Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Karvaiset naiset, missä olette?

hivenen kyllästynyt

Olen 25-vuotias mies, joten kaikki olettavat että toivon seksikumppaniltani joko kapeaa kiitorataa tai posliinia. Ei kummassakaan mitään vikaa sinänsä ole, mutta oikeasti toivon salaa että joskus tulisi vastaan melkein luonnontilassa oleva kolmio. En tiedä mistä tämä toive oikein kumpuaa, mutta en todellakaan inhoa häpykarvoja naisella.

Mutta kuten arvata saattaa, eihän sellaisiin missään törmää. En ole juuri nyt suhteessa, mutta saan seksiä säännöllisin väliajoin, ja tuntuu siltä että valtaosa kumppaneistani on posliineja. Joillakin olen törmännyt pieneen tupsuun, mutta kyllä suurin osa on ollut täysin sileitä. Ja se kyllästyttää.

Esimerkiksi viikko sitten päädyin jatkoille 20-vuotiaan fuksin kanssa, ja niinhän siinä kävi että kun riisuimme niin tytöllä oli suureksi yllätyksekseni posliini. Seksi oli oikein hyvää, eikä posliinissa ole mitään pahaa, mutta mitä yritän sanoa on se, että olisi kiva törmätä välillä karvaisempiinkin tyyleihin vaihtelun vuoksi

Älkääkä ehdottako ratkaisuksi vanhempia naisia. Itse asiassa edellinen vanhempi kumppanini oli joku yli 35-vuotias yksinhuoltaja, ja yllätys yllätys, hänkin oli posliini.

Että ihan vaan tiedoksi naiset, vaikka suurin osa miehistä diggaakin posliinia, niin meitä karvojenkin ystäviä on vielä olemassa. Jos jollain on muuten antaa vinkkejä karvaisten naisten löytämiseen, niin otan niitäkin vastaan. Onko esimerkiksi yliopistolla huomattu jonkin tietyn aineen opiskelijoissa normaalia enemmän häpykarvoilla siunattuja naisia?

38

3027

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikuisopiskelija HY

      Hihii, olen nainen yliopistolta mutta en osaa vastata vikan virkkeen lopussa esittämääsi kysymykseen. Ei näitä juttuja tiedä, ei ne näy ulospäin. Yliopiston jumpissa ja salilla käy monenlaista misua ja suihkuun vilahtaa useansorttista tuheroa, sheivattua, paljasta ja täyskarvaista. Ehkä humanistitytöissä on tupsullisia? Oikislaiset poslareita?

      Olen ite jonkinlaista oldschool-linjaa, edessä täysin normaalit karvat, häppärit on ajeltu tai vähän trimmatut. ;)

      • hivenen kyllästynyt

        "Olen ite jonkinlaista oldschool-linjaa, edessä täysin normaalit karvat, häppärit on ajeltu tai vähän trimmatut. ;)"

        Joo lisättäköön että kuvasit tässä hyvin juuri sen minkälaista tyyliä ajoin avauksessani takaa. Nimenomaan sellainen, että karvoitus kasvaisi vapaasti edessä olisi jotain mitä olisi kiva nähdä enemmän.


    • ei posliinia

      Pillukarvat ja luomunaiset on COOOOL

    • shh shh

      Vaikea sanoa! Mitä oon joitakin omia yliopistokavereita nähnyt saunassa alasti niin kyllä kiitorata on yleisin varmaan meillä (pääaineeni on englanti). Posliineja näkee toki myös.

    • Aikuisopiskelija HY

      En oo tainnut nähdä aikohin oman aineeni naisia saunassa, jotain trimmattua tai täysposliinia tais olla. Opiskelen kirjallisuustiedettä ja taidehissaa.

      Olin sängyssä itteäni nuoremman opiskelijapojan kanssa. Hän oli sattunut näkemään mut alasti ennen kuin menimme sänkyyn ja oli kiinnittänyt huomiota siihen, että mulla on suunnilleen tavallinen karvoitus edessä. Oli kuulemma kiihottavaa.

      Onks muoti muuttumassa? ;) Häpykarvamuoti ;)

      • hivenen kyllästynyt

        "Onks muoti muuttumassa? ;) Häpykarvamuoti ;)"

        No ei varmasti ole. Vaikuttaa siltä että kaikki kiitorataa runsaampi karvoitus tulee olemaan yhä harvinaisempaa jatkossa. Toisaalta ymmärrän naisia, jo omissa keskusteluissani miesten kanssa tulee aina ilmi että suurin osa miehistä diggaa eniten posliinista, joten ei ihme että naisetkin haluavat pitää paikkansa sileinä.

        Itselläni vain on näitä outoja mieltymyksiä ja koen runsaan karvoituksen kiihottavaksi, vähän niin kuin tuo mainitsemasi nuori opiskelijapoikakin.


      • Aikuisopiskelija HY
        hivenen kyllästynyt kirjoitti:

        "Onks muoti muuttumassa? ;) Häpykarvamuoti ;)"

        No ei varmasti ole. Vaikuttaa siltä että kaikki kiitorataa runsaampi karvoitus tulee olemaan yhä harvinaisempaa jatkossa. Toisaalta ymmärrän naisia, jo omissa keskusteluissani miesten kanssa tulee aina ilmi että suurin osa miehistä diggaa eniten posliinista, joten ei ihme että naisetkin haluavat pitää paikkansa sileinä.

        Itselläni vain on näitä outoja mieltymyksiä ja koen runsaan karvoituksen kiihottavaksi, vähän niin kuin tuo mainitsemasi nuori opiskelijapoikakin.

        Karvainen -- posliini ovat vaan jatkumon ääripäät, välissä lienee monta vaihtoehtoa.

        Jotenkin tuntuu luonnolliselta pitää edessä karvoja, sukukypsyyden merkkihän ne ovat . Karvojen siistiminen tai poistaminen sisempää lisää tuntoherkkyyttä, mutta hyvää seksi on kyllä ollut aikoinaan normikarvaisenakin ;) En ole kovin karvainen muutenkaan, sillä olen vaalea. Nyt häpyhuulten päällä on 2-3 millin karvoitus, aika pehmeä, sillä poistin viimeksi karvat Veetillä, en höylällä.

        Monta temppua saa kyllä karvojen kanssa tehdä: sääret epilaattorilla, kainalot höylällä - en halua missään nimessä että kainaloissa tai säärissä olisi karvoja - ja alapää Veetillä.


      • ibu5dd

        Pöhkö,Nait nuorenpaa ja mietit karvoja
        jolet ikävä ihminen!


      • asiaa tutkinut
        hivenen kyllästynyt kirjoitti:

        "Onks muoti muuttumassa? ;) Häpykarvamuoti ;)"

        No ei varmasti ole. Vaikuttaa siltä että kaikki kiitorataa runsaampi karvoitus tulee olemaan yhä harvinaisempaa jatkossa. Toisaalta ymmärrän naisia, jo omissa keskusteluissani miesten kanssa tulee aina ilmi että suurin osa miehistä diggaa eniten posliinista, joten ei ihme että naisetkin haluavat pitää paikkansa sileinä.

        Itselläni vain on näitä outoja mieltymyksiä ja koen runsaan karvoituksen kiihottavaksi, vähän niin kuin tuo mainitsemasi nuori opiskelijapoikakin.

        no musta taas tuntuu, että yhä useampi mies myöntää, että ei välttämättä tarvii olla posliini ja tämän johdosta sitten uskalletaan olla ajamatta kokonaan sileeks


    • Liia Shaved

      Vähemmän kyllä löytyy karvaisia naisia opiskelijapiireistä, itse posliini ja muillakin joko posliini tai kiitorata.

      Itse olen myös törmännyt mieheen joka olisi halunnut karvaista pillua ja oli aika yllättynyt kun näki posliinini.

      • pervakarse

        Espanjassa akkoila kasvaa karvat leuassaki ja nokan alla kans. Kaipa niilä on kusenkärynen karvalakki haarukassaki.


