Bulimikoiden/syömishäiriöisten itsekeskeisyys

Itsessäni en ainakaan tunnista tuota piirrettä. Äitini ja muut sukulaisetkin muistuttavat minua yleensä vain siitä, että välillä PITÄÄ ajatella myös itseään. Yleensä kun käytän kaiken energiani muiden auttamiseen ja heidän ongelmiensa miettimiseen.

Jos kaverilta on rahat loppu, lainaan minkä pystyn. Joskus jaan myös ylimääräistä ruokaa pois, annan vaatteita ja muuta tavaraa, jos joku tarvitsee sitä enemmän kuin minä. Yhdessä vaiheessa kämppämme oli kuin majatalo, kun majoitin ystäviä joilta oli asunto mennyt alta tai muuten vaikea tilanne elämässä.

Viime viikolla olin kovassa kuumeessa ja siitä huolimatta tein lumityöt, kokkasin ja siivosin vaikka avomieheni oli terveenä ja istui sohvalla tekemättä mitään. En vain halunnut rasittaa häntä.

En voisi edes kuvitella,etten tekisi noita asioita. Ajatus itsekkyydestä inhottaa minua.

Asiantuntijoiden mukaan bulimikoilla ja syömishäiriöisillä yleensäkin on taipumuksena ajatella ennen kaikkia muita ja muitten ajatuksia.

Mutta tottakai itse eläminenkin on itsekeskeistä. Aloittaja hei, mitä sinä mitään syöt, eikö ole kauhean itsekeskeistä syödä itse se aamupuuro, kun nälkään kuoleva lapsi Afrikassa joutuu juomaan kuravettä aamiaiseksi?

Tarkoitan, että itsekeskeisyys on elinehto kenelle tahansa. Kuitenkaan sellaista piittaamattomuudesta ja itserakkaudesta ei voi ainakaan syömishäiriöisiä syyttää, nämä kun yleensä eivät rakasta itseään tipan tippaa. Menehän siis opiskelemaan aiheesta enemmän ja tule sitten vasta valittamaan, kuinka kamala ja hirveä ihmisryhmä me ollaankaan, pahempia kuin psykopaatit, narsistit ja vaimonhakkaajat.