En tiedä kuuluuko tekstini tähän osioon, mutta en parempaakaan paikkaa keksinyt.
10 vuotta sitten olin kotiäitinä, meillä oli 3-vuotias tytär ja puolivuotiaat kaksoset, tyttö ja poika. Olin hyvin väsynyt ja masentunut, kaksoset sairastelivat paljon ja mieheni matkusteli koko ajan työkseen. Olin vain niin uupunut kaikkeen, enkä jaksanut mitään. Tuntui myöskin, etten saanut mistään apua pahaan olooni. Yritin kyllä puhua neuvolassa, sekä miehelleni ja läheiselleni, mutta kukaan ei tuntunut ymmärtävän. Pelkäsin että tekisin jotain kamalaa lapsille, joten en keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä.
Mies oli tulossa kotiin työmatkalta, joten pakkasin kassiin muutamat vaatteet ja henkilökohtaisia tavaroita. Rahaa olin nostanut yhteiseltä tililtämme valmiiksi. Laitoin lapset päiväunille, pyysin naapurin vahtimaan heitä, tilasin taksin ja lähdin. Naapurille sanoin käyväni asioilla, mies tulisi kohta kotiin. Miehelleni jätin kirjeen jossa selitin miksen vain voi jäädä.
Nyt 10 vuotta maailmaa kierreltyäni olen palannut Suomeen. Kävin eilen entisen perheeni ovella, eksäni ei laskenut sisään. Hänellä on nyt uusi perhe, eikä siinä mitään. Hyvä vain että on jatkanut elämäänsä. Mutta lapsiini haluaisin tutustua. Olenko itsekäs, kun tällä lailla haluan takaisin heidän elämäänsä? Tiedän että äidin rooliin en enää heille kelpaa, mutta haluaisin silti tietää heidän elämästään. Eksäni kielsi, käski painua sinne mistä tulinkin. Mitä voisin tehdä?
10 vuotta sitten olin kotiäitinä, meillä oli 3-vuotias tytär ja puolivuotiaat kaksoset, tyttö ja poika. Olin hyvin väsynyt ja masentunut, kaksoset sairastelivat paljon ja mieheni matkusteli koko ajan työkseen. Olin vain niin uupunut kaikkeen, enkä jaksanut mitään. Tuntui myöskin, etten saanut mistään apua pahaan olooni. Yritin kyllä puhua neuvolassa, sekä miehelleni ja läheiselleni, mutta kukaan ei tuntunut ymmärtävän. Pelkäsin että tekisin jotain kamalaa lapsille, joten en keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä.
Mies oli tulossa kotiin työmatkalta, joten pakkasin kassiin muutamat vaatteet ja henkilökohtaisia tavaroita. Rahaa olin nostanut yhteiseltä tililtämme valmiiksi. Laitoin lapset päiväunille, pyysin naapurin vahtimaan heitä, tilasin taksin ja lähdin. Naapurille sanoin käyväni asioilla, mies tulisi kohta kotiin. Miehelleni jätin kirjeen jossa selitin miksen vain voi jäädä.
Nyt 10 vuotta maailmaa kierreltyäni olen palannut Suomeen. Kävin eilen entisen perheeni ovella, eksäni ei laskenut sisään. Hänellä on nyt uusi perhe, eikä siinä mitään. Hyvä vain että on jatkanut elämäänsä. Mutta lapsiini haluaisin tutustua. Olenko itsekäs, kun tällä lailla haluan takaisin heidän elämäänsä? Tiedän että äidin rooliin en enää heille kelpaa, mutta haluaisin silti tietää heidän elämästään. Eksäni kielsi, käski painua sinne mistä tulinkin. Mitä voisin tehdä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
" Mitä voisin tehdä? "
Lopettaa näiden tyhmien provojen tehtailemisen!
Miten mulle tulikin mieleen vähän salkkareitten jenni.. ;) "lapset osallisena, kirje, pakeneminen ulkomaille ja paluu suomeen"
Hieno provo. Mutta joo, itsekäs olet kyllä.
Kyllä siinä kymmenessä vuodessa varmasti tuntee ikävää... Ensimmäinen lapsesi ehtinyt teini-ikään, kun 13 vuotta on jo teini-ikä. Lapsilla on varmasti ollut paljon kysymyksiä.Miehellekin kolaus... Ja sää joka vertasit Jenniin, niin eikä sen naisen nimi ollu Iiris? Hassua kyllä oma tyttönikin sai juuri Iiris-nimen:) Ja eikö se Salattujen pakeneminen ollut niissä ikivanhoissa Salkkareissa, kun sitä sarjaa ei hyövää ennää ees seurata:( Mieluummin nettiä vauvan hoitoo:)
Point????
Oli provo tai ei niin vastaan...
jos lasten isä ei anna sinun tavata lapsia niin voit kai pyrkiä tapaamiseen "virallisia teitä" eli lastenvalvojan kautta hakea (valvottuja) tapaamisoikeuksia lapsiisi...
Lapset tulevat paikalle tai ei. Kannattaisi keksiä valmiiksi lapsille hyyvä selitys, miksi lähdit.
Mielestäni lasten tapaaminen ei ole "vain" itsekästä vaan siitä voisi ehkä olla hyötyä lapsillekin. Jos siis saisivat tapaamisesta jotakin selitystä sille, miksi lähdit - että teit sen heidän parhaakseen, rakkaudesta - vai teitkö? Jos et niin silloin on turha ottaa yhteyttä.
Muutenkin kannattaa muistaa, että lasten ehdoilla tapaamiset ja tutustuminen. Jos eivät halua tavata ja tutustua niin sitten et voi mitään, olisi väärin pakottaa tai painostaa.
Ehkä voisit kirjoittaa heille kirjeen pohjustukseksi, jossa selittäisit asiaa ja yrittäisit ehkä saada ex-miehesikin ja hänen uuden vaimonsa puolellesi..
Jos tämä jotenkin ihmeessä ei ole provo, niin..
Ymmärrän ex-miestäsi erittäin hyvin. Ei ole montaa asiaa miten olisit voinut tehdä paskamaisemmin! Minä en koskaan antaisi anteeksi tuollaisen jälkeen.
Lapsiisi sinulla on varmasti laillinen tapaamisoikeus, eli viranomaisten kautta selvittämään sitä. Lapset eivät välttämättä halua tavata eikä heitä siihen pidä painostaa.
Yksi asia tulee mieleeni, minkä vuoksi et hakenut apua lääkäriltä siihen pahaan oloosi. Täällä on näitä kirjoituksia paljon, joissa puhutaan pahasta olosta.
Sinun kohdalla se oli väsymistä, uupumista, lasten ja kodin hoidosta, niinkö? Mikä osuus tässä oli miehelläsi?
Uskon että harvoin kuullaan se todellinen hätä, kuten sinullakin oli ja lähdit, jotta et tehnyt lapsillesi pahaa.
Minkälaista on elämäsi ollut ilaman lapsia, onko siihen kuulunut uusia miehiä vai mitä?.
Toivon että menette lääkäriin, ettekä lähde pakoon. Siellä lääkärissä pitää kertoa asia ihan perin pohjin, tai kirjoittaa paperille mukaan, jotta lääkäri ymmärtää miten paha tilanne on.
Sinäkin olisit saanut lääkityksen, apua varmasti kodin ja lasten hoitoon ja mahdollisesti miehesikin olisi joutunut katsomaan totuutta silmiin. Kyllä ihmiset voivat uupua kaikki.
Nyt miehesi estää sinua tapaamasta lapsiasi, hän loukkasi sielunsa lähdöstäsi, mutta tuon toisen kautta hänen olisi ollut pakko ymmärtää, että kotiäidin osa on rankka ja siihen tarvitaan aviopuolison pyyteetöntä ymmärrystä ja auttamishalua. Asia olisi hoitunut ihan varmasti.
Olet valintasi tehnyt.
Päätöksesi on vaikuttanut myös perheesi elämään ja he joutuivat tekemään omat ratkaisunsa.
Niin se nyt menee. Et voi vaatia perhettäsi muuttamaan taas elämäänsä, kun olet suvainnut taas ilmaantua.
Olisit pitänyt yhteyttä vaikka vaelsitkin vierailla mailla.
Nyt makaat kuten petasit.