Kaliningrad?

Kiinnostaisi kovasti poiketa Kaliningradissa, mutta arveluttaa kielitaidon puute, viisumit ja muu byrokratia. Onko joku palstan veneilijöistä käynyt siellä ja päässyt vielä poiskin? Kannattiko vaiva?
191234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Vanhan neukkulan aikana olen käynyt ja päässyt pois. Kurja keli paluumatkalla Gdyniasta. En viitsinyt vaihtaa halssia vaan ajoin rannan ulkopuolella vene pimeänä alueen läpi. Ei näkynyt tutkassa tai nukkuivat yöllä. Varmaaan viimeisiä paikkoja minne haluaisin mennä vapaaehtoisesti.

Äänestä

Kaliningradin alueella on vuonna 2011 hankkimani karttasarjan mukaan ainoastaan kaksi vierasvenesatamaa. Kaliningradin kaupungin lounaispuolella olevasta en osaa sanoa mitään, mutta kaupungista pohjoiseen sijaitseva Pionerskij on ilmeisesti pistänyt lapun luukulle. Ainakin karttafirma NV.Verlag on tämän kevään päivityksessään poistanut kyseiseltä kohdin vierassatamamerkinnän.

Jos oikeasti haluat kokea viranomaismielivaltaa oudolla kielellä ja nauttia ison maan muistakin eduista, eikö olisi helpompaa suunnata vaikka Pietariin?

Äänestä

Пува раукка,квита типа кауда!

Äänestä

  • Putinin mutsi kirjoitti:

    Ei kannata mennä ainakaan lasten kanssa ne kaapataan siellä!

    Ihme asenne.
    Heti kun ei ole itse käynyt eikä uskalla käydä niin sanotaan kamalaksi ja ei suositella, puhutaan kaappauksesta jne.
    Samaa sanotiiin koko Baltiasta viime vuonna ja mitä kävi- ei mitään

    JOS jollakin on jotain asiallista kerrotavaa Kaliningradista ja on ollut siellä itse autolla niin kertokoon!

    Äänestä

  • tiittiiittiiit kirjoitti:

    En ole itse käynyt, mutta vuosi sitten seuramme matkajaoksessa kiersi maili asiasta. Alkujaan byrokratian piti helpottua, mutta näin ei ilmeisesti kuitenkaan ola. Esim alkoholia saa olla 2 litraa, pitäen sisällään oluet. Viisumit sum muut bumakat pitää olla. Tieto voisit kysellä purjehdus ja veneilyliitosta, jos siis oikeasti kiinnostaa. Minulle byrokratia kuulosti hankalalta ja tällähetkellä ei kuulu kiinnostaviin mestoihin, ainakaan meikäläiselle...

    Äänestä

miksi ihmeessä pysähtyä kaingradissa Gdanskista on pieni loikka Liettuan puolelle jossa voit heittää rantaan missä tahansa.

Äänestä
  • Władysławowo ssa Puolassa näyttää olevan ihan marina Liettuasta sitten Klaipedasta läytynee vähän suojaisempaa marinaa.

    Äänestä

Tuon linkin mukaan ei Kaliningradissa käynti ole ihan yksinkertaista.

http://suportnet.lt/archives/63?lang=en

Kyseessähän on laivastotukikohta, joten byrokratia leinee kehitetty
huippuunsa.

Äänestä
  • Aika hurjaa tekstiä, kiitos linkistä!

    Olen käynyt sellaisissa paikoissa kuten Turku ja Karlskrona, joissa kummassakin on maansa tärkeimpiin kuuluvat laivastotukikohdat. Erona Kaliningradiin on se, että edellä mainitut ovat kaupunkeja, mutta Kaliningrad on paitsi kaupunki myös pinta-alaltaan yli 15 000 neliökilometrin suuruinen hallinnollinen alue. Silti Kaliningradin alueelle poikkeaminen on tehty käytännössä varsin haasteelliseksi. Vertailun vuoksi: Kukaan täysipäinen suomalainen tai ruotsalainen merenkulkuviranomainen ei voisi kuvitellakaan ehdottavansa venäläisten sääntöjen omaksumista ulkomaisten veneturistien simputtamiseen sillä perusteella, että lähistöllä on laivastotukikohta. Hulluksihan siitä leimautuisi.

    Kohtasimme muutama vuosi sitten Ventspilsissä ja Liepajassa liki kymmenen sellaista venekuntaa, jotka olivat tulleet Puolasta Baltian rannikolle Klaipedan kautta. Joukossa oli ainakin suomalaisia, saksalaisia ja puolalaisia veneitä.Yksikään heistä ei ollut poikennut Kaliningradissa. Ei niin, etteikö aikaa tai kiinnostusta olisi ollut. Käytännössä venäläiset ovat vain jostakin syystä ryhtyneet toimiin, jotta Itämerta kulkevien huviveneilijöiden poikkeaminen heidän alueelleen ei olisi houkutteleva vaihtoehto.

    Äänestä

  • Mieluummin muualle kirjoitti:

    Aika hurjaa tekstiä, kiitos linkistä!

    Just oli uudessa Kipparissa juttu parin moottoriveneen Itämeri-kierroksesta, jolla poikkesivat myös ko. paikkaan. Tykkäsivät paikasta aika lailla; tässä suora lainaus: "Nähtyämme Kaliningradin kaupungin, totesimme, että sitä ei voi suositella matkakohteeksi veneilijälle, joka ei kestä pettymystä, joka syntyy siitä, että kohde ei vastaa odotuksia."

    Äänestä

  • Benkku -82 kirjoitti:

    Kyllä Klaus Salkola Kipparissa tuollaistakin kirjoitti, mutta siteerauksesi antaa väärän kuvan artikkelin sisällöstä huviveneilijän kannalta. Kaupunki on varmasti mielenkiintoinen, mutta sinne meno omalla veneellä on tehty hankalaksi. Se välittyy selvästi myös Kipparin (2/2013) artikkelista, joka kannattaa ilman muuta lukea jos alueella aikoo käydä.

    Jotenkin jäi lisäksi sellainen vaikutelma, että Salkola asennoitui enemmänkin ymmärtäväisesti kuin kriittisesti kohtaamaansa byrokratiaan.

    Vaikka itse suhtaudun varauksellisesti Kaliningradissa käymiseen, toivotan silti hyvää matkaa kaikille seikkailunhaluisille. Kertokaa kokemuksistanne, jos siellä poikkeatte! Olisihan se hienoa, jos Itämerta voisi kiertää sen rantoja pitkin ilman, että kaakkoisreuna pitäisi sivuuttaa mörköjen välttämiseksi.

    Asenne varmaan ratkaisee eli maassa maan tavalla. Kannattaa tosiaan lukea tuo juttu ihan itse. Lainaan taas suoraan, kun tuo juttu tuossa on auki:

    "Emme tiedä, millaisella valmistelulla ja asennoitumisella muutamat aikaisemmat Kaliningradin matkaajat ovat paikalle menneet.
    Me saimme hyvät ohjeet lähetystöstä ja paikalliselta yhteistyökumppanilta. Noudatimme niitä ja kaikki meni hyvin. Hankimme kaikki tarvittavat asiakirjat ja olimme valmiit esittämään ne hyvässä järjestyksessä. Emme lähteneet opettamaan paikallisille rajamiehille, miten muodollisuudet tulisi hoitaa. Teimme ne kuten heidän mielestään ne tulee tehdä."

    Äänestä

jos päätät mennä uimaan Kaliningradissa, pidä suukku kiinni tiukasti, voi tulla pökäle suuhun.

Äänestä

thanks bro

Äänestä

No entäs nyt, vieläkö kiinnostaa lähteä koputtelemaan uksia ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rohkea rokan syö kirjoitti:

Kiinnostaisi kovasti poiketa Kaliningradissa, mutta arveluttaa kielitaidon puute, viisumit ja muu byrokratia. Onko joku palstan veneilijöistä käynyt siellä ja päässyt vielä poiskin? Kannattiko vaiva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu