Moikka. Mun on pakko kertoa tuntemuksistani edes tänne koska muuhun en kykene. Elikä oon 18v n..opiskelen tällä hetkellä viimeistä vuotta..en ole ikinä käynyt töissä..olen yksinäinen, mitään aikaan saamaton, ei sosiaalista elämää ja tunnen itseni kaiken puolin erittäin turhaksi ja huonoksi ihmiseksi! Ja tiedän..tää kaikki johtuu ihan vaan musta itsestäni! Mun pitää saada se muutos aikaan. Mä en vaan pääse pois tästä masentavasta itsesäälistäni johon oon ollut käpertyneenä jo 2vuotta, toisinaan vähemmän mut on päiviä kun tätä tunnetta on niin paljon et maailma meinaa kaatu, niinkuin juuri tänään eräiden ihmisten katseista. Koska mulla on tapana ajatella että aina kun ihmiset katsovat mua pitkään ja puhuu ilkeällä äänen sävyllä mulle..en kuulu joukkoon. Kun pääsin kotiin katsoin itseäni peilistä kunnes aloin itkemään ja valittamaan itselleni miks mä oon tällänen. Näytän ulkopuolelta aika teennäisen iloiselta ja rumalta. Oon todella sisäänpäin suuntautunut enkä näytä tunteitani. Enkä osaa puhua koska puutetta sosiaalisuudesta on paljon. On paljon tilanteita että joudun toistamaan sanomiseni ainakin kaksi kertaa ja joskus kaikki eivät ymmärrä minua siltikään. Sanat menee sekaisin ja kieli solmuun.
Mua todella pelottaa mun tulevaisuus. Asun nyt kotona mutta pitäis pikku hiljaa alkaa etsimään töitäkin ja tuntuu ettei musta ole siihen.
Halusin vaan kertoa mut luulen et teilt tulee viestejä että mee ammattilaisen juttusille..jota oon oikeesti kyllä miettinytkin mut enpä ole saanut aikaiseksi enkä varmaan ikinä uskallakaan.
Mua todella pelottaa mun tulevaisuus. Asun nyt kotona mutta pitäis pikku hiljaa alkaa etsimään töitäkin ja tuntuu ettei musta ole siihen.
Halusin vaan kertoa mut luulen et teilt tulee viestejä että mee ammattilaisen juttusille..jota oon oikeesti kyllä miettinytkin mut enpä ole saanut aikaiseksi enkä varmaan ikinä uskallakaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mitäs ihmettä, tuntui kui olisin ite kirjottanu tän viestin.. hetken jo mietin että olinko ite tän joskus kirjottanu ku oon tälle palstalle aika paljon kirjotellu.. ja mulla justiisa samat ongelmat, mutta oon 15. mullakaan ei ole yhtään sosiaallista elämää, oon aina yksin koulussa ja kotona.. mäkään en puhu koskaan mun tunteista sillä mä aattelen että ihmiset aattelee että mä kerjään sääliä tms.. mullakin on toi ongelma et joudun aina toista mun asiat kaks kertaa sillä mä meen ns.paniikkiin ja sit menee sanat iha sekasi yms.. mä vaan pelkään aika paljon sosiaallisia tilanteita. munki pitäs lähteä vuoden päästä kotoa, nimittäin opiskelemaan. ei mun pakko oo iskä luota muuttaa mutta mulla ja iskällä ei oo mitkää parhaat välit jote aattelin että muuttaisin äitin luokse. mutta sieltä missä se asuu nii mulla ei oo ainuttakaan kaveria mikä varmasti ei helpottas tätä yksinäisyyttä....mulla on siellä vana tuttuja, mutta niitä ei musta kauheena kiinnosta tutustua muhun..mun mielestä sun kantsii ainaki jutella tosta jonkun kanssa. ammattilainen olis sillee hyvä valinta ku se on ulkopuoline. ite oon käyny psykoligilla mutten oo nyt käyny 4 kk.. en tiedä miksi, oon vissii vaa antanu niin periksi elämälle. psykologi ei auttanu mun tilanteessa kauheena mut voi olla et se auttaa sulla :) ! voimia !
