katsoa ehdokkaat eri ikäryhmissä.

    Äänestä

  • Päätä Itse kirjoitti:

    Se on melkein sama ketä äänestät, kunhan äänestät Perussuomalaista. Tärkeintä on saada mahdollisimman paljon ääniä heille. Katso ehdokaslistaa ja valitse vaikka joku joka on lähellä omaa ikääsi. Listastahan voi katsoa ehdokkaat eri ikäryhmissä.

    Tämä kommentti kertoo puolueesta ja kannattajista lähes kaiken... ohoh

    Äänestä

  • isilpr kirjoitti:

    Tämä kommentti kertoo puolueesta ja kannattajista lähes kaiken... ohoh

    Kertoo että porukassa on aivan järjettömän hyvä yhteis-henki!!

    Niin on oikein kun on suhteellinen vaalitapa. Ääni yhdelle on samalla ääni muille. Ei kannata äänestää porukkaa joka hajoaa kun varpuspari ja tappelee keskenään.

    Äänestä

Minä ainakin aion äänestää Jytkyn puolesta eli persuja, kuten eduskuntavaaleissakin. Arvostan Soinia tosi paljon ja hänen EU-kriittistä linjaansa. Toivon että tulee nytkin iso Jytky!
Ennen äänestiin kokoomusta tai vihreitä. Nyt ei Jyrki-boy enää nappaa.

Äänestä
  • Kyllä tosiaan PS on ainut puolue mitä voi äänestää. Seisovat sanojensa takana.

    Äänestä

  • PS kirjoitti:

    Kyllä tosiaan PS on ainut puolue mitä voi äänestää. Seisovat sanojensa takana.

    Olettekos lukeneet Jukka Kervisen vaalirunoja ylen sivuilta. Minä luin äsken ja kyllä olivat mainioita. Tässä yksi lyhyt:

    Siis äänesi vaikuttaa anna
    ja kortesi kekoon kanna.

    Ei muuta kun huomenna kaikki äänestämään Perussuomalaisia!

    Äänestä

Mie äänestän ainakin kaunista demaria

Äänestä
  • Äänestä mieluummin kaunista persua. Ei mene ääni demukoille ja saat kauniin läpi silti.

    Äänestä

  • putuudentohuja kirjoitti:

    Äänestä mieluummin kaunista persua. Ei mene ääni demukoille ja saat kauniin läpi silti.

    kaunista persua ei ole olemassakaan!

    Äänestä

  • nasse kirjoitti:

    kaunista persua ei ole olemassakaan!

    Joko katsoit Lappeenrannan kuvat? Puhu vasta kun tiiät!

    Äänestä

Ennakkoäänestys alkaakin jo ensi viikon keskiviikkona 17.10. ja jatkuu 23.10. saakka. Minä menen äänestämään ennakkoon.

Simo Soini tulee muuten kauppatorille ensi lauantaina 13.10. kello 9.30 ja pitää puheen. Siellä tarjoillaan hernerokkaa. Mennään kaikki paikalle syömään rokkaa ja jutustelemaan ehdokkaiden sekä muiden kanssa. Sääkin näyttää olevan ihan hyvä.

Äänestä

Toivottavasti ei.

Äänestä

Kuka on Simo Soini??? Timpan velikö? :))

Persut saa ääneni, mutta tuntemattomia nimiä suurin osa. Näyttää olevan ihan uutta väkeä, muutamia lukuunottamatta, ja toisena ääripäänä pari vanhaa loikkaria koettaa päästä jytkyn ansiosta jatkopestille valtuustoon.

Äänestä

Työntäkää Persut pää vaan pensaaseen,ja huudelkaa sieltä,hyvin menee.

Äänestä
  • Kokkarit pään hiekkaan työntää. Kato vaikka ite: http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/päänsä_haudannut_strutsi_on_kokoomuksen_omakuva_6040597.html

    Perussuomalaiset ei taivu tuulessa eikä tuiskussa, vaan pitävät linjan tuli mitä tuli. Muut on peräänantavaisia. Oli hyvät rokat tänään Lappeenrannan persuilla ja paikalla enemmän ehdokkaita kun muilla yhteensä. Jytyy tulee!

