Sivistysjohtajan "luovuus"

Outokummun Seudusta (4.10.) sai jälleen lukea sivistysjohtaja Jukka Oreniuksen "luovuutta" oman hallintokuntansa ja samalla kaupungin tukalan tilanteen pelastamiseksi. Outokummun Seutu kirjoittaa: "Sivistyspalveluissa raami on ylittymässä noin 200 000 eurolla. Sivystysjohtaja Jukka Oreniuksella oli esittää tukku säästökohteita, mutta ratkaisu niin käyttöönotosta jää luottamushenkilöille."

Tämä on tyypillistä outokumpulaista johtavan virkamiehen innovatiivisyyttä. Muistan, että Orenius on kaupungin virkauransa aikana käyttänyt samaa luovaa menetelmää eli pelkkien säästökohteiden esittelyä. Koskaan en ole kuullut tai saanut lukea Outokummun Seudusta, että Orenius olisi tehnyt jotakin oikeasti kehittävää. Sen sijaan Jukka "alakoulujen tappaja" Orenius esittää kerta toisensa jälkeen helppoja säästöratkaisuja, joista on saattanut olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämä näkyy mm. alakoulujen lakkauttamisprosessissa, jossa taloudelliset hyödyt ovat pitkällä aikajänteellä mielestäni selvästi kyseenalaistettavissa. Mutta Outokummussa osataan kyllä tehdä oreniuksia eli lyhytjänteisiä paniikkipäätöksiä. Ja valtuutetut seuraavat johtavien virkamiesten päätöksiä lammaslauman tavoin.
4723
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin. Melkoisen hämmentävää päätöksentekoa 2.10 pidetyssä ns. sivistyslautakunnan kokouksessa virkamiehen holhouksessa tapahtui.

Ei auta kuin luottaa päättäjiin ja tuoda ilmi heille kokouksen tuloksen aiheuttama suru, pelko ja turhautuminen.

Äänestä

Ymmärtäisi sen kokouksen tuloksen jos siellä olisi vaan kilttiä jees-väkeä ja taitamattomia ihmisiä, mutta onhan siellä kylä-änkyrä Kuikka, pitkänlinjan viisas mies Savolainen ja maakunnan ensikodin johtaja, joiden pitäisi ymmärtää että parin euron säästö tällä kohtaa on kymppitonnien lisälasku sote-puolelle mielenterveyspalveluihin parin vuoden sisälllä.

Koko kaupungin parastahan niiden kai pitäisi siellä yrittää hahmottaa eikä vaan sivistyspuolen.

Äänestä

Vai Kylä-änkyrä se kehitysjohtaja Kuikka on.
Valitusta valituksen perään.

Äänestä

On se kyllä aika naiivia ja vastuutonta kun päällikkötason virkamies luottaa omaa työsarkaansa kehittäessään lautakuntiin ja päättäjiin, jotka vielä kuntavaalien alla ovat muutenkin sekasin kun vasikkalauma toukokuun lopulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Zepel kirjoitti:

Outokummun Seudusta (4.10.) sai jälleen lukea sivistysjohtaja Jukka Oreniuksen "luovuutta" oman hallintokuntansa ja samalla kaupungin tukalan tilanteen pelastamiseksi. Outokummun Seutu kirjoittaa: "Sivistyspalveluissa raami on ylittymässä noin 200 000 eurolla. Sivystysjohtaja Jukka Oreniuksella oli esittää tukku säästökohteita, mutta ratkaisu niin käyttöönotosta jää luottamushenkilöille."

Tämä on tyypillistä outokumpulaista johtavan virkamiehen innovatiivisyyttä. Muistan, että Orenius on kaupungin virkauransa aikana käyttänyt samaa luovaa menetelmää eli pelkkien säästökohteiden esittelyä. Koskaan en ole kuullut tai saanut lukea Outokummun Seudusta, että Orenius olisi tehnyt jotakin oikeasti kehittävää. Sen sijaan Jukka "alakoulujen tappaja" Orenius esittää kerta toisensa jälkeen helppoja säästöratkaisuja, joista on saattanut olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämä näkyy mm. alakoulujen lakkauttamisprosessissa, jossa taloudelliset hyödyt ovat pitkällä aikajänteellä mielestäni selvästi kyseenalaistettavissa. Mutta Outokummussa osataan kyllä tehdä oreniuksia eli lyhytjänteisiä paniikkipäätöksiä. Ja valtuutetut seuraavat johtavien virkamiesten päätöksiä lammaslauman tavoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu