Tervehdys. Olen 20-vuotias mies ja elämässä on ollut jo jonkin aikaa sellainen hankala vaihe ja tuntuu etten pääsisi siitä eteenpäin. Taustoista sen verran, että tätä uusinta hankaluutta on edeltänyt aika, jolloin oikeastaan olen saanut paskaa isolla kädellä tunne-elämän puolella. Eli paljon kaikenlaista surua ja vaikeutta on ollut.
Mutta todellakin, tämä hankaluus josta halusin nyt puhua, on seuraavanlainen. Vuoden 2011 kesällä tuli vastaan yö, jona en saanut unta. Siitä lähti liikkeelle unettomuus. Todella hankala sellainen. En tuntunut saavan unta millään, väsymys tuntui patoutuneen jonnekin muurin taakse. Päässä tuntui paljon kummaa tunnetta, paineen ja jotain epämääräistä, inhottavalta tuntuvaa tunnetta. Kokeilin joitain nukkumislääkkeitä, mutta tilanne ei niillä parantunut, niin lopetin ne.
Sitten jossain vaiheessa, kun tilanne oli mennyt hankalaksi muutenkin, menin terveyskeskukselle ja sain lähetteen nuoriso psykalle. Siellä tehtiin testit, ja lopulta arveltiin jotain ahdistutsta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Aloin sitten käydä siellä kahdesti viikkoon terapiassa.
Siinä syksyn kuluessa aloin huomata, että koulussa ei enää tuntunut niin kauhealta ja mietin, että olisiko ikään kuin tunteet olisivat alkaneet latistua. Terapiassa taas arvelivat ,että johtuisiko siitä, etten olisi enää niin ahdistunut. No terapia vain jatkui, ja aikaa kului.
Toisinaan sitten tuli aikoja, jolloin pään oudot tuntemukset vaivasivat enemmän (joku epämääräinen paineen tunne) ja jatkuvasti minua vaivasi kumma suhina päässä. Ja tunteet tuntui latistuvan ajan myötä entisestään, siitä terapiassakin kerroin.
Tietyssä vaiheessa kokeilin sitten pari kuukautta tolvon-lääkitystä, mutten kokenut sen auttavan. Päinvastoin tuntui kuin se olisi aihettanut lisää paineen tunnetta päähän.
Lopulta sitten olen päätynyt tähän nykyiseen tilanteeseeni, ja se siis on seuraavanlainen. En koe iloa yhtikäs mistään, mutta en myöskään oikein suruakaan. En enää liikutu, vaikka ennen olin mielestäni melko tunteikaskin. Päässä myös tuntuu jatkuvasti se kumma suhina, ja olo on jotenkin outo, ei tunnu normaalilta, ei niin todelliselta kuin ennen, ja on sitä sellaista tunnetta jota en osaa oikein muuten kuvata kuin paineen tunteena. Eli ikään kuin vain möllöttelisin tyhjäpäänä eteenpäin näine outoine oloineni.
Ja mitä minä oikeastaan loppujen lopuksi meinasin tällä kirjoituksella? Pidän mahdollisena, että tämä voisi olla masennuksesta johtuvaa. Mutta toisaalta olen (ainakin aikaisemmin olin) jotenkin mietteliäs, että entä jos kyse onkin skitsofreniasta tai siitä vaiheesta joka edeltää sitä akuuttia tilaa. Mutta mitä tässä pitäisi oikein tehdä? Haluaisin muutosta tähän tilaan, että palautuisin ennalleni, että pääsisin taas iloitsemaan elämästä. Mikään ei vain tunnu muuttuvan. Käyn viikosta toiseen koulussa ja psykoterapiassa, sama kierre jatkuu, mutta olo ei tunnu selkiävän, en tunnu pääsevän irti siitä suhinasta ja oudosta olosta. Että höh sentään. Miltä tämä kuulostaa, mikä voisi oikeasti vaivat?
Mutta todellakin, tämä hankaluus josta halusin nyt puhua, on seuraavanlainen. Vuoden 2011 kesällä tuli vastaan yö, jona en saanut unta. Siitä lähti liikkeelle unettomuus. Todella hankala sellainen. En tuntunut saavan unta millään, väsymys tuntui patoutuneen jonnekin muurin taakse. Päässä tuntui paljon kummaa tunnetta, paineen ja jotain epämääräistä, inhottavalta tuntuvaa tunnetta. Kokeilin joitain nukkumislääkkeitä, mutta tilanne ei niillä parantunut, niin lopetin ne.
Sitten jossain vaiheessa, kun tilanne oli mennyt hankalaksi muutenkin, menin terveyskeskukselle ja sain lähetteen nuoriso psykalle. Siellä tehtiin testit, ja lopulta arveltiin jotain ahdistutsta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Aloin sitten käydä siellä kahdesti viikkoon terapiassa.
Siinä syksyn kuluessa aloin huomata, että koulussa ei enää tuntunut niin kauhealta ja mietin, että olisiko ikään kuin tunteet olisivat alkaneet latistua. Terapiassa taas arvelivat ,että johtuisiko siitä, etten olisi enää niin ahdistunut. No terapia vain jatkui, ja aikaa kului.
Toisinaan sitten tuli aikoja, jolloin pään oudot tuntemukset vaivasivat enemmän (joku epämääräinen paineen tunne) ja jatkuvasti minua vaivasi kumma suhina päässä. Ja tunteet tuntui latistuvan ajan myötä entisestään, siitä terapiassakin kerroin.
Tietyssä vaiheessa kokeilin sitten pari kuukautta tolvon-lääkitystä, mutten kokenut sen auttavan. Päinvastoin tuntui kuin se olisi aihettanut lisää paineen tunnetta päähän.
