Enpä taida häiritä sinua tänäkään sunnuntaina, kun vietät lapsesi synttäreitä, voisithan itsekin ottaa yhteyttä, jos haluat. Itse olen viestinyt sulle pari kertaa tässä pariin viikkoon, kun sattuneista syistä en päässyt luoksesi käymään. Kerroit, että olet huono viestittelemään, mut kaipaan näitä meidän yhteydenottoja tiuhempaan, kun välimatkaakin on. Se vaan tuntuu nykyisin niin yksipuoliselta, ihan niin kuin minut unohdettaisiin tyystin, onko sulla ihan toinen elämä, johon minä en kuulu?
Yhteydenoton yksipuolisuus
Lämpöä syksyyn
19298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
miksi et mene synttäreille mukaan vai eikö sinua ole kutsuttu?
Ei ole kutsuttu, siihen on omat monimutkaiset syynsä. Lapsen isäkin vasta opettelee tapaamaan lastaan säännöllisesti.
ahaa, no jos olet itse kaikkesi tehnyt ei voi mitään eikä rientoihin kutsuta. Ehkä teillä ei vaan homma pelaa.
joskus itseäni kuormittaa kaiken keskellä se, että jokaista pitäisi yksilöllisesti huomioida ja miettiä ketä kutsuu mihinkin ja milloin ja ketä kenenkin seurassa on yhtäaikaa paikalla ja miten itse on ja käyttäytyy ja pitää olla ettei riitaa syntyisi, olen kertakaikkisen kyllästynyt sellaiseen., helpottavaa olla hyväksyttynä omana itsenään ja ilmapiirissä jossa kanssa ihmiset kunnioittaa toisiaan ja hyväksyvät toisensa, ja joustavat omissa mielipiteissään jopa kutsuilla eivätkä kuormita omilla lapsellisilla vaatimuksillaan kutsujen isäntäväkeä. Joskus juhlitaan viikkotolkulla ja kivaahan sekin on, mutta... se tekemisen paljous, soljuminen toisten tahtojen vaatimusten mukaan ja tietyt huolet siihen päälle on välillä liikaa.
jjoskus on ihanaa vaan jättää kaikki tekemättä edes päiväksi.
niin, joskus on ihanaa olla vaan yksin edes pienen hetken jotta jaksaa taas....
miellyttää muita? taipua muiden tahtoon?
ei, sellainen seura ei ole pidemmän päälle hyväksi kenellekään, jokaiselle on varmasti ihminen joka hyväksyy sut sellaisena kuin olet itsensä ja mielipiteidensä alle tallomatta.
jep, ei voi soljua muiden tahtojen mukaan. Sellainen on kuormittavaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Väkivaltaa itseään ja omaa persoonaa/tarpeitaan kohtaan jos sellaisen sallii?
Eipä kai. Täytyy oppia uimaan virran mukana. Ja arvostaa samalla itseään ja rajojaan.
minusta tavallaan on, virranmukana on hyvä soljua, mutta ei saa olla virran vietävissä. ja pitää omista rajoistaa ja arvostuksesta kiinni pitää siltikin vaikka joku elämästä sen jälkeen poistuu, kun et heidän tahtiin tanssikkaan eikä jokaisen sanoista ja teoista vastuuta kannakkaan
.( Eihän se esim. ole ?nimim. vika jos joku kutsutuista tule jonkun kanssa toimeen, vaan ihan itse ovat vastuussa keskenäisistä välilöistään.)
sen jälkeen voi todeta, että vika ei ole itsessä vaan siinä, joka sua ei omana itsenään hyväksy ja tahtoo sua tanssittaa niin kuin itse haluaa.
ei saa olla liian kiltti.
Totta. Itse päättää, missä rajat kulkee. Niitä rajoja ei voi toisen puolesta määritellä. Oma osuutensa on hyvä tunnistaa. Se auttaa kasvamaan ihmisenä. Jos oma minuus on uhattuna, sitä valitsee pakene tai taistele. Mutta se uhka minuudelle ei aina tule siitä toisesta, vaan omista peloista ja toiveista. Tunteista tai ominaisuuksista, joita ei hyväksy itsessään. Jokaisella on sokeita pisteitä. Kun torjuu toisen ja tämän persoonan, torjuuko tosiasiassa jonkin puolen itsessään. Tätä mietin kun katselin erästä miestä tanssilattialla. Olivatko ne pelot itseasiassa omia torjuttuja puolia. En tunne häntä entuudestaan, mutta hänessä oli jotain tuttua. Samaa levottomuutta, pelkoa ja rohkeutta. Sanatonta viestintää ja konkreettinen törmäys. En ole hänestä kiinnostunut, kun vasta näin, mutta hän sai minut miettimään....ei se ole erilaisuus mikä vetää puoleensa ja kiinnittää huomiomme, ehkä se on jokin piirre meissä itsessämme, minkä olemme torjuneet ja minkä näemme toisessa. Sosiaaliset tilanteet voivat olla haastavia, mutta me kaikki voimme niistä oppia kunhan uskallamme ottaa haasteen vastaan. Toivottavasti ap. pääsee seuraaville synttäreille.
itse pakenen silloin, kun rajojanija hyvinvointiani ei kunnioiteta vaan väkisten pakotetaan olemaan jotain mitä en pysty olemaan.
Se on ihan oikein.
joskus tuntuu kuin olisivat itse niin hukassa itsensä kanssa, etteivät kykene ymmärtää sitä kuinka läpikotaisin ihminen voi itsensä tunteakkaan.
kyllästynytkö pitämään puoliani melkein jatkuvasti ja missä vain ? OLEN, en katkera enkä vihainen.
Kaikki ovat välillä hukassa itsensä kanssa. Toiset niinkuin minä päivittäin. Alan kyllä tuntea itseni ja kaikki mitä näen ei miellytä. Helpottaa kun tunnustaa oikeutensa olla välillä ihan vajavainen ja sisäisesti ruma. Kaikkea ei tarvi toisen päälle kaataa eikä pitäisikään, mutta mistä oppii itsensä ja sen toisen jos ei välillä katso myös pimeää puolta. Kun alkaa tunnistaa sen pimeän puolen, voi yrittää hallita sitä. Rakkaudella ja hyväksynnälle asettaen rajoja. Se on mun heikkouteni, rajojen asettaminen itselle ja sitä kautta toisen rajojen kunnioittaminen. Mun rajoja ei ikinä kunnioitettu. Olin neuvottelija, vallan käyttäjä ja oikeuden jakaja. Otin vastuuta siitä, mikä ei mulle kuulunut pätkääkään. Ja teen niin vieläkin.
Omat asiat on levällään kun Jokisen eväät. Kun annan pelloille ja odotuksille vallan, mopo karkaa. Otin bensaletkun irti ja silti se karkaa. Etsin keinoja. Ei löydy kuin itsestä. Asettamalla rajoja.
JOS sinä tunnet itsesi hyvin, se on arvokas asia. Silloin voi tehdä hyviä, perusteltuja ratkaisuja ja elää itsensä kanssa sovussa. Se on äärettömän arvokas asia. Ei silloin tarvi olla vihainen tai katkera ei itseä eikä sitä toista kohtaan. Ei tarvi ottaa vastuuta sellaisesta mikä ei itselle kuulu.
ei tarvitsekkaan :)
kun annat isälle ja lapselle aikaa löytää yhteinen rytmi ja rutiini tapaamisten suhteen. Annat heille aikaa, ja lapselle eritoten mahdollisuuden saada isänsä kaiken huomion nyt kun vanhemmat eronneet. Kun jossain vaiheessa astut kuvioihin ja lapsen elämään siinä kuin isänkin, niin muista edelleen kunnioittaa lapsen ja isänsä yhteistä aikaa, ja heidän lämpimiä välejään. Osoittamalla lapselle, että arvostat häntä ja hänen suhdettaan isäänsä, saat varmasti lapsen kiintymyksen itseesi. Muista myös, ettet ikinä tee mitään, mikä loukkaa lapsen tunteita äitiään kohtaan, tai mustamaalaa tätä toista osapuolta lapselle. Jos ongelmia syntyy, ne ratkotaan aikuisten kesken ja lapselle tehdään selväksi, ettei hänellä ole osaa aikuisten väleihin. Onnea ja voimia.
Terveisin eräs, jolla kokemuksia nyxän likasesta pelistä uusioperheessä.
No tavallaan hänellä onkin toinen elämä. Kysymys ei ehkä ole siitä ettei hän haluaisi jokupäivä yhdistää niitä vaan siitä ettei niin kannata tehdä vielä.
Omakin ajatukseni on että ne maailmat kannattaa pitää ensin hieman erillään.
Ensin opetella parisuhdetta ihan kahdestaan ja tunnustella tunteitaan kaikessa rauhassa naisen eikä äidin roolissa. Alussa ero näiden maailmojen välillä voi tuntua aika hämmentävältä. Helposti voi äitinä ollessaan tuntea esim. syyllisyyttä siitä että on ajoittain lapselleen poissaoleva vaipuessaan hetkeksi päiväunelmiin.
Kyllä ne maaimat siitä pikkuhiljaa lomittuvat ja yhdistyvät jos suhteenne syvenee.
vanhempana tulee vastuuta ja myös isovanhempana. EI voi vaan sysätä lasta pois elämästään ja tehdä juuri niinkuin itseään huvittaa, aikuinen sanelee kyllä alaikäiselle rajat, mutta menee myös lapsen ehdoilla. MIltä tuntuukaan lapsesta jonka elämässä ei ole vanhemmat tai isovanhemmat läsnä tai ovat vain serkkujensa elämässä läsnä.....
noin niinkuin synttäreitäkin ajatellen.
mulle ainakin lapseni ovat kaikkikaikessa ja tulevat olemaan.
kaikkia heitä tasapuolisesti huomioiden. ketään unohtamatta.
Turhaa kuvittelua aloittajalta,ota itseäs niskasta kiinni ja jatka elämääs.
Tuohan on ihan selvä miksi sua ei kutsuta. Ei ole tunteita sua kohtaan.
on isälle tärkeimmät ihmiset...yksi elämän tarkoitus.Kun sen toinen ymmärtää, niin
ymmärtää senkin, että varmaan kuulut hänen elämäänsä...ja olet hänelle lähes yhtä
tärkeä kuin lapsetkin, ja lasten kasvaessa saat ykköspaikan hänen sydämessään.
lämpöä syksyysi aloittaja...kaikella on aikansa ja paikkansa.