Ihastun mutta toinen ei ihastu

Sama probleema... :( Mä ihastun kyllä, mutta se toinen ei minuun. Ei siitä ole hyötyä yhtään. Oon kokeillu järjellä latistaa ihastumisia, että ei se oikeasti olisikaan sellainen, kuin kuvittelen mutta tietenkään tunne ja järki ei kohtaa.

Minä taas naisiin samalla tavalla.Oppii sitä ainakin käsittelemään ja hallitsemaan tunteitaan ja ottamaan aika pinnallisesti asioita.

Sitten mitä on useampi. Älä välitä, joidenkin kohtalona on vaan jäädä vanhaksipiiaksi. On niitä miehiäkin, jotka eivät ikänään ketään saa. Eikä tarvitse olla edes suurta vikaa, riittää että pelkää pakkeja enemmän kuin yksinäistä kuolemaa.

Minunkin ihastumiset olivat aina ykspuolisia, ei minua kukaan mies noteerannut sillä tavalla. Minun kohtalona oli jäädä yksinäiseksi, vanhaks piiaks. Onneks olen sentään jo tajunnut ettei mun näkösen kannata enää ihastua, ei näin ruma nainen ketään kiinnosta, korkeintaan joku saattaa hermostua jos edes satun vilkasemaan hänen suuntaansa. No, enpä taida olla ainoa, jonka kohtalona oli jäädä vanhakspiiaks, joka suvussahan on ainakin yks höperö vanhapiikatäti

Älkää tytöt surko. Meillä rumilla, kenellekään kelpaamattomillakin on kai jokin tarkoitus.

Koska meidän ei tarvitse tuhlata hoivaviettiä ja rakkautta miehiin, käytetään se energia johonkin hyödylliseen. Kukin taitojensa mukaan, matikantaitoiset ruvetkoon insinööreiksi ja lääkäreiksi, empaattiset hoitoviettiset sairaanhoitajiksi, yleistietäjät opettajiksi.. Ruvetkaa tutkijoiksi, kehittäkää uutta. Neulokaa vaikka penteleen hienot villasukat! Ei tällä planeetalla miehiä tarvitse, jos haluaa jäädä historiankirjoihin!

... Ei täältä mukaan sitä miestä maasta, mutta historiankirjoihin voimme jäädä, jos teemme jotain merkittävää.

Ja sama miehille. Ei meistä naisista ole loppujenlopuksi mitään hyötyä. Ilman meitä saa tehdä mitä haluaa, tuhlata rahansa mihin haluaa... ja läheisyyttä saa ostamallakin.

Musta olisi mielenkiintoista miettä, kun meitä yksipuolisen rakkauden uhreja näyttää täällä olevan enemmänkin, että mistä ihmeestä se johtuu, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa?

Itse asun melko suuressa kaupungissa, joten mahdollisia ehdokkaita kyllä tapaan, mutta jotenkin sitten käy aina niin, etten saa sitä, kenet haluaisin. Ja toisaalta minuun ihastuvat miehet, joista en niin välitä. Ja ennen kuin kukaan alkaa ulvoa, että oon vaan tyypillinen nykyajan nirso sinkkunainen, niin voin vannoa, että siitä ei ole kyse. Mä olen miettinyt näitä asioita hyvin syvällisesti, yksin ja terapeuttini kanssa, jo vuosi kausia. Käsitän kyllä, että vian täytyy olla jollakin tasolla minussa, mutta mitään kranttuutta se ei ole. Ei asiat herran tähden ole niin yksinkertaisia, että sitä joko on kusipää besserwisser tai sitten joku maailmoja syleilevä lempeä lässy. Luulenkin, että mulla taitaa olla miesten suhteen hieman syvempiä, perustavanlaatuisia ongelmia, kuin että "hyi mä en tykkää tosta kun se syö ruokaa suu auki".

Ehkä tässä on kyse siitä, että luulen tarvitsevani erinlaisen miehen kuin mitä todellisuudessa tarvitsen (turhia kuvitelmia, siis... ja huonoa itsetuntemusta). Toisaalta tiedän myös olevani epävarma, joten en osaa tavoitella sitä, mitä haluan, vaikka se minulle hyväksi olisikin. Kuinka usein ovat ihastukseni menneetkään mönkään siksi, että en ole osannut sanoa, että tykkään susta? Tai olen peloissani pörhistellyt piikkejäni pystyyn kuin pahantuulinen siili.

Tai sitten... on vain käynyt huono tuuri. Hirvittävää ajatella niin, enkä haluaisi uskoa tuuriin (se kun on aika voimattomaksi ja avuttomaksi tekevä ajatusmalli), mutta minkä sille voi, ettei vain tapaa oikeaa ihmistä... Ja aina ei riitä vain se, että molemmat tykkäävät toisistaan. Myös ajoituksen, elämänrytmin, tulevaisuudensuunnitelmien ja monen muun asian pitää mennä yksi yhteen, että seurustelua voisi ajatella. Esimerkkinä tästä käyköön eräs poika, johon olin aikoinani hyvin rakastunut (ja hän kaiketi minuun), mutta molemmat olivat tahoillaan aivan eri linjoilla siitä, mitä yhteisessä arjessa ja kodissa tehdään. Jossakin vaiheessa tämä poika oli myös tahollaan varattu.

Että näin. Monimutkaista, niin monimutkaista. Pitäisi varmaan lopettaa ajattelu kokonaan. Huoh.