Moro vaan pitkästä aikaa!
Siitä alkaakin jo olla muutama kuukausi kun tänne viimeks kirjottelin. Nyt on Coupé 20V turbo Limited Edition turvallisesti Suomessa, Helsinkiin rantauduin jo 25. huhtikuuta.
Kilometrejä on tullu reilut 11 000, ja loistavasti on toiminu. Pelkästään euroopan läpi ajaessa mittarilukema kasvoi 4000km. Nopeusmittarin anturi piti vaihtaa tuossa jokunen aika sitten, mutta siinäpä ne. Jakohihnan vaihtoväli on 80 000km/5 vuotta. Autolla on ajettu nyt yhteensä n. 32 000km, mutta kun tuo 5 v synttäri lähestyy niin parempi hoitaa sekin alta pois. Ensimmäinen käyttöönotto oli heinäkuussa ´99.
98 ja 5w 40 tuntuu maistuvan ihan kiitettävästi. Normiajossa saa odottaa sellasta 10-12 litraa sataselle. Litran öljyä voi huolettaa kaataa alle 2000km välein, öljynvaihto jossain 8000km kohdalla. Ei todellakaan mikään Punto, mutta kyllä noille kuluille sitten saa vastinettakin. Suorituskyky on vähintäänkin riittävä, eikä pitkään tarvitse polkea kun mittarissa on yli 250. Kiihtyvyys on myös kohdallaan, mitä nyt vaatii aikamoista akrobatiaa että saa optimaaliset pidot. Ihan turha on esim. ykkösellä tumpata kenkää lattiaan, jos meinaa nopeasti nytkähtää liikkeelle. Toisaalta lämpimillä renkailla ja hyvällä asfaltilla senkin uskaltaa tehdä ja renkaat ulahtaa vain vähän. Makedoniassa ja Kreikassa tiet oli jotenkin niin öljysiä/paskasia etten saanut kunnollisia pitoja vielä kakkosellakaan. Sadekeli on tietysti juttu sinänsä.... Ajoin tuossa taannoin kaverin Subaru GT:tä ('99, putkiston kanssa n. 230hv) vastaan kaatosateella, ja Fiude löi tyhjää kakkosen rajottimelle asti ennen kun sain kolmosen sisään. Ykkösellä ja kakkosella Subba repi kaulaa sellasen reilun auton mitan, mutta kolmosella muuttui ääni kellossa. Hyppäsin heti rinnalle ja konepellinmitan päähän karkuun. Siinä mentiin vieri vieressä sinne n. 150kmh asti. Niillä paikkeilla oli aika heittää neloselle ja nytkähdin vielä enemmän karkuun, eikä Subarusta ollut enää tekijäksi. Nelonen ottaa rajottimeen n. 190kmh kohdalla ja vitosella mennään loppuun saakka. Kutonen on puhtaasti matkailuvaihde. Satasen vauhdissa kierroksia 2200.
Olis ollu mielenkiintosta ottaa sama kisa kuivalla, kun Fiudekin löyis niitä pitoja.
Coupe on lisäksi erittäin kaunis auto! ja suorituskykyinen
lainaus fiat forumilta
7
1433
Vastaukset
- mikko
heräsin omat ripuloidut kalsarit suussa,kellokosken suljetulta osastolta.
- Fast fiat
Ystävämme mankin rakentaja on herännyt ennen puoltapäivää!Hyvä kun koulut alkaa kohta...
Mutta kirjoita reilusti vaan omalla nimimerkilläs!
- Autot erikseen
se on kuitenkin fiat, johon kukaan järkevä ei koske ja josta kukaan viisas ei maksa!
- Kaitsu
"se on kuitenkin fiat, johon kukaan järkevä ei koske ja josta kukaan viisas ei maksa!"
Olipa asiantunteva kommentti! Onko järkevän ihmisen auto sitten saksalainen vai ehkä ruotsalainen...? Tai peräti japanilainen? Ymmärtäisin ehkä jollain tavoin tämänkin kommentin, jos kyseessä olisi vm. -85 Fiat Ritmo, mutta maailma ja autot on muuttuneet niistä ajoista... Tietysti useimmat suomalaiset juntit mauttomissa tuulipuvuissaan ovat jääneet näissäkin mielipiteissään jonnekin sinne 70- tai 80-luvulle.
Fiat Coupe on todellakin kaunis Pininfarinan piirtämä urheiluauto. Erittäin hyvä ajaa ja varsinkin turbo-versioina riittävän nopeita. Onnittelut hienosta autosta! - Tohtori
Kaitsu kirjoitti:
"se on kuitenkin fiat, johon kukaan järkevä ei koske ja josta kukaan viisas ei maksa!"
Olipa asiantunteva kommentti! Onko järkevän ihmisen auto sitten saksalainen vai ehkä ruotsalainen...? Tai peräti japanilainen? Ymmärtäisin ehkä jollain tavoin tämänkin kommentin, jos kyseessä olisi vm. -85 Fiat Ritmo, mutta maailma ja autot on muuttuneet niistä ajoista... Tietysti useimmat suomalaiset juntit mauttomissa tuulipuvuissaan ovat jääneet näissäkin mielipiteissään jonnekin sinne 70- tai 80-luvulle.
Fiat Coupe on todellakin kaunis Pininfarinan piirtämä urheiluauto. Erittäin hyvä ajaa ja varsinkin turbo-versioina riittävän nopeita. Onnittelut hienosta autosta!kellikselle niin lisäämme lääkitystäsi rajusti,niin lähtee nämä psyykkiset ripuli oireiset mielikuvitus harhat pois pikkuhiljaa pienistä aivoistasi.
- 16v_turbo
Tohtori kirjoitti:
kellikselle niin lisäämme lääkitystäsi rajusti,niin lähtee nämä psyykkiset ripuli oireiset mielikuvitus harhat pois pikkuhiljaa pienistä aivoistasi.
fiatit on hienoja, kestävia ja hyviä, toisin kuin arkiset saksalaiset (ovat viimeset 20v. olleet samannäkösiäki, rumia möykkyjä).
- Viisaampi
16v_turbo kirjoitti:
fiatit on hienoja, kestävia ja hyviä, toisin kuin arkiset saksalaiset (ovat viimeset 20v. olleet samannäkösiäki, rumia möykkyjä).
Kasvaisit joskus aikuiseksi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327