      • Anonyymi
        pervakarse kirjoitti:

        Espanjassa akkoila kasvaa karvat leuassaki ja nokan alla kans. Kaipa niilä on kusenkärynen karvalakki haarukassaki.

        Olet ällöttävä


    • tussutassu

      Minäkin haluan naida kunnon karvatussua ja aika hyvin olen onnistunut siinä. Kyllä niitä löytyy kun jaksaa etsiä !

    • Sami25v TRE

      Mies 25v tampereelta. Täysin naturelli karva tuhero on mieleen. Jos sellaonen tulisi vastaan niin sitä koskaan hylkäisi en... ;) Nainen jos sulta löytyy sellainen niin postittele [email protected]

    • Nainen -89

      Ihanaa että joillekkin kelpaa vielä ihan luonnollinenkin nainen. :)

      • Juu karvanen pimppaloora olis ihana :) Löytyykö sulta sellanen ja kuinka tuuhea koskematon sademetsä sulla on? :P


    • suhahtelija

      yhellä yli viiskymppiselläkin oli vain lyhyt sänki. ajattelin et olis ollut kunnon karvoitu mut ei. sit oli yx kaksvitonen joka ei ollut posliini. et kyllä se vaihtelee onko kukakin posliini..................

    • viuhahdus1

      Viimeisen vuoden saldo: ex-vaimolla eniten alapään karvoja, silläkin ne on vähentynyt viimeaikoina, pieni trimmattu karvakolmio. Suunnilleen samanlainen löytyi yhdeltä jenkkimimmiltä, yllätys koska jenkeissä melkein kaikki aina poslareita. Yhdellä venäläisellä nelikymppisellä oli vähän vaaleaa karvoitusta. Eräällä 25-vee humanistilla löytyi myös karvoja. Noin parillakymmenellä muulla yhden illan hoidolla ikähaarukka 24 ylöspäin, vanhimmat jopa 55 ja 60 vuotta, kaikilla poslari. Vanhimmat ovat muuten olleen hurjimpia sängyssä, yhtä nymfoa mallityttöä lukuunottamatta :)

    • 20+18

      Jos karvoja haluaa, kannattaa kääntyä feministien puoleen! (vaikka kyllä siitäkin joukosta löytyy kaikennäköistä ajelua löytyy) Eli siis yliopistomaailmassa sukupuolentutkimuksen opiskelijoiden kimppuun vaan!

    • Mokomaki Kusimuki

      Japseihin panolomalle! Niillähän on kunnon tuherot? Ei mulla muuta, kiitos hei.

    • karvainen pillu

      Itelläni on karvat. Sheivasin viimeks joskus elokuussa ja siitä lähtien oon antau kasvaa.

      • Kirjottele mun kanssa :) Haluan kuulla lisää :P Karvaista haluaisin..


      • puolikas raivattu
        s.kulmala kirjoitti:

        Kirjottele mun kanssa :) Haluan kuulla lisää :P Karvaista haluaisin..

        Puoli pillua on paksun sademetsän vallassa, toinen puoli on posliini. Reiän ympärille olen pienen alueen raivannu.


    • Mia.

      Opiskelen teologiaa ja saunailloissa näkee paljon posliineja. Voihan olla, ettei sinne tule kaikki tiukkapipoisimmat, kun siellä on siideriä ja lonkeroa saunjuomana. He saattavat olla myös luomuja.

    • Jaredboll

      Näitä ei kyl pysty arvaamaan päältäpäin. Hyvä esimerkki oli kun piiiitkän taistelun jälkeen pääsin harrastamaan seksiä erään ujohkon (mutta tosi kivan!) tytön kanssa. Olin jotenkin hänen ujoudestaan päätellyt, että jalkovälistä saattaisi löytyä vähän keskivertoa enemmän karvaa, mutta mitä vielä! Tyttö oli täysin sileäksi ajeltu ja seksikin oli tosi hyvää. Ei siitä jutusta kyllä mitään tullut, mutta sanonpahan vaan että aika paha päätellä ulkoapäin kenellä niitä karvoja on ja kenellä ei...

    • KarvaistaMinullekin!

      Paljon naisellisemman ja kiihoittavamman näköinen, kun joku pikkutytön pillu. Menisipä ohi tämä paska sheivausmuoti, mikä on niin naurettavaa ja luonnotonta pelleilyä! Haluan nimenomaan naista!

      t: Mies 27-vuotias

    • Pildekarva

      Mikään ei ole niin hyvän näköistä kun päästellä mällit lopuksi tuherokarvoihin ja sitten se kun takapäinasennossa pillun sivulta ja jopa välilihan alueelta pilkistää tussukarvoitusta. Sinne sekaan vaan melaa

      Yleensä pillu pysyy kosteampanakin kun se ei ole avoin nahkaräpsä vaan karvalakilla suojattu.

    • puoliposliinifani

      Pikkareista ja uikkareista näkee miten pehko pullottaa tai sitten ei. Mielestäni on kiihottavinta kun naisella pullottaa kunnon puska housujen läpi. Häppärit tietty ajeltu ihan oraalijuttujenkin takia.

    • EmiliaHHH92

      No mä olen 21-vuotias yliopisto-opiskelija (oon fuksina valtsikassa) ja mun pimppi on suht karvainen. Mitä joissakin opiskelijarientojen saunailloissa oon nähnyt niin posliini näyttäisi olevan selkeästi yleisin tyyli.

      Mitä miesten suhtautumiseen tulee niin en oo kyllä kokenut että olisivat katsoneet karsaasti. Olen sinkku ja harrastan seksiä about kaksi kertaa kuukaudessa eikä mun partnerit oo kyllä koskaan valittanut. Jotkut olla pikemmin positiivisesti yllättyneitä.

    • ffhgsgsg

      Mä olen 35v mies ja harrastanut seksiä n. 20 naisen kanssa, joista suurin osa viim. 3 vuoden aikana. Iältään nämä naiset ovat olleet 18-42v. Ja yllätys yllätys, vain yksi on ollut täysin posliini, eikä yksikään "melkein posliini", vaan ihan kokonaan ajamattomia, tai vain ihan vähän siistittyjä. Sattumalla on osuutta asiaan....

    • Luonnollinen misu

      No mä ainakaan en oo koskaan ajellut alapääkarvoja enkä aiokkaan kuin vain siistiä. Olen siis 17v. nainen.

      • sdfg4

        Mistälähtien 17v on ollut nainen?


    • mummo 66

      Tämä mummo on häpykarvoilla varustettu. Tosin ne ovat aika harvat. Ei kai haittaa.

    • Luomua se olla

      täytyy ja riippuvat häpyhuulet

    • KommariFemmari

      Empiiriseen tutkimukseen perustuen vasemmistolaisilla ja etenkin feministeillä on paljon karvaisia pimperoita.
      Myös näyttelijät suosivat myös karvaista lookkia.
      Kerrankin yksi näyttelijätär sanoi minulle syyksi siihen ettei ajele että se on alentavaa ajella ettei halua olla mikään miehen pikkutyttö fantasia.
      Siis voi hyvänen aika noita feministejä...

    • mimmu23

      kun omistaa kunnon karva tussun pysyy mieskin kotona!

    • huoh huoh huoh

      Enemmän olisin huolissani yleisen väljästä suhtautumisesta seksipartnereiden vaihtoon, selkeästä sitoutumiskammoisuudesta kuin jonkun alapään karvatrendistä. Oikeesti ihmiset, pilaatte elämänne ja tuhlaatte vuotenne sillä että hypitte sängystä toiseen jahtaamalla karvaisia tai karvattomia. Etsisitte oikeasti sitä elämänne kumppania jonka kanssa voi sitten pitää vaikka kesättalvet talviturkkia!

    • Anonyymi

      Kyl se kuitenniin on jotta työ panette jos saatte. Olkoon karvoilla tai ilman.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2364
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      53
      2064
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1883
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1658
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1582
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1456
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1420
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1402
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1390
    Aihe