Suomen kusetus!

"Viisi Suomen tulevaisuuden kannalta vaarallisinta hanketta ovat rikkidirektiivi, rahoitusmarkkinavero, EU:n yksipuolinen ilmastopolitiikka, kaivosvero ja energiatehokkuusdirektiivi, sanoo Keskuskauppakamari tiedotteessaan.

“Suomesta on tulossa ylisääntelyn luvattu maa. Olemme omaksuneet tavan mennä sääntelyyn etujoukoissa. Suomi suostuu kompromisseihin, vaikka niillä vaarannetaan maamme tulevaisuus. Meidän on luovuttava naiivin ja kiltin oppilaan roolista. Muuten hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa”, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa
"
864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Pelkästään yksi kartonkikone tuottaa vuodessa 300 miljoonan euron viennin eli neljä kertaa enemmän kuin "menestynein pelifirmamme", eli Rovio, Keskuskauppakamari sanoo.

Ylisääntely ja sen uhka ovat jo tiedotteen mukaan vieneet Suomen EU:n "pohjasakkaan" investointien osalta. Ulkomaisia investointeja on Suomessa vain 32 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun EU:ssa keskimäärin ulkomaisia investointeja on 42 prosenttia. EU-keskiarvoon on matkaa, kun investointivaje on 20-30 miljardia.
"

Äänestä

Kestävää kehitystä ajatellen rikkidirektiivi on hyvä asia, en tiedä mutta arvelen sen aiheuttamaa kustannusennustetta hieman liioitelluksi. Se tulee myös leviämään maailmalla ajan mittaan pakon sanelemana joten eturintamassa olevat maat, kehitettyään siihen liittyvää tekniikkaa ovat etulyöntiasemassa markkinoiden kasvaessa.

Kaivosvero on samanlainen, nythän täältä saa viedä maaperän aarteita, joskin työteliäästi, melko ilmaiseksi. Jos joku ei halua maksaa niin jääköön malmit ja muut raaka-aineet odottamaan parempia suhdanteita, nehän eivät häviä vaan tavallaan kasvavat korkoa kun ne muualta vähenevät kaivosteollisuuden niitä kaivellessa.

Energiatehokkuuden parantaminen on kansallinen etu jolla ei jossain Välimeren maissa ole paljoakaan markkinoita, vaan meidän kannattaa sitä kehittää.

Täällä moititaan kapitalisteja mutta jos niiltä pyytää almuja niin sekin on pahasta. Toisaalta Suomi on pääomaköyhä maa monella mittarilla mitattuna, sitä kun ei ole päässyt kertymään vasta kuin satakunta vuotta eli itsenäisyyden ajan muiden satojen vuosien asemasta. Siinä mielessä tietysti pitää miettiä josko olla etupainotteisesti muutoin varsin hyvän asian parissa. Tuotannolliset investoinnit ja niihin liittyvä rahaliikenne voitaisiin vapauttaa tuosta verosta.

Nuo eivät hyvinvointia romahduta vaan se asenne joka meille on kasvanut, siinä vaaditaan hyvinvointia ilmaiseksi vaikka se pitää jokaisen tienata omalla työllään.

Äänestä
  • Taot kaljamahaasi, kun Suomi itsensä kuseen ja vaikeuksiin. Ei se vienti tuota nytkään kummosestri. Haluat lisäkuluja.
    Suomi jo sitoutunut maksamaan Saksan ja Ransakn pankien tappiot!

    Äänestä

  • taas hourit kirjoitti:

    Taot kaljamahaasi, kun Suomi itsensä kuseen ja vaikeuksiin. Ei se vienti tuota nytkään kummosestri. Haluat lisäkuluja.
    Suomi jo sitoutunut maksamaan Saksan ja Ransakn pankien tappiot!

    "taas hourit" unohti perustella mielipiteensä. Minä väitän, ettemme ainakaan halvemmalla pääse jos panemme ranttaliksi.

