Tällaisia lauseita ilmenee raamatussa ja käskyjen selityksissä. Minä en oikein ymmärrä, että Jumalaa tulee pelätä, ja rakastaa yhtäaikaa.
Jos jotain pelkää, ei sitä voi rakastaa. Olisi parempi lause mielstäni, että Jumalaa tulee kunnioittaa ja kiittää hänen suojeluaan ja armoonsa.
Lapsena kun luin noita lauseita, niin ei sitä syventynyt ajattelemaan. Mutta nyt sitten vanhemmalla iällä käsittää miksi näin on tapahtunut.
Pelottelemalla, että Jumalaa pitää pelätä, saa kuulijat varpailleen ja he todella pelkäävät kun sanassa näin sanotaan. Ja sitten se menee pakkorakkaudeksi. Se ei ole oikea käsitys Jumalasta.
Raamattu on kirjoitettu osin pelottelun kautta ihmisille pyhäksi kirjaksi.
Niin hyviä lauseita ja sanontoja kuin se sisältääkin. Niin jos se olisi kirjoitettu ja ilmaistu toisenlaiseen muotoo, niin että sen opetukset ja säännöt voisimme paremmin toteuttaa. Eikä se jäisi vain pelkäksi puheiksi miten pitää Jumalaa pelätä. Kukaan ei loppujen lopuksi pelkää vaan heittävät sen sanahirviöksi ja epätodellisuudeksi.
Rakastaminen Jumalaa, on myös liioiteltu. Ei häntä voi rakastaa kuin läheistä ihmistä. Sekin on jonkun ylitehostetta raamattuun haluavan apostoli/kääntä/ uudistajan oma halu tehdä siitä ihmisiin paremmin menevä. Mutta on epäonnistunut, ainakin minun kohdallani. Häntä pitää kunnioittaa auttajan ja suojelijana.
Kun on näin vanha kun olen, niin minulle on selvinnyt oikea Jumalan usko. Se ei ole pelkoa, eikä rakkautta, vaan kuin katto pään päällä, että ei vettä sada niskaan. On vai hyvä ja paha. Jumala on hyvä ja suojaa meitä siltä pahalta. Jokaista, ellemme sysää Jumalaa syrjään.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Aurinko on hyvä jumala, sitä voi palvoa ja se pitää elämää yllä. Se on varmasti olemassa.
Minä luvin jostakin että tuo sana pelko ja sen eri muodot , on alkukielessä
aika paljon erilaiset , Siis kääntä on tehnyt tääsä viheen tai virheitä siksi ,
sitä pitäisikin TUTKIA ALKUKIELIÄ OSAAVA TODELLA TAITAVA. kielimies
tai nainen , sillä tutkijan työ näissä asiossa ei ole kielletty naiselta,
JA KUN SITTEN ON SAATU PAREMPEE TIETOA AS. KOMITEA ETTÄ
SAATAISIIN KORJAUS PÄÄTÖS KERRALLA KUNTOON ..
Minusta koko raamattu on alkukielellä kirjoitettu, ja sitten uudistajat yrittävät joitain lauseita selventää sille ajalle jolloin uudistus on tapahtunut. Mutta on jätetty asioita alkukielenkäsitystenkin varaan, ja siten usko on vinoutunut , niin kristikunnissa kuin vielä enemmän siitä haarautujista uskonliikkeistä. Joita myös sen vuoksi lahkolaisliikkeiksi sanotaan.
Parhaita alkukielen hyväksyjiä ja "ymmärtäjiä" ovat juuri lestadiolaiset.
Vanhapuoli puhuu Jumalasta, omalla alkukielellään, mutta uusi puoli on muuttanut Jumalan keskeisyyden. Paavali on ollut paikalla.
SU, kun sinulla näyttää olevan tuo vanhakin testamentti, niin voithan katsoa vaikka Hesekielin kirjaa, miten paljon Jumala rakastaa synntiä ja ajattele, miten paljon meillä on syytä olla kiitollisia syntiemme sovittajalle.
#", Niin aivan mutta su. onkin liikkeellä vain sen takia , että voi pitää ääntä .
ei sen takia että asia menisi varmimmin oikein . Hesekiel 16:6. -7-11..
Myös tämä: "Minä annan teihin hengeni , niin että te tulette eläviksi ".
sekä Hss.37:8,11, 14 . (9-10 ) .
Su. kirjoitus miete on oikein , ensin kirjoitettiin Hebreaksi , Siis Mooseskin ,
voi olla että aivan ensin ,,ARAMEAKSI. no kun Jeesus luki Jesajan kirjaa ,
se oli Toorasta Rulla Raamattu sellainen kuin se Hoviherrakin osti JERU_
SALEMISSA käydessään , mutta kyllä oli jo ollut vähän yli 200 vuotta saa-
tavana Kreikkalaisia raamattuja . Jeesus kin oli saanut sellaisen käteensä
koska tiesi että Kreikan aakkosissa oli A ensimmäinen ja O viimein kirjain
Sanoessaan minä olen alku ja loppu ja Aja O..
Niinpä. : ) hyvä huomio Teu.
Minusta tämä kaikki on turhaa paskaa, joten miksi kulutatte kallista aikaanne tarinointiin?
"satana 3" 8.3-2013" 1709.,"
"sanana3tse et kyennyt pysymään erossa , me emme ole mienkään vastailleet 5 kk.
Kerroppa miksi penkosit vanhan ketsun , ethän poistamiasen takia . Kyllä
me sekin voidaan tehdä. .
Jumalan pelko vapauttaa kaikesta muusta pelosta.
Rukoilen usein Jumalalta Jumalan pelkoa, niin etten uskalla olla tottelematta, tämä antaa turvallisuuden. Hän pitää minut oikealla tiellä, murtaa ylpeyteni ja taivuttaa kunnes saan taipua Jumalan tahtoon. Jumalan pelko on itselleni suurinta Isän rakkautta, timantti jonka olen saanut.
"Jumalan pelko on kaiken viisauden alku."
Jumalan pelko lupaa myös: " silloin viisaus kulkee jokaisessa ajatuksessasi."
Olen itsekin miettinyt tuota samaa, mistä su kirjoittaa. Rakkaudessa ei ole pelkoa.
Varmaan sumeri osaisi tarkemmin selittää miten se suomeksi parhaiten kääntyy. Itse ajattelen, että kun Jeesus sanoi "Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseäsi", siinä on koko 10 käskyä lyhyesti sanottuna. Ja, kuten käskyjen/Jumalan lain tehtävä onkin, se saa ihmisen tuntemaan ettei siihen kykene, niin se ajaa Kristuksen luokse.