Motto
"Tarvitsemmeko lisää eriarvoisuutta? Emme todellakaan. Suomessa on tarpeeksi hauskaa olla hyväosainen ja riittävän kurjaa olla huono-osainen".
Näin ironisoi Osmo Soininvaara kotisivullaan. Hän on järkevän ja fiksun oloinen mies. Oikeastaan hän on liian hyvä mies tuhlatakseen koko elämänsä Vihreässä liitossa. Kirjassaan "Ministerikyyti" hän harmittelee lyhyeksi jäänyt ministeripostiaan, - niin paljon jäi tekemättä. Näillä näkymin tuo 2 vuotta ministerinä taitaa jäädä hänen elämänsä ainoaksi ajanjaksoksi, jolloin hänellä oli todellinen mahdollisuus toteuttaa ideoitaan.
Osmo Soininvaara luonnehtii itseään liberaaliksi. Sen voi uskoa. Jos ei tietäisi häntä vihreäksi, yhteiskunnallisten mielipiteidensä (jos unohtaa hänen vetyenergia- ym. vihreän haihattelunsa) perusteella hän vaikuttaa nimenomaan liberaalilta. Mitä ihmettä hän tekee sitten Vihreän liiton kaltaisessa ääriryhmässä? Satu Hassi sopii sinne kuin nenä päähän, mutta Osmo Soininvaara?!!
Osmo Soininvaara tekisi palveluksen itselleen ja vatsahappoja sääteleville rauhasilleen, jos hän siirtyisi Suomen ainoaan merkittävään liberaalipuolueeseen, todelliseen henkiseen kotiinsa Keskustaan. Hänet otettaisiin epäilemättä vastaan avosylin, onhan hänen persoonallaan uskottavuutta mm. Helsingin kunnallispolitiikassa. Soininvaaralle avautuisi mahdollisuus merkittäviin tehtäviin, ja niiden kautta hyvien ideoidensa toteuttamiseen. Onko Soininvaaralla älykkyytensä lisäksi myös ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta?
Erään lahjakkaan miehen
16
682
Vastaukset
- tölmäys
Eipä voisi kuolleena syntyneempää ideaa olla kuin Osmo Soininvaara Kepussa. Kuvitelkaa häntä tupaillassa puhumassa kantakirjakepulaisille luonnosuojelusta. Kyllä tämä täytyy olla huumoria.
- hukattu elämä
Kyllä tässä ollaan Soininvaaran edun nimissä liikkeellä. Omat puoluetoverit tekevät parhaansa puolueen etevimmän henkilön uran kariuttamiseksi. Helsinkiläisellä Osmo Soininvaaralla olisi ollut hyvät mahdollisuudet tulla valituksi Helsingin seuraavaksi ylipormestariksi.
>>Hässi on kantelupukki
Kirjoittanut: Kryptoniitti, 29.7.2004 klo 11.10
Vihreät aikovat panna jäihin Vuosaaren satamahankkeen Hassin johdolla.
Ilmeisesti Satu Hassi aikoo jatkaa Greenpeace-tyyppistä Suomen maineen mustaamista EU-parlamentissa seuraavat vuodet. Suomesta tehdään suojelualue saksalaisille turisteille, teollisuus lopetetaan vähin erin ja meillä alkavat nälkävuodet 1860-luvun tapaan. - minä
hukattu elämä kirjoitti:
Kyllä tässä ollaan Soininvaaran edun nimissä liikkeellä. Omat puoluetoverit tekevät parhaansa puolueen etevimmän henkilön uran kariuttamiseksi. Helsinkiläisellä Osmo Soininvaaralla olisi ollut hyvät mahdollisuudet tulla valituksi Helsingin seuraavaksi ylipormestariksi.
>>Hässi on kantelupukki
Kirjoittanut: Kryptoniitti, 29.7.2004 klo 11.10
Vihreät aikovat panna jäihin Vuosaaren satamahankkeen Hassin johdolla.
Ilmeisesti Satu Hassi aikoo jatkaa Greenpeace-tyyppistä Suomen maineen mustaamista EU-parlamentissa seuraavat vuodet. Suomesta tehdään suojelualue saksalaisille turisteille, teollisuus lopetetaan vähin erin ja meillä alkavat nälkävuodet 1860-luvun tapaan.sen uskon. Kirjoittaja ei nyt kuitenkaan tunne kepulaista todellisuutta. Asiasta olen samaa mieltä. Suuremmissa puolueissa on kuitenkin vain huonoja vaihtoehtoja. Kepussa on vastassa MTK, demareissa SAK ja kokoomuksessa TT: Ole nyt niissä uudistusmielinen.
- tiedät?
minä kirjoitti:
sen uskon. Kirjoittaja ei nyt kuitenkaan tunne kepulaista todellisuutta. Asiasta olen samaa mieltä. Suuremmissa puolueissa on kuitenkin vain huonoja vaihtoehtoja. Kepussa on vastassa MTK, demareissa SAK ja kokoomuksessa TT: Ole nyt niissä uudistusmielinen.
Jos mihin tahansa puolueeseen saadaan tarpeeksi uudistusmielisiä, alkaa tapahtua - Keskustassakin. Vihreiden nousun aika Suomessa on ohi. Sen suosio laskenee keski-Eurooppalaiselle tasolle 4-5%:iin.
Puolue tulee tulevaisuudessakin vetämään puoleensa nuoria. Ikääntyessä tapahtuu viisastumisen myötä siirtyminen suuriin puolueisiin, onhan niissä vaikutusmahdollisuudet aivan eri luokkaa. - onnea
tiedät? kirjoitti:
Jos mihin tahansa puolueeseen saadaan tarpeeksi uudistusmielisiä, alkaa tapahtua - Keskustassakin. Vihreiden nousun aika Suomessa on ohi. Sen suosio laskenee keski-Eurooppalaiselle tasolle 4-5%:iin.
Puolue tulee tulevaisuudessakin vetämään puoleensa nuoria. Ikääntyessä tapahtuu viisastumisen myötä siirtyminen suuriin puolueisiin, onhan niissä vaikutusmahdollisuudet aivan eri luokkaa.pyrkimyksissäsi, mutta vedettävä reki tulee olemaan kivinen.
- Oiva Härkönen
... lausuntoautomaatti. Myös ministerinä ollessaan hän lähes päivittäin anteli lausuntoja ja ehdotuksia. Minä en vain muista, onko niistä mikään toteutunut.
- rpu
jostain syystä media kyseli ministeriltä ja
ministeri vastaili - tuskin hän medialle soitteli - asiassa
rpu kirjoitti:
jostain syystä media kyseli ministeriltä ja
ministeri vastaili - tuskin hän medialle soitteliOiva tuntee kantakirjakepulaisen mielen, onhan hän itsekin sellainen. Kyllä Soininvaara on kepuun aivan liian fiksu ja itsenäinen. Tästä syystähän Olli Rehnillä on ollut puolueessa jatkuvia vaikeuksia. Ilkkakin oli heti valmis vaihtamaan hänet komissaariehdokkaana, kun tuli ulkopuolista kritiikkiä. Virrankoskihan pudotti Rehnin edellisellä kerralla EU-parlamentissa. Kepussa älykkyys ja itsenäisyys on painolasti.
- Soininvaaralla
asiassa kirjoitti:
Oiva tuntee kantakirjakepulaisen mielen, onhan hän itsekin sellainen. Kyllä Soininvaara on kepuun aivan liian fiksu ja itsenäinen. Tästä syystähän Olli Rehnillä on ollut puolueessa jatkuvia vaikeuksia. Ilkkakin oli heti valmis vaihtamaan hänet komissaariehdokkaana, kun tuli ulkopuolista kritiikkiä. Virrankoskihan pudotti Rehnin edellisellä kerralla EU-parlamentissa. Kepussa älykkyys ja itsenäisyys on painolasti.
on tietysti vielä kolmas täysin sopimaton ominaisuus, rehellisyys.