    Suomi ei minkään pankin tappioita maksa vaan olemme mukana auttamaan ylivelkaantuneita eurokumppaneitamme.

    Kyllä vienti tuottaa ja mitä enemmän sitä on sen parempi. Tuontia sen sijaan pitäisi rajoittaa, ei valtion taholta koska olemme vapaakauppa-alueessa vaan jokaisen meidän itsemme valinnoilla ostamalla vain Suomessa tuotettua jos se on mahdollista vaikka se olisi kalliimpaakin.

    Äänestä

Kaivosvero ainakin on ehdottomasti kannatettava juttu. Vähintään 30% vero ulkomaisille kaivosyhtiöille jos meinaavat Suomessa touhuta.

Jos sen takia investoinnit myöhästyvät vähän niin ei haittaa, sillä ne mineraalit ei todellakaan katoa maaperästämme mihinkään. Eikä niitä voida missään Kiinassa tai Intiassa lisää tuottaa.

Näissä luonnonvarantojemme käyttöasioissa on ehdottoman tärkeää, että Suomeen jää kunnon korvaus. Liian halvalla noista maaperämme rikkauksista ei pidä luopua. Jos ei mene kaupaksi tänään, ne menee varmasti huomenna, ja vielä paremmalla hinnalla.

Äänestä

Porvarihallituksen suuria typeryyksiä mikä tulee maksamaan meille vielä maltaita oli kemira growhow:in myynti norjaan!Koko kotimainen mineraalien ja fosfaattien tuotanto myytiin pilkkahinnalla norjaan!!Nyt tiettyjä maamineraaleja norjalaiset louhivat ilmatteeksi meiltä!!Samalla norskiyhtiö muuten nosti lannotteiden hintaa suomessa 28%!!Omistaja ohjaaja Häkämiehen suurin munaus!!

Äänestä
  • Itämeren direktivi, maksaa käsittämättömättömätömän summan!
    Tähän pää'lle lankeaa Eu-takuut? Piru perii suomalaiset..

    Äänestä

", se ei suistanut taloutta velkakierteeseen – eikä sen verottaminen estä seuraavaa rahoituskriisiä. Toki verotuksen keinoin olisi mahdollista hillitä talouden velkariippuvuutta, mutta siihen tarvitaan tyystin toisenlaiset keinot kuin komission valmistelema kiistanalainen rahoitusmarkkinavero.





Lisää suosikkeihin



Kommentoi

Lähetä

Tulosta (HTML)

Tallenna (PDF)

Facebook

Twitter


Jan Hurri

10.10.2012 06:09
79

Talousnobelisti James Tobin ehdotti 1970-luvulla valuuttamarkkinoiden kurssiheilunnan rauhoittamista valuuttakaupasta perittävän veron avulla. Hän halusi karsia keinottelua heittämällä veron verran "hiekkaa markkinoiden rattaisiin".


Analyysi



Kuva: Kimmo Mäntylä/Lehtikuva

Tobinin alkuperäinen ajatus ei ollut niinkään koota valtioille verotuloja kuin hillitä Bretton Woods -valuuttakurssijärjestelmän purkamisen jälkeen levottomien valuuttamarkkinoiden kurssiheiluntaa.
"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vasurit mukana! kirjoitti:

"Viisi Suomen tulevaisuuden kannalta vaarallisinta hanketta ovat rikkidirektiivi, rahoitusmarkkinavero, EU:n yksipuolinen ilmastopolitiikka, kaivosvero ja energiatehokkuusdirektiivi, sanoo Keskuskauppakamari tiedotteessaan.

“Suomesta on tulossa ylisääntelyn luvattu maa. Olemme omaksuneet tavan mennä sääntelyyn etujoukoissa. Suomi suostuu kompromisseihin, vaikka niillä vaarannetaan maamme tulevaisuus. Meidän on luovuttava naiivin ja kiltin oppilaan roolista. Muuten hyvinvointiyhteiskuntamme romahtaa”, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa
"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu