Voisiko joku kertoa n. 4-6-vuotiaasta AD/HD-lapsestaan?

väsynyt vanhempi

Syy, miksi pyydän tätä, on tuskastumiseni 5-vuotiaaseen, jonka käytös menee vain oudommaksi ja oudommaksi. Hän on vauvasta asti ollut määrätietoinen ja omalaatuinen tyyppi, alkoi aikaisin liikkumaan ja käveli jo ennen 1-vuotissynttäreitä. Päiväunet loppuivat näihin aikoihin myös ja nukahtamisen kanssa alkoi olemaan ongelmia (tähän saatiin pari vuotta myöhemmin avuksi melatoniini, josta on ollut selvästi apua). Lapsi oli periaatteessa helppo, siis ei ronklannut ruoan kanssa, nukkui säännöllisesti jne. mutta oudon rasittava hän on ollut ihan aina...ei ole jaksanut keskittyä, levoton. Jatkuvasti liikkeessä.

Nyt katsoo tuossa sohvalla lastenohjelmaa isänsä kanssa ja kiemurtelee. Istuma-asento vaihtuu minuutin tai parin välein, välillä useamminkin. Räplää käsiään, repii kynsiään, jalat vispaavat ja puheääni on melkein huutoa. Ra-sit-ta-vaa! Anteeksi vaan, mutta sitä se on.

Lapsen viimeaikaiset touhut ovat aiheuttaneet häpeää ja kummastusta. Varasti kaupasta karkkia, söi salaa ksylitolipastillinsa melkein loppuun, pumppasi nestesaippuapullon puolilleen parissa päivässä käsienpesun yhteydessä...jatkuvasti häseltää ja koheltaa jotain. Tuntuu, etten pääse lapsen kanssa samalle aaltopituudelle, koska hänellä ei tunnu riittävän keskittyminen juuri mihinkään. Kuuntelee kyllä kirjaa mielellään, mutta vatkaa itseään eestaas lukemisen aikana, tönii minua jalkapohjillaan, vääntelee käsiään, huokailee jne. AAARRGGGHHH!!

8

2220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moikkelis !

      Tuollanen onkin väsyttävää :(

      Voitko hyvällä päällä ollessasi keksiä yhdessä sellasia liikkeitä, mitä lapsi voisi/ SAISI tehdä? Jokin jumppaköyden venyttely taikka sormilihas-vehje esim?

      Tollasesta lähtee helposti kielteinen kierre, kun tottamaar liikuskelu häiritsee välillä pirusti ja kun aikuinen on väsynyt niin tulee ihan karjuttua.

      Eli jutteluhetkiä silleen, että lapsi ei koe olevansa tiellä tai typerä tai mitään kielteistä, vaan että hän nimenomaan olisi se lähtökohta: "Kun sinulla on hurjan voimakas tarve vaihtaa asentoa, niin osattaisko ideoida..." jne. Sitten se hyvän käytöksen kiittäminen ja rohkaisu, että "Ihan varmasti osaat oppia odottamaan että ekaksi maksetaan" -sillei ettet häpeästä huolimatta nolaa lasta kaupassa, vaan etukäteen teette suunnitelman ja harjoittelette vaikka tuntemattomammissa kaupoissa...

      -Olisko jokin kauppaleikki kotona mahdollinen? "Myyjä" olisi joku tuttu joka juttelee mukavista asioista? Meillä oli ihan hurjan kiva säkä kun lähikaupan myyjä tykkäsi lapsista ja sai heihin kivan tuntuman. Hän antoi minun lapsen mennä auttamaan hyllyjen täyttämistä ja kiitti häntä.

      Tsemppiä! Kannattaa liittyä johonkin vertaisryhmään, niissä olo huojentuu kummasti kun huomaa ettei ole yksin. -Ja tuo kun lapsi on VASTA 5v, niin siinä on just hyvä opetella keskustelua, esim iltaisin lapsi juttelee herkemmin tunteistaan ja kokemuksistaan ja voitte olla esim saduttamista...

    • jepulistajeekylmaar

      Kokemuksella kerron, että ota ajoissa yhteyttä perheneuvolaan, niin saat kunnon tutkimukset. Päiväkodissa ja koulussa leimataan häiriköksi, vaikka todellinen syy oli adhd. Näin meidän lapsilla diagnosoitiin.

      • fooäfhvohofih

        päiväkodissa leimataan, ai jaa. siellä pitäisi kyllä olla asiantuntemusta havaita todellinen syy.


    • MarjaLiisa3

      Mahtaako niissä lapsissa olla oikeesti mitään vikaa, vai onko se tämän päivän kasvatusmetodit. Kun lapset ei kunnioita kaikkia aikuisia ja kouluissa ei komenneta. Mun 5- vuotias poika menee kans juosten joka paikkaan. eikä keskittymistä ollut vuosi sitten yhtään. Nyt on vuodessa jonkinverran rauhoittunut, ollaan saatu neuvolasta lähete psykologille ja neuropsykologillekin ollaan menossa. Käydään nyt niissä paikoissa, mutta oon aivan varma, että poika rauhottuu ajan kanssa. Toiset lapset on vaan villejä ja ajan kanssa rauhoittuu... Ärsyttää, kun tänä päivänä lapsi, joka ei istu kädet ristissä hiljaa leimataan heti adhd tapaukseksi tms..

      Ei kai nyt 5- vuotiaalta voi olettaa aikuisen käytöstä. Tsemppiä alkuperäiselle. Kannattaa ottaa lapselle kuri käyttöön. Selittää mitä saa tehdä ja mitä ei. Tehdä mahdollisimman toistuvat päivärutiinit ja lopettaa stressaamasta asialla. Toiset lapst nyt vaan liikkuu kokoajan. Vilkaalle lapselle kannattaa järjestää aktiviteetteja tarpeksi, että saa tuhlata energiansa johonkin hyvään. Toki kannattaa neuvolasta pyytää lähete neuropsykologille, mutta ei sitä heti kannata diagnosoida.

      Mun siskon lapsi oli tosi villi ja vilkas alle kouluikäisenä, mutta kun oppi lukemaan rauhoittui tosi paljon koulussa yms.. Siitä pojasta kans naapurit päivitteli, että siinä on jotain vikaa, kun on niin vilkas. Eikä mitään vikaa lopulta ollut.. Hän vaan oli pikku "eemeli", kunnes rauhoittui koulusssa ja kun tuli ikää ja järkeä.

    • ravinto vaikuttaa

      Kalan ja Omega 3 rasvojen tärkeys ihan kaikille ja varsinkin raskaana oleville.

      Maanantaina 5.11.2010 kello 16.00 Yle Fem

      Voimmeko syödä itsemme terveiksi? Thomas ja Kurt lähtevät vankilaan tapaamaan nuoria rikollisia, jotka ovat vaihtaneet hampurilaiset ja kolat kalaöljyyn ja salaattiin. Mitä ADHD-lasten perheissä syödään?

      • omegat2

        Oli hyvä ohjelma! Katsoin lauantaina ja suorastaan hämmästyin, vaikka muutenkin olen asiaan perehtynyt.


    • eräs vanhempi

      Lapsella voi olla jokin neurologin häiriö ja parhaiten pääsette puhumaan asiasta neuvolalääkärille.Pyytäkää lähete lasten neurologisin tutkimuksiin.Perheneuvolastakin voi saada lähetteen.Meillä poika oli vilkas mutta kömpelö ja omanlainen persoona jo hyvin pienstä(univaikeuksia myös) Tutkittiin ja todettiin adhd asbergerin oireyhtymä,Sai toimintaterapiaa lapsuusvuosien ajan.Koulussa erityisoppilaana normiluokassa.Nyt ammattikoulussa ja saa vain muutamissa aineissa erityisopetusta(normiammattikoulu) Hänellä on kavereita ja koulu sujuu.Adhdn on lääkitys.Eli varhainen kuntoutus tuo tulosta ja asian tiedostaminen.Lisäksi saimme tietoa asiaan liittyviltä kelan perhekursseilta.Tsemppiä vilkkaan lapsenne kanssa :)

    • Omega 3 rasvaa

      Viljat tai maitotuotteet pois 4-6 viikoksi. Kokeile kumpi oireet aiheuttaa.

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm

      Lisäksi C-vitamiinia ja D-vitamiinia tarvii purkista.

      Raudan puute aiheuttaa anemiaa, josta kärsii noin 30% maailman väestöstä.

      D-vitamiinin puute on maailman yleisin ravitsemuksellinen puutos.

      Suurin osa maailman väestöstä ei saa riittävästi C-vitamiinia. C-vitamiinin riittävä saanti on erittäin tärkeä mm. luustolle ja verisuoniterveydelle.

      C-vitamiinia 500-1000mg / vrk
      D-vitamiinia 100µg / vrk

      Tärkeä D-vitamiini, Lääkäri Antti Heikkilä
      http://www.katsomo.fi/?progId=140659

      Miksi pillereitä kannattaa syödä pimeällä eli kaikki mitä sinun pitää tietää D-vitamiinista
      http://honkanen.wordpress.com/2012/10/04/d-vitamiini-ihmelaaketta-purkista/

      D-vitamiinilisän käyttö on perusteltua
      http://hevoskuuri.fi/terveys-ja-ravinto/444-d-vitamiinilisaen-kaeyttoe-on-perusteltua

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2916
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      105
      2468
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2230
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      19
      2059
    5. 173
      1876
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      43
      1865
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1548
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe