Hei te, joilla on ollut raskausaikana alakuloisuutta/masennusta!
Kaipaisin kotikonsteja, miten selvitä raskausajan alakuloisuuden/masennuksen/ahdistuksen kanssa?
Tiedän, että juttelu esim. neuvolapsykologille/neuvolatädille saattaisi auttaa, mutta en ole vielä varsinaisesti ottanut asiaa esille neuvolassa. Sanoin kyllä joskus että välillä on ollut raskasta tms, mutta neuvolatäti ei kysynyt, miksi on raskasta. Välillä tuntuu, että hän ei varsinaisesti ole kiinnostunut kunnolla kuin fyysisestä voinnistani.
Minulla on nyt menossa rv 26 0. Omalla kohdallani vauva oli erittäin toivottu ja rakastan häntä, mutta harmittaa tämä välillä toistuva alakuloinen/masentunut/ahdistunut olo. Pelkään välillä voiko vauva hyvin, mutta kaikissa tutkimuksissa vauva on ollut kunnossa ja joka päivä tunnen liikkeitä mahassa. Eilen juuri lääkäri katsoi vauvaa ultrassa ja vauva oli hyvin kehittynyt (painoarvio 828 g).
Voisiko esim. liikunnan lisääminen auttaa? Olen viime aikoina ollut aika paljon kotona ja liikunta on jäänyt vähemmälle. Olin myös lihonut jonkun verran viimeisen neuvolakäynnin jälkeen, toki osa siitä lihomisesta on aivan normaalia raskauden painonnousua. Mutta voi olla että pitäisi kiinnittää enemmän huomiota terveelliseen ruokavalioon ja liikuntaan.
Välillä tunnen itseni aika yksinäiseksi, kun olen paljon kotona ja mies on päivisin töissä. Ehkä enemmän ihmisten ilmoilla liikkuminen voisi auttaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Samaa ongelmaa täällä. Nyt menossa 28 1 ja olen nyt ollut kolmisen viikkoa sairaslomalla. Sen jälkeen pitämättömät vuosilomat ja sitten alkaakin äitiysloma jo..
Töissä kun olin niin ei ollut ongelmaa alakuloisuuden yms. kanssa, kun oli päivät ihmisten seurassa. Mutta nyt kun kotona ollut ja mieskin töissä päivisin, niin aika kamala olo välillä. Siihen tosiaan auttaa se, että menee vaikka sitten väkisin ihmisten ilmoille. Ulkoilukin ihan varmasti auttaa.:)
Kun sais itseään niskasta kiinni ja alkais tehdä kaikkea mitä on lykännyt jo pitkään. Esim. kaapit pitäis käydä läpi kun täynnä ihan turhaa roinaa. Mutta kun se alotus on aina hankalaa!:D
Yksin et tosiaan ole näitten fiilisten kanssa.:)
Moi! Tänään kokeilin lisätä liikuntaa päiväohjelmaan ja se tosiaan piristi. On ollut parempi mieli ja olen jaksanut tehdä kotitöitäkin jonkun verran. :)
Tutulta kuulostaa. Itselläni menossa rv 30 ja yksin ollessa iskee usein paha olo henkisesti ja tuleva pelottaa. Vauva voi hyvin ja itsekin olen ollut koko raskauden fyysisesti hyvässä kunnossa. Olen vielä töissä, silloin esim. on ok olo mutta kotona yksin olessa, kun mies on töissä, saatan itkeskellä ja tunnen itseni huonoksi kun en osaa jatkuvasti iloita tulevasta vauvasta. Välillä pakotan itseni ihmisten ilmoille ja vaikka ihan lyhyellekin lenkille, se kyllä piristää. Ulkonäön muuttuminenkin on saanut alakuloiseksi, kasvava vatsa ei ole mielestäni yhtään "söpö" tms. vaikka kaikki ystävät/työkaverit sitä niin tuntuvat ihastelevan.