- Oiva Härkönen
rpu kirjoitti:
jostain syystä media kyseli ministeriltä ja
ministeri vastaili - tuskin hän medialle soitteli... hän oli lausuntoruletissaan. Ministeri saa aina julkisuutta, kun haluaa. Ja Soininvaara halusi. Niin - tietääkö joku, onko yksikään häneen sadoista alotteistaan toteutunut?
- rpu
Oiva Härkönen kirjoitti:
... hän oli lausuntoruletissaan. Ministeri saa aina julkisuutta, kun haluaa. Ja Soininvaara halusi. Niin - tietääkö joku, onko yksikään häneen sadoista alotteistaan toteutunut?
olisi ottanut hallitukseen 10%:n vihreät
4%:n RKP:n sijaan, olisivat ehkä saaneet
enemmän ministeriosaamista kuin nykyiset
RKP:n ministerit, joiden avut ovat kevyehköt
pitäisi myös katsoa hallitusneuvotteluissa
minkälaisia ministereitä puolue tarjoaa.
kun pakkoruotsipuolue otetaan hallitukseen, koska
se hyväksyy minkä hyvänsä ohjelman, sen ei kai
tarvitse välittää ministereiden tasosta
onko Wideroos osaaja? - Lager
rpu kirjoitti:
olisi ottanut hallitukseen 10%:n vihreät
4%:n RKP:n sijaan, olisivat ehkä saaneet
enemmän ministeriosaamista kuin nykyiset
RKP:n ministerit, joiden avut ovat kevyehköt
pitäisi myös katsoa hallitusneuvotteluissa
minkälaisia ministereitä puolue tarjoaa.
kun pakkoruotsipuolue otetaan hallitukseen, koska
se hyväksyy minkä hyvänsä ohjelman, sen ei kai
tarvitse välittää ministereiden tasosta
onko Wideroos osaaja?Kepuhan esitti Jäätteenmäen johtamien hallitusneuvottelujen aikana vihreiden ottamista hallitukseen ja RKP:n jättämistä ulkopuolelle.
SDP:lle vihreät eivät kuitenkaan kelvanneet. Median tulkinta oli, että Lipposta kaiveli edellisen hallituksen ydinvoimaratkaisu, joka johti vihreiden siirtymiseen oppositioon. Aika monen kepulaisen arvio kuitenkin oli, että SDP:n kantaan vaikutti enemmän se, että kepu saisi vihreiltä liian varmaa tukea eräissä tärkeissä asioissa.
No, tärkeämpää kepullekin taisi lopulta olla, että niitä kepulle tärkeitä asioita kirjattiin hallitusohjelmaan, joten vihreistä ei tehty kynnyskysymystä. SDP:n vaatima RKP pääsi sitten tätä kautta jo tuttuun tapaan hallituksen täytepuolueeksi.
- Tty3321
on hyvä sälli.
- Soininvaara
on kääntynyt viime aikoina tukemaan keskustan pyrkimyksiä hallituksessa demarien hölmöilyjä vastaan. Se on kauan kaivattua viisautta oppositiossa olevan puolueen puheenjohtajalta.
Se ei ole jäänyt huomaamatta. Keskustan syli on iso ja avoin.
- odefani
Muistaako kukaan peruspalv.ministeri Soininvaaran Moskovan matkaa. Osmon vieraillessa paikallisessa alkoholistien hoitolassa (vankiloitahan ne Venäjällä ovat)ja delegaation jo poistuessa vartija kiiruhtaa Soininvaaran perään. "Ottakaa mies kiinni, huusi vartija!" - Nimittäin luulivat Odea hoidokiksi.
Aito kaveri ja muuntautumiskykyinen, mutta punakka olemus kieli aivan muusta kuin idunjyrsijästä... - se on
jos ei ole kaunis/komea ja kelluu pinnalla, täytyy varmaan olla viisas?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082834Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672511Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait271952Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768