laihoilta pitää kieltää tiukat vaatteet

Ihan kamalan näköisiä ovat luisevat ihmiset tiukississa trikoissa. Kyllä luisevien pitäisi ajatellä vähän enemmän kanssaihmisiään.
62164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Samaa mieltä kanssasi aloittaja. Luurankomainen olemus :(

Sopivan söpösti lihaa luitten päällä on parasta. Maailma kaipaa täydellisiä ihmisiä. Meiluummin pikkuisen pullukka kun luikero.

Kyllä jokainen pystyy pitämään itsensä normaalipainoisena, jos vaan haluaa.

Äänestä
  • Aivan, monesti sanotaan että en voi sille mitää kun en liho. Puppua, oikealla ruokavaliolla jokainen voin pitää itsensä normaalipainoisena. Katsoo mitä suuhunsa laittaa ja kuinka paljon. Olen seurannut laihojen ihmisten syömiskulttuuria, eikä sillä pienellä ruokamäärällä voi muuta odottaakkaan.

    Äänestä

Ehdottomasti samaa mieltä!
Jotenkin säälittäviä, varsinkin takapuoli.

Äänestä
  • Etupuolikin, luut törröttää tissejä ei nimeksikään jos ei ole laitettu silikoneja. Reisien välissä kymmenen sentin rako. Entäs miehillä, lökärihousut kiristetty vyöllä. Osamaksulahkeet lepattaa olemattomin koipien ympärillä.

    Äänestä

Jokainen saa kantaa kehonsa ylpeänä itse haluamanlaisissaan vaatteissa .

Äänestä
  • Saakin, mutta hieman voisi myös miettiä kanssaihmisiä. Vaatteilla saa ihmeitä aikaan.

    Äänestä

No jo on teilläkin ongelma ;((((

Äänestä
  • Kovin paljon on tällä palstalla kirjoittajia joilla on ongelma ihmisten ylipainon kanssa. Voihan tämänkin näkökohdan tuoda esille. Pieni pyöreys kaunistaa, mutta luiseva laihuus on todellakin epämielyttävän näköistä. Aina ei teidä kuinka lähestyisi ihmistä joka on todella laiha, onko kysymyksessä sairaus vai oma valinta. Uskon kuitenkin ettän niissä tapauksissa, kun omaa ulkomuotoa korostetaan vaatteilla, itse ollaan myös tyytyväisiä olemukseensa.

    Äänestä

Kummasti tällä palstalla kiinnostaa ja innostaa lihavien ihmisten arvostelu. Mutta jos joku, niinkuin tällä kertaa aloittaja tuo esille toisen näkökannan, kovin on hiljaista.

Uskon että moni muukin on samaa mieltä aloittajan kanssa, minäkin.

Laihat voisivat tehdä kyllä jotain ei välttämättä ulkonäkönsä eteen, vaan terveytensä. Aivan varmasti aliravitulla ihmisellä on monia, esimerkiksi vitamiinin puutoksia jotka estävät ruoka-aineiden imeytymisen.

Äänestä

Kun makaan ja hoikka istuu päällä se on jotain mitä ei voi sanoin kuvata.

Äänestä
  • Hoikka ei ole sama, kuin laiha.

    Äänestä

  • HEI hoikka on eri kun luukasa!

    Äänestä

Antaa ihmisten kulkea omissa vaatteissaan.

Äänestä

Samaa mieltä, Siinä luisevassa tai pullerossa merkitsee enemmän se sisin eikä ulkokuori.

Äänestä
  • Kyllä mie ainakin uskallan lähestyä pullukoita helpommin kun ruipeloita. Pullukat on eläväisemmän näköisiä kun kuivakkaat aliravitut rupieloiset. Mistäs se sitten johtuu mutta näin on.

    Äänestä

  • töydellinen kirjoitti:

    Kyllä mie ainakin uskallan lähestyä pullukoita helpommin kun ruipeloita. Pullukat on eläväisemmän näköisiä kun kuivakkaat aliravitut rupieloiset. Mistäs se sitten johtuu mutta näin on.

    Näinpä vasta nuoruuden ystäväni. Syöpä oli laihduttanut hänet luiksi.

    Älä tuomaroi ihmista luista, älä läskeistä.

    Äänestä

  • ,, kirjoitti:

    Näinpä vasta nuoruuden ystäväni. Syöpä oli laihduttanut hänet luiksi.

