Mikä on se miehen sitoutumiskammon perusta? Onko se itsekkyyttä, vai oikeasti joku tunne sisimmässä, ettei vain tunne samoin ja se sanotaan eri sanoilla. ''Olen sitoutumiskammoinen, en pysty suhteeseen''. Olin avoimessa suhteessa miehen kanssa hieman yli vuoden. Hän oli sitoumiskammoinen. Jaksoin odottaa häntä yli vuoden, sitten loppui usko juttuun. Ei hän koskaan tulisi minua rakastamaan ja lisäksi tieto siitä, että mikäli mies oikeasti rakastaisi minua, hän ottaisi minut itsellensä. Hän vain halusi pitää minut kiinni suhteessa ja tunteessa. Samalla hänellä oli ''vapaus'' olla kenen kanssa huvittaa.
Jälkikäteen on tullut erittäin hyväksi käytetty olo tapahtuneesta. Tajusin juuri, kun heräsin äsken ja bousin ylös pesemään kasvoja, että hän ei rakastanut minua ollenkaan. Itselläni on sitoutumiskammo miehiä kohtaan, jotka eivät saa minussa aikaiseksi oikeaa tunnetta. Silloin en halua sitoutua heihin. Haluan vain viettää heidän kanssaan aikaa, samalla pitäen ovet auki, mikäli ''parempi'' tulisi vastaan. Joten, ei minun entinenkään ole minua rakastanut koskaan oikeasti. Hän eron jälkeen oli miettinyt asioita uudelleen ja oli miettinyt vakavasti, jos alkaisikin kanssani suhteeseen. Hän oli ollut jo soittamassa minulle, mutta kuitenkin järki oli voittanut. Mitä tämä kertoo miehestä. Oliko hän tajunnut, ettei hän tuntenut mitään minua kohtaan, ainakaan tarpeeksi suurta sitoutuakseen minuun.
Jotenki en voi uskoa asiaaa, ettei mies olisi minua rakastanut. Hän petti minua monesti eri naisten kanssa, jopa kasvojeni edessä, mutta silti hän aina palasi luokseni. Ehkä olin varma nakki hänelle, joka ei hylkäisi häntä. Mutta tein sen siksi, että rakastin häntä. Ihan todella rakastin häntä. Vaikken saanut häneltä koskaan aitoa rakkauttaa ja esteetöntä rakkautta takaisin, silti rakastin häntä ja olisin voinut vaikka kuolla hänen puolestaan. Hän ei koskaan näyttänyt suhteen aikana tunteita. Tuntui jopa välillä, että häiritsin hänen elämäänsä.
Parempi on olla näin, ilman häntä ja yksin. Silti muistelen häntä joka päivä moneen kertaan. Olisin halunnut viettää hänen kanssaan vaikka koko loppuelämäni, mikäli hänkin olisi rakastanut minua.
Jälkikäteen on tullut erittäin hyväksi käytetty olo tapahtuneesta. Tajusin juuri, kun heräsin äsken ja bousin ylös pesemään kasvoja, että hän ei rakastanut minua ollenkaan. Itselläni on sitoutumiskammo miehiä kohtaan, jotka eivät saa minussa aikaiseksi oikeaa tunnetta. Silloin en halua sitoutua heihin. Haluan vain viettää heidän kanssaan aikaa, samalla pitäen ovet auki, mikäli ''parempi'' tulisi vastaan. Joten, ei minun entinenkään ole minua rakastanut koskaan oikeasti. Hän eron jälkeen oli miettinyt asioita uudelleen ja oli miettinyt vakavasti, jos alkaisikin kanssani suhteeseen. Hän oli ollut jo soittamassa minulle, mutta kuitenkin järki oli voittanut. Mitä tämä kertoo miehestä. Oliko hän tajunnut, ettei hän tuntenut mitään minua kohtaan, ainakaan tarpeeksi suurta sitoutuakseen minuun.
Jotenki en voi uskoa asiaaa, ettei mies olisi minua rakastanut. Hän petti minua monesti eri naisten kanssa, jopa kasvojeni edessä, mutta silti hän aina palasi luokseni. Ehkä olin varma nakki hänelle, joka ei hylkäisi häntä. Mutta tein sen siksi, että rakastin häntä. Ihan todella rakastin häntä. Vaikken saanut häneltä koskaan aitoa rakkauttaa ja esteetöntä rakkautta takaisin, silti rakastin häntä ja olisin voinut vaikka kuolla hänen puolestaan. Hän ei koskaan näyttänyt suhteen aikana tunteita. Tuntui jopa välillä, että häiritsin hänen elämäänsä.
Parempi on olla näin, ilman häntä ja yksin. Silti muistelen häntä joka päivä moneen kertaan. Olisin halunnut viettää hänen kanssaan vaikka koko loppuelämäni, mikäli hänkin olisi rakastanut minua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sitoutumiskammoisena ei luoteta täysin toiseen? Sinun tapauksessa voisiko olla, ettei osaa kenenkään muunkaan kanssa paljastaa tunteitaan ja pitää tietynlaista etäisyyttä siksi? Eli keskittyy vain tarpeiden hoitoon, minusta tällainen itekästä toimintaa.
Itseni luokittelen jollain tavalla samaan sitoutumiskammo- kategoriaan ja syynä on tämä luottamuksen puute toisia kohtaan? En kuitenkaan käytä toisia hyväksi.
Oletan sinun olevan uhri, enkä sinuna haikailisi hänen peräänsä kaiken kertomasi
kokemusten perusteella.
Oletko ollut päälle päsmäri tai jollain tapaa hyökkäävä tai nopealiikkeinen, että sanelet pelisäännöt miten edetään yhdessä jne. Nämä voivat peloittaa monet miehet ottamaan etäisyyttä? Ei välttämättä tarkoita etteikö pitäisi toisesta?
Uskosin kyllä maininneen asiasta eli olisit silloin paremmin tietoinen tapahtuneesta?
Vaikeita asioita, ehkä kaverisi antoi enemmän arvoa omalle vapaudelle päättää asioistaan? Itse koen tämän itselleni aika tärkeäksi, ettei tarvitse asioista päätettäessä aina kysyä toiselta lupaa tai että sopiiko toiselle joku oma meneminen jne.
Toivottavasti tästä oli apua sinulle, näistä on vaikea antaa neuvoa, kun olemme jokainen omanlaisia yksilöitä. Miten kukakin asian kokee?