kelle puhua ja miten?

Hei
Ymmärrän hyvin ajatuksesi

Kokeilepa seuraavaavia vaihtoehtoja:

1) puhuminen

Keskustelu puhumalla luottamuksellisesti:
voit soittaa valtakunnalliseen kriisipuhelimesta (p. 010 195 202). Kriisipuhelimen päivystysajat ovat arkisin 9-06, la 15-06, su 15-22.
Sinä voit puhua nimettömänä ja voit luottaa siihen että ajatuksesi pysyvät luottamuksellisina

2) kirjoittamalla

Meihin voit ottaa yhteyden myös verkossa Tukinetin kautta osoitteesta
www.tukinet.net
jossa päivystys on auki joka arkipäivä klo 15-19.

3) henkilökohtaisesti tapaamalla

Ympäri Suomea toimii kriisikeskuksia joihin voit varata ajan ja tulla keskustelemaan paikan päälle. Kriisikeskusten yhteystiedot löytyvät osoitteesta
http://www.mielenterveysseura.fi/sos-kriisikeskus/kriisikeskusverkosto/alueelliset_kriisikeskukset


kaikkea hyvää

SOS-kriisikeskus/vapaaehtoinen Markku

Itse olen myös ollut masentunut...
Jotenkin lopulta vaan tajusin, että mitä sitten jos menee paskasti vitut mää siitä välitän. Joku haukkui minua ja hakkasi ajattelin taaas vain mitä vittu sitte.
Kerran ne ne "suositut" tulivat porukalla sanoo et mikä mua vaivaa ja miksen oo normaali arvaappa mitä sanoin.
Vitut mä teistä.
Vastaus oli pidä homo pääskii
Mää vastasin taas vitut mää tostakaa
lisäsin vie vitut mä mistään.
Silloin sielt tuli opettaja se sano mikä on meneillään?
Vastasin et vitut mä siitä mitä on meneillään.
Opettaja alkoi valittaa mulle jtn.
Vastasin et kyl jokainen koskettaa pohjaa joskus...
kaikki katto mua ku mitä ihan oudolla ilmeellä.
SItte se yks "suosittu" sano et:
Mitä vittua me oikee täs vittuillaa ?
Mää vastasin vaa et vitut mää siitä
Mut laitettiin kuraattorille.
kun pääsin sinne opettaja sano et odota täällä.
Mää sitten revin kaikki julisteet seiniltä ja karkasin.
Mut tultii hakee kotoo tuli hirveet säädöt ja lopulta päädyin laitokseen... käytin kannabista se oli yksi syy myös.
Onko ihmiset oikeesti näin tyhmiä ?
Miksen voi ajatella omalla tavallani
Viisaus on laaja käsite.
Aina kun matkaan kuuhun mut palautetaan takas.
Tässä kirjottelen tätä pari päivää sitten kuolleen vaarin tuolissa.
Ulkopuolelta se tuli tänne älkää huoliko este ei estä sitä.
Juoskaa auringon alta
Elämä on helpompaa kun tekee siitä vaikeaa.

Jos olet alaikäinen ja et toivo joutuvasi suljetulle/laitokseen/tms niin älä ainakaan puhu kuraattorille, terkkarille, sossulle, nuorisotyöntekijälle, psykologille, jne.
Suosittelen lämpimästi esimerkiksi blogin kirjoittamista ja ystävystymistä useampaan ihmiseen.
Ja masennus... Se on loppujen lopuksi vain sairaus. Jutun juju on oppia erottamaan, mitkä ajatukset ovat omiasi ja mitkä eivät. Ja lopettaa turha itsensä lietsominen.

Olen saman ikäinen kuin sinä, masennuksesta kärsinyt vuositolkulla ja helvetilliset arvet niin käsissä kuin mielessäkin. Mutta arvaa mitä? Valoa näkyvissä. Miten?
Tajusin, että sen voi ihan oikeasti päättää itse, vajoaako murheisiinsa vai nouseeko yläpuolelle. Kyse on vain siitä, mitä haluaa ja kuinka kovasti.
Haleja sulle.

kiitos kaikille vastanneille :) en vieläkää tiedä oikee mitä teen...... Lisää vastauksia vaan :) oon monesti kyl ajatellu soittavani tommosee kriisipuhelimee mut sit viime hetkillä jänistän... :/

Voisko nuorisotyöntekijälle tai tutulle papille laittaa vaikka sähköpostia ja varata keskusteluajan? Mun ystävä teki just niin ja mulla on se käsitys, että kyllä papit ja nuorisotyöntekijät auttaa tosi mielellään just tommosissa asioissa :-). Ja se mun ystävä sai kyllä tosi paljon apua siitä keskustelusta, taisi ihan vuoden ajan käydä juttelemassa sen papin kanssa, kun oli isoja huolia elämässä.

Moi taas, eitaas-.- :-)

Joo, se avun hakeminen vaatii aina rohkeutta. Oon itsekin joutunut nuorena hakemaan apua masennukseen. Ei se helppoa ole, mutta olo helpottaa kyllä kovasti, kun sen askeleen saa otettua! En tarkota, että masennus lähtis hetkessä, mutta helpottaa kun huomaa, ettei sitä pahasta olosta puhumista tarvikaan pelätä ja on joku joka haluaa kuunnella.

Tuli vielä mieleen, että jos tuntuu hankalalta puhua sille tutuimmalle papille tai nuorisotyöntekijälle jota sitten näkee aina nuortenilloissa (tai missä näettekään), niin sitä keskusteluaikaa voi varmasti pyytää kyllä jollekin muullekin työntekijälle seurakunnassa. Voi kans helpottaa oloa jo vähän etukäteen, jos lyhyesti sähköpostissa kuvaa sitä ongelmaa, mihin kaipaa tukea. Silloin ei välttämättä jännitä ihan yhtä paljon tapaamiseen mennessä, kun tietää jo että toinen tietää ainakin vähän sun tilanteesta :-).

Tuo Tukinet, jota joku aiempi kirjoittaja suositteli, on myös ihan hyvä vaihtoehto, jos tuntuu vielä liian hankalalta jutella kasvotusten. Siellä voi kirjotella viestejä oman tukihenkilön kanssa ja saada vertaistukea palstakeskusteluissa (siellä on muistaakseni oma alue nuorille). Tukihenkilö päivystää tsätissäkin tiettyinä aikoina, jotka näkyy sivuilla. Mut kyllä semmonen tosielämän tukikin on tärkeää, jos on masentunut. Kirjoittelu saattaa helpottaa oloa, mutta masennukseen tarvii ainakin mun nähdäkseni sellasta kasvokkaistakin tukea.

nyt ku aloin miettii niin mähän oon ihan kauhee ihminen jos laitan viestia jollekki niistä ku niille tulee vaan lisätyötunteja ja niillä on kuitenkin perheet kotona ja sit jos kysyn niin eihän ne viitsi vastata kieltävästi ellei ne oo tosi törkeitä... Mun pää on tän jutun kans kahta eri mieltä, toinen sanoo että laita viesti toinen sanoo että älä, koska niille tulee vaan niitä lisätunteja yms