Mielestäni Tampereen- Ylöjärven suunnilla ollaan menossa kaavoituksen pääperiaatteessa oikeaan suuntaan.
Mainittu periaate on se, että kaavoitetaan pääsääntöisesti taajamien yhteyteen.
Rakennetaan kylien ympärille ja kohtalaisen tiiviisti jättäen kylien välit niiksi kuuluisiksi perinnemaisemiksi.
Tällä periaatteella olisi joidenkin vuosikymmenien päästä mahdollista harjoittaa myös pienimuotoista palveluelinkeinojen tarjontaa kylissä, kiitos yhtenäisen taajaman.
-Hiukan kuin Emmerdalissa, olisi jopa omat pubit ; )
Säästettäisiin myös kunnallistekniikassa ja ehkä saataisisiin myös joukkoliikenne vähemmän tappiolliseksi mainitulla konseptilla.
Mitäs Ite olet mielipuolta aiheesta?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Perinnemaisemaan kuuluu talot ja pihat. Tarviiko ihmisten rakentaa talonsa vieri viereen sen tähden, että joku tykkää perinnemaisemista... kuka tykkää perinnemaisemista? Tunteeko kukaan sellaista? Taitaa olla älyttömin käsite, jolla voi surutta rutata jonkun unelman. "Et saa rakentaa, kun on perinnemaisemaa"
Ei niitä taloja ole pakko ihan joka paikkaan saada rakentaa. Kyllä on hyvä sekin, että joku huolehtii edes jostain maisema-arvoista. En tarkoita, ettei haja-asutusalueelle saisi ollenkaan rakentaa, mutta hyvä on harkita huolellisesti joka tapauksessa.