    Älä tuomaroi ihmista luista, älä läskeistä.

    Olen pahoillani ystäväsi puolesta. Tuskin hän kumminkaan korostaa laihuuttaan pukeutumisella.

    Äänestä

  • töydellinen kirjoitti:

    Olen pahoillani ystäväsi puolesta. Tuskin hän kumminkaan korostaa laihuuttaan pukeutumisella.

    Sinähän utelit, mistä laihuus voi olla kotoisin.

    Ei läskejään, saati luitaan voi vaatteilla peittää.

    Äänestä

  • ,, kirjoitti:

    Sinähän utelit, mistä laihuus voi olla kotoisin.

    Ei läskejään, saati luitaan voi vaatteilla peittää.

    Lähinnä pohdiskelin sitä minkä takia pullukoita on helpompi lähestyä.

    Äänestä

  • töydellinen kirjoitti:

    Kyllä mie ainakin uskallan lähestyä pullukoita helpommin kun ruipeloita. Pullukat on eläväisemmän näköisiä kun kuivakkaat aliravitut rupieloiset. Mistäs se sitten johtuu mutta näin on.

    Minun lähestymiseni ei ole kiinni ihmisen painosta ;)

    Äänestä

  • Rikooriskilläruma kirjoitti:

    Minun lähestymiseni ei ole kiinni ihmisen painosta ;)

    jeps eiköhän tää tullu jo selväks että tää ketju oli pelkkä vitsi ;))))

    Äänestä

Jees! Säädetään laki, että kaikkien pitää pukeutua samanlaisiin vaatteisiin. Joka vuodenajalle omat univormunsa. Erottuisimme joukosta maailmalla.

Äänestä

Jos ei näe luista tai läskeistä ihmistä, on tyhmä.

Äänestä
  • Tällä kertaa tällainen ihminen on tyhmä sinun mielestäsi. Toisella kertaa taas ihminen joka näkee luista ja läskeistä ihmisen. Mikä milloinkin siuta ällöttää.

    Äänestä

Lihaksikkaat reidet, leveät Hartiat, aikasti hyvät Hauikset, pieni ja tiukka peppu, Lonkkaluut nätin mahan peittämät, Rintalihakset paremmat kuin Twiggyllä.

Kukahan kutoisi Villaisen alus-asun moiselle miehelle, Talvi on tulossa.

H.

Äänestä
  • Josko otat puikkosi esille ja käyt lankakaupassa ostamassa pinkkiä villavyyhtiä?
    Vai joko tuuletit raappahoususi?

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Josko otat puikkosi esille ja käyt lankakaupassa ostamassa pinkkiä villavyyhtiä?
    Vai joko tuuletit raappahoususi?

    "?"

    Kiitos nyt henkilökohtaisuudestasi.
    Mutta seurataas nyt miten tämä löyhäpäisten ketju muuten jatkuu.

    H.

    Äänestä

  • hunksz kirjoitti:

    "?"

    Kiitos nyt henkilökohtaisuudestasi.
    Mutta seurataas nyt miten tämä löyhäpäisten ketju muuten jatkuu.

    H.

    Mukavaa, kun pipo ei kiristä.

    Äänestä

aivan pintaa pitkin meneviä vaatteita, sillon on aivan pakko kiinnittää huomiota kehon virheisiinkin, vaikka onkin laihat kasvot niin silti hyvin on vankat kankut ja reidet, pitkätkin, ja selkä pitkä ja vankka. hyvähän se tietysti on jos on isoa tekoa en sitä meinaa. Jos olisi vieressä tuo toinen "tanssija" niin olisi vain puolet siitä, söisi suupalanaan Ristomatin.
Mutta Staanila on vielä isompi varmaan syö kerralla aina kymmenen hengen annoksen.

Äänestä
  • on varaa,perittyä rikkautta on mitä syödä, verottomat säätiöt tuottaa ja Taxell järjestää.

    Äänestä

  • Suomenruosalaisilla kirjoitti:

    on varaa,perittyä rikkautta on mitä syödä, verottomat säätiöt tuottaa ja Taxell järjestää.

    Joo, ja kaikki suomenruotsalaiset ovat porhoja?? :)))

    Anna mun kaikki kestää.

    Äänestä

Siis Saanilaako tarkoitat?

Äänestä

Kadehdin laihoja, he elävät 100 vuotiaiksi.
Jos nyt siinä lie mitään kadehdittavaa.

Läskisyys ei auta mihinkään.
Hyllyvä laardi ei ole kaunista, hävettää kantajaansakin.

Äänestä
  • Hyllyvä laardi on vaan helpommin peitettävissä kun laihuus. Sopivatkin vaatteet näyttävät luurankomaisen laihan ihmisen päällä aivan kamalilta. Kadehippa sie kaikessa rauhassa, mie en kadehdi kettään.

    Äänestä

  • tietotoimistoko se täällä faktoja kertoo, mulla kaksi ystävää jotka liki 100v, mutta laihoja eivät muuten ole vaan tanakoita elikkäst tilastojen mukaan vaarallisen ylipainon omaavia, no toinen on ihan tyttönen vielä ens viikolla vasta ysiviidet, ovat muuten sinkkuja, tosin tää vanhempi ystäväni jonka satasia pikemmin vietetään ei kyllä seuraa kaipaa, kun kaikki nurkkakunnan miehet tarjoutuvat lenkkiseuraksi joita virallisesti on ainakin kaksi päivässä joskus kolmaskin, jos ei juuri silloin vaikka leivo leipää tai ole auttamassa tytärtään marjojen keräämisessä tahi muuta.(tytärtä tuppaa laiskotuttamaan omakotitalon pitäminen) On muuten tarkka ruuastaan, ei osta muiden poimimia marjoja.

    Jonkun pitäisi alkaa painamaan synttärikortteja yli 100vuotiaille, kaupan korteista loppuu numerot.

    Tälläisiltä ystäviltä muuten oppii: pitkän iän salaisuuden.

    Äänestä

  • pulppuava joki kirjoitti:

    tietotoimistoko se täällä faktoja kertoo, mulla kaksi ystävää jotka liki 100v, mutta laihoja eivät muuten ole vaan tanakoita elikkäst tilastojen mukaan vaarallisen ylipainon omaavia, no toinen on ihan tyttönen vielä ens viikolla vasta ysiviidet, ovat muuten sinkkuja, tosin tää vanhempi ystäväni jonka satasia pikemmin vietetään ei kyllä seuraa kaipaa, kun kaikki nurkkakunnan miehet tarjoutuvat lenkkiseuraksi joita virallisesti on ainakin kaksi päivässä joskus kolmaskin, jos ei juuri silloin vaikka leivo leipää tai ole auttamassa tytärtään marjojen keräämisessä tahi muuta.(tytärtä tuppaa laiskotuttamaan omakotitalon pitäminen) On muuten tarkka ruuastaan, ei osta muiden poimimia marjoja.

    Jonkun pitäisi alkaa painamaan synttärikortteja yli 100vuotiaille, kaupan korteista loppuu numerot.

    Tälläisiltä ystäviltä muuten oppii: pitkän iän salaisuuden.

    Minäkin muistan katsoneeni ohjelman telkkarista
    jossa oli tutkittu suomalaisia sata vuotta täyttäneitä.
    Yhdeksi heitä yhdistäväksi tekijäksi mainittiin hoikkuus.
    Itse en tiedä ainakaan, mihin tautiin auttaa ylipaino.
    Sen tiedän, että sen mukana tulee paljon vaivoja.

    - Ei sääntöä ilman poikkeusta.

    Voihan kymppiin lisätä nollan, tai ostaa kaksi 50-onnikorttia.. :))

    Äänestä

  • pulppuava joki kirjoitti:

    tietotoimistoko se täällä faktoja kertoo, mulla kaksi ystävää jotka liki 100v, mutta laihoja eivät muuten ole vaan tanakoita elikkäst tilastojen mukaan vaarallisen ylipainon omaavia, no toinen on ihan tyttönen vielä ens viikolla vasta ysiviidet, ovat muuten sinkkuja, tosin tää vanhempi ystäväni jonka satasia pikemmin vietetään ei kyllä seuraa kaipaa, kun kaikki nurkkakunnan miehet tarjoutuvat lenkkiseuraksi joita virallisesti on ainakin kaksi päivässä joskus kolmaskin, jos ei juuri silloin vaikka leivo leipää tai ole auttamassa tytärtään marjojen keräämisessä tahi muuta.(tytärtä tuppaa laiskotuttamaan omakotitalon pitäminen) On muuten tarkka ruuastaan, ei osta muiden poimimia marjoja.

    Jonkun pitäisi alkaa painamaan synttärikortteja yli 100vuotiaille, kaupan korteista loppuu numerot.

    Tälläisiltä ystäviltä muuten oppii: pitkän iän salaisuuden.

    Kyllä meillä ainakin tehdään 100 vuotiaille onnittelukortteja. Suunnitelmissa jo 105 vuotiaatkin=)

    Äänestä

Pahemman näköisiä ovat todella lihavat tiukoissa trikoissaan. Pitäisi järjen ääntä kuunnella ja pukeutua sen mukaan.
Ei minulla mitään lihavia vastaan ole, ei sen puolesta. Mutta ajattelisivat hieman katsojiakin.

Äänestä
  • "Rikoo on riskillä ruma", by Mikko Alatalo.

    Äänestä

  • Sitähän tässä minäkin ajattelin, just katsojia.

    Äänestä

  • * kirjoitti:

    "Rikoo on riskillä ruma", by Mikko Alatalo.

    Mutta mietihän rikoo luurangon laihan päällä, onko paljonkin kauniinpaa?

    Äänestä

  • töydellinen kirjoitti:

    Mutta mietihän rikoo luurangon laihan päällä, onko paljonkin kauniinpaa?

    Kukapa meistä on täydellinen, en minä ainakaan.,
    Enkä tosiaankaan luokittele ihmisiä heidän ulkokuorensa mukaan.
    Komparatiiviin kuuluu m.

    Äänestä

  • sisäkaunis kirjoitti:

    Kukapa meistä on täydellinen, en minä ainakaan.,
    Enkä tosiaankaan luokittele ihmisiä heidän ulkokuorensa mukaan.
    Komparatiiviin kuuluu m.

    Kuka missäkin asiassa pyrkii täydellisyyteen. Toisilla menee yli ulkonäön kanssa toisilla taas komparatiivien kanssa ;)

    Äänestä

  • töydellinen kirjoitti:

    Kuka missäkin asiassa pyrkii täydellisyyteen. Toisilla menee yli ulkonäön kanssa toisilla taas komparatiivien kanssa ;)

    Yli tai ali, aina se menee.

    Äänestä

  • sisäkaunis kirjoitti:

    Kukapa meistä on täydellinen, en minä ainakaan.,
    Enkä tosiaankaan luokittele ihmisiä heidän ulkokuorensa mukaan.
    Komparatiiviin kuuluu m.

    "sisäkaunis"

    Tuntuu siltä, että minun pitää taas pyytää anteeksi.
    Niin paljon kun minua seurataan, jopa leikki-Komparatiivisesti.
    Kaipa joskus tulee kaipuu leikki-väliviivoihinkin.
    Kunhan eivät sentään ala laiha-mielisiksi.
    Palsta kuolee, jos ei ole enää pullistelijoita.

    Ilmapallukat ovat täynnänsä tyhjää.

    Vaikkapa postpositioin.
    Palsta potee pulaa, kirjaimista. Warum?

    Äänestä

ei mitään totuuden häivää missään teksteissä mun kirjoituksissa töydellisenä mielenkiinnolla laitoin vaan tällaisen aloituksen lihavien tiukkojen vaatteiden käytön vastineeksi ja testasin kuinka rauhassa saan vastailla älyttömyyksiä toista olis ollu jos olisin tehnyt aloituksen omana itsenäni jo olis haloo noussu mulla ainakin oli hauskaa =)))) saa nähdä kuinka moni sanoo että arvasin mutta en usko kumminkin olis tehty vihjailuja jos olis ollut arvailuja.

Äänestä
  • Minä en ainakaan arvannut. Tosin eipä tule koskaan mieleenkään arvuutella.
    Ihan se ja sama kuka kirjoittaa, pääasia mitä.

    Äänestä

  • - kirjoitti:

    Minä en ainakaan arvannut. Tosin eipä tule koskaan mieleenkään arvuutella.
    Ihan se ja sama kuka kirjoittaa, pääasia mitä.

    en määkään koskaan ajattele kuka minkäkin nimmarin takana on mutta monesti täällä saa lukee siitä että arvuutellaan ja mää kun en kirjoittele kun omalla nimmarillani niin ajattelin jo sillon kun aloitin ketjun että kerron jossanin vaiheessa kuka on puskassa.

    Äänestä

  • >Ei tää voi olla sun aloitus. Rekatuthan eivät puskaile.

    Äänestä

  • maijasen maija kirjoitti:

    >Ei tää voi olla sun aloitus. Rekatuthan eivät puskaile.

    eipä niin ja sit kun puskailee niin ainakin mää kerron kuka on viestien takana eiks se oo ihan reilua kun kerran sanoo ettei puskaile kyllä teitä riittää täällä muutenkin ihan tarpeeks asti.

    Äänestä

  • tiinaex... kirjoitti:

    eipä niin ja sit kun puskailee niin ainakin mää kerron kuka on viestien takana eiks se oo ihan reilua kun kerran sanoo ettei puskaile kyllä teitä riittää täällä muutenkin ihan tarpeeks asti.

    Mitäs sun ystäväs h tähän sanoo hän kun vihaa puskailua?

    Äänestä

Sopivan väljät pukevat niin laihoja kuin lihaviakin.

Äänestä
  • oon samaa mieltä ja oikeesti se on sama minkälaisen varren omaa kunhan vaan kantaa sen tyylikkäästi.

    Äänestä

  • Kyllä rikoo on riskillä ruma!

    Äänestä

Ette kaikki tiedä mitä puhutte, on helpompi laihtua kun lihoa.
vaikka söisi tryffelisuklaakääretorttua joka ilta niin ei liho, kinuskia, kermaa, pekonia, brie-juustoa mitä vaan, ei tuu gramman grammaa. ja olisi kiva olla sopivan painoinen, varsinkin kun ikää tulee lisää.

Äänestä
  • Kellä mitenkin. Itselläni ainakin päinvastoin.

    Äänestä

  • oikeen kun rupeet syömään hiilihydraattipitosta eikös noi kermat kinuskit pekonit ja juustot kuulu just hiilihydraatittomaan pizzaa sipsejä sämpylöitä suklaata karkkia sokerillisillisia limsoja pullaa jo rupee tuleen kiloja ja varmaan jos tryffelisuklaakääretortun syöt iltasin kaiken päiväsyönnin päälle niin avot ja muista myös makaroonit lettivehnästä ja mansikkahilloo päälle jokaisen kahvikupillisen kanssa.

    Äänestä

  • tiinaex... kirjoitti:

    oikeen kun rupeet syömään hiilihydraattipitosta eikös noi kermat kinuskit pekonit ja juustot kuulu just hiilihydraatittomaan pizzaa sipsejä sämpylöitä suklaata karkkia sokerillisillisia limsoja pullaa jo rupee tuleen kiloja ja varmaan jos tryffelisuklaakääretortun syöt iltasin kaiken päiväsyönnin päälle niin avot ja muista myös makaroonit lettivehnästä ja mansikkahilloo päälle jokaisen kahvikupillisen kanssa.

    Se ei vaan mene noin. Kyllä laihan ihmisen on vaikeaa lihottaa itsensä, kun taas lihavat laihtuu helpommin, jos vaan on tahtoa siihen.

    Äänestä

  • laihat/lihavat kirjoitti:

    Se ei vaan mene noin. Kyllä laihan ihmisen on vaikeaa lihottaa itsensä, kun taas lihavat laihtuu helpommin, jos vaan on tahtoa siihen.

    jos syöt vaikka viistuhatta kaloria päivässä niin taatusti lihoo tai sitten on joku imeytymishäiriö se on ihan sama juttu jos syöt vaan tuhat kaloria päivässä normaanlin kahdentuhannen sijaan niin laihdut.

    Äänestä

  • tiinaex... kirjoitti:

    jos syöt vaikka viistuhatta kaloria päivässä niin taatusti lihoo tai sitten on joku imeytymishäiriö se on ihan sama juttu jos syöt vaan tuhat kaloria päivässä normaanlin kahdentuhannen sijaan niin laihdut.

    Muistaakseni olet täällä kirjoittanut, että miehesikin saa syödä mitä vaan, eikä liho.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

töydellinen kirjoitti:

Ihan kamalan näköisiä ovat luisevat ihmiset tiukississa trikoissa. Kyllä luisevien pitäisi ajatellä vähän enemmän kanssaihmisiään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu