Ihanan kallista

JiiPee Morgan

Vanha kansahan sanoo, että maailman talous meni sekaisin silloin kun alettiin lainaamaan rahaa, jota ei kenelläkään ole. Niin sanoi minun mummonikin. Yritin selittää hänelle, että talous meni oikeastaan sekaisin vasta 1994 kun JP Morganin väki keksi kylpylämatkallaan pienessä tuiskeessa, miten lyödä vetoa ilman rahaa siitä, onko tulevaisuudessa jollakin rahaa maksaa enää velkaansa jonka se on lainannut taholta, jolla ei ikinä rahaa ollutkaan. Ja, että tappion tullessa veronmaksaja maksaa, voiton tullessa rahat saa pitää. Noh, mummo pyöritteli päätään ja sanoi ,että puhun ihan hulluja. Niin puhuinkin, mutta silti totta.

Timo Soinihan on oikeassa kaikessa muussa tähän taloustilanteeseen liittyvässä paitsi tilanteen ratkaisemisessa. Ainut mahdollinen tapahan on pitkittää "kuolemaa" ja syytää rahaa tai muutenhan järjestelmä romahtaa. Soinin tapa korjata tilanne olisi toiminut slloin kun pörssissä ei vielä lyöty vetoa ilman rahaa. Ja niin kuin lääkärit sanovat: oireiden mukaista hoitoa annetaan vain kuoleville, muulloinhan kannattaa poistaa oireen aiheuttaja eli nyt kannattaa pumpata rahaa järjestelmään ja pitkittää nykyisen talousjärjestelmän loppua.

Miten tämä liittyy mihinkään niin nythän ihmisten koteihin on asennettu yksi hienoimmista vedonlyönnin/pörssimaailman keksinnöistä, etäluettava sähkötuntimittari kotitalouksiin. Tulevaisuudessa tällä saadaan ja luultavasti pakotetaankin ihmiset johdannaisten takia pörssiyhtiöiden ”tappioiden” maksumiehiksi ja maksimoimaan voitot sekä pörssiyhtiöille että kolmannen osapuolen rahamarkkinoiden pelaajille. Tämä kaikki saadaan vielä tehtyä niin, että ihmisille markkinoidaan mahdollisuus valita itse kuinka halpaa sähköä milloinkin haluaa ostaa ja luultavasti vielä ympäristön hyötynäkökohdatkin saadaan tähän jotenkin kytkettyä. Toki kotitaloudet ovat jo nyt pörssisähkön uhreja, mutta tulevaisuudessa huomattavasti enemmän. Enää tarvitaan vain joku riittävän tyhmä, mutta uskottava poliitikko, joka ajaisi läpi tämän mahtavan keksinnön. Toisaalta saattaa riittää kun riittävän moni alkaa halvemman sähkön toivossa käymään tuntikauppaa.
Kun tulevaisuudessa Olkiluoto 3:n sähköntuotanto pysähtyy tammikuussa 25 asteen pakkasessa tai vettä ei riitä kuivan kauden jälkeen vesivoimaloille niin johdannaiskaupan hienot puolet realisoituvat kuluttajille tässäkin muodossa ja ainut jolla ei ole pitkän ajan suojattua sopimusta on yksityinen kotitalous, joka tulevaisuudessa maksaa sen ainoan kalliin sähkön eli huippukuorman ja lisäksi pesee vielä pyykkinsä keskellä yötä. Tulevaisuuden sähkökaupassa on yhdistelty monen historian suurkeksijän , talousrikollisen ja tyhmän poliitikon huippuosaamista. Mielestäni pitäisi tehdä laki joka estäisi vedonlyönnin ilman rahaa, jos taakajina ovat veronmaksajat.

P.S. Ja tällainen sähkön hinnan ja luonnon pelastaja, josta kukaan ei halua kunniaa, asennettiin kaikkiin koteihin ihan avoimin ovin ja monessa paikassa tarjottiin asentajille luultavasti kahvitkin. lol

3

2762

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osta_ruokaa

      Ensimmäisen kerran mentiin vikaan, kun IOU (olen sinulle velkaa) irroitettiin kultakannasta.

      Paperirahalle ei ole enää arvovastinetta.
      Lopulta paperiraha palaa luontaiseen arvoonsa eli nollaan.
      Maailman materiaalivarannothan eivät lisäänny painamalla lisää seteleitä :D

      Sitten keksittiin vipurahastot, johdannaiset, futuurit, lyhyeksi myynnit, swapit ja muut mielikuvituksen tuotteet.
      Talousjärjestelmä ei perustu enää tuottamiseen, vaan parhaaseen petokseen.

      • Mikä_petti_1929

        Vuoden 1929 pörssiromahdus tapahtui kultakannan aikaan. Silloinkin oli vipurahastoja, futuureja, lyhyeksi myyjiä ja ennen kaikkea velkasijoittajia. "Oikeallakin" rahalla osattiin siis ottaa liikaa velkaa ja kupla puhkesi yhtä ikävin seurauksin.


    • Anonyymi

      No nyt se toteutuu .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      105
      807
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe