naimisissa ulkomaalaisen kanssa

Itse ehdottaisin ulkomaille muuttoa. Onko miehesi asunut ennen Azerbaidzanissa, vai onko hän tullut Venäjältä? Sanotaan vaikka näin, että Suomessa mieheni kanssa asuessamme suhteessamme lähes kaikki ongelmat johtuivat Suomesta. Lisäksi Suomi ei loppujen lopuksi ole niin hyvä maa olla ja elää, kuin kuvitellaan, löytyy paljon parempiakin paikkoja.

Mikä koulutus miehelläsi on? Jos ei ole korkeakoulutusta, hän voisi hakea vaikka ammattikorkeakouluun, opiskella johonkin kiinnostavaan ammattiin, jonka jälkeen voisitte muuttaa Suomesta, ja hän voisi elättää perheen, kuten haluaa.

Ymmärrän, että itseäsi ei välttämättä häiritse se, että tienaat miestäsi enemmän. Miehesi sen sijaan kärsii siitä päivittäin, tuskin pitää itseään en edes miehenä. Hän tuntee olonsa nöyryytetyksi jatkuvasti, eikä se ole hyväksi millekään suhteelle. Hän yrittää parhaansa työnhaussa, mutta hänet torjutaan kerta kerran jälkeen hänestä täysin riippumattomista syistä. Puhun kokemuksesta, itselläni oli sama tilanne mieheni kanssa. Mieheni ei koskaan saanut töitä Suomesta, joten alkoi hakea niitä ulkomailta. Hän sai heti haastattelukutsut seitsemästä eri maasta, ja muutimme niistä yhteen. Miehellesi perheen elättäminen on tärkeintä elämässä, joten sinuna kunnioittaisin sitä ja alkaisin punnita eri vaihtoehtoja.

Hei! Kiitos nimim. oli sama ongelma hyvästä vastauksesta. Toden totta, minun on vaikea ymmärtää, että mieheni kunnia-asia on perheen elättäminen ja vaimon tulot ja työttömyys nöyryyttävät. Ja hänen vaikea ymmärtää minua, näin ongelma on valmis.
Mieheni tuli Venäjältä, jossa hän suurimman osan aikuisuuttaan on elänyt. Hän on pitänyt esillä mahdollisuutta muuttaa takaisin Etelä-Venäjälle, mutta itse koen lapsille Suomen olevan parempi ja turvallisempi paikka. En halua udella, mihin maahan muutitte, mutta onko se Euroopassa? En ole tullut ajatelleeksi mahdollisuutta asua jossain EU maassa.

Mieheni ei ole koulutettu ja hän ei voi hakeutua ammattikorkeakoulutukseen, hänen historia on työntekijän, kuljetusalan. Ammatillinen koulutus olisi mahdollinen, mutta sitten taas on kielitaito, koska hän ei esim.puhu englantia. Itselläni taas on ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä englannin ja venäjän kielen taito ja näin Euroopassa jälleen minä olisin luultavasti paremmin työmaailmaan sijoittuva. Vaikea kysymys.

Kauheaa jos mieheni miehisyys ja sen tunne on uhattuna. Näin psykologisesti en ole kyennyt ajattelemaan. Kiitos huomiosta. Aion tukea tästä eteenpäin hänen tunnettaan miehenä. Mietin myös mahdollisuutta yrittämiseen, voisiko hän saada tulevaisuuden itsenäisenä yrittäjänä.

Hei! Tilanteemme on jatkunut näin oikeastaan vain vähän aikaa, koska mieheni oli töissä tässä välillä ja on ollut kielikursseilla ja työelämävalmennuksessa yms. Nyt hän on tutustunut paremmin Suomeen ja suomalaisiin ja tietenkin tämä on vaikea maa asua yhteisökulttuureista tulleille ihmisille.

Me myös vietämme vapaa-ajat ja lomat Etelä-Venäjällä ja Azerbaidzanissa, ja minut on otettu ihanasti vastaan, tosin käyttäydyn aina kuin muslimivaimot, olen luonteeltani kiltti ja nöyrä. Sukulaiset eivät oikeastaan tiedä elämästämme mitään, kenen on auto ja miten elämme Suomessa. Emme puhu siitä kovin paljon. Missä mieheni suku asuu on paljon aseita ja etnisiä välienselvittelyjä ja melko rauhatonta. Jopa mieheni pitää seutuja turvattomina. En kyllä itse osaa vierailuilla mitään pelätä.

Meidän tilanteemme on vähän erilainen, kun ymmärsin niin, että miehesi on huippukoulutettu ja ongelma on ettei koulutusta vastaavaa työtä saa. Minun mieheni ei ole koulutettu ollenkaan ja hän on tehnytkin ns.hanttihommia ja tekee niitä mielellään, jos vaan palkka on hyvä. Vietämme paljon aikaa Venäjällä ja voisi johonkin tähän lähialueille ajatella muuttaakin.

Mutta, voinko puhua ja kysyä toisesta ongelmasta, vähän intiimimmästä. En tiedä miehesi taustaa, minkämaalainen hän on, mutta meidän perheessä ongelmana on myös epäluottamus. Ajattelen, että mieheni voisi tapailla muita naisia. Hän ei koskaan jättäisi minua, koska olen lasten äiti, mutta varsinkin minua epäilyttävät monet venäläiset naiset. Uskon, että hänen ajatuksissaan se kuuluu asiaan, että vaimon rinnalla voisi olla muita juttuja, jotka eivät ole vakavia. Otan sen joskus esiin, mutta emme voi keskustella siitä. Muutenkaan emme keskustele paljon, koska se jotenkin ei ole naisille sopivaa, naiset naisten kesken ja miehet miesten kesken.

No, perheemme voi ihan hyvin, mutta on ongelmia, joita eri kulttuuritausta tekee. Minullakin on itse asiassa tsetseni -juuria, ja seuraan uutisia, mutta olen syntynyt ja kasvanut Suomessa ja käynyt koulut ja minun on mahdoton sopeutua Azerbaidsanilaisen vaimon rooliin. Tai en tiedä lähennymmekö pikku hiljaa...

Niinpä niin. Se on yksi ongelma, vaikka on varmaan muillakin kuin ulkomaalaisten miesten vaimoilla. Mieheni tosiaan räjähtää, jos alan em.teemasta puhua. Sitten seuraa kovaäänistä sananvaihtoa ja sitten ei puhuta enempää. Kyllä suomalainen nuori, moderni mies on varmasti avoimempi ja parempi keskustelukumppani. Minun mieheni on jo keski-ikäinen.

Mutta en löydä mistään sivustoilta paljon tietoa avioliitoista, miten paljon kelläkin on salasuhteita tai syrjähyppyjä ja miten niihin naiset suhtautuu

Yleensä liitot, joissa pariskunnilla on iso ero koulutustasossa on haastavia ja lähipiiriä katsoen aika riitaisia... Miksi olet miehen kanssa, joka ei kunnioita sinua ja ei ole kykenevä keskustelmaan kanssasi asiasta kuin asiasta? Oman kokemuksen mukaan koulutustaso kertoo enemmän sopivuudesta kuin passin väri.

Itse näkisin kommunikaation puutteen kunniotuksen puutteena ja haluttomuutena integroitua yhteiskuntaan, jossa tällä hetkellä asuu. Suomessa se sattuu olemaan normaalia, että vaimolla on isommat tulot kuin miehellä ja vaikka te muualle muuttaisittekin todennäköisesti sinun tulosi joka tapauksessa tulevat olemaan korkeammat kuin hänen koulutuksesi ja kielitaitosi ansiosta, että jos hän sinun kanssasi suhteessa meinaa pysyä, hänen yksinkertaisesti pitää niellä ansaitsemattoman ylpeytensä ja todeta että minun naiseni tienaa minua enempi mutta miksi se minua haittaisi, pikemminkin sen pitäisi olla ylpeyden eikä stressin aihe että rakkain ihminen menestyy hyvin myös työelämässä!!

