Olen muuttanut loppukesästä uudelle paikkakunnalle töiden perässä. Olin alussa innoissani uudesta paikasta, uusista ihmisistä ja myös uudesta alusta.
Olen kuitenkin joutunut osittain pettymään, sillä olen tuntenut itseni kovin yksinäiseksi.
Mietin kesällä vaihtoehtoja työpaikkani suhteen ja tällöin eräs ystäväni kannusti minua muuttamaan paikkakunnalle, jonne lopulta päädyin. Hän antoi minun ymmärtää, että viettäisi aikaa kanssani, jotten tuntisi itseäni yksinäiseksi uudella paikalla. Tosiasiassa olemme kuitenkin nähneet ainoastaan pari kertaa syksyn aikana. Tällä ystävälläni on useita tuttuja samalla paikkakunnalla, joten tuntuu, että hän viettää aikaa mielummin näiden kanssa. Minua ei koskaan pyydetä mukaan, mikä tuntuu pahalta.
Tämän ystävän lisäksi tunnen ainoastaan muutaman tutun tällä paikkakunnalla.
Tuntuu välillä, ettei elämässä ole tällä hetkellä muuta kuin työ (mistä onneksi tykkään kovasti). Kaipaan kuitenkin kavereita ja vapaa ajan tekemistä. Enkä oikein keksi minkälaisten harrastusten kautta ystäviä voisin saada.
:(
Olen kuitenkin joutunut osittain pettymään, sillä olen tuntenut itseni kovin yksinäiseksi.
Mietin kesällä vaihtoehtoja työpaikkani suhteen ja tällöin eräs ystäväni kannusti minua muuttamaan paikkakunnalle, jonne lopulta päädyin. Hän antoi minun ymmärtää, että viettäisi aikaa kanssani, jotten tuntisi itseäni yksinäiseksi uudella paikalla. Tosiasiassa olemme kuitenkin nähneet ainoastaan pari kertaa syksyn aikana. Tällä ystävälläni on useita tuttuja samalla paikkakunnalla, joten tuntuu, että hän viettää aikaa mielummin näiden kanssa. Minua ei koskaan pyydetä mukaan, mikä tuntuu pahalta.
Tämän ystävän lisäksi tunnen ainoastaan muutaman tutun tällä paikkakunnalla.
Tuntuu välillä, ettei elämässä ole tällä hetkellä muuta kuin työ (mistä onneksi tykkään kovasti). Kaipaan kuitenkin kavereita ja vapaa ajan tekemistä. Enkä oikein keksi minkälaisten harrastusten kautta ystäviä voisin saada.
:(
Vastaukset 12
Vanhimmat
Samankaltaisessa tilanteessa olen myös ja hieman synkkää on, juu. Tosin asun nykyään ihan alkuperäisen kotikuntani naapurissa, mutta aika vähiin täällä on tutut käyneet enkä juurikaan pidä nykyisestä työstänikään. Olin aiemmin töissä lähes toisella puolella Suomea ja nyt harmittaa, että tuli sieltä muutettua takasin "kotiin". Oli hyvä työ ja hyvät työkaverit, joiden kanssa tuli joskus käytyä seuraamassa paikallista yöelämääkin. Täällä tuntuu olevan kaikessa ulkopuolisena, vaikka kohta jo vuoden ympyröissä pyörinyt mukana.
Noh, tänään pistin kyllä jo uutta työhakemusta vetämään, kun näyttää nykysen työn talousnäkymät sen verran synkiltä ja tekee kyllä muutenkin mieli vaihtaa taas maakuntaa...
Enpä nyt tarkottanu synkistellä yhtään lisää. Elämä vaan on joskus tällaista, mutta koitetaanpa tsempata eteenpäin. :)
No, ei tuota kyllä voi ystäväksi sanoa!
"Enkä oikein keksi minkälaisten harrastusten kautta ystäviä voisin saada."
Mikä tahansa harrastus jossa tapaa samat ihmiset aina uudestaan. Etuna harrastuksessa on että on ainakin yksi yhteinen mielenkiinnon aihe.
Kavereista pitää olla vähän omistushaluinen. Ei pidä jäädä odottamaan vuoroaan, vaan yrittää olla tarjolla ilman että nolostelee että taas se olen minä joka olen se aktiivinen.
Omat kivat naapurini joiden kanssa ollaan juotu monet kahvit tai vietetty jopa elokuvailtaa eivät ole pitkään aikaan ehtineet tai muuten vaan osuneet samaan aikaan pihalle. He ovat käytännössä jo siirtyneet vain tervehtimistasolle kun en tiedä heidän arjestaan enää mitään. Pahin esimerkki on että ostivat asunnon muualta eivätkä maininneet asiasta mitään. En tiedä olisinko voinut tehdä asialle mitään, meillä kun kuitenkin on aina avoimet ovet.
teetähän sä juot.
Olen aivan samassa tilanteessa kuin sinäkin. Reilu vuosi on tullut asuttua uudella paikkakunnalla ja olen yksinäisempi kuin koskaan, vaikka olen sosiaalinen. Mies minulla on mutta hänen aikansa menee töihin ja omiin harrastuksiin.
Minäkin olen pettynyt uusiin tuttavuuksiin täällä. aluksi olin hyvinkin aktiivinen ottamaan kontaktia, mutta minua ei myöskään ole kutsuttu mihinkään mukaan. Nyt olen jotenkin lannistunut sen asian kanssa.
Kaikki sukulaiset ja entiset ystäväni (tietysti myös nykyisinkin) edelliseltä paikkakunnalta asuvat kaukana. Yksi ainoa ystäväni on käynyt vieraanani.
Käyn töissä ja pidän siitä kovasti, mutta työpaikka on naapurikunnassa, mikä ei edesauta kavereiden ja vapaa-ajan tekemisen lisääntymisessä. En tiedä kuinka kauan jaksan elää näin.
Olen muuttamassa piakkoin myös uudelle paikkakunnalle, missä en miesystävääni lukuunottamatta tunne ketään ja eikä minulla ole entuudestaan tuttuja tai ystäviä siellä päin. Yksinäisyys hieman ahdistaa, vaikka tiedän että ajatukseen on kuitenkin totuttava. Olen etsiskellyt naispuolisia ystäviä kyllä ja laitellut ilmoituksia, mutta tältä seudulta ei kukaan ole yhteenkään ilmoitukseen vastannut. Ihmettelenkin, onko kaikilla siellä jo oma ystäväpiirinsä ja uusille ei ole tilaa tai kiinnostusta/halua tutustua.
Näin vanhemmalla iällä (40 ) on tietysti vaikeampaa vai lieneekö jo mahdotontakin löytää niin samantyyppistä ja -oloista ystävää. Itse kun olen lapseton, toivoisin ystävää myös lapsettomasta ihmisestä. Taas, että samat kiinnostukset, harrastukset, menot kohtaisivat on sekin kyllä aika mahdoton yhtälö. Puhumattakaan kemioista ja ajatusmaailmoista joiden toivoisi löytyvän ja kolahtavan yhteen.
Vanhalle asuinseudulle jää yksi ystävä, jota ei sitten enää kovinkaan usein tule nähtyä ja tähänkään mennessä. Jos nyt edes kerran tai pari puolen vuoden aikana. Välimatkaa kuitenkin on sen verran ja elämäntilanteetkin erilaiset, että näkeminen mahdotonta ja vaatisi ystävyyden eteen vielä enemmän panostusta.
Aika mahdoton ajatus, että löytäisin ystävän ja niillä 'kriteereillä' tai toiveilla kuin mitä ystävän suhteen itselläni on. Kuitenkin ne samat kiinnostukset, harrastukset merkitsevät niin paljon ja se, että ihmisinä löytyisi jotain tuttua ja samaa niin ajatusmaailmoiden kuin luonteidenkin kautta.
