Olen monesti ihmetellyt ihmisten tyhmyyttä; porukka ostaa väkisin väännettyjä levyjä, väkisin esiin nostettujen (artistien?) toimesta. Kyllähän jokainen tajuaa että nämä Idolsit, gimmelit, backstreet boysit sun muut ***kat on luotu vaan levymyynti mielessä. On myös olemassa artisteja, jotka tekevät itse (hyvän) musiikkinsa ja ovat tehneet työtä, että pääsisivät pinnalle. Ja mitä sitä nyt sillä ostamisellakaan on väliä ku kyllähän nää tuiskut saa rahansa sit teosto-maksuista, kun niitä kerran tyhjistäkin (data) levyistä peritään... Kuka sen musiikkia ees jaksais kuunnella, kunhan teinitytöt haluaa kuolata sen kuvaa siinä kannessa *piip* märkänä...
Miksi ihmisiin puree aina rahastus?
23
868
Vastaukset
- Ramiro
Sinullapa oli vuolas seli-seli-selitys, kuinka suurimmalla osalla maailman väestöä ja siis suomen kansallakin on "huono" musiikkimaku.
Kyllä sinun vaan on suurena "musiikin" asiantuntijana tultava toimeen sen reaalisen tosiasian kanssa, että näin ne asiat ovat vain.
Mutta, älä välitä, klassisen- ja oopperamusiikin hienostopiirit ajattelevat meistä ja sinustakin aivan samoin.
Mikäli esittämäsi mallin mukaan pidettäisiin kriteerinä, kuka saa julkisesti laulaa, levyttää ja esiintyä, niin Elvistäkään ei koskaan olisi ollut. Toivo Kärki ei koskaan olisi noussut säveltäjänä pinnalle, kun sillä itsellä ei ollut edes laulunääntä, vaikka muuten oli musikaalinen.
Itse asiassa suurin osa maailman musiikkituotannosta olisi tekemättä. Kaikkien pitäisi vain digata jotain vitun pöytälaatikkorunoilijoita ja "jänis istui maassa"-säveltäjiä.
Ei kiitos. Vedä ittes jojoon typerine mielipiteinesi tai hakeudu hoitoon.- Narco
Enhän sanonut mitään siitä ettei ihminen saisi ostaa sitä musiikkia mistä itse pitää. Lähinnä tarkoitin kuinka vaikea ihmisten on ymmärtää markkinoinnin määräysvaltaa nyky-yhteiskunnassa. Itse olen "jonkun verran" alaa opiskellut ja huomaan kyllä miten nuoria ihmisiä manipuloidaan ostamaan tietynlaista musiikkia. Yritin lähinnä saada ihmisiä ajattelemaan ennen ostopäätöstään... Huomaan sinun olevan hitusen kypsymätön, koska et kestä kritiikkiä idoliasi kohtaan. Myös lause "Vedä ittes jojoon typerine mielipiteinesi tai hakeudu hoitoon." kertoo naiivista tavastasi mennä henkilökohtaisuuksiin asiassa, joka on aivan normaalia kritiikkiä. Myös tämä herra Tuisku (ja varsinkin hänen levy-yhtiönsä) on varmasti tyytyväinen saadessaan myös negatiivista palautetta, sillä onhan niiden perusteella entistä helpompaa luoda uusia idoleita jotka ovat vielä useamman ihmisen mieleen. Sinua en kehota hakeutumaan hoitoon vaan kehotan sinua kasvamaan aikuiseksi... (Tämän kanssa ei luultavasti ole kiirettä, sillä näytät selvästi olevan vielä teini-iässä, eikä aikuistumaan voi ketään pakottaa, eikä pidäkään) Että näin.
- Ramiro
Narco kirjoitti:

Eipä ole vääristelty juttujasi.
Annan ystävän neuvon. Pidä esitelmäsi ihan itsellesi vaan. Jos joku yrittää manipuloida, niin sinä tässä sitä kovasti yrität, pitämällä itseäsi niin hyvänä musiikin tuntijana, että kaikki muut, jotka eivät hyväksy sinun ajatusmaailmaasi on suurin piirtein täyttä pohjasakkaa.
Edelleen, hakeudu hoitoon ja suvaitse muitakin, äläkä käy haukkumassa muiden "makuja". - Eräs MJ-fani
"Vedä ittes jojoon..." Ei helvetti, hyvät jutut sulla... :D
- Kriitikko
Ensin haukut pentuja, jotka eivät osaa antaa asiallista kritiikkiä! Nyt sitten häntä joka sitä antaa, niin käsket hirttäytyä! Jos olet iältäsi aikuinen niinkuin väität, niin et ole sitä kyllä henkisesti.
-Itse asiassa suurin osa maailman musiikkituotannosta olisi tekemättä. Kaikkien pitäisi vain digata jotain vitun pöytälaatikkorunoilijoita ja "jänis istui maassa"-säveltäjiä.-
Sinuunkin on näköjään markkinointi uponnut - Ramiro
Kriitikko kirjoitti:
Ensin haukut pentuja, jotka eivät osaa antaa asiallista kritiikkiä! Nyt sitten häntä joka sitä antaa, niin käsket hirttäytyä! Jos olet iältäsi aikuinen niinkuin väität, niin et ole sitä kyllä henkisesti.
-Itse asiassa suurin osa maailman musiikkituotannosta olisi tekemättä. Kaikkien pitäisi vain digata jotain vitun pöytälaatikkorunoilijoita ja "jänis istui maassa"-säveltäjiä.-
Sinuunkin on näköjään markkinointi uponnutMinä kuuntelen juuri sellaista musiikkia ja niitä artisteja joista tykkään. Siihen en kysy sinulta, enkä muilta lupaa. Liioin en vaadi ketään pitämään minun "makuni" mukaisesta musasta ja artisteista. En myöskään mene niiden artistien topiceihin päätäni keittämään, joista en pidä. En mene edes arvosteleen. Sillä minusta on yhden hailee, mitä heistä kirjoitetaan siellä. Ei kiinnosta.
Siksipä ihmettelen sinun laisia ihmisiä, mitä te teette täällä Antin topiceilla, jos kerran ette hänestä pidä!? - Kriitikko
Ramiro kirjoitti:
Minä kuuntelen juuri sellaista musiikkia ja niitä artisteja joista tykkään. Siihen en kysy sinulta, enkä muilta lupaa. Liioin en vaadi ketään pitämään minun "makuni" mukaisesta musasta ja artisteista. En myöskään mene niiden artistien topiceihin päätäni keittämään, joista en pidä. En mene edes arvosteleen. Sillä minusta on yhden hailee, mitä heistä kirjoitetaan siellä. Ei kiinnosta.
Siksipä ihmettelen sinun laisia ihmisiä, mitä te teette täällä Antin topiceilla, jos kerran ette hänestä pidä!?Ehkä juuri sinunlaistesi tosikkojen takia täällä pyörii noita v*ttuilijoita! Älä heitä vettä kiukaalle! Ja mistäköhän päättelit etten pidä Antista?
- Ramiro
Kriitikko kirjoitti:
Ehkä juuri sinunlaistesi tosikkojen takia täällä pyörii noita v*ttuilijoita! Älä heitä vettä kiukaalle! Ja mistäköhän päättelit etten pidä Antista?
Huumoria on monenlaista, jos käsitteitä "tosikkomaisuudesta". Jossakin kulkee raja, mikä on huumoria, mikä sairasta, jos toisilla pervojakin juttuja, jolla ei ole tekemistä mitään huumorin kanssa.
Tykkäisitkö itse, että sinua työkseen haukuttaisiin julkisesti nimelläsi työstäsi, nimiteltäisiin jos miksikin!?
Vittuilijoille vittuillaan takaisin.
Ei ole vaikea mitenkään päätellä sinun Tuiskuun suhtautumisesi. - Kriitikko
Ramiro kirjoitti:
Huumoria on monenlaista, jos käsitteitä "tosikkomaisuudesta". Jossakin kulkee raja, mikä on huumoria, mikä sairasta, jos toisilla pervojakin juttuja, jolla ei ole tekemistä mitään huumorin kanssa.
Tykkäisitkö itse, että sinua työkseen haukuttaisiin julkisesti nimelläsi työstäsi, nimiteltäisiin jos miksikin!?
Vittuilijoille vittuillaan takaisin.
Ei ole vaikea mitenkään päätellä sinun Tuiskuun suhtautumisesi.vanhemman oikeudella sinä määräät huumorin ja sairauden rajat? Olen huomannut, että olet halunnut aika usein viimeisen sanan itsellesi eli et voi myöntää olevasi missään väärässä! Nyt kyllä täytyy myöntää, että omistan Antin levyn ja myös kuuntelen sitä!! Sori vaan, mutta olit tässä asiassa VÄÄRÄSSÄ! "Kiitos muuten vaan" kun lisäät näiden vittuilijoden määrää täällä!
Ps. Arvostelu ja haukkuminen on ihan eri asia! - Ramiro
Kriitikko kirjoitti:
vanhemman oikeudella sinä määräät huumorin ja sairauden rajat? Olen huomannut, että olet halunnut aika usein viimeisen sanan itsellesi eli et voi myöntää olevasi missään väärässä! Nyt kyllä täytyy myöntää, että omistan Antin levyn ja myös kuuntelen sitä!! Sori vaan, mutta olit tässä asiassa VÄÄRÄSSÄ! "Kiitos muuten vaan" kun lisäät näiden vittuilijoden määrää täällä!
Ps. Arvostelu ja haukkuminen on ihan eri asia!Enpä usko Antin levyn löytyvän kokoelmistasi, mutta saahan sitä suutaan soittaa.
Totta, arvostelu ja on monenlaisia ja vittuilut päälle. - heppu
Ramiro kirjoitti:
Enpä usko Antin levyn löytyvän kokoelmistasi, mutta saahan sitä suutaan soittaa.
Totta, arvostelu ja on monenlaisia ja vittuilut päälle.halusit viimeisen sanan vaikka et mitään fiksua keksinytkään :) mee hoitoon pappa!!
- Ramiro
heppu kirjoitti:
halusit viimeisen sanan vaikka et mitään fiksua keksinytkään :) mee hoitoon pappa!!
Koittaisit nyt pysyä yhdessä nimmarissa vaan.
"Vastaa hullulle hänen hulluutensa mukaan, niin hän pitää itseään viisaana". - heppu
Ramiro kirjoitti:
Koittaisit nyt pysyä yhdessä nimmarissa vaan.
"Vastaa hullulle hänen hulluutensa mukaan, niin hän pitää itseään viisaana".ramirolla heittää nyt pahasti päässä! etkö muuta keksiny? vai hä, ramiro-jesse?
- Ramiro
heppu kirjoitti:
ramirolla heittää nyt pahasti päässä! etkö muuta keksiny? vai hä, ramiro-jesse?
Vaikka sulle koville ottaakin, niin koita pärjätä.
- heppu
Ramiro kirjoitti:
Vaikka sulle koville ottaakin, niin koita pärjätä.
haluat siis tehdä tästä jatkuvan oravanpyörän? sun iso ratas lyö tyhjää ja pahasti! veikkaisin että olet vanha kaljupäinen pikku "mies" jolla ei ole minkäänlaista elämää. vai veikkasinko oikein?
- Eppu

Taisi eilen MTV3 Chatissä ollut Fragola edustaa Antti-fanien aatelia. Tuollainen törkeyksiin ja solvauksiin jatkuvasti syyllistyvä Ramiro on sitten sieltä toisesta päästä.
- jörkki
heppu kirjoitti:
haluat siis tehdä tästä jatkuvan oravanpyörän? sun iso ratas lyö tyhjää ja pahasti! veikkaisin että olet vanha kaljupäinen pikku "mies" jolla ei ole minkäänlaista elämää. vai veikkasinko oikein?
Niin,jos viisikymppinen mies diggaa Antti Tuiskua ja pikku_G:tä niin normaalia?Jos isäni alkaisi kuuntelemaan kyseisiä artisteja nykypäivinä niin pelkäisin,että nyt on jotain pahasti vialla..
- Mutsi56
Maailma on täynnä suuria musiikintekijöitä, joilla on hienoa taiteellista musiikkia, mutta heidän tuotantoaan ei ole kuulleet kuin pieni piiri ihmisiä. Se suuruus on vain heidän omien korvien välissä.
Anttia mollataan, mutta niin vain kundi on myyntilistojen kärjessä. Ei selity sillä, että vain pikku tytöt ostaa tai heidän äitinsä- Eräs MJ-fani
Juu ei, jopa raavaat miehet ostaa niitä Anan levyjä...
- Jösses
Eräs MJ-fani kirjoitti:
Juu ei, jopa raavaat miehet ostaa niitä Anan levyjä...
Varmaankin eivätkä kehtaa tunnustaa julkisesti. Vähän niin kuin aikuiset miehet jotka kerjäävät nimmareita sanoen sen olevan lapselleen tai lapsenlapselleen.
- hei
tyhmä
- kökkönen
Joo..samaa mieltä kanssasi är jag!! Antti on myynnissä oleva könsikäs! Mutta antaa vaan niiden ostaa jotka sen möntin levyjä ostaa. Ei se oo sulta mitään pois. Joitain vaan kiinnostaa tollanen "musa", eikä kukaan sille mitään voi...voihan peräpukamat..nyt jo hävettää..miten eksyinkään tänne Antti palstoille..voi ei!! Hei hei!!
- Jazzman
Turhaan meuhkaat. Vaikka nämä tuiskut ja gimmelit kiellettäisiin lailla, ei se laatumusiikkia yhtään nykyistä suositummaksi tekisi. Keskinkertainen musiikki vain saisi enemmän yleisöä eikä eikä turhan tärkeillä ihan kiva -tasoisen musiikin kuuntelijoilla enää olisi huonon musiikin ystäviä, joita heistä on mukava katsella nenän vartta pitkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393