Jouduin normaalin lukion lopettamaan, sillä en pysty pitämään puheita, esiintymään millään tavalla luokalle. Edes viittamaan välttämättä. Niin tahtoisin tietää, että onko lukiovaihtoehtoja jossa ei näitä esitelmiä/puheita tai vastaavia esiintymistilanteita olisi?
Eri lukiovaihtoehdoissa esitelmiä/puheita?
ujokooo123
7267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
eikös se nyt ole ihan opettajasta ja kurssista kiinni, eikä lukiosta missä joutuu puheita pitämään. olisit voinu vain käydä kursseja etänä, ei tarvitse kuin netissä tehdä tehtävät ja tehdä lopulta koe. lähes jokasessa lukiossa luulisi olevan edes pieni etäkurssi valikoima.
Meillä sai ainakin suorittaa monet puhetehtävät kirjallisena esim. essee puheen sijasta tai sitten puheen voi pitää vain opettajalle tai valitsemalleen ryhmälle. Itse en ole vielä kertaakaan joutunut pitämään puhetta koko luokalle. Minun kannaltani tietysti kiva asia, mutta toisaalta huono koska kyllä sitten joskus joutuu muualla esiintymään. Ymmärrän kyllä sen, että esiintyminen on vaikeaa, mutta aina voi miettiä ratkaisuja näihin ongelmiin. Kyllä aina joku pelastus löytyy, kun vaan miettii ja keskustelee opettajankin kanssa. Ja kursseista voi silti päästä läpi, vaikka ei esiintyisikään, sitä en kyllä silti suosittele, koska arvosanat tippuu.
Olisit nyt miettinyt vielä. Ja sen voin sanoa, että varsinkin ekana vuonna oli paljon puhetehtäviä yms. mutta eipä enää toisena ja kolmantena ole ollut niin paljon.
Ja meillä ei ollut kyllä minkäänlaisia etäkursseja :) Olisipa ollutkin.
Mutta vaihtoehdot on aika vähissä. Lukiovaihtoehdot ilman esiintymisiä ovat varmaan vaan juuri se etälukio tai sitten aikuislukio, mutta tosta aikuislukiostakaan en aivan varma ole. Koita nyt jokin opiskelupaikka löytää! Esiintymistä ei myöskään pääse eroon. Itsekin aion ottaa uudessa opiskelupaikassa uuden asenteen ja mennä esiintymään. On toisaalta niin kiva fiilis, kun saa puheen yms. pidettyä.
Juu kiitos vastauksista =) Voi olla, että sitten siellä aikuislukiossa jatkan tai sitten vaan vaihdan toiseen normaaliin lukioon. Ei tossa lukiossa täällä mitään etäkursseja ole, ja kaikki puheet on niin pakollisia kuulemma.
Johtuu näisät ihmisistäkin varmaan täällä, en niille pysty esiintymään tietyistä syistä. Ehkä sitten uudessa koulussa oon jo rohkeempi kun uudet ihmiset jne. :)
Minä jouduin lopettamaan kauppiksen samasta syystä. Oli oikein lääkäriltä todistus, että saisin "kirjekurssina" suorittaa esiintymiset. Ei käynyt opettajalle...
Eihän tuollainen ongelma lääkärintodistuksella kuntoon tule. Tarvitaan terapiaa, lääkitystä tai jopa molempia. Eikö näitä ollut tarjolla?
Aikuislukiossa/iltalukiossa on vähemmän esiintymistä ja vähemmän kursseja ylipäätään. Esim. yliopistoilla järjestetään puheviestinnän kursseja jännittävillä/esityspelkoisille, sellaista kannattaisi miettiä, mikäli terapia ei tule kyseeseen.
Mulla oli kans ongelmia esiintymisen kanssa peruskoulussa, en vaan pystynyt esiintymään luokan edessä. Heti kun avasin suuni muutuin ihan punaiseksi ja unohdin kaiken mitä piti sanoa, se oli ihan kauheeta. Ja kun kuulin oman ääneni nii en pystynyt sanomaan mitään, menin ihan lukkoon.
Nyt lukiossa ongelma on poistunut, koska olen joutunut pitämään jo niin monta esitelmää. Alussa jännitin ihan sikana, mutta sitten vain pakotin itseni siihen tilanteeseen. Ensiksi mietin, että skippaan ne tunnit tai keskeytän lukion, mutta sitten päätin että en halua keskeyttää lukiota tuon ongelman vuoksi..
Vieläkin hermoilen esitelmiä, mutta sitten kun joudun luokan eteen nii asennoidun niin, että nyt mä hoidan tämän homman ja yleensä ne menee todella hyvin. Enkä ole enää mennyt lukkoonkaan. Oon niin tyytyväinen! Yksin on vielä helpompi, kuin ryhmässä pitää esitelmä. Ja sekin auttaa kun kotona harjoittelee nii että tietää mistä aikoo puhua.
Ja kaiken tämän jälkeen vielä haluan opettajaksi!! Nehän joutuu jatkuvasti olemaan luokan edessä ja puhumaan. Mutta olen todellakin sitä mieltä, että kaikkeen tottuu kun vaan haluaa ja tekee hommia sen eteen!!
Eli älkää luovuttako vaan yrittäkää edes voittaa pelkonne. Mitään ei opi kuin tekemällä ja harjoittelemalla - harjoittelu tekee mestarin tässäkin asiassa!!
TSEMPPIÄ KAIKILLE!!!!