Kiitos viesteistä! On helpottava kuulla, että muutkin joutuvat elämään samanlaisessa tilanteessa. Mietin myös kauanko tällaista jaksaa tai kauanko tällaista tulee olemaan. Olen samaa mieltä siitä, että lopulta helposti lannistuu tekemään asialle mitään, kun tuntuu, ettei oma sosiaalisuus riitä.
Minä asun yksinäni, eikä minulla ole miestä. Tämä tietysti lisää omalla kohdallani yksinäisyyttä..
Sulle Teija...Sun teksti kuvasti sen että kaipaat miestä elämääsi.Älä haikaile miehen vuoksi.Se mies tulee jos on tullakseen.Minä jäin yksin ku paras ystäväni alkoi seurusteleen ja olin todella yksin.Se johti siihen että aloin ekan kaa oleen joka vastaan tuli.Roikuttiin 10v yhessä ja kurjempaa elämää en tiedä.Mulla meni itsetunto nollille ja sain kokee väkivallan ihanuudet.Nytpä olen onnellisesti itekseni.Tällä tarkoitan että älä ajattele et oot yksinäinen ku sul ei oo ukkoo.Ajattele miten hyvin sul on asiat.Mä oon päättänyt etten koskaan ala seurusteleen ton jälkeen mutta koskaan ei tiiä,mutta ukkoo en taatusti ala ettimään,tulkoon valkoisilla hevosilla taskut täynnä timantteja mut hakeen niin sit voisin harkita!!!
Kyllä naiset löytää miehen. Mutta yksinäinen mies ei naista.
Sullr "todellisuus".Oletko sä mies?miten voit päätellä että nainen löytää miehen paremmin?Mä oon nyt ollut itekseni 2,5v kun panin suhteen poikki.Sä voit löytää elämäsi naisen vaik kaupan kassalla.Eikä mitään suhdetta väkisin rakenneta,se tulee jos tulee.Ja miks monet ajattelee että ku ois joku ku muillakin on?Paljon parempi olla yksin ku huonossa liitossa.Nainen löytää miehen siinä missä mies naisen,eli sattumalta.Mut sen oon oppinut että kaljabaarista niit ei löydä,tai siis löytää mut ei kovin älykästä seuraa.Osta itsellesi koira.voin taata että tutustut ihmisiin ja ns. normaali-ihmisiin.Minulla peräti 2 isoo koiraa ja uskomaton määrä koiratuttuja vaikka pienellä paikkakunnalla asunkin itekseni.
Minä muutin kaupungista pikkukuntaan ja tää todella pieni kylä.Tiesin että tulisin oleen yksinäinen mutta siihen olin varautunut.Olen kyllä joutunut kokemaan sellaisii pahoja elämässäni joten nautin yksinolosta.ja mulla on koira.Koiran kaa tutustuu ihmisiin.En kyllä koe yksinäisyyttä ongelmaksi.Mutta ehkä olen eri tilanteessa.Rakastan omaa rauhaa ja mulla muutenkin on vain pari hyvää ystävää joiden kaa pidän yhteyttä.Koiran kaa lenkillä tutustuu ja ehkä saa ns.juttukavereita mutta ystävää en edes hae.ja ihan niinku rakkaudessa myös ystävyydessä pätee se että se tulee kohdalle jos on tullakseen.
Mun mielestä on henkisesti helpompaa olla yksinäinen uudessa kaupungissa. Helppo sanoa itselleen (tai tutustuessa muille), että se johtuu siitä, että on juuri muuttanut, joten yksinäisyys on ihan luonnollista eikä luo muille ihmisille surkeaa ja säälittävää kuvaa itsestään.
Mutta koitappa keksiä joku looginen selitys yksinäisyydelle, kun olet asunut paikkakunnalla jo useita vuosia...