Lopulta sitten olen päätynyt tähän nykyiseen tilanteeseeni, ja se siis on seuraavanlainen. En koe iloa yhtikäs mistään, mutta en myöskään oikein suruakaan. En enää liikutu, vaikka ennen olin mielestäni melko tunteikaskin. Päässä myös tuntuu jatkuvasti se kumma suhina, ja olo on jotenkin outo, ei tunnu normaalilta, ei niin todelliselta kuin ennen, ja on sitä sellaista tunnetta jota en osaa oikein muuten kuvata kuin paineen tunteena. Eli ikään kuin vain möllöttelisin tyhjäpäänä eteenpäin näine outoine oloineni.
Ja mitä minä oikeastaan loppujen lopuksi meinasin tällä kirjoituksella? Pidän mahdollisena, että tämä voisi olla masennuksesta johtuvaa. Mutta toisaalta olen (ainakin aikaisemmin olin) jotenkin mietteliäs, että entä jos kyse onkin skitsofreniasta tai siitä vaiheesta joka edeltää sitä akuuttia tilaa. Mutta mitä tässä pitäisi oikein tehdä? Haluaisin muutosta tähän tilaan, että palautuisin ennalleni, että pääsisin taas iloitsemaan elämästä. Mikään ei vain tunnu muuttuvan. Käyn viikosta toiseen koulussa ja psykoterapiassa, sama kierre jatkuu, mutta olo ei tunnu selkiävän, en tunnu pääsevän irti siitä suhinasta ja oudosta olosta. Että höh sentään. Miltä tämä kuulostaa, mikä voisi oikeasti vaivat?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi pelkäät sairastuvasi juuri skitsofreniaan? Kirjoituksesi perusteella ainakaan sitä sitä ei sinun mielestäni tarvitse pelätä.
Onko sinulle määrätty jotain lääkkeitä, jotka voisivat aiheuttaa kuvaamasi kaltaisen "tunteettomuuden"? Jo ihan pelkkä masentuneisuus usein latistaa tunne-elämää ilman että mistään vakavammasta mielisairaudesta olisi kyse.
Kirjoitan omasta kokemuksestani, olen kärsinyt dystymiasta F34.1 35 vuotta.
Hienoa, että olet jaksanut/osannut hakeutua hoidon piiriin. Keskusteleminen ammattihenkilön kanssa ja omien tuntemusten purkaminen vaikka kirjoittamalla tai piirtämällä usein helpottaa fyysisiä oireita mitä masennus aiheuttaa. Vielä sellainen neuvo, että älä jää yksin, usein omassa päässä asioiden pyörittely saa voinnin vaan huononemaan kun alkaa kuvitella sairastavansa vaikka mitä.
Voimia sinulle ja toivottavasti saat selvyyttä asiaasi.
Jotenkin tartuin tuohon ensimmäiseen unettomaan yöhön. Kun et saanut unta niin tapahtuiko juuri tuohon aikaan jotain erikoisen huolestuttavaa tai ikävää. Yritä miettiä, millaisia asioita pähkäilit juuri tuona yönä. Tuo tunteiden turtumien ja jämähtäneisyys vaikutaisi, että jotenin et voi päästää tunteita pinnalle ja tietoisuuteen, koska niiden taakse sisältyy niin paljon, ahsitavaa ja surua. Ja onko surutyö jäänyt puolitiehen. Kerro tämä tuntemasi juuri näin kuin kerrot tässä terapeutille.
"Yritä miettiä, millaisia asioita pähkäilit juuri tuona yönä."
Miettimään ei kannata lähteä yksin liikaa, vaan vasta ammattilaisen kanssa yhdessä eli psyykkisesti turvallisissa olosuhteissa, jolloin asioita voidaan käsitellä realistisesti ja jolloin ei ole pelkoa jäädä senhetkisten tunteidensa kanssa tuuliajolle.
Kiitos vastauksista. Tuli sellanen muuten mieleen, että eikai tämä voisi liittyä johonkin psykoosiin, ettei vain minulla voisi olla sellaista päällä, ja nämä tuntemukset johtuiivat siitä. Mistä sen oikein voisi tietää? Kestänyt jo todella kauan tämä nykyinen tila.
Psykoosissa ihmisen todellisuudentaju häriintyy vakavalla tavalla. Selkeäsanaisen johdonmukaisen kirjoituksesi perusteella et ainakaan tällä hetkellä kärsi pyskoosista.
Terveilläkin ihmisillä esiintyy erilaista psyykkistä oirehdintaa erityisesti vaikeiden elämäntilanteiden yhteydessä jotka eivät läheskään aina johda psykoosiin.
Jos mahdollista niin keskustele hoitopaikassasi missä tällä hetkellä olet näistä kaikista asioista, yritä luottaa ammattihenkilöstön kykyyn auttaa sinua. He kyllä näkevät, jos ammattilaisia ovat, missä milloinkin mennään. Kerro heille kaikki se, mitä tänne olet kirjoittanut, yrittäkään päästä selvittelemään asioita pieni palanen kerrallaan.
Voinnin koheneminen ei tapahtu kenelläkään hetkessä ja vaatii pitkäaikaista työtä itsensä kanssa ammattilaisen avustuksella.
Jos et pysty juttelemaan kaikista asioista nykyisen hoitotahosi kanssa, voithan tiedustella josko asuinpaikkakunnaltasi löytyisi jokin muu taho jonka palvelut vastaisivat lähemmin tarpeitasi.
Esim. psykiatrian päivystyksestä voi hakea apua jos tuntuu että jaksaminen loppuu kokonaan ja sinne voi soittaa tai mennä käymään milloin tahansa.
Myös netistä löytyy tahoja, joihin voi anonyymisti ottaa yhteyttä kuten esim. tämä:
http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/