olisi tehnyt oikean Komissaari ratkaisun ja valinnut huippukokeneen ja maailmalla paljon tunnustusta saaneen Sauli Niinistön komissaariksi olisi Suomella nyt todella hyvät mahdollisuudet saada se painava salkku.
Matti teki ratkaisun kuitenkin ahtaasti puoluepoliittisesti ja Rehnistä tulee jokin marginaalikomissaari.
Matti teki ratkaisun kuitenkin ahtaasti puoluepoliittisesti ja Rehnistä tulee jokin marginaalikomissaari.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Katsotaan vuoden kuluttua, miten Olli on toiminut
aina voittaa Erkin saavutukset, jotka olivat laihanlaiset - pankkivaltuusmiehet kuitenkin
halusivat palkita SP:n johtajuudella, mutta
kieltäytyvät kertomasta miksi
Kaippa Olli on jotakin oppinut seuraillessaan
Erkin puuhastelua Brysselissä
Antaa nyt kykypuolueen ainoan osaajan hoitaa
hommiaan siellä missä on
Sehän oli kepun ja demareitten tekemä poliittinen lehmäkauppa: hymypoika-Liikanen Suomen Pankkiin ja Rehn komissaariksi.
Yrittivät hämätä kansaa jollakin Mönkäre-esityksellä.
...olisi painavasta salkusta, jos sen kantajana olisi äärimäisen oikeistolaista hallituspolitiikkaa harjoittaneet Lipponen tai Niinistö? Ajaisivat vain alas sosiaalisen ja alueellisen koko Euroopassa niin kuin tekivät Suomessa.
se hyöty että niinkuin Niinistö pani Suomen talouden kuntoon hän voisi laittaa myös koko Euroopan talouden kuntoon.
Suomessakin voi Punamulta nyt hetki lekotella huolettomasti hyvän perinnön vierellä,mutta muista Oiva loppuu sekin paistattelu joskus.Kepun alueelinen tasapaino on sitä että kun piti alentaa 141 tukia etelästä niin sitä alueelliseen tasaarvoon veroten alennettiin myös pohjoisesta.Lipposen hallitusten aikana maatalouskin pärjäsi mutta nyt ollaan kusessa,joka puolelta tulee vain ikäviä uutisia.
En kyllä sanoisi talouden kuntoonpanoksi sitä Niinistön ja Lipposen toimintaa, jossa kahdeksan vuotta kestäneen voimakkaan kansainvälisen noususuhdanteen aikana ei edes valtionvaelkaa saatu lainkaan pienenemään, työttömyyttäkin saatiin alentumaan neljänneksellä, lapsiperheiden ja eläkelläisten asemaa huononnettiin, köyhien määrä kasvoi, terveydenhoito taantui, tuloerot kasvoivat ja valtion ja kuntien varat tuhlattiin älyttömään keskittämispolitiikkaan, joka söi liian nopean muuttoliikkeen molemmissa päissä.
Nyt Vanhasen hallitus on ripeästi palauttamaan sosiaalista ja alueellista tasapainoa, mikä on myös talouden vakaan ja tasapainoisen kehityksen edellytys.
Puhut paskaa, ja mikä ikävintä, tiedät sen itsekin.