Onpas hieno kuulla että en ole ainut tällaisessa tilanteessa oleva!! :D Mut ton mun kirjottaman viestin fiilikset on tällähetkellä taas kaukana poissa, toistaiseksi. En tiedä onko mulla joku mielialahäiriö kun välil masentaa niin toden teolla ettei enään jaksais elää mut nyt oon taas ihan happy :D Mutta siihen vaikuttaa aika paljo kaikenlaiset pienimmätkin asiat. Tänäänkin tulin kaikkien ihmisten kanssa hyvin toimeen sanomatta sanaakaan enkä saanut "pahoja katseita", olisivat ihmiset vielä pyytäneet mua kahville tms. niin olisi kruunannut päivän:) mutta emt kai toi mun masennus laukee aina niin pienestä asiasta ku oon tällänen ujo, mitään sanomaton ja herkkä nyhverö ):: mut minkäs sille voi kun tälläseen jamaan itseni ajanu D:
Mut tosta mainitsemastasi muutosta tulikin mieleen että itse oon miettiny sellasta et mulle saattais auttaa muutto uudelle paikkakunnalle ja aloittaisin ns. uuden elämän koska nykyisellä kunnalla kun oon asunu ikäni ja usein näen samat naamat..jotkut norsunvtulla ja jotkut niin vakavana että hymyä turha toivoa jne. olen muutenkin todella masentunut tänne ja ylipäänsäkin nykyiseen elämäntilanteeseeni. Kuulostaapa hassulta kun tämän viestin sävy on niin toiveikasta ja positiivista kuin edellisessä viestissä kun olin maani myynyt. Mut näin se mieliala ilkeesti vaihtelee. :s
hienoa että ei oo enää samat fiilikset ! :) mulla itelläni on epäilty justii kaksisuuntasta koska mielialat vaihtelee kokoajan.. jonakin päivänä tuntuu että kukaa e voi estää mua ja et pysytn mihin vaan ja mun itseluottamus on tosi korkeella. sit taas tulee se aika ku tuntuu et musta ei oo mihinkään ja että kaikki on turhaa ja että haluan vain kuolla. maanisena jaksona en mieti mitään muuta kuin itse tappamista.. :s en kuitenkaan vielä oo kyenny mennä niihi testeihi missä selvis onko mulla sit oikeesti se. psykologi sanoi että hyvin mahollista kun mun äitillänikin on se.. ja oon periny kaiken mun äidiltä.
itekkin aattelen taas ton muuttamisen suhteen sillee et sit ois mahollisuus alottaa ns.puhtaalta pöydältä. ei ois enää samat naamat kuvois jotka tietäs et ''joo toi on se hiljane ja aina yksi'' vaa kellää ei ois mitää tietoo musta et millane mä opon ollu. voisin reippaasti alottaa puhumaaan ihmisille ja olee niitte kaa. mut sit taas et mitä jos mulla sattuu menee sillo tosi huonosti ja on niit aikoi et ei kiinnosta tutustuu kehekää tai olla kenenkää kaa..
mut suosittelen hankkii sielt töistä semmopsii ns.moikailukavereit aluks. et rupattelet jotain ihan perusjuttuja, voit vaikka keksiä jotain jossei mieleen tuu sillähetkellä mitään mielee. esim että ''oliko sitä kahvia vielä jäljellä'' yms.
Olenko mä jotenkin "erilainen nuori", kun en oo nuori laisinkaan vaan 40v ja suurperheen äiti?? Koko elämä on niiiiin riepovaa, tekis mieli kuolla pois. Mutta kun pienin muksuista ei oo vielä edes koulussa, en voi tehdä sutä hänelle. Mihin mä itteni pistän??? Tää tuska on aivan hirveetä
äiskä40v mikset mee juttelemaan jollekkin? ihan kauheaa aatella jos lapset jäisivät ilman äitiä :( elä anna periks !