Minulle tarjottiin sieltä töitä,mutta olen toiseen paikkaankin menossa haastatteluun.
Kertokaa millainen Vaalijala on duunipaikkana?
En ole ikinä edes käynyt siellä.
Kertokaa millainen Vaalijala on duunipaikkana?
En ole ikinä edes käynyt siellä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Työssäoppimisjakson olen suorittanut Vaalijalassa.
Kyllä tykkäsin ja henkilökunta todella mukavaa ja opastivat ja sai kysyä aina jne.
Tällä hetkellä olen vanhuspuolella töissä,mutta mikäli tilaisuus tulee,voisin mennä töihin Vaalijalaan.
Riippuu paljon osastosta, mihin työtä on tarjottu, että millaista siellä on. Monella osastolla on varmasti mukavaa, mutta osassa ei,
Niinpä!!
Opiskeluaikana meitä otettiin sinne kesätöihin, suuntauduin kyllä muuanne opinnoissani,mutta kyllä tuo kesätyönä meni.Tosin ongelmani on,että en osaa suhtautua kehitysvammaisiin ,joten ei pidempiaikasena työnä minulle ainakaan sopisi.
rasisti
Kehitysvammaisten parissa tein töitä liki 20v ja voin vain sanoa, että kivoja ihmisiä. Työntekijöistä voin kyllä sanoa,että joukossa on paljon sellaisia, joiden ei pitäisi ollenkaan olla töissä keh.vammaisten parissa. Kv. on ihminen siinä, missä kuka tahansa meista. Jokainen ihminen tarvitsee arvostavan yhteisön ja siinä on paljon kehittämistä nimenomaan työntekijöiden asenteissa.
On se kummallista, että jonkun yhden piirteen, vaikkapa älykkyysosamäärän perusteella määritellään koko ihminen. On ne sinisilmäiset aidot blonditkin jotenkin ihan oma lajinsa :-)
Ei kaikilla laitoshoidokeilla ole älyllistä kehitysvammaa. Voivat ovat älykkäämpiä kuin hoitajansa. Eikä älyllinen kehitysvamma ihmisarvoa alenna. Voivat olla parempia ihmisiä kuin itseään terveinä pitävät.
Keh.vammaiset on ihania, etenkin monkut.
Olen töissä pienessä vammaisten yksikössä.
Vaalijalasta on kesätyökokemusta usealta kesältä.Jo nuorena menin sinne,kun ei muualta kesätyötä löytänyt. Palkkauskin on ihan hyvä siellä.
Kyselkää töitä sieltä,jos tuntuu ettei muka töitä tässä kaupungissa ole!
Vähäinenkin hoitoalan kokemus eduksi ja aina voi työharjoittelupaikkaa kysyä niin siitä saa lisää meriittiä cv.hen.
Ei pidä aliarvioida työharjoittelujaksojakaan.Joskus niistä voi olla tulevaisuudessa hyötyä.Koulutukseen hakiessakin niistä saa "lisäpojoja".