    Äänestä

Äänestän Satu Virtalaa, joka oli "AINOA" joka jätti epäluottamuslauseen Lappeenrannan lentokenttä sotkusta! Ainoa kenellä kantti kesti ja uskaltaa sanoa mielipiteensä kuntalaisten puolesta!

Äänestä
  • Älähän satutäti siellä mainosta itseäsi.

    Äänestä

  • Virtala lähti persuista niin että ovet paukku, yritti myöhön vaan ei kelvannu edes sitoutumattamana. Varmaan siitä voi jokainen miettiä ihan ite yhteistyö taidot?!

    Äänestä

  • VIRTALA VITTUUN VINKUMASTA PALSTOILTA !

    TÄYDELLINEN ASIANTUNTEMATTOMUUS YHDISTETTYNÄ HELVETINMOISEEN

    VALLANHIMOON . EI !

    Äänestä

  • pukari varoitus kirjoitti:

    Virtala lähti persuista niin että ovet paukku, yritti myöhön vaan ei kelvannu edes sitoutumattamana. Varmaan siitä voi jokainen miettiä ihan ite yhteistyö taidot?!

    Niin ,kun puolueissa tiedetään, että osaa asiansa ja näin ollen paha vastus puheenjohtajille ym:lle nousukkaille, jotka EIVÄT osaa ajaa asioitansa rehellisellä tavalla!

    Äänestä

äänen hukkaamista äänestää sitoutumatonta tai loikkaria. eivät sovi politiikkaan arvaamattomina ja itsekkäinä takin kääntäjinä.

Äänestä
  • Niin se vaan on, että loikkareita perussuomalaisissa riittää, enemmän kai kuin muissa puolueissa yhteensä. Lappeenrannassakin nämä Juha Turkiat, Markku Papinniemet etsivät poliittista kotiaan persuista. Turkiakin takinkääntöpuheessaan tunnustaa, että perussuomalaisissa häntä viehättää yksinkertaisuus, siis sanoman yksinkertaisuus...

    Äänestä

Uskokaa hyvät ihmiset SDP:hen, kyllä he hoitaa homman.

Äänestä

Joo, totta vitussa ! " Lelo " Heikka ja " Buna " Perälä !

HAH HAH HAA !

Äänestä
  • Joo , ja Haikonen !

    Äänestä

Ompa kumma, ettei viimeisten päivien puolueiden kannatusgalluppia ole näkynyt. Eikös ennen ole tullut galluppi juuri ennen ennakkoäänestyksen alkua. Taitaa Perussuomalaisten kannatusluvut olla niin korkeat, että tiedot halutaan pimittää. Onhan yle ja Hesari ym. galluppien teettäjät aina halunneet näyttää demareiden ja kokoomuksen kannatuksen nousun. Nyt ei kai uskalleta vääristellä tilastoja kun tiedetään, että Perussuomalaiset ovat saaneet koko ajan lisää kannattajia ja ovat käytännössä suomen suurin puolue.

Äänestä

Mulle eurosta ei ole ollut mitään hyötyä,kun ei ole lainaa ei ole myöskään matalia korkoja. Persut saa siksi ääneni nyt ja jatkossakin.

Äänestä

Juu,nyt vanhat kääkäät pois ja uusia tilalle!

Äänestä

"Nousevana nimenä esille on nostettava Jani Mäkelä. Tämä herra nähtänee tulevaisuudessa arkadianmäellä tyylikkäänä salkku kädessä."

Ja salkussaan Suuren Idolinsa, edesmenneen Tony "laillisuusperiaate" Halmeen koko massiivinen kirjallinen tuotanto. ,,,keriä turpaan vaan, ...tana! Heh!

J.M. on puppugeneraattori, jolta selitys löytyy asiaan kuin asiaan, mutta ei aina järkeviä perusteita. Tuntuu pitävän omasta äänestään kovasti.

