Mitä mieltä olet 5-6 vuoden ikäerosta suhteessa

Olen 14-vuotias ja hän täyttää kohta 20-vuotta. Ja haluaisin tietää mitä mieltä muut ovat, onko meillä liian iso ikäero? Siis älkää nyt heti astuko mihinkään johtopäätöksiin. Olen itse paljon ikäluokkaani edellä. Kehityin ikäisiäni paljon aikaisemmin ja olen henkisesti ja fyysisesti about 17-18 vuotiaan tasolla. Ja, jos joku ulkopuolinen näkisi meidät yhdessä niin ei huomaisi mitään erityistä. Mutta mietin mitä tuttavat ja ystäväni ajattelisivat.. Ja kun olen kuitenkin vielä aika kokematon. Mutta meillä on kuitenkin samat perjaatteet ja hänen katseestaan näkee, että hän on hyväsydämminen. Eikä myöskään sellainen, joka ei saa oman ikäistään vaan sekaantuu nuorempiin. Hän alunperin luuli minun olevan 19.
17190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

no laki tulee vastaa...

Äänestä
  • Ei laki varmaan kiellä seurustelua, jossa mennään niin pitkälle että halataan ja pussaillaan. Tuskin poliisit pysäyttää, jos kädestä pitää. Ja etkö itse ole ikinä tehnyt mitään laitonta?

    Äänestä

Se on laillista kunhan ei tee mitään seksuaalista.

Harmi vain, että 90% tuttaviesi mielestä (ja myös pojan tuttavien) tuo poika on pedari.

Mulle toi suhde on ookoo, kunhan et polta/juo/ole lissu ja kunhan toi mies ei ole pilluhaukka/amis/hae sulle tupakkaa ja siiderii.

Äänestä
  • Kiitos dgseg43 mielipiteestäsi. Uskon myös, etteivät tuttavani hyväksy suhdetta. Mutta toiseen asiaan en tiedä miten liität polttamisen ja lissuilut tähän asiaan, mutta en ole pissis, jos asialla on merkitystä. Poltan kyllä tupakkaa, mutta sitä ei kyllä hänen minulle tarvitse ostaa. Ostan ylensä itsekkin tai äiti käy kaupassa ja ostaa minulle. Meillä on todella läheiset välit äitini kanssa. Ja hän ostaa ja maksaa tupakat minulle.

    Äänestä

  • carolliankara kirjoitti:

    Kiitos dgseg43 mielipiteestäsi. Uskon myös, etteivät tuttavani hyväksy suhdetta. Mutta toiseen asiaan en tiedä miten liität polttamisen ja lissuilut tähän asiaan, mutta en ole pissis, jos asialla on merkitystä. Poltan kyllä tupakkaa, mutta sitä ei kyllä hänen minulle tarvitse ostaa. Ostan ylensä itsekkin tai äiti käy kaupassa ja ostaa minulle. Meillä on todella läheiset välit äitini kanssa. Ja hän ostaa ja maksaa tupakat minulle.

    Siis minusta jos polttaa tai juo alaikäisenä(varsinkin alle 15v) on usein epäkypsä, koska yritetään olla vanhempia kuin mitä oikeasti on tai "koviks" muiden silmissä. Ja epäkypsyys tarkoittaa sitä, että parempi olla ihan samanikäisten seurassa tai kaduttaa jälkeenpäin. Poikkeuksia tietenkin on, esim. Jos on aloittanut polttamaan jo ala-asteella ja sitten jäänyt tavaksi tjms. Mutta jos olet aloittanut polttamaan vuoden sisällä niin sanoisin "ei" suhteelle.

    Jos mies ostaa alaikäiselle tyttöystävälleen tupakkaa tai juomia (ja sitten haluaa seksiä) niin helposti saa kuvan hyväksikäytöstä vastikkeita vastaan.

    Oikeastaan millään ikäerolla (vaikka 12v ja 20v) ei MINUSTA ole väliä kunhan ei harrasta seksiä. Eihän se ole laitontakaan silloin.

    Äänestä

  • gig7ig76i kirjoitti:

    "kovis"* Osaan kirjoittaa.

    En tosiaan polta sen takia, että olisin jotenkin muiden silmissä coolimpi. Polttanut olen jo kolme vuotta. Ja syy siihen on, että minulla ja veljelläni on isämme takia ns ongelmia. Hänellä neuroottinen mielialahäiriö tai joku ja minulla sosiaalisten tilanteiden pelko. Hän ottaa määrätyt lääkkeet ja ne ovat pilantteet hänet kokonaan. Itse poltan tupakkaa, joka lievittää ahdistusta ja on jäänyt tavaksi.

    Ja hänen ei tarvitse ostaa minulle tupakkaa. Ja alkoholia en edes juo.

    Äänestä

  • carolliankara kirjoitti:

    En tosiaan polta sen takia, että olisin jotenkin muiden silmissä coolimpi. Polttanut olen jo kolme vuotta. Ja syy siihen on, että minulla ja veljelläni on isämme takia ns ongelmia. Hänellä neuroottinen mielialahäiriö tai joku ja minulla sosiaalisten tilanteiden pelko. Hän ottaa määrätyt lääkkeet ja ne ovat pilantteet hänet kokonaan. Itse poltan tupakkaa, joka lievittää ahdistusta ja on jäänyt tavaksi.

    No sitten vaikutat ihan järkevältä, mun puolesta voit antaa palaa jos sinä ja poikaystäväsi kestätte mahdollisen kritiikin tuttavilta.

    Äänestä

Moi!

Ikäero on hankala asia ja mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä vähemmän ikäerolla on merkitystä. Sinun iässäsi sillä kuitenkin on vielä paljonkin merkitystä, sillä olette elämässänne aikalailla eri vaiheissa. Sinun kannattaa ottaa myös huomioon, että lain silmissä sinä olet lapsi ja 19-vuotias on aikuinen. Sinä olet siis vielä seksuaalisen kanssakäymisen suojaikärajan alapuolella.

Suosittelen keskustelemaan asiasta vanhempiesi kanssa avoimesti, sillä kyseessä on kuitenkin iso ikäero kun itse olet vielä kovin nuori.

Sanna, erityisnuorisotyönohjaaja
NettiSaapas

Äänestä
  • Hei Sanna! Ja kiitos vastauksestasi. Olen keskustellut asiasta äitini kanssa ja hän on sitä mieltä, ettei ikäero haittaa, jos hän tietää missä raja menee. Äiti on tottunut muutenkin siihen, että ystäväpiirini koostuu vanhemmista kavereista ja parasystäväni on 18-vuotta, joten tiedän itsekkin aika hyvin mitä sen ikäisten mielessä pyörii.

    Äänestä

no huh huh :O
ei mitenkää poikaystävääsi mollaten mutta 99.9% jätkistä sanoisi tossa vaiheessa kun kuulee tytön iän että moro. toki ikähän on vaan se numero, henkinen kehitys ratkaisee paljon. vielä kerran no huh huh :O

Äänestä
  • ja siis emme seurustele. koska en ole vielä varma onko se hyvä idea

    Äänestä

joo ymmärrän todella hyvin mitä ajattelet. mutta niinkuin itsekkin sanoit ikä on vain numero ja henkinenkehitys ratkaisee paljon. voin sanoa ihan rehellisesti ei minua ikinä kohdellakkaan niinkuin muita saman ikäisiäni. eivät opettajat, ystävät tai vanhemmat. koska kyllä sen nyt varmaan jokainen ymmärtää, että jos aikuiselta näyttää niin käytöskin menee samalle tasolle

Äänestä

Kerronpas erään pariskunnan tositarinan:

Varakas mies tapasi 14-vuotiaan tytön johon rakastui. Tyttö muutti miehen luo toisen maahan asumaan. Kun laillisesti oli mahdollista he menivät naimisiin, saivat yhteisen lapsen. Kun nainen oli 27-vuotias, hän petti miestään valmentajansa kanssa. Pariskunta erosi. Mies masentui syvästi ja alkoi käyttää lääkkeitä ja muita päihteitä, jotka johtivat muutamassa vuodessa hänen kuolemaansa.

Oliko mies mielestänne pedofiili? Arvatkaas kuka tämä mies oli?

Suuri osa ihmisistä maailmassa ihailee ja kaipaa edelleen tätä miestä, siitä huolimatta että hän rakastui 14-vuotiaaseen teinityttöön ja oli tämän kanssa.

Ylihysteeristen tätien takia eräs maailman tunnetuimmista rakkaustarinoista olisi jäänyt toteutumatta.

Heidän onnekseen tämä nuori nainen asui Saksassa jossa tämä rakkaussuhde oli mahdollista.

P.S. Tämä tarinan nainen edelleen rakastaa ja kaipaa tuota teidät "pedoksi" kutsumaa miestä. Voitteko väittää ettei kyseessä olisi ollut aito rakkaus?

Kun Elviksen ja 14v Pricillan parisuhde onnistui, niin miksei muidenkin voisi yhtähyvin onnistua?

Äänestä

No en oikeestaan välitä, jos joillain ihmisillä on ennakkoluuloja. Tiedän, että elän muutenkin jo erilaisessa vaiheessa elämääni kuin muut ikäiseni. Käyn töissä, maksan omat ruokani ja käyn kaupassa koko perheelle. Minulla on oma kotiosoite ja avain OMAAN asuntooni. Ja muulla perheelläni eri. Eikä minulla ole kuin yksi omanikäinen ystävä. Eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että olisin samanikäisten kanssa. Mutta mistä puhuisimme. Olin juuri luokkalaisteni kansssa pitkästä aikaa. Halusivat vetää "kännit". Kaksi tyttö jakoi yhden siideri pullon ja alkoi esittämään olevansa humalassa ja keskusteli aiheena oli miltä tuntuu kun on hirveä pissa tai kakka hätä?.. Eikä kiinnosta muutenkaan pyöritellä samaa jätkää jokaiselle koulun tytölle. Jokainen seurustelee samojen poikien kanssa vuorotellen.. kuukauden ajan korkeintaan? Elän omaa elämää ja elämälläni on jo tietty suunta. Ja jos ihastun VÄHÄN vanhempaan niin sitten ihastun. . Äidillä ja isälläni on 30 vuotta ikäeroa. Onneksi menivät yhteen, muuen en olisi tässä.

Äänestä

Olen ollut samaisen "ongelman" äärellä jo melkein puolitoista vuotta. Kaverini oli jutellut ns. "läpällä" erään tuttavani kanssa jo kuudennelta luokalta lähtien.
Seitsemännen luokan alussa ihastuin kuitenkin itse tähän tuttavaamme, joka oli juuri aloittanut lukion kolmannen luokan. Olin tuntenut itsekin siis kys. henkilön jo ala-asteelta ja tämän kaverini kautta, koska ihastukseni oli aina käynyt kaverini isoveljien luona(eli kaverinikin luona). Kaveri huomasi kuitenkin, että heitä ei yhdistänyt mikään ja he eivät ole sen koommin olleet tekemisissä.
Itse kiinnostuin kovasti tästä itseäni 5,5 vuotta vanhemmasta jepestä. Koimme ensin hieman vaikeita aikoja, koska jäimme äidilleni pervonluontoisista viesteistä kiinni. Hän ei kuitenkaan koskaan uhkaillut tai häirinnyt minua silloin, kun näimme. Hän vain hyväntuulisesti hymyili. Lisäksi, kun aloin tuntea häntä paremmin, hänestä paljastuikin ihastuttava ja aikuismainen puoli. Ja äitikin ymmärsi, etteivät pervoiluviestit olleet minkään raiskauksen merkki. - Nuorimies ei ehkä itsekään ymmärtänyt niin hyvin, että puhui kyseisiä lapsen kanssa ja että nykymaailman pöhkössä yhteiskunnassa sellainen oli "vakavaa." Viime vuosi oli minulle ja läheisilleni erittäin vaikea. Paljon tapahtui surullisia asioita...mutta aina tämä nuorukainen seisoi rinnallani. Emme oikeastaan useinkaan nähneet. Emme koskaan ainakaan tarkoituksella. Nykyisin hän on armeijassa ja silti toivoisin, että voisimme tavata. Vaikka meilläkin on ollut "niitä lainvastaisia juttuja" tekstareiden ja tsättien välityksellä, olemme oikeastaan jo lopettaneet sellaiset jutut. Me arvostamme toisiamme ihmisinä, eikä toisessa ihmisessa ole tärkeintä se, kuinka hyvin hän pystyisi toteuttamaan tosielämän pornoa, vaan ehdottomasti se minkälainen ihminen on pohjimmiltaan.
Tämä ihastuttava mies on koko ikänsä ollut rauhallinen, empaattinen, herkkä, kiltti, iloinen rento ja mukava ihminen. Jos hän on pervoja höpötellyt, niin eihän se ole mieheltä mikään yllätys, Kokonaisuus ratkaisee.
Emme kuitenkaan seurustele. Kuten sanoin, emme ole tavanneet tarkoituksella koskaan. Hän on armeijassa ja hänellä on suuri tuttavalähiö, enkä aina kerkeä olemaan hänen huomionsa keskipiste, vaikka yllättävän paljon olenkin. Vanhemmilleni olisi okei, jos seurustelisimme, koska hekin pitävät nykyisin paljon tästä nuorukaisesta. Koko perheeni ja omat kaverini ja osa sukulaisista on ihan ok-mielin jos seurustelisimme. Mutta miksemme seurustelle on valitettavasti siinä, että hän on ulkoisesti hyvin lainkuulias, eikä halua, että ihmiset alkaisivat puhua hänestä paskaa, koska hän on ollut esim. koulukiusattu. Tai pahimmassa tapauksessa hänestä tehtäisiin sossuntäreille ilmoitus. Hän pelkää mitä mieltä hänen läheiset ja ystävät olisivat.
En osaa auttaa sua. Kerron vaan hyvin samaisesta "ongelmasta."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

carolliankara kirjoitti:

Olen 14-vuotias ja hän täyttää kohta 20-vuotta. Ja haluaisin tietää mitä mieltä muut ovat, onko meillä liian iso ikäero? Siis älkää nyt heti astuko mihinkään johtopäätöksiin. Olen itse paljon ikäluokkaani edellä. Kehityin ikäisiäni paljon aikaisemmin ja olen henkisesti ja fyysisesti about 17-18 vuotiaan tasolla. Ja, jos joku ulkopuolinen näkisi meidät yhdessä niin ei huomaisi mitään erityistä. Mutta mietin mitä tuttavat ja ystäväni ajattelisivat.. Ja kun olen kuitenkin vielä aika kokematon. Mutta meillä on kuitenkin samat perjaatteet ja hänen katseestaan näkee, että hän on hyväsydämminen. Eikä myöskään sellainen, joka ei saa oman ikäistään vaan sekaantuu nuorempiin. Hän alunperin luuli minun olevan 19.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu