ulkoiluttaessaan niitä. Koiria on toisinaan kaksi- toisinaan kolme- joskus neljäkin tuolla naisella. Eivät ole isokokoisia koiria, mutta koiria kuitenkin. Mitä tehdä, jotta nainen ymmärtäisi, että kaupunkialueella koirat on pidettävä remmissä? Alueella asuu myöskin melko paljon lapsia.
Koiranomistaja ei pidä koiriaan kiinni
15
208
Vastaukset
- Bullopoju
Tuskinpa mitään. Meillä on ongelmana naapuruston lapset jotka tulevat meidän pihallemme mm. katselemaan ikkunoista sisään ja leikkimään muuten vain. Heistä on todella kivaa kun koiramme alkaa haukkumaan ja vouhkoamaan sisäpuolella. Mikään ei ole auttanut, ei edes vanhemmille sanominen tai aidan rakentaminen. Vanhemmat hymähtelevät ja aidasta lapset kiipeävät yli, karkuun juoksevat kun näkevät että olen tulossa ulos. En kuitenkaan tiedä kehtaisiko poliiseja alkaa vaivaamaan tällaisella asialla mutta kyllä tuo minusta jo kotirauhanhäiritsemisestä menee.
Voit kyllä yrittää sanoa naiselle nätisti vaikka että pelkäät koiria ja sinua ahdistaa että ne ovat irti tms. Jos esität asian kohteliaasti on suurempi todennäköisyys että hän oikeasti tekeekin asialle jotakin. Ei kannata ottaa mitään lakiasioita esiin tai millään tavalla negatiivisella sävyllä esittää asiaa koska sillä tavalla ei saa tuloksia. Mutta jos hän ei ota asiaa kuuleviin korviinsa niin poliisille soittoa silloin kun näet hänet koiriensa kanssa, ehkä poliisin sana painaa enemmän.- oikeustaisteluun
Kerro vanhemmille kirjallisesti tai niin että mukanasi on todistaja, että seuraavan kerran kun penskat tulee, soitat poliisit. Ja kun soitat, otat ensin valokuvat penskoista.
Ja todistaja kertoo että olet ensin varoittanut.
Jos kirjallisesti, niin kirjattuna kirjeenä. - Bullipoju
oikeustaisteluun kirjoitti:
Kerro vanhemmille kirjallisesti tai niin että mukanasi on todistaja, että seuraavan kerran kun penskat tulee, soitat poliisit. Ja kun soitat, otat ensin valokuvat penskoista.
Ja todistaja kertoo että olet ensin varoittanut.
Jos kirjallisesti, niin kirjattuna kirjeenä.Juu, kyllä tiedän että on tässä vielä vaihtoehtoja jäljellä mutta jotenkin se tympäisee kun pitää mennä noin pitkälle että saa jotakin aikaan! Miksi ei voi toisen pyyntöä kunnioittaa sen vertaa? Onneksi ollaan tästä kohtapuolin muuttamassa tästä pois niin päästään noistakin penikoista eroon ja toivotaan että uudessa asunnossa on mukavammat naapurit.
Jos hyökkäät sanallisesti naista vastaan erittäin negatiivisella painolla niin tuskin hän asialle yhtään mitään tekee, kannattaa kertoa että pelkäät ja sinua ahdistaa koirien irtiolo, hän luultavammin pitää ne kiinni. Toisaalta jos koirat ovat hyvin koulutettuja ja ystävällisiä niin itse en ainakaan jaksa nipottaa siitä että koirat ovat irti. Itse pidän koirat kiinni kun on niin paljon liikennettä, eivät ne kyllä lähde mihinkään silloinkaan kun ovat irti mutta kuitenkin..
- Koirulit
Mitä tehdä jollekin ählylle, joka ei ilmeisesti ymmärrä suomea, ja hänen kaksi mäyräkoiraansa hyökkää lenkillä aina metrin päähän räksyttämään hampaat irvessä. Kiinni ei ole vielä käynyt ja oma koira on noissa tilanteissa ihan rauhallinen, mutta sitä päivää oottaessa kun helvetti repeää. Olen alkanu vältellä aamulenkkejä tiettyyn aikaan...
Härkämäki, Turku Jos koirat käyttäytyvät hyvin, olkoon irti. Eri asia olisi jos ne hyppisivät ihmisiä vasten tai olisivat agressiivisia. Mutta jos ne kulkevat kaikessa rauhassa omistajansa mukana eivätkä aiheuta häiriötä, siihen on turha puuttua. Tiedän kyllä että ne pitäisi pitää kiinni kaupunkioloissa, mutta pidänpä omianikin irti aina kun mahdollista. Jos liikennettä on vähänkään tai muita koiria tulee vastaan, otan ne tietysti kiinni, mutta rauhallisina hetkinä ne ovat aina irti. Ne ovat rauhallisia eivätkä häiriköi millään tavalla, eikä koskaan ole kukaan valittanut. Päin vastoin moni on ihastellut niiden kaunista käyttäytymistä ja tottelevaisuutta.
Edes paikkakunnan poliisi ei ole sanonut mitään vaikka on useitakin kertoja nähnyt minun pitävän niitä irti. He ovat nähneet että ne ovat koulutettuja ja käyttäytyvät hyvin, niin ei ole heilläkään syytä puuttua asiaan. Virallisesti heidän kyllä pitäisi, mutta hekin katsovat asioita tilanteen mukaan.
Jos joku alkaisi valittaa minulle vain sen takia että ne ylipäänsä ovat irti, viittaisin sille kintaalla. Mutta jos joku sanoisi esim pelkäävänsä koiria ja sen takia toivoo niiden kytkemistä, ottaisin ne heti kiinni.
Sinulle, bullopoju, kokeilepa hankkia patteripaimen ja vähän metallilankaa ja laita sitä aitasi yläreunaan. Veikkaanpa, että eivät lapset montaa kertaa siitä yli kiipeä. Koiraa he voivat härnätä aidan takaakin, mutta yli he eivät siitä kiipeä.
Joku saattaa nyt nostaa metelin että sähköaita on vaarallinen lapsille, mutta ei se ole. Sain itsekin penskana muutamia tärskyjä joskaan en tuosta syystä, ja hengissä olen edelleen. :)Tässä meidän lähellä asuu nuorehko nainen 3 sekarotuisen suuren koiransa kanssa, voi että ne ovat kilttejä ja oikein mallikelpoisia. Ei tulisi mieleenkään valittaa hänelle koirien irtipidosta, sillä ne ovat hallinnassa ilman hihnaakin. Nautin suuresti kun hän tanssittaa koiriaan läheisellä kentällä ja olen usein käynyt juttelemassa hänen kanssaan. Todella mukava ihminen, 3 tosi mukavan sessen kanssa :) Itse pidän nuo koirani asfalttiteillä ja asutuksen välittömässä läheisyydessä kiinni, kaupungissa kun asutaan mutta kun pikkuteille mennään missä ei liikennettä ole lähellä eikä pelkoa että kirmaisivat jonkun pihaan vahingossa vaikka tarpeilleen, niin koirat saavat olla vapaana.
tuo nuorempi koirani on siitä hauska ettei uskalla lähteä vaikka olisi ilman hihnaa niin n.5 metriä kauemmaksi minusta ja kyttää kokoajan että näkee minut ( eikä se ole pentu). Eivät mene haistelemaan vastaantulevia koiria vaan odottavat mitä sanon kun tulee toinen koira vastaan :) Pointti on, että hyvän koulutuksen jomaavien ja kilttien koirien irtipito pitäisi sallia.
Tässä ihan naapurissa asuu myös sellainen vähän villimpi nuori uroskoira, se on vähän vallaton mutta silti oikein hyväsydäminen haukku, ei minua haittaa jos se välillä tulee irti vastaan ja leikittää meidän neitejä :)
Joillakin ihmisillä on pipo turhan kireällä. Ymmärrän toki heitä joita pelottaa ( annan tähän toimintaterapiaa ihmisille vanhemman koirani kanssa)
Mutta heitä en ymmärrä joiden ainoa pointti on laki. Jos siivoaa koiransa jäljet ja voi vannoa ettei koira käyttäydy ketään kohti agressiivisesti, on mielestäni ihan hyväkin että sesset saavat olla irti :) Ihanaa syksyä kaikille!- 26
mis.sy kirjoitti:
Tässä meidän lähellä asuu nuorehko nainen 3 sekarotuisen suuren koiransa kanssa, voi että ne ovat kilttejä ja oikein mallikelpoisia. Ei tulisi mieleenkään valittaa hänelle koirien irtipidosta, sillä ne ovat hallinnassa ilman hihnaakin. Nautin suuresti kun hän tanssittaa koiriaan läheisellä kentällä ja olen usein käynyt juttelemassa hänen kanssaan. Todella mukava ihminen, 3 tosi mukavan sessen kanssa :) Itse pidän nuo koirani asfalttiteillä ja asutuksen välittömässä läheisyydessä kiinni, kaupungissa kun asutaan mutta kun pikkuteille mennään missä ei liikennettä ole lähellä eikä pelkoa että kirmaisivat jonkun pihaan vahingossa vaikka tarpeilleen, niin koirat saavat olla vapaana.
tuo nuorempi koirani on siitä hauska ettei uskalla lähteä vaikka olisi ilman hihnaa niin n.5 metriä kauemmaksi minusta ja kyttää kokoajan että näkee minut ( eikä se ole pentu). Eivät mene haistelemaan vastaantulevia koiria vaan odottavat mitä sanon kun tulee toinen koira vastaan :) Pointti on, että hyvän koulutuksen jomaavien ja kilttien koirien irtipito pitäisi sallia.
Tässä ihan naapurissa asuu myös sellainen vähän villimpi nuori uroskoira, se on vähän vallaton mutta silti oikein hyväsydäminen haukku, ei minua haittaa jos se välillä tulee irti vastaan ja leikittää meidän neitejä :)
Joillakin ihmisillä on pipo turhan kireällä. Ymmärrän toki heitä joita pelottaa ( annan tähän toimintaterapiaa ihmisille vanhemman koirani kanssa)
Mutta heitä en ymmärrä joiden ainoa pointti on laki. Jos siivoaa koiransa jäljet ja voi vannoa ettei koira käyttäydy ketään kohti agressiivisesti, on mielestäni ihan hyväkin että sesset saavat olla irti :) Ihanaa syksyä kaikille!Olet toisessa ketjussa vaatimassa korvauksia opetus mielessä ja tässä toisessa kerrot itse rikkovasi järjestyssääntöjä.
Laki kertoo yksiselitteisesti koirien kiinnipidosta .. Koiranomistajien on kuitenkin hyvä muistaa, että metsästyslain säätämä koirien kiinnipitoaika on alkanut 1. päivä maaliskuuta ja jatkuu 19. päivä elokuuta saakka. Tuona aikana ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että koira on välittömästi kytkettävissä. Ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa kuitenkaan pitää muulloinkaan irti toisen alueella eli koira saa olla vapaana ainoastaan luvallisena aikana ja luvallisessa tarkoituksessa.
Metsästyslain lisäksi koirien kiinnipidosta säädetään myös järjestyslaissa. Lain mukaan koira on pidettävä taajamissa kytkettyinä. Koiraa voi pitää taajamissa vapaana ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa sekä suljetuilla piha-alueilla. Myös tällöin koirien on oltava omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
- Kahdesti purtu
Jospa saisit useamman ihmisen sanomaan kyseiselle ihmiselle. Ehkä "sosiaalinen painostus" auttaisi.
- whine no more
Hanki ittelles kuusi Karjalankarhukoiraa ja älä vaan kouluta niitä. Syö tommoset aamiaiseksi ja naapurin mekastavat kakarat illaliseks.
- sesse vapaana
Itse olen aina luullut että "koira on pidettävä kytkettynä tai se on oltava hallinnassa ja välittömästi kytkettävissä" tarkoittaa sitä että koira saa kulkea irti mutta sen tulee olla hallinnassa ja kontaktissa omistajan kanssa = tilanteen ja tarpeen tullessa sen saa välittömästi luokse.
Oma nuori koirani ( 7 kk) saa aina välillä kulkea matkoja irti, kulkee sivulla kokoajan kävelyteillä ja jos vastaan tulee koira otan sen kyllä hihnaan. Pyrin kuitenkin pysyttelemään metsässä pienemmillä poluilla joissa koira saa toteuttaa itseään.. Autojen ja asutuksen keskellä pitäisin koiran kyllä kiinni, ja omani pidänkin, vaikka hyvin tottelee.
Että kyllä niistä karjalankarhukoiristakin saa koulutettua myös kaupunki kelpoisen piskin ;-) (ymmärsin kyllä whine no more'n kommentin, mutta muuten vain sanoakseni sanon näin) - eki seta
Poliisille soitto. Poliisi puuttuu asiaan ja kirjoittaa sakon järjestyslain rikkomisesta, 20 euroa per kerta. Älä epäröi, soita heti kun tilanne on päällä.
Palstan paskapuheet arvoonsa ja toimi hyvä ihminen, ei tämä ole koirien yhteiskunta jossa ihmiset sopeutuvat koirien ehdoille, vaikka tällä palstalla sen virheellisen kuvan saa. Tiedä sitten miten tämä pitäisi tulkita: Järjestyslaki sanoo yksiselitteisesti, että taajamassa koirien on oltava kytkettyinä ja piste. Mutta metsästyslaki sanoo, että kytkettynä tai välittömästi kytkettävissä (maaliskuun ja syyskuun välisenä aikana, jos oikein muistan), muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
- dfbgdbg
Noh, kato kun taajamassa ei metsästetä.
Se onkin niitä harvoja hyviä puolia taajama-asumisessa. Siellä ei ole liipasinhulluja asesankareita jotka ampuvat kaikkea mikä liikkuu kun metsästyskausi alkaa.
Mutta oikeastaan tarkoitin edellisellä viestillä sitä, että ihmiset noudattavat noita kahta lakia aika vapaan tulkinnan mukaan. Olen kuullut kaupunkilaisten vetoavan metsästyslakiin pitäessään koiriaan irti taajamissa, ja taas muutaman vetoavan järjestyslakiin maaseudulla.
Käsitykseni mukaan edellämainittu on voimassa taajamissa ja jälkimmäinen niiden ulkopuolella, mutta aivan varma en tästä ole, eikä kovin pahasti jaksa kiinnostaakaan. Omat koirani ovat ja pysyvät irti mahdollisuuksien mukaan niin maalla kuin kaupungissakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti28135358Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s854744Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294624Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2583922Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori1003210Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös192759Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta602584En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122034Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi491876Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4281668