Aivan sopiva edustamaansa puolueeseen, sillä ilman tällaisia mäkelöitä kaikki olisivat siellä vain pelkkiä hakkaraisia.

Äänestä
  • Mistäs tiedät hänen salkkunsa sisällön noin hyvin, tunnetko kenties hänet lähemminkin kun voit alkaa huutelemaan tuollaisia? Siltä vaikuttaa tai sitten puhut puuta heinää.
    Mitä tulee Halmeeseen niin toki laillisuuden rajoissa täytyy pysyä mutta Tonylla mahtui pikkusormeensa enemmän elämänkokemusta kuin sinulla koko kroppaasi. Ihailen aina ihmistä joka huonoistakin lähtökohdista huolimatta pystyy pärjäämään tässä yhteiskunnassa jossa sinunlaisiasi nimimerkin takaa anonyymeina perustelemattomia herjoja huutelevia riittää eikä uskalleta muuta.

    Äänestä

  • Siehä vast ihmellissii haastat. "Pittää omasta äänestää..."
    Eiks poliitikon piäkkii saaha suunsa auki? Mikä se sellane poliitikko on joka tuppisuuna vaa oottelee äänii? Mie kerron siul, se on entine poliitikko. Ja siekö se äänestät meitä edustammaa ehokast joka ei avaa suutaa, ei hyvä ihme... siel hää sit istuu ja kuuntelee ja antaa muitte päättää.

    Äänestä

  • voe voe kirjoitti:

    Siehä vast ihmellissii haastat. "Pittää omasta äänestää..."
    Eiks poliitikon piäkkii saaha suunsa auki? Mikä se sellane poliitikko on joka tuppisuuna vaa oottelee äänii? Mie kerron siul, se on entine poliitikko. Ja siekö se äänestät meitä edustammaa ehokast joka ei avaa suutaa, ei hyvä ihme... siel hää sit istuu ja kuuntelee ja antaa muitte päättää.

    Niin justiin suu on saatava auki ja stoppia venäläisten Suomenvalloitukselle. Kyllähän se demari Suna Kymäläinen ennen vaaleja tätäkin asiaa mainosti ajavansa, mutta niin vaan on piileksinyt turpa supussa takarivintaavina . Ei ole lupauksiaan lunastanut tipan tippaa.

    Äänestä

  • vois ajatella kirjoitti:

    Mistäs tiedät hänen salkkunsa sisällön noin hyvin, tunnetko kenties hänet lähemminkin kun voit alkaa huutelemaan tuollaisia? Siltä vaikuttaa tai sitten puhut puuta heinää.
    Mitä tulee Halmeeseen niin toki laillisuuden rajoissa täytyy pysyä mutta Tonylla mahtui pikkusormeensa enemmän elämänkokemusta kuin sinulla koko kroppaasi. Ihailen aina ihmistä joka huonoistakin lähtökohdista huolimatta pystyy pärjäämään tässä yhteiskunnassa jossa sinunlaisiasi nimimerkin takaa anonyymeina perustelemattomia herjoja huutelevia riittää eikä uskalleta muuta.

    "Ihailen aina ihmistä joka huonoistakin lähtökohdista huolimatta pystyy pärjäämään tässä yhteiskunnassa..."

    Tuollainen ihailu kielii heikosta itsetunnosta. Sitäpaitsi suurin osa pystyy!

    Siis; mitä "haasteellisempi" lapsuus, sitä varmemmin senaattoriainesta, vai? Onpahan poitsulla logiikka kohdallaan.

    Seuraava vertaus on vapaasti käytettävissä poliittisen komeettasi tulevissa vaali- ym. kampanjoissa: Jousseno Opama.

    Älkääkä Psuomalaiset koittako vääntää sitä hienompaan muotoon esim "Joudsenon Obama", sillä silloin se menettää juurevan, maalaisjunttimaisen PS-hörhö -sävynsä.

    Äänestä

  • Suomi bunkkeriin kirjoitti:

    "Ihailen aina ihmistä joka huonoistakin lähtökohdista huolimatta pystyy pärjäämään tässä yhteiskunnassa..."

    Tuollainen ihailu kielii heikosta itsetunnosta. Sitäpaitsi suurin osa pystyy!

    Siis; mitä "haasteellisempi" lapsuus, sitä varmemmin senaattoriainesta, vai? Onpahan poitsulla logiikka kohdallaan.

    Seuraava vertaus on vapaasti käytettävissä poliittisen komeettasi tulevissa vaali- ym. kampanjoissa: Jousseno Opama.

    Älkääkä Psuomalaiset koittako vääntää sitä hienompaan muotoon esim "Joudsenon Obama", sillä silloin se menettää juurevan, maalaisjunttimaisen PS-hörhö -sävynsä.

    Sehän ei juuri kieli siitä, päinvastoin. Huono itsetunto on sinulla joka alat haukkumaan toisia nimettömänä. Ja sinä tuskin olet oikea henkilö tekemään johtopäätöksiä kenenkään itsetunnosta vai onko pätevyyttä osoittaa siihen?
    Sinun vertauksiasi ei tarvita paitsi että Obamassa just on voittaja-aineksia. Mikä on sellaista ihaillessa.
    Mut huutele siellä vaan kun et muuta osaa. Tälle foorumille teitä mahtuu.

    Äänestä

minusta on väärin syytää aikaansaamattomuudesta.
kun muut valtapuolueet eivät olehalunneet hyväksyä perussuomalaisten esityksiä.
ja sitten heti perään huutelevat aikaansaamattomuudesta.

Äänestä
  • mitä enemmän persuja mollataan sitä enemmän kansa persuja äänestää.

    jotkut kilpailevat ehdokkaat eivät ole muuta vaaliteemaa keksineet kuin perussuomalaisten mollausta... mitä kertoo heidän mielenliikkeistään ja meriiteistään??

    Äänestä

kylläpä nää persukeskustelut saavat aina niin voimakkaita emotioneita ja tunteita aikaan (kuten Johan Bäckman sanoisi)

Perussuomalaisilla on hieno lista ehdokkaita joista löytyy monenlaista hyvää ehdokasta. Kävin jo yhtä ennakkoon äänestämässä.

Hienoa että listalla on maahanmuuttajanainenkin joka fanittaa Timo Soinia!

Äänestä

Toivottavasti kaikki nukkuvien puolueeseen aikaisemmin kuuluneet ovat jo käyneet äänestämässä. Heillä on suurin valta, sillä se on ollut suurin puolue aikaisemmin. Heidän äänensä ratkaisevat sen, tuleeko Perussuomalaisista suurin puolue Lappeenrantaan kunnallisvaaleissa. Totta kai myös muita puolueita aikaisemmin äänestäneistä osa äänestää persuja, toivottavasti mahdollisimman moni. Huomenna on viimeinen ennakkoäänestyspäivä.

Itse kävin tänään äänestämässä Perussuomalaista ehdokasta.

Äänestä

Kävin lauantaina äänestämässä ennakkoon... ei ollut kuin yksi mielenkiintoinen ehdokas ja hän sattui olemaan persujen listoille... eli nyt on äänestetty ensimmäistä kertaa persuja.

Äänestä

Verta,uurastusta, hikeä ja kyyneleitä

Mitään muuta ei ollut luvata Winston C:llä kansalle. Kovin paljon enempää ei ole luvata tulevilla päättäjillä, jos Suomen ja kuntien tilanne jatkaa velkaantuvaa kehityspolkuaan. On kovin paljon hyviä ja tarpeellisia asioita, mihin kaupungin rahoitusta tarvitaan, kuitenkaan niihin kaikkiin rahat ei riitä.

Tarvitaan vahvaa uurastusta ja hikeä meiltä kaikilta, myös työttömiltä, jotta selviämme tulevista ajoista. Koska huonojen uutisten tuojaa rangaistaan ja juomanlaskija asetetaan virkaansa, useimmat ehdokkaat lupailevat kaikenlaista hyvää, vaikka vaalien jälkeen realiteetit ovat edessä.

Äänestä

"Hytkyt, nytkyt, hytkyt, jytkyt,
laineet ne laivaa kiikutti..."

Tulkoon persuille mikä tahansa jytky, sillä vallalla he eivät mitään tee, kun ei heillä ole mitään konkreettista sanottavaa tai tekemistä kaiken maailman propagandan sijasta. Uskottavuuksin mennyt jo ajat sitten.

Mitä kuntavaaleissa auttaa hokeminen, että piikki EU:lle kiinni.

Äänestä

  • Hytkyt, jytkyt, hytkyt, jytkyt,
    laineet ne laivaa kiikuttaa

    Hytkyt, jytkyt, hytkyt, jytkyt,
    eteenpäin meitä ne kuljettaa

    Ja sen laivan nimi on,
    PERUSSUOMALAISET

    Ja sen laivan nimi on,
    PERUSSUOMALAISET

    Tästä voidaankin tehdä hauska laulu vaalivalvojaisiin. Säestys Prinsessa Armada-laulun mukaan.

    Äänestä

  • Hytkyt, jytkyt kirjoitti:

    Hytkyt, jytkyt, hytkyt, jytkyt,
    laineet ne laivaa kiikuttaa

    Hytkyt, jytkyt, hytkyt, jytkyt,
    eteenpäin meitä ne kuljettaa

    Ja sen laivan nimi on,
    PERUSSUOMALAISET

    Ja sen laivan nimi on,
    PERUSSUOMALAISET

    Tästä voidaankin tehdä hauska laulu vaalivalvojaisiin. Säestys Prinsessa Armada-laulun mukaan.

    Eerola rokkaa! http://www.youtube.com/watch?v=8WjaXjcVRoY

    Äänestä

Lelo saa ääneni, jos se viittii täyttää YLE:n vaalikoneen tiedot.

Äänestä

"Kerrotko missä kohtaa tuossa sanotaan että piikki kiinni EU:lle?" kysyy Huulestus.

Nyt vaalien alla persujen pääviesti on ollut se hokema, että nyt EU:lle jo piikki kiinni.

Mitä tuossa Lappeenrannan persujen vaaliohjelmassa on omaperäistä? Kaikki puolueethan sanovat tuota samaa.

Onko persuilla rohkeutta tai kykyä asioita hoitamaan?

Äänestä
  • Siulta on kertomatta,. missä kohtaa lappeenrannan persut ovat tehneet kampanjaa kuntavaaleissa eu:lla. Antaa nyt tulla vaan kun kerran tiiät!

    Äänestä

  • Huulestus kirjoitti:

    Siulta on kertomatta,. missä kohtaa lappeenrannan persut ovat tehneet kampanjaa kuntavaaleissa eu:lla. Antaa nyt tulla vaan kun kerran tiiät!

    Soinihan sanoi että EU asiat liittyy kuntavaaleihin koska kuntien asukkaat eli me veronmaksajat maksetaan Kreikan ja muiden loismaiden bileet!!!

    Tarvitaan kuntiin vahva ps kannatus jotta veroeurot saataisiin käyttää kotikunnassa eikä valtio napsisi niitä kokoomuksen avustuksella EU:hun

    Äänestä

Pieruni haisee etikalle,mitä teen?En saa äänestää vielä!

Äänestä

Sellaisia tuulenhaistelijoita, turhanhölisijöitä ja takinkääntäjiä nuo perushakkaraiset. Ei ole kirjastojen ja koulujen lattiat kuluneet niitten kengistä.

Sama onko äänessä pää vai p erse.

Äänestä
  • Yksi persu-kellokas ihan mainosti lehdessä pitävänsä kirjastoa "tärkeimpänä kulttuuri palveluna". Aika populisti!

    Äänestä

  • Kirjoituksesi kertoo harvinaisen selvästi sivistyksesi tason. Jatka ihmeessä kirjoittelua palstoilla, koska Sinulla on noinkin hyvät kirjoittajanlahjat.

    Äänestä

Aivan loistavaa että edes perussuomalaisissa muistetaan kirjasto peruspalveluna. Tosin rikkaille voisi siitä tehdä maksullisen palvelun.

Monet ehdokkaat unohtavat helposti vaalien alla ettei kaikki tosiaankaan vietä aikaansa terveyskeskuksissa, liikuntahalleissa tai teatterissa, vaan kaupunkiin mahtuu paljon veronmaksajia joille kirjasto on ainoa tarpeellinen peruspalvelu. Eikä kuuluta kategoriaan lapset ja vanhukset joiden asiaa toitottavat lähes kaikki ehdokkaat. Virkistävää että perussuomalaiset eivät ole alentuneet samaan liirumlaarumiin kuin demarit, keskusta ja kokoomus.

Myös hyvä että perussuomalaiset olleet yksityisautoilijan puolella eivätkä jauha vihreiden tapaan pelkästään autottomasta keskustasta, tai toimivasta joukkoliikenteestä, joka on mahdoton yhtälö näin epätasaisesti asutetussa kaupungissa.

Äänestä

JYTKY TULI!!! ähäkutti te jotka mollasitte perussuomalaisia!!!

Äänestä

"JYTKY TULI!!! ähäkutti te jotka mollasitte perussuomalaisia!!! "

Alaspäin ootte maassa menossa kuin lehmänhäntä eduskuntavaaleihin verrattuna.

Kyllä kansa tietää eikä usko pelkkään tyhjänpuhumiseen.

Äänestä
  • pääasia ettei kommarit ja vihreät saaneet ääniä riittävästi, se oli Suomen voitto!

    Äänestä

  • persutlisäsipaikkoja kirjoitti:

    pääasia ettei kommarit ja vihreät saaneet ääniä riittävästi, se oli Suomen voitto!

    Persuissahan niitä "entisiä" kommareita ja viherkommareita riittää.

    Äänestä

Hyvä nyt saatiin paljon perussuomalaisia mukaan kuntapolitiikkaan,olkaahan sitten viksuja,olette meidän puolustajina siellä kun porvarit kyykyttää!

Äänestä
  • Ja yhtään mikään ei edelleenkään muutu!

    Äänestä

Se muuttuu että Lappeenranna valtuustossa puhutaan nyt suulla suuremmalla, kun persuja on siellä enemmän. Mitä he muka saisivat muuta aikaan?

Äänestä

Kyllä asioiden hoito muuttuu. Asioita valmistellaan avoimemmin. Hyväveliverkosto ei enää voi päättää kaikesta salassa veronmaksajilta.

Minä perussuomalaisten kannattajana haluan kiittää kaikkia perussuomalaisia äänestäneitä. SUURKIITOS KAIKILLE! Tästä on hyvä jatkaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jytkykö? kirjoitti:

Kuntavaalit lähestyy ja tällä kertaa Perussuomalaiset lähtevät täällä Lappeenrannassa varsin nimekkäällä listalla liikenteeseen. On paljon eri alojen ammattilaisia sekä henkilöitä, jotka varmasti osaavat laittaa rötösherrat ruotuun.

Kuntalaisten asioita jääräpäisesti eteenpäin vievinä henkilöinä mainittakoon mm. kokoneet poliitikot Juha Turkia sekä Markku Papinniemi. Nämä henkilöt jos ketkä, laittavat isojen puolueiden suhmuroinneille kapuloita rattaisiin.

Varmaan menestykseen voidaan povata Marja-Leena Leppänen. Tämä kokeneessa opeissa ollut pitkän linjan vaikuttaja, osaisi yrittäjä taustallaan antaa uusia näkemyksiä mm. kunnan palvelutuotantoon.

Nousevana nimenä esille on nostettava Jani Mäkelä. Tämä herra nähtänee tulevaisuudessa arkadianmäellä tyylikkäänä salkku kädessä.

Mahdollisina yllätysniminä mainittakoon Leo Heikka ja Leo Perälä. Näiltäkään miehiltä ei mene sormi suuhun tiukoissakaan paikoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu