Halloween-juhliin teema

Haamu(:

Hei!
Olen järjestänyt nyt kolmet halloween-juhlat, ja tänä vuonna pääsen vihdoin järjestämään juhlat muualla kuin kotonani ;D eli vuokraamme "mökin" järven rannalta. Ympärillä on metsää ja vähän matkan päässä asutusta, eli karkki vai kepponen kierroskaan ei ole mahdoton järjestää :) Juhlijat ovat siis 13-14 vuotiaita tyttöjä. Illankulku olisi luultavasti tällainen: Vieraat saapuvat, ruoka, ohjelmaa sisällä ja ulkona, karkki vai kepponen-kierros, sauna, iltapala elokuvaa katsoessa ja lopulta kauhutarinoita jonka jälkeen nukkumaan. Vieraat ovat siis yötä.

Mietin, että olisi mukavaa jos juhlilla olisi joku paikkaan sopiva teema. Mitä ehdottaisitte? :) Ajatuksena olisi myös kertoa juhlien alussa joku paikkaan liittyvä tarina esim. "Kauan sitten tällä samaisella paikalla eräs nuori pari vietti iltaa. Mies meni hakemaan takkaan puita, ja kun hän palasi, tyttö oli kuollut! Kerrotaan, että tytön henki yhäkin halloween yönä kummittelee täällä, joten ole varuillasi..." tai jotain vastaavaa, tietysti pidempänä versiona :D Joten minkä teeman tähän siis voisi keksiä. Teeman olisi hyvä näkyä koristelussa ja ohjelmassa pukeutumisessa. Vampyyrit ovat olleet aikaisempina vuosina isossa osassa juhlien teemaa, ja itselläni on vielä vampyyrihampaat käyttämättä, joita en viime vuonna kerennyt laittaa, joten teema voisi liittyä esimerkiksi vampyyreihin :D

Sitten vielä jos teillä olisi ehdotuksia, että minkähän leffan katsoisimme juhlissa? Emme kukaan pidä kauhuleffoista, mutta jännittävä leffa saa olla :). Olemme aiemmin katsoneet esimerkiksi Corpse Bride:in, Van Helsingin, ja joitakin muita Tim Burtonin leffoja.

Lopuksi vielä, että mitä ohjelmaa ulos voisi keksiä? Ajattelin tehdä pihalle jonkinlaisen kauhuradan, jota vieraat kulkevat pareittain. Mutta olisiko muita ehdotuksia? Ja miten pihaa saisi koristeltua niin, että pihallakin jo näkee, että "Täällähän juhlitaan halloweeniä!".

Muitakin ehdotuksia otetaan vastaan esimerkiksi koristeluun ja menuuhyn liittyen! :) Hyvää halloweenin odotusta kaikille, ja mukavaa syksyä :) Kiitän jo etukäteen :D

0

652

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        151
        1251
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        119
        1048
      3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        215
        798
      4. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        59
        771
      5. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        64
        742
      6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        26
        729
      7. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        136
        705
      8. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        45
        641
      9. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        57
        622
      10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

        Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
        Pyhäjärvi
        58
        564
      Aihe