"Jehova on lohdutukseni”

Kaarle IX



YLLÄ olevat sanat ovat käännös
Ruotsin kuninkaan Kaarle IX:n virallisesta kuninkaallisesta tunnuslauseesta.

Latinaksi teksti kuuluu: ”Iehovah solatium meum.”

Kaarle IX kuului Ruotsin hallitsijasukupolvien sarjaan,
joka ulottui vuodesta 1560 vuoteen 1697.
Nämä hallitsijat pitivät _Jumalan nimeä esillä _heprealaisin tai latinalaisin aakkosin kirjoitettuna
- kolikoissa,
-mitaleissa tai tunnuslauseissaan.

Kaarle IX perusti myös ”Jehovan kuninkaallisen veljeskunnan”. Kruunajaispäivänään vuonna 1607 Kaarle käytti kaulaketjua,
jota kutsuttiin Jehovan ketjuksi.

Mistä nämä hallitsijat olivat omaksuneet tällaisia tapoja?
Tutkijat uskovat, että heihin vaikutti silloinen Euroopan kalvinistinen liike ja myös voimakas kunnioitus Raamattua kohtaan.

Hyvän koulutuksen hankkineina renessanssihallitsijoina
he ilmeisesti tunsivat Jumalan nimen Jehova latinalaisen muodon.
Jotkut epäilemättä tiesivät, että tuo nimi esiintyi Raamatun alkuperäisessä heprealaisessa tekstissä tuhansia kertoja.
On olemassa monia todisteita siitä, että 1500- ja 1600-luvulla nimi Jehova esiintyi usein kolikoissa ja mitaleissa sekä julkisissa rakennuksissa ja kirkoissa eri puolilla Eurooppaa.

Ilmeisestikin 2. Mooseksen kirjan 3:15:een kirjoitetut Jumalan omat sanat olivat saaneet yleisen hyväksynnän ja kunnioituksen. Tuossa jakeessahan sanotaan: ”Jehova – – on minun nimeni ajan hämärään asti.”
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/102003450

11

222

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iehovah SolatiumMeum
    • kappas vaan:
    • Myös Helsingin yliopiston sinetistä löytyy Jehova nimen tetragrammi. Olen
      tästä nimi aiheesta aikaisemmin kirjoittanut. Siellä on tarkemmin.

    • 2301

      "”Iehovah solatium meum.”
      Latinaksi.

    • Jumalan nimeä koskeva löytö. g.85 22/8 s.29. Tarkkailemme maailmaa.
      Elikkä kysymys on herätkää lehdestä.
      Jumalan nimi Jehova on esiintynyt suomenkielisissä raamatuissa aina
      vuodesta 1642 lähtien, se on myös ollut löydettävissä monista kirkkorakennuksista. Hebrealaisin kirjoituksin kirjoitettuna. Kuhmoisten 200 vuotta vanhaa kirkkoa korjattaessa löytyi kirkosta keskeltä alttariseinää alttarin
      yläpuolelta isokokoisin kirjaimin kirjoitettuna sana Jehova.
      Kuhmoisten sanomat mainitsi mm. seuraavaa, löytö herätti hämmennystä
      seinämaalauksen kohtaloa on mietitty ja asia päätettiin viedä kirkkovaltuustoon .
      Mitä kirkkovaltuusto päätti löydön suhteen? Päättivät yksimielisesti,että
      seinämaalaus peitetään paneelilla ja näin myös Jumalan nimi saatiin peittoon.

      • 0oikjnbhy

        "Kuhmoisten 200 vuotta vanhaa kirkkoa korjattaessa löytyi kirkosta keskeltä alttariseinää alttarin
        yläpuolelta isokokoisin kirjaimin kirjoitettuna sana Jehova."



        kummallista ,että noissa suuren babylonin saatanan temppeleissä on jehova nimi. näköjää rahoissakin, mikä on kans ihan saatanasta


    • jassåå, där

      "”Iehovah solatium meum.” "
      Pitääkin mennä katsomaan tuota patsasta kun seuraavn kerran sukuloimaan Göteborgiin menen.

    • nähnyt sen

      Hyvän koulutuksen hankkineina renessanssihallitsijoina
      he ilmeisesti tunsivat Jumalan nimen Jehova latinalaisen muodon.

      Jotkut epäilemättä tiesivät,
      että tuo nimi esiintyi Raamatun alkuperäisessä
      heprealaisessa tekstissä tuhansia kertoja.

      On olemassa monia todisteita siitä, että 1500- ja 1600-luvulla
      nimi Jehova
      esiintyi usein kolikoissa ja mitaleissa
      sekä julkisissa rakennuksissa ja kirkoissa eri puolilla Eurooppaa.
      https://lh4.googleusercontent.com/-qfFNGxrk984/UDNuIIe0RrI/AAAAAAAABDs/99EctpfwjsY/MagriffeW0018.jpg
      Göteborgissa ainakin yksi nähtävyys:

    • ilkivaltaa

      Kyllä se Jumalan nimi löytyykin monesta paikasta Euroopasta
      rakennuksista kun etsimään käy.

      Kirjoista myös.
      Kuulema Heyerdahlin kirjassa Kon-Tiki kerrotaan , missä tämä maailmanmatkaaja nimeen törmäsikään,
      mutta joku jumalannimen vihaaja poistatti sen aloituksen. ?????

      Aika kummaa käytöstä,
      estää ihmisiä saamasta semmoista tietoa mikä kuuluu ihan yleissivitykseen.
      ja ON todella kirjaimellisesti palstan aiheeseen kuuluvaa tietoa.

      Rikollista pimitystä semmoinen.

      Ehtikö kukaan kopioida sen jutun?
      ilmeisesti kaikki kiinnostava pitää kopsata, nyt se juttu hävisi _minuuteissa_ sen ilmestymisestä saitille :((

    • not antörtstänt name

      Kaarle IX perusti myös ”Jehovan kuninkaallisen veljeskunnan”. Kruunajaispäivänään vuonna 1607 Kaarle käytti kaulaketjua,
      jota kutsuttiin Jehovan ketjuksi.

      Mistä nämä hallitsijat olivat omaksuneet tällaisia tapoja?
      Tutkijat uskovat, että heihin vaikutti silloinen Euroopan kalvinistinen liike ja myös voimakas kunnioitus Raamattua kohtaan.//

      juu,
      entisajan hallitsijat kunnioittivat Raamattua.
      Nyt on kansa saanut omankieliset painokset käsiinsä
      ,ei tarvii latinaxi lukea.
      Eivät vaan taida ymmärtää sitä omaa äidinkielistä Raamattuaan lainkaan,
      vaikka ATK-osaajia ovat ja inklistäkin vääntävät ja sålkkaavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19847
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      78
      6860
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6506
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      105
      6267
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      6119
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      104
      6017
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5425
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      46
      5166
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4480
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      4090
    Aihe