Tuosta Eurooppaan muuttamisesta sen verran että ei Eurooppa ole turvallinen, täytyy tietää missä on ja mitä katuja/paikkoja vältellä. Suomessa voit oikeasti auton jättää mihin tahansa muutamaksi tunniksi ja mitään ei tapahdu, mutte esim tietyillä alueilla Belgiaa täytyy lukita auton ovet ajaessa että kassia takapenkiltä ei viedä (tämä tapahtui eräälle tuttavalle ruuhkassa). Että jos turvallista asuinmaata haluaa etsiä, niin joko hyvin minimaaliset hyvät ja rikkaiden alueet kaikissa maissa, tai Pohjoismaat tai Sveitsi plus pikkuvaltiot kuten Liechtenstein ja Luxemborough etc ovat teidän tulevat muuttomaat.

Tosi hyvä kirjoitus! Tämä pitää paikkansa. Se, että meillä on kommunikaatiokatkosta kulttuurierojen vuoksi, ISO juttu on myös koulutustaustojen ero ja vielä ikäero. Olen parikymmentä vuotta miestäni nuorempi.

Totuus on, jonka ymmärrän, että jos muuttaisimme Keski-Eurooppaan, olisimme molemmat huonommassa asemassa kuin Suomessa. Mahdollisesti köyhää siirtolaisväkeä. Toisaalta mieheni yrittää integroitua Suomeen, esim.hänellä on aika hyvä kielitaito ja hän etsii aktiivisesti työtä ja kontakteja, mutta suomalaiseen ajattelumaailmaan hän ei edes yritä sopeutua.

Jos muuttaisimme Etelä-Venäjälle, minun tulevaisuus olisi kotiäitinä tai torimyyjänä ja se sopisi miehelleni hyvin. En tiedä, miksi minun menestys työelämässä ja korkea koulutus eivät ole ylpeyden aiheita. Tavallaan saan kunnioitusta, olenhan lasten äiti, jota ei ikinä jätettäisi ja suvun parissa olen arvostettu. Minulla on myös takana raastava avioero nuoruudessa suomalaisesta miehestä ja toista avioeroa en tiedä miten kestäisin.

Hyvä jos kirjoitukseni antoi jotain pohtimista. Mutta saanko udella että miten te olette päätyneet yhteen? Allekirjoittanut on asunut ulkomailla (eripuolilla Eurooppa) lähes koko aikuisikänsä ja seurustellut monen eri kansallisuuden kanssa, mutta aina asioista on pystytty puhumaan, jopa libanonilaisen miehen kanssa (kyseinen tyyppi kylläkin oli diplomaatti, että sillä varmaan oli paljon tekemistä asian kanssa...)! Mutta tässä tullaan siihen että olen lähinnä seurustellut saman tutkintotason ja samankaltaisten tiedekuntien tyyppien kanssa ja myös ikäeroa on enimmillään ollut neljä vuotta, niin molemmat ovat samalla tasolla ja sikäli tasa-arvoisia.

Teillä tilanne on hankala, ja sanoisin että ei varmaan helpommaksi muutu, päinvastoin kunhan lapset kasvaa ja miehesi alkaa stressaamaan siitä, että hänen lapsensa kasvavat äitinsä ja kodin ulkopuolisen vaikutuksen takia täysin eri arvoihin kuin mitä hän edustaa.... Ja sitten ne ongelmat vasta alkavatkin.

Sinä todennököisesti et tulisi olemaan köyhää siirtolaisväkeä, mikäli Eurooppaan muuttaisit, mikäli osaat sujuvaa englantia, mutte miehesi tulisi jäämään katusiivoojaksi tai ratikkakuskiksi, tai kaupan kassaksi jos osaa paikallista kieltä. Että ei teidän ongelmat siitä mihinkään häviäsi, jos Eurooppan muuttaisitte.

Ehkä sinun kannattaisi kysyä itseltäsi, että mitä haluat elämältäsi. Hankitko maisterin paperit ja näit siitä kauhean vaivan ollaksesi kotiäiti tai torimyyjä? Epäilen vahvasti...

Hyviä huomioita. Nyt keskustelu menee syvälliselle tasolle, kun mietin miten päädyimme yhteen. Mieheni on ollut koko työikänsä rekkakuski ja ajanut ympäri maailmaa. Me tapasimme sattumalta kotikaupungissani, kun rekkamiehet tarvitsivat apua ja kielitaitoisena menin auttamaan. Mieheni on hyvin itsevarma ja hän alkoi voimakkaasti piirittää minua ja ensin olin vähän vastahakoinen, mutta myönnyin tapailemaan ja lopulta kutsuin hänet kotiini kylään.

Miten tämä sitten tapahtui. Minulla on vakavia itsetunto-ongelmia ja suomalainen äitini ei osannut antaa minulle läheisyyttä ja rakkautta. Olen ollut vuosia terapiassa heikoin tuloksin. Ensimmäinen avioliitto epäonnistui. Minä olin valmis rakastumaan, kun joku osoitti niin suurta huomiota ja silitti vaikka sitten kuin koiraa.

Sitten ongelmat alkoivat; mustasukkaisuutta, (minun puoleltani) käytännön ongelmia, kommunikaatio-ongelmia...mutta aina päästiin yli ja lapsia tuli. Ymmärrän, että lasten kasvaessa ongelmia tulee lisää ja tällaisia puheita on jo ilmassa. Erityisesti tyttöjen käytös on tapetilla, pojalla on vähän enemmän vapauksia.

Niin, minulla on maisterin tutkinto huippuarvosanoin, mutta itsearvostus nolla.

Mulla särähti aiemmassa viestissä tämä: "..mutta olen syntynyt ja kasvanut Suomessa ja käynyt koulut ja minun on mahdoton sopeutua Azerbaidsanilaisen vaimon rooliin. Tai en tiedä lähennymmekö pikku hiljaa... "

Saat itse päättää, millainen haluat olla. Olet hyvä omana itsenäsi, etkä tarvitse siihen muiden vakuuttelua. Sun ei tarvitse sopeutua johonkin rooliin. Itse tapaan sanoa, että olen vietnamilaisen vaimo, mutta en vietnamilainen vaimo. Mieheni on tiennyt minut valitessaan, että olen suomalainen. Molemmille on ollut selvää, että lapsuudenkodissa opitut toimintamallit eivät automaattisesti päde meidän perheessämme.

Osaan kyllä käyttäytyä vietnamilaisen tapakulttuurin mukaan ja ymmärrän, miksi kulttuureissamme ollaan joistakin asioista eri linjoilla. Mutta meidän kotonamme kukaan ei tule mua määräilemään. Mieheni kanssa sovimme asiat keskenämme, se ei kuulu muille.

Parisuhteessa ei mielestäni ole kyse siitä, että puolisot varsinaisesti tarvitsisivat toisiaan. Molemmilla saa olla omat ajatuksensa ja elämänsä ja mielenkiinnon kohteensa. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, ei se ole vaarallista. Mutta kummankin pitää itse määritellä sellaiset asiat, joista ei suostu tinkimään. Kyse on siitä, että puolisot _haluavat_ omasta vapaasta tahdostaan elää toistensa kanssa ja tulevat siitä enemmän tai vähemmän onnellisiksi. Että puolisot haluavat kulkea yhdessä samaan suuntaan.

"Omia ongelmia ei tulisi käsitellä ihmissuhteiden avulla, varsinkaan itsetunto-ongelmia, koska silloin tulee riippuvuussuhde kyseiseen ihmiseen."

Olen samoilla linjoilla. Hyvä puoliso voi olla tukena henkisessä kasvussa, mutta kasvu lähtee silti itsestä. Parisuhteessa(kin) pitää olla terveen itsekäs ja miettiä, onko tuo toinen ihminen minulle hyväksi. Saanko olla sellainen kuin haluan vai pitääkö koko ajan miettiä, miten toinen reagoi? Toiminko omilla ehdoillani vai muiden vaatimuksista (ehkä vain kuvitelluista sellaisista)? Puolisoa saa ja kannattaa miellyttää, mutta vain siksi, että itse haluaa. Ei sen takia, että arvelee toisen edellyttävän niin tai kuvittelee itse hyötyvänsä.