OON OKSETTAVIN IKINÄ!
Vihaan itseäni, hyi saatana! En voi sanoa muuta kun että YÖK! Oikeasti! Söin melkein 8000 kaloria josta tulee yli kilo läskiä, ja olen niin laiska etten jaksa oksentaa niitä? Olin vessassa ihan normisti mutta mä en vaan jaksanut! Nenä vaan vuosi enkä pysynyt työntää sormia kurkkuun.
Hyi. Hyi. Hyi. Hirveä ahdistus. Voisin repiä hiukseni irti.
Tarvitsen apua. Itken kun tuo kilo laardia läsähtää minuun. Hyi. Syömisestä on jo yli kaksi tuntia ja mahani on edelleen aivan pallo. Olen hirveä
Söin äsken 7490 kalorin edestä enkä jaksa oksentaa HYI HELVETTI
2
459
Vastaukset
- dyingme
Tässä itkuissani päätin ja laskeskelin, että jos kulutan päivässä n. 1400kcal niin viikon paastolla toi läski ei muhun pamahda. Eli tänään en enään syö mitään, ja huomisesta alkaen juon vain mehua valitettavasti ainakin ma & ke on pakko syödä, mutta yritän minimaalisen vähän.. Silloin tulee noin 500kcal päivässä, eli jos jatkan noin kahdeksan päivää niin hyvä. Sen jälkeen yritän myös päästä tästä bulimiasta eroon, yleinsä olen AINA saanut ruuan ulos mutta ehkä tämä oli toisaalta ihan hyvä että ne mahaan jäivät, sillä silmäni aukesivat.
Ei tämä ole normaalia. Jos epäonnistun paastossa, hankin apua. Nyt tämä loppuu. Oisko muita paastolle lähtijöitä? :) Voitaisiin esim. sähköpostin kautta vaihdella kuulumisia. - entinenanorektikko
Mä olen myös suunnitellut jonkinlaista dieettiä tai paastoa. Painoa on tullut lisää liian lyhyessä ajassa, heti kun en ole kerennyt kuntoilemaan tarpeeksi. Mulla ei ole varsinaista syömishäiriötä, mutta kuitenkin olen aika pakkomielteinen painostani, vartalostani ja syömisistäni. Nuorempana sairastin kyllä anoreksian. Tahtoisin pudottaa vain muutaman kilon, että vatsa kutistuisi :) Mulla on myös taipumusta herkutteluun, tänäänkin mennyt ihan liikaa karkkeja ja jäätelöä :/ Rakastan kaikkea makeaa ja mieluummin syön pari munkkia ja jätän toisen lämpimän aterian sitten väliin kokonaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4356336Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1243652Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?952439Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251899Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1111271Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?921234- 631055
- 621048
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te76950- 41924