Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Synttärikivaa kavereitten kanssa

Jaren talossa raikasi musiikki, kun saavuin hänen ovelleen. Siitä tiesin, että kaikki muut olivat jo paikalla, joten marssin suoraan ovesta sisään.
"PAULA!!" Jenina kiljaisi ja hyppäsi kaulaani. Vaihtaessamme pienet poskisuukot huomasin hänen olevan jo pienissä sievissä. Jeninalla oli päällään ohut punainen sifonkimekko ja mustat saapikkaat, mustat hiukset oli kietaistu nutturalle ja kasvoja peitti melko paksu meikkikerros. Hän näytti terveeltä ja hyvinvoivalta, paljon paremmalta kuin edellisellä tapaamiskerrallamme, jolloin hänen pitkäaikainen parisuhteensa oli päättynyt. Hän ei myöskään enää vaikuttanut masentuneelta, mikä oli onni, sillä tänään oli tarkoitus pitää hauskaa.
Pojatkin saapuivat eteiseen ja tulivat halaamaan minua. Nauroin, kun jouduin 20 sentin koroistani huolimatta nousemaan varpailleni halatakseni Allua, joka oli kuin kaappi. Hänellä oli yllään tummat farkut ja rento, ruudullinen kauluspaita, lyhyet hiukset sojottivat piikkeinä jokaiseen ilmansuuntaan. Jare taas oli pukeutunut valkoiseen t-paitaan, joka paljasti upeat vatsalihakset, sekä vihreisiin, lököttäviin farkkuihin. Hän oli selvästi käyttänyt puoli purkkia vahaa asetellessaan taipuisia hiuksiaan.
Riisuin mustan nahkatakkini ja jätin korkkarit eteiseen. Katsoin vielä olohuoneeseen mennessäni matkalla peiliin ja totesin näyttäväni hyvältä. Tummat tiukat farkut korostivat timmiä takapuoltani ja paljettitoppi kätki pienehköt rintani, mutta paljastivat tiukan vatsani ja kimaltavan napakoruni. Räikeänpunaiset hiukseni olivat villeillä kiharoilla ja kasvojani peitti kevyt ja luonnollinen meikki.
Olohuoneessa ystäväni kajauttivat onnittelulaulun ja kippistimme 18-vuotispäiväni kunniaksi. Baarikaappi avattiin nyt virallisesti (vaikka Jenina olikin siellä jo käynytkin) ja hauskanpito sai alkaa.
88917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Parin tunnin ja monen pullon jälkeen olimme tarpeeksi hiprakassa aloittaaksemme pullonpyörityksen. Synttärisankarina sain aloittaa ja päädyin suutelemaan Allua. Hänen rajut huulensa koukuttivat minua kuumassa suudelmassa ja toiset joutuvat irrottamaan meidät toisistamme, jotta peli jatkuisi. Allun ja Jaren pusu sensijaan oli hieman varautuneempi, pojat kun eivät yleensä toisiaan kohtaan hellyyttä näin osoittaneet. Seuraavaksi Jare sai suudella hellästi Jeninaa. Ja pelin loppupuolella oli minun ja Jeninan vuoro suudella. Jeninan täyteläiset huulet olivat pehmeät ja kieltemme löytäessä toisensa maistoin hänessä himon. Hämilläni irtauduin hänen huulistaan ja ehdotin Jaren kellariin rakennettuun porealtaaseen menoa.
Vaihdoimme Jeninan kanssa pukuhuoneessa bikinit päällemme, kun pojat pukivat kylpyhuoneessa uimahousunsa jalkaansa.
Juttelimme altaassa niitä näitä, mutta tunnelma oli hieman varautunut. Lopulta Jare yllytti minua ja Jeninaa suutelemaan toisiamme uudestaan, koska edellinen suukkomme oli jäänyt liian lyhyeksi. Suutelimme toisiamme nyt selvästi himokkaammin kuin edellisellä kerralla. Hätkähdin, kun tunsin Jeninan käden vytäisilläni veden alla ja siirryin hieman lähemmäksi häntä. Jenina veti minut itseään vasten ja alkoi suudella kaulaani samalla kun aloin varovasti hyväillä hänen pulleita rintojaan. Kuulin ystäväni voihkaisevan ja siirsin käsiäni alemmas vatsaa pitkin, kunnes löysin bikinialaosan vyötärökuminauhan. Työnsin sormeni bikinihousujen sisälle ja jopa veden alla tunsin kuinka kuumana hän kävi. Aloin hitaasti sormettamaan Jeninaa ja samalla tunsin, kuinka Jaren pitkät sormet löysivät tiensä rinnoilleni. Huomasin silmäkulmastani, että Allu oli siirtynyt suutelemaan Jeninan niskaa ja nipistelemään hänen nännejään. Hetken aikaa tällaisessa ketjussa oltuamme päätimme siirtyä pois altaasta, sillä olimme kiiman vallassa ja altaassa touhumme oli melko hankalaa.

Äänestä

Kuin sanattomasta sopimuksesta muut päättivät, että synttärisankari hoideltaisiin ensimmäisenä. Minut pakotettiin alasti lattialle makaamaan selälleni ja Jenina istui vatsalleni. Hitaasti kiusoitellen hän alkoi hieroa häpykieltäni ja kuin vahingossa lipsautti välillä sormensa sisääni. Lopulta hän kuitenkin siirsi huulensa jalkoväliini ja alkoi rajusti nuolemaan sitä. Huokailin ja huohotin jo rajusti orgasmin partaalla, mutta pojat pakottivat minut polvilleni istumaan. Allu tuli eteeni valtavan seisokkinsa kanssa ja alkoi työntämään sitä nautinnollisesti sisääni samalla kun tunsin Jaren sormen hierovan liukastetta pyllyvakooni. Pian tämä sormi muuttui kuitenkin hänen kivikovaksi kalukseen, joka työntyi rajusti sisään toisesta reiästäni. Ulvoin nautinnosta, kun tunsin täyttyväni kokonaan. Minua nussittiin rajusti yhtäaikaa mulemmilta puolita, enkä uskonut kestäväni tämän nautintoni kanssa enää kauaa. Kun Jenina tuli vielä kontalleen Allun viereen ja alkoi nuolemaan himosta paisunutta klitoristani, tunsin räjähtävän orgasmin aallon. Kiljuin nautinnosta, mutta minua ei päästetty vielä näin vähällä.
Seuraavaksi ratsastin saunan lauteella Jaren sylissä, kun Allu nuoli minua takaa ja Jenina hieroi rintojani ja nipisteli nännejäni vieressäni. Asennot vaihtuivat jokaisen orgasmini jälkeen ja koko ajan minua pantiin edestä sekä takaa, rintojani hyväiltiin, klitoristani nuoltiin ja huuliani suudeltiin himokkaasti, kunnes olin aivan poikki.
Ja sitten olikin minun vastapalvelukseni aika...

Äänestä
  • helkutinmoisia akrobaatteja ovat, jos samaan aikaan Allu vetää edestä, Jare takaa ja Jenina onnistuu vielä nuolemaan klittaa. !?

    Äänestä

kommentoikaa, tää oli mun eka novelli

Äänestä
  • Hyvä oli mut viititkö jatkaa ja kertoo yksityiskohtaisemmin? :)

    Äänestä

>Tosi hyvä olisinpa saanut rakastella kanssasi.

Äänestä

aika hyvä tosiaan yksityiskohtaisempi oli voinut olla

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


minähänsetäsvaan kirjoitti:

Jaren talossa raikasi musiikki, kun saavuin hänen ovelleen. Siitä tiesin, että kaikki muut olivat jo paikalla, joten marssin suoraan ovesta sisään.
"PAULA!!" Jenina kiljaisi ja hyppäsi kaulaani. Vaihtaessamme pienet poskisuukot huomasin hänen olevan jo pienissä sievissä. Jeninalla oli päällään ohut punainen sifonkimekko ja mustat saapikkaat, mustat hiukset oli kietaistu nutturalle ja kasvoja peitti melko paksu meikkikerros. Hän näytti terveeltä ja hyvinvoivalta, paljon paremmalta kuin edellisellä tapaamiskerrallamme, jolloin hänen pitkäaikainen parisuhteensa oli päättynyt. Hän ei myöskään enää vaikuttanut masentuneelta, mikä oli onni, sillä tänään oli tarkoitus pitää hauskaa.
Pojatkin saapuivat eteiseen ja tulivat halaamaan minua. Nauroin, kun jouduin 20 sentin koroistani huolimatta nousemaan varpailleni halatakseni Allua, joka oli kuin kaappi. Hänellä oli yllään tummat farkut ja rento, ruudullinen kauluspaita, lyhyet hiukset sojottivat piikkeinä jokaiseen ilmansuuntaan. Jare taas oli pukeutunut valkoiseen t-paitaan, joka paljasti upeat vatsalihakset, sekä vihreisiin, lököttäviin farkkuihin. Hän oli selvästi käyttänyt puoli purkkia vahaa asetellessaan taipuisia hiuksiaan.
Riisuin mustan nahkatakkini ja jätin korkkarit eteiseen. Katsoin vielä olohuoneeseen mennessäni matkalla peiliin ja totesin näyttäväni hyvältä. Tummat tiukat farkut korostivat timmiä takapuoltani ja paljettitoppi kätki pienehköt rintani, mutta paljastivat tiukan vatsani ja kimaltavan napakoruni. Räikeänpunaiset hiukseni olivat villeillä kiharoilla ja kasvojani peitti kevyt ja luonnollinen meikki.
Olohuoneessa ystäväni kajauttivat onnittelulaulun ja kippistimme 18-vuotispäiväni kunniaksi. Baarikaappi avattiin nyt virallisesti (vaikka Jenina olikin siellä jo käynytkin) ja hauskanpito sai alkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu